Olen aiemmin kirjoittanut murkustamme ja perheestämme tänne 4.5., joten en nyt jaksa enää kovin laajasti kertoa, kuinka hyvin meillä on rakkautta, tukea, harrastuksia yms. positiivista ja rajoja annettu.
Huolena on nyt se, että kaiken sen huorittelun ja kylmyyden lisäksi murkku tänään potki minua ja repi minulta tosi ison tukun hiuksia päästäni.
Olin tavallaan kai siihen syyllinen, sillä nuoremmat sisarukset alkoivat väsyä siihen, että heidän pitää siivota huoneensa ja jälkensä yleensäkin ja koulupsykologi ja kuraattori ovat antaneet murkulle luvan olla siivoamatta huonettaan, mutta toki ovat suositelleet, että kotitöitä kannattaisi tehdä.
Pyysin murkkua laittamaan puhtaat vaatteet, jotka siis pestynä ja viikattuna olen aina hänen pöydälleen vienyt - kaappiin ja kun hän vain alkoi huutamaan, että minulla ei ole oikeutta puuttua hänen huoneensa kuntoon, niin jotenkin minulla napsahti ja otin koko kasan pöydältä ja lattialta vaatteita, siis likaiset ja puhtaathan siellä oli sekaisin jo valmiiksi ja vein pois ja sanoin, että hän saa ne takaisin, kun lupaa laittaa "puhtaat" kaappeihin tuuletuksen jälkeen ja likaiset likaskoriin.
Murkkuhan hermostui ja alkoi potkia minua ja repiä minua hiuksista ja kun hän on tosiaan paljon minua vahvempi ja pitempi, niin enpä mitään voinut ja tosi iso tukko lähti hiuksia juurineen päästäni.
Ajattelen nyt sijaiskodin mahdollisuutta. Tietääkö joku, kuinka iso osa tuloistamme menee sijaiskodin kustannusten maksamiseen? Kun aika tiukoilla olemme nyt kun on velkaa kodista, eikä tulotkaan kovin suuret.
Pienemmät sisarukset ja minä pelkäämme tätä murkkua jo niin paljon, että on vaikea pitää murkkua kotona asumassa.
Kuinkahan traumaattista nuorelle on joutua sijaiskotiin ja onkohan ne vain laitoksia, mihin murkkuikäiset laitetaan?
En olisi tähän halunnut joutua, mutta en vain kestä sitä, että hän vielä alkaa tavaroiden rikkomisen lisäksi pahoinpitelemään ja haukkuu myös nuorempia sisaruksiaan hirveän isolla äänellä: "menkää vittuun saatanan idiootit" jne. mitä järkyttävämpiä juttua suustaan päästää.
Mitä te vanhempina tekisitte? Väkivalta ei tule kyseeseen, sillä vaikka tuntuu minustakin, että murkku jo selkäsaunan ansaitsisi, niin jo pienempien sisarusten tähden en voisi niin toimia, ettei heidän tarvitsisi alkaa pelätä, että vanhemmat (tai oikeastaan isä, kun enhän itse mitään murkulle voisikaan) voivat heitäkin lyödä.
Kiitos vastauksistanne!
Huolena on nyt se, että kaiken sen huorittelun ja kylmyyden lisäksi murkku tänään potki minua ja repi minulta tosi ison tukun hiuksia päästäni.
Olin tavallaan kai siihen syyllinen, sillä nuoremmat sisarukset alkoivat väsyä siihen, että heidän pitää siivota huoneensa ja jälkensä yleensäkin ja koulupsykologi ja kuraattori ovat antaneet murkulle luvan olla siivoamatta huonettaan, mutta toki ovat suositelleet, että kotitöitä kannattaisi tehdä.
Pyysin murkkua laittamaan puhtaat vaatteet, jotka siis pestynä ja viikattuna olen aina hänen pöydälleen vienyt - kaappiin ja kun hän vain alkoi huutamaan, että minulla ei ole oikeutta puuttua hänen huoneensa kuntoon, niin jotenkin minulla napsahti ja otin koko kasan pöydältä ja lattialta vaatteita, siis likaiset ja puhtaathan siellä oli sekaisin jo valmiiksi ja vein pois ja sanoin, että hän saa ne takaisin, kun lupaa laittaa "puhtaat" kaappeihin tuuletuksen jälkeen ja likaiset likaskoriin.
Murkkuhan hermostui ja alkoi potkia minua ja repiä minua hiuksista ja kun hän on tosiaan paljon minua vahvempi ja pitempi, niin enpä mitään voinut ja tosi iso tukko lähti hiuksia juurineen päästäni.
Ajattelen nyt sijaiskodin mahdollisuutta. Tietääkö joku, kuinka iso osa tuloistamme menee sijaiskodin kustannusten maksamiseen? Kun aika tiukoilla olemme nyt kun on velkaa kodista, eikä tulotkaan kovin suuret.
Pienemmät sisarukset ja minä pelkäämme tätä murkkua jo niin paljon, että on vaikea pitää murkkua kotona asumassa.
Kuinkahan traumaattista nuorelle on joutua sijaiskotiin ja onkohan ne vain laitoksia, mihin murkkuikäiset laitetaan?
En olisi tähän halunnut joutua, mutta en vain kestä sitä, että hän vielä alkaa tavaroiden rikkomisen lisäksi pahoinpitelemään ja haukkuu myös nuorempia sisaruksiaan hirveän isolla äänellä: "menkää vittuun saatanan idiootit" jne. mitä järkyttävämpiä juttua suustaan päästää.
Mitä te vanhempina tekisitte? Väkivalta ei tule kyseeseen, sillä vaikka tuntuu minustakin, että murkku jo selkäsaunan ansaitsisi, niin jo pienempien sisarusten tähden en voisi niin toimia, ettei heidän tarvitsisi alkaa pelätä, että vanhemmat (tai oikeastaan isä, kun enhän itse mitään murkulle voisikaan) voivat heitäkin lyödä.
Kiitos vastauksistanne!
Vastaukset 44
Vanhimmat
Muistan sun tapauksen tuolta aiemmin.
Sinuna ottaisin yhteyttä johonkin toiseen psykologiin/psykiatriin/tms muuhun asiantuntijaan,lääkäriin...Jokin on vialla ja jos kaksi asiantuntijaa ei saa selvää,kannattaa vaihtaa.
Pitäisikö hankkia lääkitystä..tehdä testejä lisää..minä aloittaisin etsimisen uudelleen. Voisi olla jokin terapiapaikka/-jakso hyvä.
On vain tod. huono esimerkki pienemmille "jos et ole kiltisti,laitan sut pois kotoa"
http://www.tukiasema.net/
uutta vinkkiä muuttuneeseen nuoreen!
Olen lukenut paljon kirjoja lasten kasvatuksesta ja myös murkkuelämästä. Tukinetin sivuilla oli hyvää asiaa, juuri sitä samantapaista, mitä löytyy muualtakin oppaista, mutta esim. se, että neuvotaan vanhempia, että murkun on pidettävä sopimuksista kiinni (kuten vanhempienkin), niin kuitenkaan ei kerrota, että mitä sitten, kun murkku ei suostu toimimaan kuten on sovittu.
Esim. kuukausi sitten olimme varanneet lomamökin ja lähdössä seuraavana aamuna sinne perheen kanssa, kun murkku päätti, ettei hän lähdekään, kun ei huvita. Juttelimme ja juttelimme, mutta mikään ei murkun päätä kääntänyt.
Olisiko pitänyt kahden ihmisen voimin kantaa autoon ja sitoa kiinni hänen kirkuessa toisilta korvat kipeiksi? No ei me sitä kyllä yritettykään, vaan minä jäin kotiin murkun kanssa.
Vastaavia juttuja on paljon, esim. murkun pitää itse siivota särkemänsä tavarat, mutta jos ei siivoa, niin mitä teet, kun ei mitkään sanktiotkaan mitenkään murkkuun vaikuta.
Haasteellista on, mutta kiitos, kun linkin annoit, luin siitä monia tuttuja juttua. Kertaus on opintojen äiti! :)
Olet ihan oikeassa, on varmaan syytä hankkia paremmat asiantuntijat! Kiitos Sinulle! :)
Kyllä sinne siaiskotiin mua ihan pelottas tuommonen lapsi
En ole aiemmin lukenut kirjoituksiasi, joten vastaan vain tämän perusteella.
Eli pisti silmääni se, että koulupsykologi ja kuraattori ovat antaneet murkulle luvan olla siivoamatta huonettaan. Tämähän menee päinvastoin kuin yleensä. Ja ehdottomasti oma huone on siivottava. Että joko on asiantuntijasi pihalla tai sitten murkkusi on kertonut sinulle heidän näin sanoneen (valehdellut), ja sinä olet uskonut.
Jos muiden lasten pitää siivota huoneensa ja murkku saa elellä vapaaherran elämää, niin on se aika epäreilua muille - ja mikä pahinta kertoo murkulle että hänellä on erivapauksia eikä rajat ja käskyt koske häntä. Juuri siinähän teillä taitaa olla ongelma.
Pahoinpitely ei ole koskaan sallittua. Mutta en olisi suosittelemassa ekan kerran jälkeen lähetystä pois kotoa. Seuraamukset toki täytyy olla (se ei ole murkulle seuraamus että äiti itkee, tai joutuu käymään terkkarissa paikkauttamassa itseään tms.), vakava keskustelu ja joku etuisuus pois määräajaksi. Lisätoimia hoidon suhteen. Terapiaan tai jos jo käy, niin terapian uudelleen arviointi. Tietysti jos jatkuu niin tilanne on sitten eri juttu, mutta se on aina se viimeinen keino kun kaikki muut on jo kokeiltu.
Kai murkkunne käy terapiassa? Jos käy, niin mitäs jos vaihtaisitte terapeuttia. Aina ei käy terapeutin ja asiakkaan "kemiat" yhteen. Jos ei käy, niin äkkiä sinne. Mitä enemmän odottelee sitä pahemmaksi menee.
Ja monesti käy niin, että muut sisarukset unohtuvat kun perheessä yksi lapsista on murheenkryyninä. Hekin voivat kärsiä. Pitäisikö heitä auttaa, tai mitäs jos menisitte perheterapiaan. Siellä saisi kaikki äänensä kuuluville ja voisi murkkukin tajuta mitä oikein tulee tehneeksi perheelleen.
Mutta kaikilla teoilla ja ilkeillä sanoilla tulee olla seuraukset. Ei voi vain antaa toisen paiskoa tavaroita, haukkua muita, tai lyödä. Jos ei ole seuraamuksia, niin miksi murkku näkisi sen vaivan että yrittää opetella itsehillintää ja muita keinoja purkaa pahan olon tunnettaan. Eikä mitään erioikeuksia.
Mutta et taida yksin ilman asiantuntija apua selvitä. Eikä se ole sun vika, toisinaan jotkut murkut ovat todellakin... hmmm... enpä sano mitään etten loukkaa ketään. Hae sinnikkäästi apua murkullesi! Kartoita vaihtoehtoja.
Hei ja kiitos viestistäsi.
Olin itse paikalla, kun kuraattori ja psykologi kielsivät minua sekaantumasta murkun huoneen siivoukseen ja sanoivat, että jos murkku siellä itse viihtyy, niin se on hänen oikeutensa. Sanoin vastaan, että ei ole reilua, että muut lapset joutuvat siivoamaan huoneensa ja yhden ei tarvitse, mutta he sanoivat, että toisille lapsille voi sitten antaa isomman viikkorahan. Epäreilua silti mielestäni, eikä viisasta ollenkaan.
Ennen vaadimme aina huoneen siivouksen, mutta heidän ohjeensa muutti kaiken ja sotku on sitten ollut hirveää. Miten sitä nuori oppii työtä tekemään, jos kotona ei tarvitse koskaan tehdä mitään ja vanhempienko pitäisi aina kaikkien sotkut siivota, huh huh. Lapset ovat kyllä pulassa sitten kun muuttavat omaan asuntoonsa, jos ei mitään kotitöitä ole tarvinnut tehdä ja opetella.
Ammattilaiset sanoivat myös, että vanhemmat eivät saa määrätä kavereita, vaan murkulla on oikeus heidät itse valita. Vain jos selvästi on kyse huumeidenkäyttäjistä tms. niin sitten on vanhemmilla oikeus suojella lasta ja erottaa kavereista.
Emmehän me tiedä, kun ne uusimmat kaverit eivät meille tule, että millaista sakkia he ovat.
Psykologi oli sitä mieltä, että murkkumme on fiksu tyyppi ja odotellaan, jos menisi ohi tämä murkkuiän pahin vaihe, mutta jos ei mene, niin sitten terapiaan.
Mielestäni nämä ammattiauttajat veivät viimeisetkin oikeudet meiltä vanhemmilta, kun ei muka mitään muuta saa vaatia kuin kotiintuloajat, joita on murkun noudatettava.
Eivät he myöskään osanneet sanoa, mitä pitäisi tehdä, kun murkku kieltäytyy esim. lähtemästä sovitulle ja maksetulle lomamatkalle. He vain sanoivat murkulle, että kyllä sitä pitää lähteä, mutta kun hän ei viimeksikään lähtenyt, niin minun oli kotiin jäätävä ja mies lähti pienempien kanssa reissuun. Emme me vain voineet häntä sitoa nipuksi ja väkisin autoon kantaa, kun ei pitkä neuvottelu hänen päätään kääntänyt.
Pitänee tosiaan ottaa johonkin muuhun tahoon yhteyttä ja yrittää löytää terapeutti murkulle ainakin.
Etuisuuksien poistot ei tätä murkkua hidasta yhtään. Hän esim. pyysi, että saisi mennä nettiin jo seuraavana päivänä pahoinpitelynsä jälkeen ja kun sanoin, että jos pyydät anteeksi niin, että sitä tarkoitat ja lupaat, että et enää meitä nimittele, etkä pahoinpitele, niin voit päästä sunnuntaina nettiin, mutta hän sanoi, ettei varmasti pyydä anteeksi. Hän ei ole vielä kertaakaan pyytänyt anteeksi kaikkia niitä nimittelyjään ja tavaroiden rikkomisia, vaikka meillä on aina ollut se tapa, että jo vaikka lapsilla on tullut riitaa, niin pyydetään anteeksi ja myös me vanhemmat olemme pyytäneet anteeksi, jos olemme jotain esim. käsittäneet väärin.
Haasteellista voi tosiaan elämä murkun kanssa olla. Ajattelin, että kun olemme niin paljon lapsia tukeneet, kuljettaneet harrastuksiin, olemme myös jutelleet ja halineet ja aina tarvittaessa autettu ja aina neuvoteltu ja otettu huomioon myös heidän mielipiteensä, niin luulin, ettei näin vaikeaan tilanteeseen jouduttaisi, mutta elämä on yllätyksiä täynnä.
