Jos Vesa on rehellinen

Oletteko Vesan puolustajat sitä mieltä, että Vesa todella tunnustaisi tekonsa, jos olisi syyllinen? Ei varmasti, vaan puolustautuisi loppuun asti. Hän ei voisi tunnustaa, koska silloin hänen pelinsä olisi pelattu. Se on totuus.

Emme tiedä, mitä todella tapahtui, mutta sen me tiedämme, että itsepuolustusvaisto toimii niin, että murhaajakin kieltää lopun ikäänsä, ettei murhannut. Koska ei voi myöntää totuutta itselleenkään, sillä sen kanssa ei voisi jatkaa elämäänsä. Siksi vankilat on täynnä tekonsa kieltäviä murhaajia.
262105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

ihan selvästi ämmä olet,huomaa heti tuosta saatanan typerästä logiikasta...haise huora pahalle!

Äänestä
  • Mielestäni tämä on merkityksetön asia, mutta ilmeisesti jollekin on.

    Äänestä

  • Asennevamma ja olet ilmeisesti mies, tosin säälttävä sellainen.
    Terveisin iloinen, onnellinen ja hyvätapainen nainen.

    Äänestä

  • tuntuu olevan aikamoinen kirjoitti:

    Asennevamma ja olet ilmeisesti mies, tosin säälttävä sellainen.
    Terveisin iloinen, onnellinen ja hyvätapainen nainen.

    Olen samaa mieltä keskustelun aloittajan kanssa. Miksi täysin loogisella ihmisellä olisi asennevamma. Perustelee mielipiteensä selkeästi ja vakuuttavasti.

    Äänestä

  • täällä tartte hermojas menettää,
    puolustele sitten oikeudessa.

    Äänestä

tunnustaisi, ei mitään mahdollisuutta. Jos yrittää ajatella raiskaajan ajattelutapaa, niin mitä kukaan moiseen tekoon syyllistynyt voisi uskoa voittavansa tunnustamalla? Seuraushan olisi rangaistus ja mahdollisesti tulisi turpaan vankilassa ja siviilissä ja pahempaakin voisi sattua. Raiskaajat kun eivät missään ole kovin suosittuja. Ainoa tapa yrittää selvitä olisi pitää viimeiseen asti kiinni siitä, että syytökset eivät pidä paikkaansa, ja jos tulisi tuomio, niin puhua oikeusmurhasta ja esittää itse uhria.

Nyt vain on oikeusmurha se, että kaverin nimi ja naama ovat jo nyt lehdissä. Tuomiotahan ei ole eikä varmaan tulekaan. En usko, että pystyvät todistamaan, että tapahtui väkisin ja ettei kyse ollut vain kiihkeästä seksistä, joista mahdolliset jäljet voivat johtua. Jos oikeus on epävarma, ei ole oikein tuomita. Saammekohan totuutta koskaan selville?

Äänestä
  • vain tosiasioiden perusteella, ei väitteiden. Eli vaikka Vesa tuomittaisiin, sama laulu jatkuisi. Yksi uskoisi Vesaa, toinen tyttöä. Ainut varma juttu on se, että ihmiset eivät unohda tätä koskaan.

    Äänestä

edes häpeämään tuota moraalista puolta,
vaikka sitten ei raiskausta olisi tapahtunutkaan.
Esiintyy helvetin rehvakkaana miehisenä miehenä,
rehtinä ja rehellisenä,
kun hiukan pintaa raapaisee niin totuus
huutaa tulla esiin!!
On näköjään hänen mielestään täysin
oikein harrastaa kiihkeää seksiä teinitytön kanssa,rahalla saa mutta oikeudessa Vesallakin on samat lait.

Äänestä
  • Miksi pitäisi hävetä jos harrastaa seksiä täysi-ikäisen naisen kanssa? Vai pitäisikö naisten täysi-ikäisyys ikää nostaa esim. 25:teen vuoteen jos nämä eivät 18-vuotiaina ole henkisesti aikuisen tasolla?

    Äänestä

tunnetuin murhamies tunnusti tekonsa, Björkvist nimittäin, et taida seurata uutisia ja vetelet vain hatusta mututuntumalta "faktojasi".

Äänestä
  • kuinka moni vankilassa istuva on omasta mielestään syytön...

    Äänestä

  • selvä ilman tunnustustakin.Löydettiin makaamasta
    puukotetun vaimonsa päältä..
    Yrittää vain lieventää tuomiota tunnustamalla.
    Raiskaukset on täysin eri asia,nämä
    siathan aina yrittävät väittää että nainen
    halusi sitä.

    Äänestä

18 vuotiaan äiti, niin menisin vähän itseeni, jotain täytyy olla pahasti pielessä?

Äänestä
  • gigolon äiti, niin sanoutuisin tuollaisesta pojasta irti.

    Äänestä

  • olisin tämän kirjoitti:

    gigolon äiti, niin sanoutuisin tuollaisesta pojasta irti.

    18 vuotiaan äiti, miettisin onko kasvatuksessa mennyt jotenkin pieleen?

    Äänestä

  • on itse vastuussa teoistaan.

    Äänestä

tunnustavat kun jäävät nalkkiin...ja joskus ilmankin ihan vain omantunnon tuskissaan!!
En edelleenkään usko että Vesa olisi niin tyhmä että kuraisi maineensa koko suomen kansan edessä ja riskeeraisi bisneksensä...sillä jos hän menisi sellaisen tempun tekemään niin aivan varmasti se tietäisi vähintäänkin notkahdusta hänen bisneksilleen...se voi tehdä sitä jo nytkin vaikka varmuutta asiasta ei ole kun Keskisellä itsellään ja naidulla akalla...siskokin voi toki totuuden tietää ja luulen että tietääkin kun ovat yhdessä koko jutun keksineet rahan toivossa...

Äänestä
  • firmalla näytä kovin hyvin nytkään pyyhkivän..

    Äänestä

  • Mutta ei näin pahasti. Kaikenmaailman soppaa on ollut, mutta naiset on olleet (julkisuudessa puhutut) aikuisia naisia, eikä ole ollut varmaa kumpi siinä hyväksi käyttää:-)Paitsi tietty tämä kihlattu morsian, jota petettiin. Olikin ainoa fiksu nainen, joka on Vesan yhteydessä koskaan mainittu. Eli jos kansa ei olisi niin sokea ja palvoisi nousukkaita, olisi kupla pujennut jo aikoja sitten. Mut Pohojanmaalla riittää kun elää komiasti. Eihän voi olla paha jos on rikas. Tämä logiikka ei päde muualla, onneksi. Ja tällä en tarkoita, että jos on rikas olisi myös paha (sanon ennenkuin joku pohjalaanen sanoo kateelliseksi). Mutta oikeesti rikkaus ja menestyminen ei tosiaan tarkoita, että olisi ihmisenä fiksu.( Ei myöskään ettei voisi olla.)

    Äänestä

  • riskeerannut ennenkin kirjoitti:

    Mutta ei näin pahasti. Kaikenmaailman soppaa on ollut, mutta naiset on olleet (julkisuudessa puhutut) aikuisia naisia, eikä ole ollut varmaa kumpi siinä hyväksi käyttää:-)Paitsi tietty tämä kihlattu morsian, jota petettiin. Olikin ainoa fiksu nainen, joka on Vesan yhteydessä koskaan mainittu. Eli jos kansa ei olisi niin sokea ja palvoisi nousukkaita, olisi kupla pujennut jo aikoja sitten. Mut Pohojanmaalla riittää kun elää komiasti. Eihän voi olla paha jos on rikas. Tämä logiikka ei päde muualla, onneksi. Ja tällä en tarkoita, että jos on rikas olisi myös paha (sanon ennenkuin joku pohjalaanen sanoo kateelliseksi). Mutta oikeesti rikkaus ja menestyminen ei tosiaan tarkoita, että olisi ihmisenä fiksu.( Ei myöskään ettei voisi olla.)

    olikin siinä etten usko että juuri Keskisen Vesa olisi niin tyhmä...uskon hänen tietävän rajansa ja uskon myös ettei hänellä ole pienintäkään tarvetta raiskata ketään!
    Mitä nyt olen aiheeseen liittyviä juttuja lueskellut niin niiden ämmien touhut ja jutut ovat vähintäänkin epäilyttäviä ja outoja...kyllä tuli vahva tunne että naiset pyrkivät hyötymään rikkaasta miehestä...jo se on selvä viesti siitä kun lähtiessä piti putsata vielä jääkaapin sisältö matkaan...eli kaikki otettiin mitä irti saatiin!

    Äänestä

  • ettei se mitenkään vaikuttaisi bisneksiin kuin korkeintaan vauhdittaisi niitä,julkisuus tuo vaan lisää asiakkaita.Ei siinä yhden raiskatun tyttöparan kohtalo mitään merkkaa,täälläkin saa lukea kuinka agressiivisesti ihmiset puolustavat
    tuota äijää,vaikka on toiminut moraalisesti väärin ja ehkä jopa raiskannut.

    Äänestä

  • pointtini... kirjoitti:

    olikin siinä etten usko että juuri Keskisen Vesa olisi niin tyhmä...uskon hänen tietävän rajansa ja uskon myös ettei hänellä ole pienintäkään tarvetta raiskata ketään!
    Mitä nyt olen aiheeseen liittyviä juttuja lueskellut niin niiden ämmien touhut ja jutut ovat vähintäänkin epäilyttäviä ja outoja...kyllä tuli vahva tunne että naiset pyrkivät hyötymään rikkaasta miehestä...jo se on selvä viesti siitä kun lähtiessä piti putsata vielä jääkaapin sisältö matkaan...eli kaikki otettiin mitä irti saatiin!

    ja nanenkin sopivasti saatavilla,ei siinä
    järki enää paljo paina.
    Valitettavasti mies on eläin,ja omaa kovemmat voimat ja pystyy ottamaan vaikka väkisin.

    Äänestä

olettaa, että Keskinen olisi syyllinen!

Äänestä
  • hän olisi syytön.

    Äänestä

  • olettaa ettei kirjoitti:

    hän olisi syytön.

    Keskinen on viinapäissään täysin "sika"....nähty on parissa tilaisuudessa. En ihmettele yhtään tätäkään tapausta, onnistuu kyllä siltä ukolta kännipäissään.

    Äänestä

Samaa ajattelen minäkin. Ei Keskinen tunnusta tekoaan, mikäli olisikin syyllinen. Vaikeapa tuo on tuon tytön todistaa, kun tapahtumapaikkakin on V Keskisen koti. Kuka käski mennä "ryyppäämään" Keskisen kartanolle? Mutta jos todisteet puhuvat raiskauksen puolesta, niin toivoa sopii, että laki on yhden mukainen olipa varallisuutta tai ei.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tunnustaisiko hän kirjoitti:

Oletteko Vesan puolustajat sitä mieltä, että Vesa todella tunnustaisi tekonsa, jos olisi syyllinen? Ei varmasti, vaan puolustautuisi loppuun asti. Hän ei voisi tunnustaa, koska silloin hänen pelinsä olisi pelattu. Se on totuus.

Emme tiedä, mitä todella tapahtui, mutta sen me tiedämme, että itsepuolustusvaisto toimii niin, että murhaajakin kieltää lopun ikäänsä, ettei murhannut. Koska ei voi myöntää totuutta itselleenkään, sillä sen kanssa ei voisi jatkaa elämäänsä. Siksi vankilat on täynnä tekonsa kieltäviä murhaajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu