Ystävyys on kuin vene

Uskoin ystävyyteen,olin aina varma naistenväliseen ikuseen lupaukseen yy.aa.sopimuksesta ,mutta sitten tuli se mies ,ja eihän sitä aiaa enää riittänyt ystäville.Surullista että ystäväni on kuollut ,ja että muistan aina hänen ystävyydenvalansa,olimme kokeneet paljon yhdessä,ja aina selvinneet.Eroittaako rakkaus naiset,tuleeko joku "pesänrakennusvimma"ystävyyden edelle?

optmisti kirjoitti:

Uskoin ystävyyteen,olin aina varma naistenväliseen ikuseen lupaukseen yy.aa.sopimuksesta ,mutta sitten tuli se mies ,ja eihän sitä aiaa enää riittänyt ystäville.Surullista että ystäväni on kuollut ,ja että muistan aina hänen ystävyydenvalansa,olimme kokeneet paljon yhdessä,ja aina selvinneet.Eroittaako rakkaus naiset,tuleeko joku "pesänrakennusvimma"ystävyyden edelle?

Olimme 10-vuotiaita, kun ystävyytemme alkoi. Muutaman vuoden olimme erottamattomat kuin paita ja peppu. Monet ristiriidat välillä koettelivat. Melkein se oli katketa poliittisten tuulten tuiskeessa, mutta onneksi järki voitti.

Nyt on jo vuosia aikaa siitä, kun ystävyytemme vietti 50-vuotisjuhliaan. Enää se ei voi katketa kuin kuolemaan.

optmisti kirjoitti:

Uskoin ystävyyteen,olin aina varma naistenväliseen ikuseen lupaukseen yy.aa.sopimuksesta ,mutta sitten tuli se mies ,ja eihän sitä aiaa enää riittänyt ystäville.Surullista että ystäväni on kuollut ,ja että muistan aina hänen ystävyydenvalansa,olimme kokeneet paljon yhdessä,ja aina selvinneet.Eroittaako rakkaus naiset,tuleeko joku "pesänrakennusvimma"ystävyyden edelle?

olleet aviossa jo pitkään.

Hänen miehensä mustasukkaisuuteen on meidän
ystävyytemme (yhteydenpitomme käytännössä) melkein kaatunut.

Mies, diabeetikko, tupakan ja alkon käyttäjä,
kovaääninen, vaimoaan alistava, ei sietänyt
puhelinkeskustelujamme eikä paljon muitakaan
yhteydenpitomuotoja. Vaimo koettaa olla
solidaarinen tyttärensä ja tyttären
perheen tähden.

Kyllä ymmärrän miestäkin siksi, että hän on saattanut tuntea, ettei häntä ole oikein toivottu sukuun, vaikka ei sitä kukaan ihan suoraan ole sanonutkaan.

Eli siis, kyllä se mies saattaa joskus olla se erottaja.

Hintriika1 kirjoitti:

Olimme 10-vuotiaita, kun ystävyytemme alkoi. Muutaman vuoden olimme erottamattomat kuin paita ja peppu. Monet ristiriidat välillä koettelivat. Melkein se oli katketa poliittisten tuulten tuiskeessa, mutta onneksi järki voitti.

Nyt on jo vuosia aikaa siitä, kun ystävyytemme vietti 50-vuotisjuhliaan. Enää se ei voi katketa kuin kuolemaan.

Kiitos loistavasta ajatuksesta!
Jos eletään ja suhteellisen terveitä ollaan, järjestänkin juhlat muutaman vuoden kuluttua, kun ensimmäisen tyttöystäväni ja minun lapsuudenystävyys täyttää 70 vuotta!
Tosin tämä ystävyys on niin hieno asia, että sen kunniaksi voisi juhlia muutenkin. Vaikka yhtä juhlaahan se aina on, kun tapaamme toisemme.

o1l123o7 kirjoitti:

Kiitos loistavasta ajatuksesta!
Jos eletään ja suhteellisen terveitä ollaan, järjestänkin juhlat muutaman vuoden kuluttua, kun ensimmäisen tyttöystäväni ja minun lapsuudenystävyys täyttää 70 vuotta!
Tosin tämä ystävyys on niin hieno asia, että sen kunniaksi voisi juhlia muutenkin. Vaikka yhtä juhlaahan se aina on, kun tapaamme toisemme.

Toivonpa kovasti, että pystytte, Sinä ja ystäväsi, järjestämään nuo 70-vuotisjuhlat! Elinaikainen ystävyyssuhde on vaalimisen ja juhlimisen arvoinen asia.

Hintriika1 kirjoitti:

Olimme 10-vuotiaita, kun ystävyytemme alkoi. Muutaman vuoden olimme erottamattomat kuin paita ja peppu. Monet ristiriidat välillä koettelivat. Melkein se oli katketa poliittisten tuulten tuiskeessa, mutta onneksi järki voitti.

Nyt on jo vuosia aikaa siitä, kun ystävyytemme vietti 50-vuotisjuhliaan. Enää se ei voi katketa kuin kuolemaan.

Voi miten ihanaa, kateeksi käy. Yhteydenpito nuoruudenystäviin päättyi elämän saatossa. Kaksi ystävätärtä muutti Ruotsiin, minä vaja kolmekymppisenä muutaman sadan kilometrin päähän kotiseudulta.
Mieheni oli hyvin omistava, hän ei suvainnut entisiä ystäviäni, eikä senpuoleen uusiakaan. Hän teki elämänsä matkatöitä ja ystäviäni tapasin silloin kun hän oli poissa. Kotiin en voinut kutsua työkavereitani enkä muitakaan. Sukulaisiani hän sieti, niitä oli koin vähän.
Mieheni ehti olla kymmenen vuotta eläkkeellä ennen kuolemaansa. Sinä aikana jäi loputkin omat ystävät. Eikä hän ollut mikään paha mies, päinvastoin, iloinen ja ulospäinsuuntautunut. Luonteeltaan nyt vain tällainen.

En malta olla kertomatta pientä muistelusta:
Lauloin kerran tuota laulua, kun pieni käsi tarttui käteeni, ja lapsi napitti silmiini sanoen: - On sillä. Puu. Tuuli saa levätä puun oksilla.
Että se niistä lauluista! Ainakaan minun kohdallani ei myöskään pidä paikkansa, että "maailma sitten vieroitti..."
Ensimmäisen tyttöystävän sain, kun olimme 5-vuotiaita. Vaikka kohtalo heittelikin meitä eri suuntiin, on ystävyys kestänyt. Silloin tällöin tapaamme, mutta puhelimet on keksitty, ja kirjeet kulkevat viikoittain molempiin suuntiin.
Hauska sattumakin on vuosien varrella tehnyt meistä mutkan kautta sukulaisia. Hänellä ja meidän lapsillamme on yhteisiä serkkuja.

täällä tervattiinkin.
Minä luulin että tarkotettiin sitä kolmatta lääkettä saunan ja viinan ohella!
Ens kerralla olen viisaampi!