Onneksi on tämä foorumi ja ihania ihmisiä täällä. Olen taas viisastunut, vaikka sitä kai ainakin yksi kirjoittaja ehkä epäilee. Kiitos vihjeistä!
ite olen ollu sijaisperheessä ja voin sanoa että se taisi pelastaa mun elämän ja pitää huolta siitä että sain kunnon ammatin ym. olin asunut tuurijuopon äitini kanssa aina kahdestaa, sitten vuonna -97 äiti sairastui syöpään ja tuli ajankohtaiseksi se että mun pitäs mennä lastenkotiin tai sijaisperheeseen, äidin lapsuudenkaveri halus miehensä kans ottaa mut luokseen asumaan, heillä oli ennestään 1 täysikäinen poika... yllättävän helposti sain luvan mennä täysin outoon perheeseen, ei pahemmin oltu nähty muutamaan vuoteen. Olin tuolloin 15 vuotias ja muutto keskelle ei mitään helsingin keskustasta hieman pelotti. ei kavereita ja lähikaupunkiin 15 km. mulla ei ollu ollu ennemmin mitään rajoja join aika rajusti silloin, Olin onnellinen kun joku sanoi että kaupungille et lähde ! Aluksi vihasin uusia vanhempiani, mutta mitä vanhemmaksi kasvoin aloin ymmärtää että he todellakin välittävät minusta, Nykyään Asun heidän lähellä ja olen todella kiitollinen heille että he laittoivat minulle kunnolliset rajat, opettivat mitä voi käydä jos jään tuolle tielle ym. vuosien varrella olen kuullut ex-kavereistani osa on kuollut ja osa on ongelmissa virkavallan kanssa.. eli mut pelasti sijaiskoti kaukana entisestä paikkakunnasta jossa voi aloittaa kaiken alusta.
Kiitos viestistäsi!
Minua kiinnostaisi tietää, että miten sijaisvanhempasi onnistuivat laittamaan ne rajat, sillä jos yritämme omalle murkullemme laittaa rajoja, esim. ettei päästetä ulos, kun hän on edellisenä iltana ollut niin paljon myöhässä, niin hän karkaa jossain välissä takaovesta.
Käsittääkseni emme me häntä voi huoneeseensakaan lukita - aika hirveältä tuntuisi niin toimia ja sitä paitsi hän hajottaisi sieltä varmaan ikkunat ja kaikki, joten eihän sinne voisi jättää kuin patjan lattialle siinä tapauksessa.
Ymmärrän kyllä jos et halua tarkemmin kertoa. Hienoa, että olet selvinnyt raskaasta lapsuudestasi. :)
ite sain ne rajat sillä että muutin todellakin pois vanhoista ympyröitä, siis muutin keväällä heti koulujen loputtua enkä tuntenut uudella paikkakunnalla ketään. Sijaisvanhemmillat harrastivat kaikkea kulttuuria ja joka lauantai koko perhe meni syömään yhdessä johonkin ravintolaan ja todella usen tuli käytyä myös teattereissa ja taidenäyttelyissä samoin aloitin heti syksyllä uuden harrastuksen johon ei ollut ollut entisessä elämässä mitään mahdollisuuksia - viulun soiton. koulussa löysin uuden kaveripiirin, johon ei odellakaan kuulunut ryyppäys ja tupakan poltto - eli uskon että totaalinen paikkakunnan vaihto voisi pelastaa tilanteesi.
Kiitos viestistäsi. Onneksi "pelastuit". Kaikkea hyvää tulevaisuudellesi!
Olin itse aika hirveä murkku, revin ja retuuttelin vanhempiani minkä tykkäsin. Kasvoin kuitenki lopulta murkkuiän yli ja nyt olen aivan kunnollinen aikuinen. Älä siis huoli, ei paha murkkuikä välttämättä koko ihmistä loppuiäksi pilaa.
Muistan itse selkeästi kapinoidessani ajatelleeni että "ei ne mulle mitään voi". Meillä oli vanhempien puolelta annettu pienenä lapsena selkään, tukistettu, kiristetty ja uhkailtu, ja murkkuna aloin sitten miettiä, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua. En halunnut enää suostua manipuloitavaksi, joten otin hälläväliä-asenteen. En tietenkään tarkoita, että teidän perhe-elämänne olisi ollut samanlaista, mutta jospa teidän murkku ajattelisi samalla tavalla? Jos teidänkin murkku kokee olevansa pelkkä arvoton sätkynukke?
Muutokseen ei varmastikaan voi ketään pakottaa, mutta minulla auttoi omat, uudet tavoitteet. Yritä saada murkku kiinnostumaan jostakin omasta jutusta, jonka eteen nuori voi ponnistella, ja sitä kautta nähdä oman vaikutusvaltansa. Minun korviini tuo teidän tilanne ainakin vaikuttaa valtataistelulta. Ehkä nuori on turhautunut, kaipaa uusia haasteita ja vastuuta?
Ehkä kannattaisi myös mielummin kannustaa kuin rangaista. Itse yrittäisin korostaa positiivisia asioita äänekkäästi ja sitä kautta luoda murkulle parempaa itsetuntoa. Mitä hyvästä käytöksestä lupaisit jotain uutta, mitä murkku ehkä haluaisi? Itse suosisin projekteja, selkeitä "tee nyt tämä niin saat palkinnoksi tämän" kuin "jos olet kunnolla, saat palkinnon" (jälkimmäinen tuntuu liian epämääräiseltä, tavoittamattomalta eikä ole mielestäni kovin hyvä motivoimaan).
Murkullasi voi olla masennus. Masennus voi ilmetä rähjäämisenä ja tavaroiden rikkomisena - ainakin minulla se ilmeni niin ja minä aikuinen nainen. En voinut niille kohtauksille yksinkertaisesti mitään (en ollut ollut aikaisemmin sellainen). Vasta masennuslääkitys sai pääni jälleen kuntoon. Sinun kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.
Kiitos toivoa antavasta viestistäsi. Ohjeesi ovat hyviä, mutta tosiaan olemme niitä jo pitkään kokeilleet. Olemme siis lähes päivittäin kehuneet ja kannustaneet häntä ja muistuttaneet kuinka paljon hänellä on taitoa erilaisiin asioihin jne., ja olemme ehdottaneet erilaisia harrastuksia tai sanoneet, että jos keksit jonkun harrastuksen, niin kyllä tuemme sitä, mutta hän on usein suuttunut kehumisesta ja jopa sanonut, että jos kehutte minua vielä, alan vielä pahemmaksi.
Ilmeisesti hän kokee sen kehumisenkin manipuloinniksi, eli hän kokee, että me yritämme vaikuttaa hänen elämäänsä, kun hän ei halua, että kukaan muu kuin hän itse vain siihen vaikuttaa.
Psykologi teki murkulle testejä ja keskusteli pari tuntia ja totesi, ettei hän ole masentunut, vaan murkkuikää vain olisi tämä. Tuntuisi, että hän olisi hoksannut, jos olisi tarvetta viedä murkku lääkärille, mutta varmaan pitää viedä hänet lääkärin vastaanotolle kuitenkin.
Kiitos Sinulle!
En tiedä sijaiskodeista minkälaisia ne on, meillä perhekoti oli hyvä ratkaisu. Kyllä ne menot huomioidaan siinä missä tulotkin. Kaupunki maksaa jos teillä ei ole varaa itsellä. Ottakaa yhteyttä perheneuvolaan, ei noita asioita kannata yksin pohtia.
