Minä olen taas huomannut että olen alkanut uskoa romanttisesti jokaiselle olevan Se Oikea täällä maailmassa..
Ehkä jokaiselle on se oikea puolisko, ajatusmaailmat kohtaavat ja ymmärrys on toisiaan kohtaan täydellistä..
Minä vaan en ole kohdannut sitä oikeaa.. hmm.. puhuukohan nyt psykoottinen ajatusmaailmani vai muuten vaan haaveilen..
Onkohan olemassa jokaiselle sellainen ihminen joka täysin ymmärtää, voi puhua kaikesta, ajatellaankin samoja asioita...
Haaveillaan samanlaisesta tulevaisuudesta ja rakastetaan samoja asioita..
Silmiin katsoessaan voi aistia toisen pahan olon ja silittää hiuksia hellästi..
Suudella kyyneleet silmistä ja kantaa puolet surusta ja murheesta toisen apuna..
Kuolla rakkautensa puolesta, uhrautua täysin.. tälläista rakkautta minä etsin, sitä ennen olen vain puolikas..
Ehkä jokaiselle on se oikea puolisko, ajatusmaailmat kohtaavat ja ymmärrys on toisiaan kohtaan täydellistä..
Minä vaan en ole kohdannut sitä oikeaa.. hmm.. puhuukohan nyt psykoottinen ajatusmaailmani vai muuten vaan haaveilen..
Onkohan olemassa jokaiselle sellainen ihminen joka täysin ymmärtää, voi puhua kaikesta, ajatellaankin samoja asioita...
Haaveillaan samanlaisesta tulevaisuudesta ja rakastetaan samoja asioita..
Silmiin katsoessaan voi aistia toisen pahan olon ja silittää hiuksia hellästi..
Suudella kyyneleet silmistä ja kantaa puolet surusta ja murheesta toisen apuna..
Kuolla rakkautensa puolesta, uhrautua täysin.. tälläista rakkautta minä etsin, sitä ennen olen vain puolikas..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kylläpäs kirjoitat kauniisti haaveistasi; se on hyvä merkki että ihmisellä on haaveita ja unelmia. Niin pitäisi jokaisella olla, vaikka ei ne aina toteutuisikaan, niin haaveileminen vie meidät hetkeksi ainakin pois ahdistavasta todellisuudesta...
minäkin uskon - tai haaveilen. Vielä ei nimittäin ole tullut sitä Oikeaa vastaan. Entinen tyttöystävä tosin oli jo aika lähellä, hänen kanssaan pystyi vapaasti puhumaan mistä tahansa (vaikeistakin asioista) ja pidimme samoista jutuista. Tai ainakin melkein. Hän nimittäin joi poltti liikaa ja oli agressiivinen. Ajoittain itsekäskin, mutta ilman noita piirteitä olisimme varmaan vieläkin yhdessä..
Tuo kuulostaa pahasti toisen syyttämiseltä.. :D Eikö sinussa löydy mitään vikaa?
Ja aina suhteessa pitää muistaa, ettei mikään voi olla täysin täydellistä, toisessa ihmisessä on niitä puolia mistä ei niin tykkää. Mutta jos toista rakastaa, niiden kanssa oppii elämään ja hyväksymään erilaisuuden.
Minähän olen itse Mr. Perfect (lue: toisten syyttäminen on helpompaa). :D Kyllä se eksä oli hieman ihme tapaus. Mm. minun olisi pitänyt (eron uhalla) katkaista välit erääseen hyvään naispuoliseen ystävääni, mutta hänellä itsellään kyllä oli miespuolisia ystäviä. Tuota minun nyt vain valitettavasti on vähän vaikea sulattaa. Niitä huonoja puolia oli vain liikaa.
Onhan minussakin vikoja. Kuulemma olisi pitänyt osata suuttua, ja tapella hänen kanssaan ihan hölmöistäkin asioista.
Tai sitten eron syyt eivät olleet kummassakaan meissä, kemiat eivät vain toimineet, happy now? :)
Ihminen unohtaa omat vikansa ja haluaa laittaa kaikki toisen hartioille.. Elämässä se ei vain mene niin, on kaksi osapuolta. :) Ehkä olitte toisillenne sopimattomat persoonat.
Itsellä tuttua toisen syyttäminen ja omien vikojen sokeus.. Nyt siitä kasvanut pois, se vapauttaa kun uskaltaa nähdä vikansa tosissaan.
tarinani.
Olen ollut naimisissa iäisyyden ja lapsiakin on, kaikki eivät ole edes täysikäisiä.
Olen raatanut, antautunut, ollut hyväksikäytetty, orja, kaatopaikanhoitaja, äiti, rakastettu, hyljätty, nainnista tajuttomaksi mennyt nainen, puutteessa kärvistellyt ja ennenkaikea sitoutunut tähän meininkiin. Tämä kaikki ja paljon muuta mieheni kanssa.
Päätin jo aikoinaan, ettei minua saa tästä suhteesta, kuin dynamiitilla.
Kaksi viikkoa sitten räjähti, varmaan jossain päin maailmaa ydinpommi.
Menin ja rakastuin yhteen ihanaan mieheen, pam.
Minä, vanha ämmä, kaikkine huolineni ja masennuksen melkein murtama nainen.
Jumakauta, että tuntuu hyvältä.
Tulin hulluksi.
Sain viidenkympin villityksen.
Menetin järkeni.
Teen konkurssin puhelinlaskuissa.
Huijaan ukkoani.
Petän koko perhettäni.
Ja nautin tästä tunteesta, kuin hullupuurosta.
Olen ollut kovin kivulias ja käyttänyt monta vuotta kipulääkkeitä.
Nyt niiden tarve on romahtanut. En ole päiväkausiin tarvinnut niitä ollenkaan.
Hymyilen, olin terapiassa, enkä itkenyt yhtään.Vaikka olen siellä käynyt tirsumassa jo monta vuotta.
Yksi miehen kutale pelasti minut kahdessa viikossa, teki enemmän kuin kaikki terapiat yhdessä.
Luulin, että näin voi tapahtua vain elokuvissa.
Ja nyt minä olen pääosassa.
Leijun, enkä, perkele, suostu pitämään huonoa omaatuntoa.
Elän nyt ensimmäistä kertaa 10 vuoteen.
Ja jos putoan, niin sitten rojahdan kunnolla, menköön sitten niin, mutta nyt tiedän, että minä VOIN toipua, tästä masiksesta.
Luulin jo, että olen toivoton tapaus.
Voimia teille kaikille, en kertonut tätä kehuakseni, vaan olen niin iloinen ja toivon, että rakkauden kautta, joku teistäkin vielä näkisi valoa tunnelin päässä.
Ja aloittaja on oikeassa.
Meille jokaiselle on täällä joku!
olen niin rakastunut.. elämä hymyilee
Siihen raivoavaan mieheesi? Vai joko annoit anteeksi taas...