Kristinuskossa synti on keskeinen käsite, joka liittyy Jumalan ja ihmisen suhteeseen. Uudessa testamentissa käytetään useita erilaisia kreikan kielen sanoja, jotka suomennoksessa on käännetty synniksi. Sanojen merkitysalue on usein laajempi kuin, mitä Uuden testamentin suomennoksessa on pystytty tuomaan esille. Yksi eniten käytetyistä sanoista, joka on käännetty synniksi, on kreikan kielen sana hamartia, joka tarkoittaa synnin lisäksi `erehdystä`, `tieltä eksymistä`, `maalin ohi ampumista` ja `jumalallisen lain rikkomista`.
Seuraavassa luettelossa on käsitelty kreikan kielen sanoja, jotka Raamatussa on käännetty synniksi. Kreikan kielen sana asebeia, merkitsee Jumalattomuutta ja aktiivista toimimista uskontoa sekä Jumalaa vastaan. Sana parakon tarkoittaa tottelemattomuutta, mutta viittaa myös väärin kuulemiseen. Kreikan kielen sana anomia, tarkoittaa lain rikkomista tietämättömyydestä tai tahallisesta toiminnasta johtuen. Tämän sanan lisäksi, myös sana parabasis viitaa lain rikkomiseen. Sanalla agnoema taas tarkoitetaan tietämättömyydestä johtuvaa lain rikkomista.
Raamatun mukaan synti on Jumalan tahdon rikkomista. Syntiä ovat pahat teot, ajatukset, sanat ja hyvien tekojen tekemättä jättämiset. Syntiä voivat olla tekojen lisäksi ajatukset ja asenteetkin. Syntiä on myös pois Jumalasta kääntyminen – syntiä on kaikki, mikä erottaa ihmisen Jumalasta. Synti on siis Jumalan vastustamista.
Ensimmäisinä syntiä tekivät Vanhan testamentin mukaan Eeva ja Aadam. Vanhan testamentin uskonnossa Jumala palkitsi ja rankaisi ihmisiä heidän eläessään. Uuden testamentin mukaan taas synnin tekemisestä joutuu rangaistuksena kuoleman jälkeen helvettiin. Koska jokainen on tehnyt syntiä, olisi jokaisen myös jouduttava helvettiin. Raamattu kuitenkin sanoo myös, että Jeesus kärsi sijaisrangaistuksen kuolemalla ihmisten syntien vuoksi, joten jokainen häneen uskova saa syntinsä anteeksi.
Joidenkin kristittyjen mukaan synti on erotettava heikkoudesta ja inhimillisestä vajavaisuudesta. Silloin syntiä ovat vain tarkoitukselliset teot tai laiminlyönnit – ei se, että ei kykene tekemään kaikkea, mitä ehkä tarvitsisi tehdä.
Seuraavassa luettelossa on käsitelty kreikan kielen sanoja, jotka Raamatussa on käännetty synniksi. Kreikan kielen sana asebeia, merkitsee Jumalattomuutta ja aktiivista toimimista uskontoa sekä Jumalaa vastaan. Sana parakon tarkoittaa tottelemattomuutta, mutta viittaa myös väärin kuulemiseen. Kreikan kielen sana anomia, tarkoittaa lain rikkomista tietämättömyydestä tai tahallisesta toiminnasta johtuen. Tämän sanan lisäksi, myös sana parabasis viitaa lain rikkomiseen. Sanalla agnoema taas tarkoitetaan tietämättömyydestä johtuvaa lain rikkomista.
Raamatun mukaan synti on Jumalan tahdon rikkomista. Syntiä ovat pahat teot, ajatukset, sanat ja hyvien tekojen tekemättä jättämiset. Syntiä voivat olla tekojen lisäksi ajatukset ja asenteetkin. Syntiä on myös pois Jumalasta kääntyminen – syntiä on kaikki, mikä erottaa ihmisen Jumalasta. Synti on siis Jumalan vastustamista.
Ensimmäisinä syntiä tekivät Vanhan testamentin mukaan Eeva ja Aadam. Vanhan testamentin uskonnossa Jumala palkitsi ja rankaisi ihmisiä heidän eläessään. Uuden testamentin mukaan taas synnin tekemisestä joutuu rangaistuksena kuoleman jälkeen helvettiin. Koska jokainen on tehnyt syntiä, olisi jokaisen myös jouduttava helvettiin. Raamattu kuitenkin sanoo myös, että Jeesus kärsi sijaisrangaistuksen kuolemalla ihmisten syntien vuoksi, joten jokainen häneen uskova saa syntinsä anteeksi.
