Halkasija

Jos nousu tiputtaa kierroksia noin 200 per pykälä niin paljo halkasija tiputtaa vai miten se vaikuttaa?
3306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kysymys on muotoiltu kovin yleistävästi vastata, mutta yritetään kuitenkin. Persveivaritehtaat pyrkivät siihen, että nousua, pinta-alaa ja läpimittaa tai ainakin kahta näistä ronkitaan useimmiten kun nousua halutaan muuttaa, eli pyritään optimiin kyseisellä nopeusalueella. On tietty minimipinta-ala ja periaatteessa jokin optimi läpimitta sekä tähän yhtälöön sopiva nousu, mahdollinen kuppi, rake-kulma ja vielä joitakin asioita, en ole asiantuntija. Kun näitä kaikkia vaihdellaan yhtä aikaa, on vaikea sanoa paljonko yhden seikan muuttaminen merkitsee. Periaatteessa läpimitan nosto tuumalla on paljon isompi muutos kuin nousun muuttaminen tuumalla. Lisäksi jos potkurin läpimitta on pieni, on 1" paljon isompi asia prosentuaalisesti kuin jos on kyse ison koneen työperän isosta potkurista. Täten onkin oikeutettua puhua "pykälästä" eli potkurinvalmistajan valitsemasta läpimitan tai nousun muutosvälistä.
Koska pelkkää läpimittaa harvoin tai ei koskaan pääse muuttamaan, ei tällaista yleistä tuntumaa pääse syntymään. Kun läpimitta muuttuu, muuttuu lähes aina myös pinta-ala, lapamuoto ja nousukin.
Vastaus kysymkseen on siis, että ei ole käytännössä arviotavissa, on kokeiltava jos on valittavana kaksi eri mahdollisuutta samalle nopeusalueelle. Tämä tilanne voi tulla eteen jos on valittavan potkuri eri valmistajien sarjoista tai eri käyttötarkoituksiin valmistetuista potkurista. Hommaa vaikeuttaa se, että nimellisnousu ja käytännön nousu eivät ole välttämättä tällöin yhteismitallisia.

Sisämoottoreissa pidettiin aikoinaan jonkilaisena nyrkkisääntönä että, tuuma nousua vastasi puolta tuumaa läpimittaa, edellyttäen että lapamuoto sinänsä ei muuttunut. Pinta-alaahan tuli tällöinkin lisää. Kyse oli kuitenkin silloin hitaasti kiertävistä potkureista, kierrosluku alle 1000 rpm ja läpimitat vastaavasti suuria, yli 13".
Potkurin valinnan perusteena pidettiin usein lähtökohtana "pane niin suuri kuin sinne mahtuu ja valitse nousu sen mukaan niin hyvä tulee" ja meni usein oikein....

Äänestä
  • Kiitos.Tämä antoi osviittaa.

    Äänestä

  • Mikä tää rake-kulma on? jääny ennestäänkin askarruttamaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nousu kirjoitti:

Jos nousu tiputtaa kierroksia noin 200 per pykälä niin paljo halkasija tiputtaa vai miten se vaikuttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu