Mikä muuten on sen tontin historia ja mikä on sen kolon funtio siinä kallioleikkauksessa? Milloin koverrettu?
Hämähäkkitontti
12
3848
Vastaukset
- Oli.
Helkkari hyvä kysymys, ei ol ainaska mul mittä muistikuva koko, kolost enkä ol eläny vast ku reilu 50 vee.
- ---
60-luvun lopulla jo muistaakseni siinä kiipeiltiin kun Samppiksessa käytiin uimassa.
oli alunperin vähän jälkeen Metusalemin syntymää muuttua Turun Yliopiston Kirjastoksi.
Ennen valmistumistaan tontti todettiin epäkäytännölliseksi ja paikkakin oli väärä rahat tais loppua kans kesken.
Sen jälkeen sille on suunniteltu jos jonkinnäköistä käyttöä jotka on kaikki kaatuneet yhteen pieneen asiaan, kukaan ei halua olla maksumies.
Mm. siihen suunniteltiin 70luvulla suihkulähdettä putouksineen mutta kun kaupunki ilmoitti ettei maksa sitä niin vaipui taas historian unholaan.- Zztopelius
Eikös siihen pitänyt väestösuoja tulla? Ainakin jossain vaiheessa, jollei alunperin.
- rakennuksen alla
väestösuoja on ja sinne mennän kyseisen kolon eteläpuolla olevasta rakennuksesta.
- alunperin tulla
Väestönsuoja, mutta sitten alkoi riitely poliitikkojen kesken rahasta ja siihen loppui sen rakentaminen kun rahaa ei sitten enää myönnettykään tähän "väestönsuojaan", kun se piti olla nk. varakkaamman väestön suoja vain... ;)
Köyhiä sorrettiin katsokaas jo silloin, ei ole mikään uusi keksintö tuo. - sekaisin?
rakennuksen alla kirjoitti:
väestösuoja on ja sinne mennän kyseisen kolon eteläpuolla olevasta rakennuksesta.
siinä eteläpuolella on maauimala, joten sieltä tuskin mihinkään väestösuojaan mennään.
- Pilkkunn...
sekaisin? kirjoitti:
siinä eteläpuolella on maauimala, joten sieltä tuskin mihinkään väestösuojaan mennään.
Joo... jotenkin tulin ajatelleeksi että joki olisi pohjois-eteläsuunnassa, mutta eihän se ole.
Väestösuojassa on johtokeskus. - :) ;)
Kyllä, näin se on. Siihen piti aikoinaan tulla väestönsuoja (pommisuoja), mutta sitä en muista enään miksi se jäi keskeneräiseksi.
- 123!""
Siel luolas asus aikoinas valtava lukki, mikä pruukkas orotella kuala suunpielis, pahaa aavistamattomi kaupunkilaisi, mikkä eksys tontil yömyähäsel laitapuolises.Sit tää tarantella popsi niitä suuhunsa.
Myös sellasii juttui oon kuullu, et läheisist kapakeist olis tän Lukin hyvä kaveri, lonkku houkutellu kaiken maailman hopitei ja muit sinne tontil mutusteltavaks. Mut en sit tiedä onks tää sit kuinkakin tosi juttu.
Mut pare ois kuiteskin olla varovainen, ku aurajoen rannas liikku, ni ei koskaan tiedä mitä tapahtu. Ku kaikke kauhei katoamisi valla tapahtu.- näinhän se onkin!
Nyt selvisi mihin ne kaikki kadonneet ovat joutuneet...
- pääkirjasto tarkoituksena...
Hämähäkintontille oli tarkoitus rakentaa Turun kaupungin pääkirjasto,mikä nykyisin tunnetaan Siriuksena.Rahat vaan sattuivat 50-60-luvulla tyypilliseen Turun stailiin loppuvan,ruma kolo vaan saatiin parkkipaikan ohella louhittua muuten hyvin kauniiseen ja jyhkeään kallioon.
Siinä se kolo on ammottanut lähes 40-vuotta turistien pällisteltävänä kuin myös kaupunkilaisten kauhisteltavana.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2335307Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy465180Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2202854Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171452430- 652032
- 701840
- 2081704
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1841343Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,81234Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.3201191