Just tulin sisälle, leikkaamasta nurmea, ja tuli siinä ohimennen leikattua myös pystyynkuivaneet pensaat, ja osa jonkinsortin kasvustakin on kituliasta.
Vanhanaikaista punaista pensasruusua, mummolta tuotu keltainen pensasruusu,tuoksujasmike mm. kaikki pystyyn kuivaneita, myös silmut ovat kuivaneet, ja ropisevat maahan. Pientä kasvua on, mutta esim, tuo mommoni keltainen, kukki viimevuonna kuin jumalatar, nyt siinä on 2 suoraa vartta pystyssä, ja joitain alkuja juurella, tänävuonna turha odottaa kukkimista, toivoa, vain, että pysyis edes hengissä.
Mikä tähän syynä siis on, luin alempaa. että talvella olisi asian kanssa jotain tekemistä?
Voiko kasvien toipumista edistää jollain, tekeekö lannoite hyvää? Jos heittäsin juurilleen?
Viime talvi, ja pensasruusujen, ja muidenkin pihapensaiden huonovointi!??
3
1234
Vastaukset
- kuolleet
Minulla on sama juttu, kaikki norjanangervot leikkasin juuri alas, kun ei tullut kuin muutama kukka, samoin pihassa oleva iso tuoksuomenapuu, joka on kukkinut aivan valkoisena joka vuosi, nyt muutama hassu kukka ja lehti. Koskahan sen muuten voi leikata, pitääkö odottaa syksyä? Myös monet perennat on kärsineet viime talvesta. Voisiko syynä olla pitkä lämmin syksy ja alkutalvi? Omenapuut on myös aika huonon näköisiä, niissäkin lehtiä vähän ja nekin aika pieniä, samoin muutama ruppunen kukka näkyy.
- viime kesä
..talvihan oli ihan normaali-suht leuto vielä.Syy on tietenkin tavallaan talvi ,mutta siksi että viime kesä oli niin järkyttävän kuiva,nyt tuhot näkyy.Ruusuni ovat selvinneet nelos -vitos vyöhykkeen rajalla hurjistakin talvista,mutta nyt juuri leikkasin yli viiden metrin norjan ruusun alas,kaikki neilikkaruusuni ,kolme väriä,maxima jopa hansaruusu! Pohjantähti meni myös.Punalehtiruusu,valamonruusu,"Onni" "Teresanruusu" eivät kärsineet.
- Kikka
viime kesä kirjoitti:
..talvihan oli ihan normaali-suht leuto vielä.Syy on tietenkin tavallaan talvi ,mutta siksi että viime kesä oli niin järkyttävän kuiva,nyt tuhot näkyy.Ruusuni ovat selvinneet nelos -vitos vyöhykkeen rajalla hurjistakin talvista,mutta nyt juuri leikkasin yli viiden metrin norjan ruusun alas,kaikki neilikkaruusuni ,kolme väriä,maxima jopa hansaruusu! Pohjantähti meni myös.Punalehtiruusu,valamonruusu,"Onni" "Teresanruusu" eivät kärsineet.
Täällä vitos alueella mulla on pahiten kärsineitä pensasruusut. Hansaruusu kärsinyt eniten - pari vartta jätin pystyyn. Epäilin itsekin tuota viime kesän kuivuutta. Pensasruusuni kun ovat pääosin tuolla syrjemmällä enkä niitä niin kastele.
Valamonruusun taas vei myyrä syömällä juuret. No, nyt on uusi tilalla. Ja kissat metsästävät runsasta myyräkantaa onneksi koko ajan pienemmäksi ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.973998Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973357Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1312668Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2492199Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m971981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä1001893Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.211829- 1151673
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11331- 571255