Joidenkin kristittyjen mukaan synti on erotettava heikkoudesta ja inhimillisestä vajavaisuudesta. Silloin syntiä ovat vain tarkoitukselliset teot tai laiminlyönnit – ei se, että ei kykene tekemään kaikkea, mitä ehkä tarvitsisi tehdä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kiitos selkeästä käsitteestä, sekä käsitteellisyydestä.
Yksi seikka, joka useita seurakuntia johtaa harhaan, ja saa heistä lähes, tai kokonaan antikirutuksen palvelijoita on puutteellinen Raamatun tuntemus.
Raamattuahan ei ole alunperin kirjoitettu Suomeksi, ei yksin Kreikaksikaan, joten tarkempien analyysien tekeminen vaatii alkukielinen tuntemusta, johon avauksesi pohjautuu.
Tämä hyvä, mutta sen minkä sain kiitoksella huomata, olet myös ymmärtänyt sanoman. Synti on ja vain on ihmisen sydämen irtaantumista tai erkaantumista Jumalasta. Jolloin tapahtuu Jumalan tahon vastustus. Synti ei ole luetteloitavissa huulipunasta varpaan kynnen maalaukseen, ne ei erota Herrasta, mutta himokas tupakointi seurapuheiden välissä vie ajastukset kyllä pois Jumalasta, ei sitä kilistellä, kuten grogilasia Herran kunniaksi, vaan vedetään keuhkoon, että posket on lommolla.
Juuri tämä korostui SRK;ssa – 60 luvulla, kun papit ajettiin pois ja jäi vain maallikot mellastamaan, joilla oli jopa huono suomenlukutaito. Ei ole kumma, jos irtaannuttiin Jumalasta ja seurakunta tuli Herraksi.
Näin se vain on.
..ole mitään moraalista sivumakua. Ihmisellä on ns. polaarinen tietoisuus, mikä vastakohtaistaa kaksinaistaa, eriyttää ja jakaa asioita. Aina sanoesssamme "minä" näytämme toteen syntisyytemme, sillä minä erottaa meidät ympäröivästä todellisuudesta. Se on rajaava toiminto: minä ja ei-minä. Synnin eli jakautumisen voi voittaa vastakohtien sovittamisen kautta, mikä tarkoittaa, että meidän on torjuttava jako hyvään ja pahaan(älä syö hyvän- ja pahantiedon puusta). Synti todellakin erottaa Jumalasta, ykseydestä ja järjestyksestä.
Paha teko on kaikkeudessa olevien soposoinun lakien rikkomista ja rikkojan täytyy itse sovittaa se, eikä Jeesuksen tai jonkun muun hänen sijastaan.
Jumala on yksi, siinä on siis kaikki yhtä.
Se on ykseys, mitä emme voi kuvitella. Synti on siten tila, missä me maalliset ihmiset pakostakin olemme. Rajallisella tajunnalla emme saata käsittää rajatonta, ehdotonta. Eihän kristittyjen Jumala ole muuta kuin ihmisen peilikuva. Kirkko on opetuksellaan saanut meidät uskomaan, että synti on pahoja tekoja. Pahan ongelman ratkaisu on siinä, ettei sitä todellisuudessa ole olemasskaan. Kaikki palautuu kerran alkutilaansa täydelliseen sopusointuun ja autuuteen luonnon pakosta juuri sovitusten kautta.
Synti tarkoittaa jollakin kielellä myös "puuttua", "olla poissa" ja sitä ettemme yhtä kaiken kanssa. Imeväisikäiset lapset eivät tunne erillisyyden kurjuutta, kuten "minänsä" luoneet, uhmaiän saavuttaneet. Vauvat eivät erota ympäröivää maailmaa itsestään, vaan tuntevat eriämätöntä yhteyttä, ainakin äitiin.
Jeesus sanoo ykseydestä ja järjestyksestä:
"Jeesus näki lapsia, joita imetettiin. Hän sanoi opetuslapsilleen, "Nämä imevät lapset ovat kuin ne, jotka astuvat sisälle valtakuntaan." He sanoivat hänelle, "Astummeko siis valtakuntaan sisälle lapsina?" Jeesus sanoi heille, "Kun teette kahdesta yhden, ja kun teette ulkopuolen sisäpuoleksi ja sisäpuolen ulkopuoleksi, ja yläpuolen kuin alapuoli, ja kun teette miehen ja naisen yhdeksi, niin ettei mies ole mies eikä nainen nainen, kun laitatte silmänne, kätenne ja jalkanne niille paikoille, mihin ne kuuluvat, kuvan kuvalle varattuun paikkaan, silloin te astutte sisälle [valtakuntaan]."(Tuomaan evank.)