Queen in nuce

Eli siis kun kuuntelin tuota queen in nuce-levyä niin pohdin että levy taitaa olla queenin alkuajoilta peräisin?äänitteen laatu ainakin siihen viittaisi? ja muuten, te muut samaista levyä kuunnelleet, oletteko huomanneet kuinka "oudot" äänet pojilla on vielä? en toisinaan meinaa edes tunnistaa, ja queenille ominainen tyyli on vielä vähän hakusessa? onko totta että esim. Going back oli alunperin Smilen?
1317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

In Nuce on itse asiassa bootleg! Jostain kumman syystä se on vain löytänyt tiensä jopa joidenkin suurten myymäläketjujen levyhyllyille.

Levyllähän ei ole varsinaisesti Queenin nauhoittamia biisejä kuin Mad The Swine, joka piti alun perin julkaista bändin depyyttialbumilla, mutta jätettiin julkaisematta, kun bändi (Roger) ja tuottaja eivät päässeet yksimielisyyteen rumpusounditsta.

Goin Back ja I Can Hear Music ovat Freddien salanimellä (Larry Lurex) julkaistulta sinkulta vuodelta '72. Näillä biiseillä tosin Roger on rummuissa ja Brian kitarassa (Johnista en ole varma), joten periaatteessa näitä voisi kai pitää varhaisimpana Queen-julkaisuna. Mielestäni jopa ihan kelpo varsioita vanhoista klassikoista.

Muut biisit levyllä ovatkin sitten Smilen studiosessioilta. Laulajana biiseillä on pääasiassa Tim Staffel, mutta kyllähän Brianin ja Rogerin äänet paikoitellen hyvin tunnistaa, kun miehet vain mikin ääreen päästetään.

Huomattavasti paremmalla äänenlaadulla biisit löytyvät tietysti virallisilta julkaisuilta, mutta aikoinaan tämä oli varsin mielenkiintoinen kokoelma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


motherlove kirjoitti:

Eli siis kun kuuntelin tuota queen in nuce-levyä niin pohdin että levy taitaa olla queenin alkuajoilta peräisin?äänitteen laatu ainakin siihen viittaisi? ja muuten, te muut samaista levyä kuunnelleet, oletteko huomanneet kuinka "oudot" äänet pojilla on vielä? en toisinaan meinaa edes tunnistaa, ja queenille ominainen tyyli on vielä vähän hakusessa? onko totta että esim. Going back oli alunperin Smilen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu