seuraamuksia (rangaistuksia) uhmaikäisen 2 vuotiaan pöllöilylle? Tekee kaikki pahat mitä ikinä keksii, ja nauraa vaan kun kielletään. Jäähypenkkiä ei vielä ymmärrä.
Olisko teillä
jaettavaksi asti
8564
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
on lapsi, se kaksivuotias vai sinä? Luulisi aikuisen pärjäävän ilman tuollaisia kyselyjäkin. Lapsi tottelee sitä jota kunnioittaa, tuollaiset rangaistuskyselyt ovat esiaste avuttomuudelle ja vihalle.
lastakin hyödyttäviä seuraamuksia. En mitään aggression purkamiskeinoja. Seuraamuksia on olemassa myös positiivishenkisiä. Äitinä olen rauhallinen ja kärsivällinen. En usko että vaarana on "tulla" vihaiseksi. A.P
ovat joskus avuttomia, eihän siinä mitään pahaa kai ole?
Mun eka oli aika villin sorttinen ja kävin ihan kuuntelemassa luentoja tahtolapsista jne. No idea peruspiirteissään on se, että tällaisella lapsella tarvitaan tavallistakin selkeämmät rajat. Jos kiellät esim. mekon pukemisen, kun ulkona on pakkasta, niin lapsi huutaa raivokohtauksen partaalla ja hakkaa päätään lattiaan. Tällaisen lapsen kanssa ei vielä neuvotella, vaan toistetaan tiukka ei ja pidetään huoli siitä, ettei lapsi pue hametta ollenkaan, sisälläkään. Idea on se, että ei on aina ei. Pikkuhiljaa voit alkaa joustaa asioissa, mutta aluksi teet itsellesi selväksi mitkä asiat on ehdottomasti kiellettyjä. Tee lista. Esim. Ei leluja ruokapöytään, ei lyömistä, ei karkkia muulloin kuin karkkipäivänä. Kun lista on valmis, pidä siitä kiinni. Alkuun on pari viikkoa tauotonta huutoa, mutta siitä tilanne rauhoittuu ja lapsi alkaa ymmärtää kuvion ja totella sinua. Tsemppiä vaan. Toiset on vaikeampia. Toisille voi antaa myönnytyksiä menettämättä peliä. Jotkut on vaan niin äärimmäisiä kaikessa, vihassa ja rakkaudessa.
Luettavaksi voisi suositella esim. Keijo Tahkokalliota, kirjastosta löytyy.
ja Ben furman on jo luettukin. (kaikki mitä löytyi) Noh, kaippa nää käytännön jutut pitää kehitellä itse. Tyhmää kun kyselin jotain "patenttiratkaisua". A.P
perusjutuista piintyneet huonot tavat. Lapsi kehittelee raivarinsa yllättävistä asioista esim. tänään raivosi tunnin aiheesta ettei saanut hyllystä koriste-esinettä. (jota ei ole ikinä ennenkään saanut) Näitä juttuja on päivän aikana jatkuvasti. No kaippa menee iän myötä ohi. A:P
Noi pettymyksen sieto asiat ym. jatkuvat uhmakohtaukset voi olla esimakua siihen, mitä tuleman pitää. Koulua ajatellen kannattaa tilata aika neurologille tai psykologille jo 4-vuotiaana. Kouluun haettaessa diagnoosin saaneet ovat etusijalla pienryhmiin ym. ja joukoittain tukea tarvitsevia lapsia jää ulos. Älykkäätkin lapset voivat olla impulssiivisia ja heitä pitää ohjata käyttämään älykkyyttään oikein. Tahtolapset ovat usein näitä yhteiskuntaansopeutumattomia yksilöitä, joihin eivät Tahkokallion opit tehoa. Kuria toki tarvitsevat.
Katso vertaistukea täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000381&subcat=1041
Sieltä löytyy ihmisiä, jotka taistelevat uhmaisten lasten kanssa ;-)
mutta eikös nuo "perussäännöt" pitäisi olla lapsella jo heti vauvasta alkaen? Siten lapsi kasvaa niihin sääntöihin, eikä niitä tarvitse myöhemmin "kantapään kautta opettaa".