Näin pari vuotta sitten unen jossa uin jotain tavattoman pitkää vesireittiä pitkin. Kun pääsin perille (jonkinlaiselle ulokkeelle), menin makaamaan jonkinlaiselle tutkimuspöydälle. Vieressäni, toisella tutkimuspöydällä, oli muistaakseni täysin kanssani identtinen ihminen. Paikalle tuli jotain ihmisiä, joita en kai nähnyt, ja he aloittivat leikkauksen. He olivat puuduttaneet, mutta sen vaikutus näkyi vain siinä, etten pystynyt puhumaan saatika huutamaan. Kipu oli valtava mutta ilmeenikään ei värähtänyt, huuto oli sisäistä, näin itseni huutavan mutta hoitajat joita en nähnyt eivät reagoineet. Näin vieressäni ison, ns.röntgen-monitorin, jonka poikki oikealta vasemmalle pomppi kookkaita hampaita rivissä, kaikilla oli kasvot, ja ne hymyilivät.. Weird.. Mulla on kyllä tosielämässä hammaslääkärikammo ja kerran sattuikin niin että puudutus hammasta revittäessä ei ollut vaikuttanut kun hoitaja minulta kysyttyään ja saatuaan kieltävän vastauksen päätti silti kokeilla (ei ilmeisesti luottanut tuntoaistiini) hampaan repimistä.. Lopetti kyllä heti kun älähdin (mikä oli kyllä hankalaa kun toisen nyrkki on kokonaan suussa..)..en muista näinkö unen tapahtuman jälkeen vai sitä ennen.. Löytyisikö selitystä..?
Iloiset hampaat
venla
0
458
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892658Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2041682- 1161610
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411471Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641242Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761015- 56979
- 74906
- 45877
- 61845