18 vuotias

Ihmettelen kyllä sitä,miten 18-vuotiasta moni sanoo pikkutytöksi.
Nykyään useimmat 18-vuotiaat ovat jo aika hyvin selvillä asioista ja siitä mitä puuhailevat.Maailma muuttuu ja varsinkin nuoriso.
Esimerkiksi olen kuullut sellaisia juttuja,että jo 15-vuotiaat ottavat vanhemmilta pojilta suihin,jotta nämä maksaisivat heille hampurilaisaterian!Tosi juttu ja ihan uskomatonta!
6737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

näin tapahtuu? Voisin tuosta hyvästä maksaa moooonta hampurilaisateriaa.

Äänestä
  • fantasioissa.

    Äänestä

  • mutta eiköhän tämä trendi ole jo Suomeenkin tiensä löytänyt, tai ainakin on löytämässä

    Äänestä

kyllä jokaisen 18-vuotiaan on oltava selvillä, että hampurilaisia ostetaan rahalla. nälänhätä keinot keksii.

Äänestä

Maailma ja nuoriso ei ole muuttunut yhtään miksikään. Ihmisen rakenteessa on aina ollut se vika, että henkinen kehitys laahaa pahasti fyysisen kehityksen perässä. Vehkeet kehittyy ja sitten luullaan, että niillä pitää kaiken aikaa kaikkea nylpyttää, ettei ne surkastu pois.
18-vuotiaat voivat olla hyvin selvillä asioista, siis periaatteellisella tavalla, mutta järki siitä on kaukana. Järki ja moraali tulee myöhemmin kuvaan, jos on tullakseen. Viina vielä sotkee muutenkin kehittymätöntä aivotoimintaa....
P.S. Lidlistä saa valmiita hampurilaisia aika halvalle, ettei tarvitse kenenkään pissavehkeitä lutukutella.

Äänestä

tuskin pelkän hamppariaterin takia vai onko nämä 15v pojat itsekin poikia;) kun ruotsin puolelta puhutaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kummastelija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä sitä,miten 18-vuotiasta moni sanoo pikkutytöksi.
Nykyään useimmat 18-vuotiaat ovat jo aika hyvin selvillä asioista ja siitä mitä puuhailevat.Maailma muuttuu ja varsinkin nuoriso.
Esimerkiksi olen kuullut sellaisia juttuja,että jo 15-vuotiaat ottavat vanhemmilta pojilta suihin,jotta nämä maksaisivat heille hampurilaisaterian!Tosi juttu ja ihan uskomatonta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu