Heippa!
Suuri unelmani on päästä Madeiralle, mutta matkojen hinnat liikkuvat nopean tarkastelun jälkeen aika korkealla. Mistä ja millä hinnalla te olette matkoja löytäneet? Jos vaikka onnistaisi...
Mistä halvempi matka?
6
2501
Vastaukset 6
- lähtemään
Mikäli pystyt lähtemään lähes koska vain, niin eiköhän se halvin matka löydy, kun jaksaa vahtia niitä äkkilähtöjä ja niistä ne halvimmat löytyvät töissäkäyvien ja koululaisten loma-aikojen ulkopuolelta.
Ainakaan reittilennoilta en ole halpaa yhdistelmää löytänyt, eli aina vähintään kolme lentoa per suunta. Perushotellitkin maksavat netissä viikosta saman verran kun valmispaketit lentoineen, eli majoituksen tasosta on tingittävä reilusti.
Tiestysti voisi tutkia löytyykö englannista tai saksasta yms. edukasta seuramatkaa, jonka lähtöpaikkaan täältä ensin halpalennolla, mutta niissäkin tulee äkkiä eteen ylimääräisiä yöpymisiä ja budjetti on taas yli. - voisi löytyä
Eräs virolainen "tuttavani" sanoi Virosta pääsevän halvemmalla ulkomaille, kuin Suomesta. Itse en ole hintoja verrannut, sillä en jaksa nähdä vaivaa matkustaa ensin sinne ja vasta sieltä matkakohteeseen ja tietenkin perheellisenä hankalaa se olisikin.
Äkkilähdöt jos niitä onnistuu saamaan voivat olla halpojakin, mutta niiden huonona puolena on epätietoisuus majoittumisesta perillä. (ainakin joskus). - Ei luXusta vaan ihanaa lomaa
Mun haave oli kans päästä madeiralle ja viime vuonna se sitten toteutuikin, jopa kahteen kertaan! Ekalla kertaa otettiin tammikuussa äkkilähtö aurinkomatkoilta madeiralle, lähtöön oli aikaa pari viikkoa. Hinta oli jotain 500-600 euroa kahdelta.
Toinen matka tehtiin joulukuussa kun haluttiin nähdä paljon kehutut jouluvalot (kannatti). Matka tilattiin 2-3 kuukautta ennen lähtöä tjäreborgilta. Hinta kahdelta yhteensä 790 euroa lentokenttäkuljetuksineen matkakohteessa.
Hotellit oli "huonoimmasta" päästä mutta meille oli tärkeintä päästä reissuun ja asua kaupungissa, ei Lidon turistialueella. Me oltiin kyllä tyytyväisiä majoitukseen molemmilla kerroilla, huoneet oli siistejä ja tilavia.- löytyy halpoja
Madeira on aika suosittu paikka ja sillä on omat vakiintuneet kävijänsä. Tästä seuraa, että hinnat on kohtalaisen korkeita. Halpoja matkoja saa viime hetkellä usein tammikuun alussa. Hotellia ei pääse ehkä valitsemaan, mutta aivan surkeita ei suomalaisilla matkatoimistoilla edes ole.
Sää tammikuussa voi olla hieman oikukas ja joskus koleakin, mutta kyllä saarella aina suomalainen selviää.
Halpalentoja saarelle ei mene. Kentän kapasiteetti on rjallinen ja se halutaan varata normaaleille lomalennoille. - 88E/vko/hlö
Viime kevättalvella maksoimme viikosta Funchalin keskustassa 176E / 2 henkilöä. Kävelykadun päässä. Parvekenäkymä satamaan. Aamukahvi.
Risteilyn lisäviikko.
Mielestäni halpa! - Mites on
88E/vko/hlö kirjoitti:
Viime kevättalvella maksoimme viikosta Funchalin keskustassa 176E / 2 henkilöä. Kävelykadun päässä. Parvekenäkymä satamaan. Aamukahvi.
Risteilyn lisäviikko.
Mielestäni halpa!Eipähän ne lisäviikot taida enempää muutenkaan maksaa. Ensin on vain maksettava se varsinainen lomamatka. Ei kai pelkkiä lisäviikkoja ole myynnissä??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561