Minä olin samanlainen murrosikäisenä ja kamalia raivokohtauksia ym...
Neurologisissa tutkimuksissa minulta paljastui hematooma aivoissa.
poika sai aikoinaan kans hillittömiä hepuleita,rikkoi tavaraa ja pahoinpitweli jnejne ja joskus nukkui ihan siis hillittömästi. Eräänä päivänä sillä katkesi aivoista verisuoni,sai aivohalvauksen. Siis kipikapi lääkäriin!
Ps. toipui tosin,kun saatiin heti sairaalaan ja lääkäriin. Oli 50/50 mahdollisuudet selvitä.
Hui kamala, en ole osannut ajatellakaan, että voisi olla aivoissa joku tuolla tavalla pielessä, kuin esim. hematooma tai aivohalvaus, kuten noissa kahdessa kirjoituksessa mainittiin. Onneksi teidän lapsenne ovat selvinneet.
Olen jotenkin luottanut psykologin arvioon ja kun vasta murkku kävi myös koulun lääkärintarkastuksessa ja verikokeissa, eikä mitään todettu olevan vialla, niin en ole ollut huolissani siitä puolesta, mutta lääkärille tilaan ajan varalta ja sitten ehkä sinne perheneuvolaan, joka varmaan olisi tässä tilanteessa erittäin hyvä vaihtoehto.
Kiitos kaikille vastauksista! :) Mukavaa kesää kaikille!
Se hematooma oli tullut siitä että olin joskus satuttanut pääni. Äitihän sitä rupesi epäilemään, kun olin niin erilainen käytökseltäni kuin toiset sisareni ja neurologille varattiin aika josta sitten lähetettiin tietokonetomografiatutkimuksiin. Koulunkäyntiin ja keskittymiseen sillä oli vaikutusta. Kyllä minuakin kuljetettiin psykologille ja psykiatrille, mutta tilanne oli aivan toinen ilman turhia aivopesuyrityksiä kun oli vian aiheuttaja selvinnyt.
Tarkistuta samalla kilpirauhasarvot ja sokeriarvot. Molemmat vaikuttavat hyvin paljon mielialaan. Tosiaan kyseessä voi olla muukin sairaus kuin masennus.
Lisäksi huomauttaisin, että psykologi ei saa tehdä diagnooseja, vaan se on lääkärin tehtävä.
Hyvä, että kerroit tämän, sillä ei varmaan psykologitkaan osaa epäillä tuollaista syyksi ja vaikka se varmaan harvinaista onkin, niin hyvä olisi tarkistaa asia.
Tuli ihan paha olo kun luin juttusi. Olet apua hakemut sen verran monelta taholta jo, että mielestäni sijaiskotia pitäisi nyt harkita.
En usko, että saat lapseesi enää otetta, kun hänen käytöksensä on noin rajua. Sijaiskoti ei tulisi maksamaan sinulle mitään, lapsilisän menetät tuosta lapsesta.
Lapsesi varmasti sanoisi vihaavansa sinua alussa, se sinun äitinä on kestettävä mutta varmasti aikuisena hän olisi kiitollinen , että joku katkaisi tämän kierteen.
Hyvää jatkoa, koita kestää.
Olet varmaan oikeassa, eli vaikka tuntuisi tosi pahalta laittaa hänet sijaiskotiin, niin jos ei mitään muutosta pian tule, se on edessä ja tosiaankin vaikka hän minua siitä vihaisi, niin ehkä hän myös joskus kiittäisi.
Kiitos lämpimästä tekstistäsi.
Ton siitä saa ku i nykyään saa rankasta lapsiaan fyysisesti.
jos toi on poika nii on se aikamoinen hintti jos pitää äitinsä kimppuun käydä.
Tollasii kusipäitä pitäis vetää turpaan monta kertaa päivässä sanoo laki mitä sanoo.
jos mulla olis tollanen lapsi nii kurkusta kiinni ja pää seinää vasten ja vedä turpaan nii että sen jälkee saa hankkii tekarit.
jos multa revittäis hiuksia juurineen nii kyllä vois lähtee hiusten repiältäkin hiukset päästä, mutta vähä enempi.
Vois olla että jos toi olis mun lapsi eikä mikään sen käytökseen auttas nii sais mun puolesta ettii uuden kodin. mä en tollasta ainakaan kattos.
ainahan joku sen voi adoptoida jos vaa haluu sellasta millä on jotain vikaa päässä.
Ei voi olla totta! Oisit kutsunut poliisin jos fyysistävakivaltaa ja siinä samalla sostyöntekijän. Kenenkään ei tarvi kärsiä fyysisestä väkivallasta vaikka kuin on perheen jäsen. Onkos sun mies sitten joku vellihousu jos ei saa lastaan pysymään aisoissa vai oletko yh? En lukenut loppuun, olen lukenut se aiemman tekstin! Jos oisit mun naapurissa tulisin ja heivaisin sen tenavan kartanolle! Olen nainen mutta mulle ei alaikäset kukkoile! Olen työssä alkoholistien ja huumeenkäyttäjien parissa enkä pelkää. Jos käy kiinni siitä tulee syyte. Poika vain suljetulle eikä mihkään sijotukseen. Tollasesta ei parane, kierre jatkuu ja poika on kohta kadulla eikä ole pitkäikäinen. Toivon sinulle ja perheellesi jaksamista!!!
Lapsieni isä ei ole tosiaankaan vellihousu, mutta kun lain mukaan fyysinen kuritus ei ole sallittu ja varsinkin kun murkku aikoo heti, jos sellaista tapahtuu, mennä lastensuojeluviranomaisten luokse, jolloin kuulemma menettäisimme myös nuoremmat lapsemme,niin eipä sitä sellaista riskiä voi ottaa, vaikka saattaisipa siitä vanhankansan konstista joskus apua ollakin.
Kiitos että toivotit jaksamisia ja kirjoitit.
"...ja varsinkin kun murkku aikoo heti, jos sellaista tapahtuu, mennä lastensuojeluviranomaisten luokse, jolloin kuulemma menettäisimme myös nuoremmat lapsemme..."
Vai aikoo mennä lastensuojeluviranomaisten puheille?
Tässä on tyypillinen esimerkkitapaus, sellaisesta lapsesta/nuoresta, joka kuvittelee, että hänellä on vain oikeuksia, muttei mitään velvollisuuksia. Noitahan näkee myös koulumaailmassa, huorittelevia, haistattelevia, ja aggressiivisia pikku kusipäitä, joille heidän mielestään on eri säännöt kuin muille. Ei he saavat kyllä lyödä, mutta auta armias jos heistä itsestään edes ottaa kiinni hätävarjeluna,
Mutta minäpä kerron, mitä teet. Sinä teet pahoinpitelystä rikosilmoituksen. Tuon "murkun" on syytä oppia ymmärtämään, ettei maailma pyöri hänen napansa ympärillä ja luultavasti poliisikuulustelu on ihan valaiseva kokemus tuolla saralla. Lisäksi se myös pakottaa yhteiskunnan muihin toimenpiteisiin, eli saatte asiantuntija-apua.
Nuo aiemmin mainitsemasi "asiantuntijat" rikkovat kaikkia kasvatuksellisia periaatteita vastaan. Nyt on nimittäin niin, että se murkun huone on itseasiassa teidän kauttanne hänen käyttöönsä annettu ja hän tuskin maksaa siitä itse mitään. Tällöin te määrittelette pelisäännöt tuon huoneen osalta.
Olen itse opettaja ja olen myös muutaman kerran törmännyt tuonkaltaisiin lausuntoihin "asiantuntijoiden" taholta, mutta tuo toiminta vie vain ojasta allikkoon. Nimittäin kun myönnytksen tielle näinkin selvässä asiassa lähdetään, seuraavaa myönnytystä haetaan sitten kahta rankemmin keinoin ja päättäväisemmin.
Mielestäni tuo koulukuraatori ja -psykologi ovat tehneet anteeksiantamatoman virheen asettuessaan auktoriteettina tuon murkkunne puolelle, asiassa, joka on teidän puoletanne ihan kohtuullista vaatia, eli huoneen siivous. Kaikkein ikävintä on, että he ovat siinä samalla syöneet teidän auktoriteettianne lapsen/nuoren silmissä ja antaneet ikäänkuin ymmärtää, että olette jotenkin väärässä vaatimuksinenne.
En todellakaan ymmärrä tuota linjaa, jota osa noista psykologeista vetää. Nämä diipa-daapa -psykologit olisivat ihmeissään, jos joutuisivat itse tulemaan pidemmän aikaa toimeen ongelmanuorten kanssa omilla opeillaan. onneksi kumminkin löytyypsykologeja, joilla on olemassa ihan käytännön maalaisjärkeäkin.
Totta. Tee todellakin pahoinpitelysyyte. Ehkäpä se pysäyttää.
Me soitimme yhden kerran poliisit kotiin, kun poika alkoi riehumaan ja otti pikkumatsinkin siinä isänsä kanssa. Ajattelimme juuri näin, nyt tulee herätys, että missä tässä mennään.
Naispoliisi käänsikin asian siten, että vanhemmat ovat syyllisiä (eli vanhemmat eivät saa puolustautua jos lapsi käy käsiksi. Olen samaa mieltä, että lasta ei saa lyödä, mutta miten pitelet aggressiivista lasta) ja lapsella on vähän murrosikää. Poika keräsi kaikki pisteet kotiin ja näytti poliisien selän takana vielä vanhemmille keskisormea ja oli pelkkää v:tä kun ne olivat lähteneet. Eli se ei onnistunut.
Ja tuon episodin jälkeen vauhti vain kiihtyi. Sosiaalityöntekijä sanoikin, että lapset, jotka jonkun tälläisen auktoriteettiepisodin jälkeen kiihdyttävät vauhtia, ovat yleensä todellakin avun tarpeessa. Ja suorastaan toivovat, että joku tulee ja pysäyttää tämän syöksykierteen.
Tuosta lastensuojeluviranomaisille menemisestä. Sano, että mennään ihan yhdessä. Meillä ainakin oli ihan hyvät kokemukset meidän "sossusta" (poikani käyttämä ilmaisu sijoitettujen lasten keskuudessa). Siellä tuli tunne, että onhan meillä vanhemmillakin jotain oikeuksia.
Ei lapsia huostaanoteta ihan miten vaan....Mutta lapsia valistetaan - ehkä koulussa ? - omista oikeuksista ja nämä osaavat kyllä sitten käyttää niitä hyväkseen. Jos meillä joku puhuu poliisille tai lastensuojeluun soittamisesta, niin sanon heti, soita ihmeessä ja kysyn, että kuvitteeko lapsi, että vanhemmilla ei ole mitään oikeuksia, vain lapsilla.
Olet kyllä ihan oikeassa siinä, että tuollaiset diipa-daapa -ammattilaiset eivät saa hyvää aikaan, vaan pahentavat tilannetta vain antamalla huonosti käyttäytyvälle murkulle tukea. Mikä ihme tätä yhteiskuntaa vaivaa kun huonostikäyttäytyviä tuetaan ja kunnollisia rangaistaan.
Nytkin kun murkkumme on päättänyt, ettei hän lähde mukaamme viikon lomamatkalle, niin psykologi sanoi, että kyllä kai te tajuatte, että lapsen terveys (se että hän saa itse päättää) on tärkeämpi kuin mitkään lomamatkat.
Minä kysyin, että onko se todella murkun terveydelle hyväksi, että hänellä on noin suuri valta, että hän voi estää perhettään viettämästä lomaa ja että hänen pienemmät sisaruksensa eivät saa koko kesänä edes yhtä kertaa lähteä pitkään odotetulle matkalle, kun murkkua ei saa eikä voi jättää yksin kotiin. Missähän kunnossa koti olisi, kun kotiin palaisimme. Enpä muuten saanut vastausta.
Psykologit ja kuraattorit eivät tunnu ajattelevan perheen muiden lasten tilannetta ollenkaan. Kauanko ne kiltit lapset jaksavat joustaa, kun he huomaavat, että saakin paljon enemmän kun aukoo päätä vanhemmille ja tekee mitä haluaa ja vielä viranomaisten luvalla.
Voi voi....
Onpa tuttua tekstiä...Meillä on ollut myös rajoja ja rakkautta omasta mielestämme oikein ja 14 v poika on ollut aina hyvin "haasteellinen" lapsi. On käyty lasten psykiatrisissa tutkimuksissa, kuraattoreilla jne. ilman mitään tuloksia. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt olla tiukempi ja vaatia, että jotain "kunnollisia" tutkimuksia pitää tehdä eikä vain pelata pelejä ja jutella mukavia. No nyt ollaan sitten seuraavassa tilanteessa:
Viimeiset 1,5 vuotta on ollut aivan järkkyä aikaa. Tavarat alkoivat lentämään ruokapöydältä ohi kulkiessa, sitten taulut heiteltiin seiniltä, ovenkarmit käynnä lommoja, ruuat seinillä, tuolit, eteisen iso peili jne...
Sitten muuttui kaverit, lähti koulusta suoraan ostareille ja tuli kotiin iltakymmeneltä. Viikonloppuisin oli yötä "jossain". Aloimme epäillä huumeiden käyttöä. Näyttöä ei koskaan saatu.
Siirrettiin erikoisluokalle, lensi ulos harrastusjoukkueestaan huonon käytöksen vuoksi. Nuoremmat sisarukset kapinoivat samalla tavalla "miksi meidän pitää, mutta tuon ei?". Pojalla ihan oma elämä ja omat säännöt. Perheterapeutti kysyi, miten hän kuvittelee kuuluvansa perheeseen jos mitkään perheen säännöt eivät koske häntä. Sisarukset pelkäsivät mitä tapahtuu seuraavaksi. Niin myös mekin. 14 v alkaa olla jo selvästi isompi kuin äiti, ainakin.
Loppujen lopuksi päädyimme sijoitukseen. Päätös oli todella vaikea ja raskas. En tunne ketään jonka lapsi olisi sijoitettuna, joten kaikki vertaistuki puuttuu/ui. Syyllisyys omasta epäonnistumisesta oli päällimmäisenä; mitä olemme tehneet väärin, mitä olisimme voineet tehdä toisella tavalla jne. Mutta me emme vaan nähneet mitään muuta vaihtoehtoa. Poika on ollut sijoitettuna pienperhekodissa reilut 2 kk ja muutos on ollut valtava. Kielenkäyttö siistiytynyt, kotilomilla sääntöjä noudatetaan, osaa omien sanojensa mukaan nyt jo arvostaa omaa kotia, väkivaltaisuus vähentynyt minimiin, kärsivällisyys kasvanut.
Ja yksi tärkeimmistä muutoksista on se, että puheyhteys vanhempien kanssa on palannut ilman jatkuvaa "v... mitä se sulle kuuluu", "kuule, te ette voi mulle mitään", "v... mitä paskaa tää ruoka taas tänään on. Mä en v... syö tätä sontaa". Ja uskon, että luottamus siihen, että me ollaan kuitenkin niitä pilareita, jotka pitävät hänet pystyssä, on palannut. Vaikka onkin välillä erittäin vihainen sijoituksesta ja ei ymmärrä.
Jo nyt mietimme mahdollista kotiinpaluuta kesän jälkeen.
Meidän tapauksessa sijoitus maksaa siten, että kunta/kaupunki perii ko. lapsen lapsilisän sekä 120 eur lisää. Riippuu ko. kunnan tai kaupungin käytännöistä, mutta raha ei ymmärtääkseni ole koskaan määräävä tekijä voidaanko lapsi sijoittaa vai ei. Aina tarkoituksena on "pelastaa" se lapsi paremmalle tielle.
En voi sanoa olevani tämänkään jälkeen mitenkään sijoituksen kannattaja. On paikkojen säännöt ja tavat aika brutaaleja. Välillä tuntuu, että nuoret poljetaan rangaistuksilla ja säännöillä maan rakoon. Mutta kaipa nämä uhmakkaat juuri sitä tarvitsevat.
Luin kauhuissani noita aivojuttujakin. Olemme jonossa nuorten psykiatriselle osastolle tutkimusjaksolle, mutta kun se näyttää kestävän, menemme neuropsykologisiin tutkimuksiin sitä ennen. (Neuropsykologi Mia Nykopp, kuulemma Suomen huippuja neuropsykologiassa).
Etsi käsiisi myös Tulistuva lapsi - kirja. Löydät varmasti tuttuja esimerkkejä. Me ainakin löysimme.
Ehdotan, että menet kiireesti lääkäriin, jos et saat nuorta mukaan, ja kerro millaisessa ahdingossa olette. Jos nuori ei suostu, hänelle voidaan kirjoittaa M1-lähete (vastantahtoinen lähete psykiatriseen hoitoon, muistaakseni) ja silloin hänet viedään tutkimuksiin. Rajuja juttuja, mutta ne kannattaa tehdä ajoissa. Vuodet vain kuluu ja taistelu lapsen kanssa jatkuu.
Tuolla menolla hajoaa koko perhe ja vanhemmat uupuvat. Puhumattakaan miten huonosti nuori voi. Ja sisarukset. Meillä huomattiin päiväkodissa ja koulussa välittömästi aggressiivisen ison veljen poistuminen kuvioista.
Mutta ehdotan lääkäritutkimuksia ennen sijoitusta, koska jos nuorella on jotain häikkää esim. aivoissa, sijoitus ei välttämättä ole oikea lääke siihen.
Maailma on kuitenkin täynnä tuhansia tarinoita meidän kaltaisista lapsista, joista on sitten kuitenkin tullut ihan "kunnon kansalaisia".
Jaksamista ja tsemppiä!
Kiitos ensinnäkin muistutuksesta, että maailmassa on tosiaan paljon "hurjasti" käyttäytyneitä lapsia, joista on tullut ihan ok-aikuisia.
Juuri niin samanlaiselta vaikuttaa meidän ja teidän murkun käytöstavat. Onneksi teillä on jo tilanne vähän helpottunut.
Meillä on ensi maanantaina se lääkäriaika, jolloin tutkitaan olisiko jotain fyysistä pielessä, joka olisi aiheuttanut käytöksen muuttumisen.
Minua on kovasti mietityttänyt se, että miten noissa laitoksissa, sijais- ja perhekodeissa tällaiset nuoret saadaan kuriin ja käyttäytymään paremmin?
Kertoisitko mitä tiedät lapsesi kautta tästä asiasta?
Kiitos vielä ja kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi!
Sijoituksen tarkoituksena oli pysäyttää poika ja hänen hurja meno. Ja jo nyt 3 kk jälkeen tuntuu, että olemme siinä jollain tavalla onnistuneetkin. On hieman eri meininki lomilla täällä kotona.
Usein näillä uhmakkailla lapsilla on kuvitelma, että "mulle ei kukaan voi mitään". Kuulemma hyvin yleistä sosiaalityöntekijän mukaan heidän kanssaan asioivilla nuorilla. Siellä kerrotaan, että valitettavasti olet väärässä ja AINA on joku joka pystyy pysäyttämään sinut. Viimeisenä vankilan muurit....Ja näillä mielikuvilla lähdettiin lastamme "pelastamaan" sijoittamalla hänet.
Talvella kun "sossu" tuli kuvioihin mukaan tilanne oli niin tulehtunut, että poika lähti ne kaksi kertaa ovet paukkuen "sossupalavereista" ja kotona ja kodin ulkopuolella meno sen kuin koveni. "Sossu" oli aika nopeasti ja meidän kertomusten ja pojan tapaamisen perusteella ehdottamassa sijoitusta. Perheneuvolassa taas yritettiin toppuutella ja sanottiin, että avohuollon keinot on käytettävä ensin eli lääkärit ja muut. No koskaanhan emme päässeet neurologisiin tutkimuksiin ennen kuin itse asiassa tänään oli eka ja huomenna toka käynti. Melkein toivoisi, että löytyisi joku syy, jota voisimme lähteä "hoitamaan".
Sitten kommentteja sijoituksesta.
Sijoituspaikoissa (huom. kokemus vain yhdestä ja sekin on valitettavasti uusi, vasta aloittanut paikka, joten toiminta on selvästi vähän hakusessa ja kaikki työntekijät uusia. Ja valitettavan nuoria...Ei välttämättä elämänkokemusta eikä omia lapsia) lapset saadaan ojennukseen kovalla kurilla. Kaikilla on kotityöpäivät (kevyttä kotiaskareita), huoneen siivous (imurointi ja moppaus) joka perjantai, huoneisiin klo 21.30 ja hiljaisuus 22.00. Jos ei totella, seuraavana aamuna herätys klo 6. Viikkorahaa annetaan kaikille muutama euro, kiroilusta ja huonosta käytöksestä menetät sitä (esim. meidän poika ei ole tainnut saada vielä yhtäkään kertaa..). Kun käyttäydyt huonosti menetät tv katseluoikeuden, pleikkapelaamisoikeuden, karkkipäivän jne. Lisäansiota voit saada tekemällä pihahommia (sekin oli meidän perheessä aivan uutta....).
Ainakin meidän kokemuksen mukaan lapsista tehdään nöyrempiä kurin ja rangaistuksien avulla. En tiedä onko se aina tapa sijoituksessa ja onko se oikea tapa. Minun mielestä ei. Ilman rakkautta ja positiivista palautetta ei voi saada hyviä tuloksia aikaan. Mutta rangaistuksilla ja kurilla saadaan lapset, ainakin pysähtymään. Olemme kotona miettineet, että ehkä poikamme tapaisten nuorten elämä tehdään tavallaan niin kurjaksi siellä sijoituksessa, että haluaakin kotiin. Mutta lastahan tuollainen kasvatus ei kyllä kehitä. Lisää uhmaa, ainakin sitä paikkaa kohti. Siellä jos missä oppii arvostamaan omaa kotia ja yllätys yllätys jopa omia vanhempiaan.
Sijoituksessa on aikuiset käyttäneet asemaansa suorastaan väärin kommentoimalla "sun on turha valittaa vanhemmillesi. Kun olet sijoitettu, me ja sossu määrätään susta". No siihen olen sanonut, että "Pidä se mielessäsi, että me ole aina sinun vanhempiasi, me määräämme sinun elämästä, pidämme sinun puoltasi ja rakastamme sinua". Nämä kaikki tekstareilla tietysti. Putoo ehkä hieman paremmin jakeluun. :o)
Mutta kuten taisin joskus jo kommentoida, että jos vielä jaksat, niin kannattaa käyttää kaikki avohuollon toimenpiteet ennen sijoitusta. Näitä ovat juuri mainitsemasi lääkäri, neurologiset tutkimukset nuorten neurologisella osastolla. Ja usein käynti jossain sijoituspaikassa voi myöskin pysäyttää nuoren miettimään onko tämä todellakin se paikka jossa haluan olla.
Poikamme on käynyt terapeutin luona nyt kuukauden verran ja siellä on kuulemma pystynyt puhumaan omaa pahaa oloaan ulos. Sekin olisi pitänyt tehdä ennen sijoitusta, mutta täytyy sanoa, että koko perhe oli täysin finaalissa ennen kuin sijoitukseen päädyttiin. Oli pakko saada aikalisä koko perheelle.
Mutta jaksamista tarvitaan ja joku (kummitäti, setä tms.) joka puhuisi pojalle järkeä ja kertoisi missä ollaan menossa.
Mutta kun olette lääkäriin nyt menneet, niin eiköhän siitä ala asiat rullaamaan eteenpäin.
Aurinkoista jussia!
Kirjoituksistasi päätellen myös sinun pitäisi tutkituttaa ajukoppasi. Normaalitapauksessa (tai ainakin meillä) olisi ulko-ovi jo heilahtanut ja murkku olisi saanut kerätä tavaroitaan pihatantereelta.
Jos sinulla on mies, siis tämä pojan isä niin hänen pitäisi ehdottomasti puuttua asiaan kovalla otteella. Isän pitäisi nostaa poika seinälle rinnuksista ja huomauttaa kovaan sävyyn että nainen johon poika kävi käsiksi on hänen vaimonsa ja jos vielä sormellaankaan uskaltaa häneen kajota, tulee lähtö.
teillä kotona jos murkun pitää siivota huoneensa. ei ne kuraattorit sun muut. todella epäpätevää heiltä antaa lapselle tuollaisia vapauksia.
älä pese murkun vaatteita. sano että jos hän haluaa pestä vaatteensa niin voit auttaa ja neuvoa.
jos alat lastasi pelkäämään niin olet hukassa.
silloin ei auta muu kuin sijoittaa lapsi muualle.
kysy häneltä haluaako hän muuttaa muualle vaikko alkaako elämään talon tavoilla. jos haluaa niin anna muuttaa. keinolla millä hyvänsä teidän on pysäytettävä hänet. ei ole oikein että nuoremmat lapset saa elää pelossa.
kyllä hekin ymmärtävät että jos isompi saa muuttaa niin se johtuu hänen epäsosiaalisesta käyttäytymisestä eikä siitä että häntä ei rakastettaisi.
oppivat vielä käyttäytymään samalla tavalla jos huomaavat että seurauksia ei ole.
Kiitos viestistäsi.
Niin kyllähän minä jo murkkuamme pelkään ja sijoituksesta mennään neuvottelemaan, mutta liekö kaupungilta rahat vähissä kun lastenvalvoja sanoi, että katsotaan nyt, ei tässä välttämättä ole perusteita sijaiskotiin laittamiselle.
Kuinka pahastihan murkun pitäisi minua tai sisaruksia pahoinpidellä, ennen kuin olisi perusteita sijoitukseen.
Minusta on hirveää, että pienempien sisarusten lapsuuttakin murkku pilaa ja heidän pitää elää tällaisessa stressissä ja pelossa ja viranomaiset ei tunnu heistä välittävän yhtään. Millaista lastensuojelua se on, kun suojellaan sitä huonoimmin käyttäytyvää lasta ja perheen muut lapset saavat kärsiä?
He eivät myöskään näytä tajuavan, että murkku näyttää nyt tehokkaasti esimerkkiä ja onko heillä 10 vuoden päästä muutama muukin murkku tästä perheestä tulossa sijoitukseen, jos tämä peli saisi jatkua.
Olisinpa oikein rikas, niin palkkaisin tänne kotiin jonkun vartijan ja pätevän superlastenhoitajan kuria pitämään ja murkulle tapoja opettamaan, ettei tarvitsi noiden virkamiesnaisten kanssa enää tuloksetta neuvotella.
Pyykkiä murkku ei suostu pesemään, joten hän kulkee sitten likaisissa vaatteissa tästä lähtien kai, kun minäkään en enää pahoinpitelijääni palvele.
olen 6:si lapsisesta perheestä. Minulla on 19v isoveli(itse 18v.) käyttäytyi aivan samalla tavalla kuin ap:N lapsi. Ei totellut vanhempia,saattoi heittää äidinkin seinään,huoritteli,ei samoja sääntöjä kuin meillä muilla ja muutenkin eli omaa elämää perheessämme. Emme kukaan tuntenut että hän kuuluisi perheeseen,oli vain ihminen joka asui meillä. En enää kestänyt vaan muutin 16v pois kotoa. Tästä alkoi muutos parempaan. Äitini tajusi että me muutkin lapset kärsimme isoveljemme käytöksestä ja asialle on tehtävä jotain. Äiti ei pessyt enää hänen pyykkiään, ei tehnyt hänelle ruokaa,ei siivonnut hänen huonettaan eikä antanut enää rahaa hänelle. Kaikki nämä piti ansaita. Alkuun kesti kauan että isoveljeni todellakin nöyrtyi tottelemaan,kuuntelemaan vanhempia jotta saisi nämä etuudet.(vaikkakin normaalissa perheessä ne kuuluu arkipäivisiin asioihin,eikä sellaisiin jotka täytyy ansaita)Alkuun hän tosiaankin eli aivan paskaisessa huoneessa,osti valmisruokaa,(en kyllä tajua mistä sai rahaa...)piti likaisia vaatteita päällä.. Pian hän huomasi että todellakin tarvitsee äidin apua,koska ei voi elää enää ilman päivittäistä ruokaa eikä puhtaita vaatteita.
Joku voisi sanoa että tämä on syy soittaa lastensuojeluviranomaisille(niin kyllä taitaa ollakin,mutta kun mikään muu ei ollut auttanut niin oli pakko tehdä radikaaleja ratkaisuja jossa kaikki oli ansaittava...)
toivotan onnea asioiden suhteen! Saat tukea monesta paikkaa,juttele lääkärin kanssa asioista ja mistä saat apua sillä lääkärin kuuluu osata neuvoa esim. sosiaalitoimistoon...
Hei "Itse Nuori" Harmillista on, että teilläkin äiti ja sisarukset olette joutuneet kärsimään yhden lapsen itsekkyydestä. Onneksi äidilläsi on lopulta ollut voimia toimia ihan oikein, noin varmaan minunkin pitäisi toimia ja aika pian, ettei nuoremmat lapset enempää kärsi.
Itseäni vain suoraan sanoen pelottaa se, että jos en huolehdi murkusta, joka on kuitenkin alaikäinen vielä, niin lastensuojeluviranomaiset päättävät viedä nuo nuoremmatkin, kun nämä ammattiauttajat tuntuvat jotenkin niin järjettömiltä noissa mielipiteissään ja ehkä ajattelevat, että nuo vanhemmat, jotka laiminlyövät lastenhoitovelvollisuutensa.
Olen minäkin muutaman kerran sanonut, että murkkumme ei ole tervetullut syömään, kun hän on ennen ruokaa sanonut: "mitähän paskaruokaa tuo huora taas laittaa". Silloin hän ei myöskään ole pöytään tullut ja jos olisi yrittänyt, mieheni olisi ajanut hänet siitä pois, sillä joku raja se kuitenkin on minullakin, mitä jaksan.
Minua kiinnostaisi tietää, että oletteko kuitenkin isoveljesi kanssa vielä väleissä, vai kävikö niin, että hän käytöksellään tuhosi välinne? Onko hän siis järkiintynyt ja pyytänyt teiltä sisaruksilta anteeksi?
Onko sinulle jäänyt mitään katkeruutta äitiäsi tai veljeäsi kohtaan tästä ajasta?
Sellaista itse toivoisin tältä nuoreltamme.
Jos nyt ei lastensuojelun työntekijät keksi tähän tilanteeseen ratkaisua, (meidän ratkaisuthan ei toimi) niin sitten aloitamme "kurileirin".
Yhdenlaisesta kurileiristä on muuten tänään ohjelmakin telkkarissa klo 22.30 mtv 3. Siellä tosin taitaa olla niin hurja meininki, että ihme kun nuoret ovat siitä hengissä selvinneet, joten sellaista ei tietenkään voi ajatella, mutta vähän tuollaista kuten äitisikin teki aletaan tehdä täälläkin.
Kiitos viestistäsi ja kaikkea hyvää Sinulle!
Valitettavasti isoveljeni tuhosi minun ja hänen välinsä jo silloin kun muutin pois emmekä ikinä ole saanut niitä kuntoon. Hän muutti vuosi sitten pois kotoa,eikä enää soittele äidille tai kenellekään muulle perheenjäsenelle. Eli kenenkään välit häneen ei ole kunnossa,hän kun vieläkin ajattelee itsekkäästi:minä,minä ja minä. Tämä meidän tarinamme oli vain esimerkki,sillä tiedän ettei tuo kaikilta onnistu. Tiedän kuinka rankkaa sinulla on ja toivonkin että saisitte mahdollisimman pian asiat kuntoon. En huomannut katsoa kuinka vanha hän on?(mikäli yli 18v sinun ei lain mukaan kuulu enää elättää...on ilmeisesti kumminki nuorempi)
Voi olla että mikäli aloitatte kunnon toimenpiteet(esim et pese pyykkiä) niin hän suuttuu ja tilanne voi pahentua. Teidän lapsella on sama käsitys kuin isoveljelläni että hän määrää,hänellä on kaikki valta ja häntä kuuluu vain ajatella. Mutta onneksi itse olet noin järkevä äiti ja tiedät että asialle on tehtävä jotakin. Kaikki olisi helppoa mikäli teillä ei olisi muitakin lapsia--> pystyisitte laittamaan hänet kuriin ilman että muita lapsianne viedään,mutta tosiaankin suomessa on huono tämä lastensuojelu;kun apua tarvitaan sitä ei anneta,mutta kun kaikki on ok(kuten teillä muilla lapsilla) niin sitten sitä annetaan väkisin ja viedään lapset poissa.
Tilanne erittäin hankala ja suosittelen kaikkialta ottamaan tietoa mitä voitte tehdä. Suosittelisin ylikaiken sijoituskotia,sillä se jos jokin muuttaa nuorta,mutta kuten sanoit se ei ainakaan vielä näytä olevan mahdollisuus niin töytyy muuta yrittää.
Laita tänne sitten viestiä kun olette keksineet jotakin. Suosittelisin että näyttäisitte tälle nuorelle että perheessä on muitakin,hän ei ole enää etusijalla. Olet hyvä äiti ja uskon että pystyt tekemään asialle jotain. VOIMIA!
Kiitos Sinulle "itsekin nuori"! Viisaasti kirjoitat ja lohtuakin minulle tuot.
Murkkumme on tosiaan vasta 15-vuotias, joten vielä on meillä vuosia kasvatusvastuu.
Tosi surullista, että isoveljesi toimi noin käsittämättömän itsekkäästi (kuten meidänkin murkkumme) ja aiheutti harmia teille kaikille, eikä siis vieläkään itsekeskeisyydestään ole päässyt.
Äitinä sitä kovasti miettii, että mikä on mennyt vikaan, kun yksi lapsi on noin mahdottoman itsekäs, mutta toivottavasti tämä on vain murkkuiästä johtuvaa ja aivojen kypsymättömyyttä ja meidänkin murkkumme on joskus vielä ihminen, joka pystyy huomioimaan myös toiset, vaikkei hän vielä osoita yhtään sellaisia merkkejä.
Lääkärissä kävimme, mutta mikään ei neurologissa tutkimuksissa viitannut siihen, että hänellä olisi sillä puolella jotain vialla. Verikokeita myös määrättiin liuta.
Kyllä sitten tänne kirjoittelen,jos jotain myönteistä kerrottavaa löytyy ja toivottavasti löytyy. Onhan hyvät uutiset myös toivoa antavaa niille ihmisille, joilla lapsi tai läheinen on murkkuiässä näin hankala.
Kiitos teille kaikille ja toiveidenne mukaista kesää jokaiselle!
Oletko jo tehnyt sen rikosilmoituksen?
Toivottavasti olet, sillä muutoin olet mahdollisesti tuhoamassa monta elämää erilaisten traumojen muodossa. Sinä itse tietysti valitset omasta puolestasi, mutta ne perheen pienimmät eivät saa valita.
Ja mikäli annat poikasi omaksua tuon käyttäytymismalin, niin ikävää tulee olemaan sen naisenkin elämä, jonka kanssa hän mahdolisesti pariutuu. Ja myös heidän lastensa elämä.
Sanonpa vielä kerran, että jos et nyt näytä pojalle elämän realiteetteja, niin seuraukset eivät tule olemaan kovin mieltäylentäviä.
En ymmärrä, miksi vanhemmat suojelevat lapsiaan aivan väärillä tavoilla. Niin, etteivät nämä joudu vastuuseen teoistaan. See tie vie aina vain syvemmälle suohon ja jossain vaiheessa ollaan tilanteessa, jossa ei sitten vanhempien suojelu enää auta.
Mitäs sitten? Kävin tälle aamulle ko episodin pojan kanssa ja pojan vastaus oli tulla päälle veitsen kanssa. Hyssyttelenkö ja totean että kyllä tämä tästä; pikkasen vaan tuntuu pahalta?
Kävi tosissaan mielessä, että nakkaan kakaran kenttään, mutta siitä se vasta olis show noussu ja syyllinen todennäköisesti minä...
Ensimmäinen vaihe on mennä perheneuvolan psykologin juttusille,yleensä keskusteluissa on myös sos.toimen edustaja. Kerrot nämä asiat ja että perhe tarvitsee tukea. Yksi mahdollisuus että murkku olisi esim. joka toinen viikonloppu sijaiskodissa, te saisitte voimia kerättyä.
Tuo on todella raskasta ja onko kaikki vain murrosiän syytä? Voiko taustalla olla neurologisia oireyhtymiä kuten ad/hd jne? Onko lapsi ollut aina ylivilkas ja impulsiivinen?
Ehdottomasti hae apua tai murkkusi vielä tappaa sinut tai jonkun siskoistaan. Tilanne on kärjistynyt todella pahaksi ja se on katkaistava. Toimit lapsesi parhaaksi kun haet apua ja vaikka sitä tukiperhettä näin aluksi.