Tasapainoa

Teiltä haluaisin nyt apua, joille näkemisen lahja on annettu.Olen perhellinen kahden lapsen äiti ja lasten isän kanssa avoliitossa.Suhteemme on kestänyt kuutisen vuotta.Silti jostain syystä elän edelleen "sitten kun-elämää".Tällä meinaan sitä etten ole tyytyväinen elämääni tämänlaisena vaan odotan aina jotakin tulevaa ajatuksella sitten kun saamme oman asunnon tai menemme naimisiin tms niin sitten olen onnellinen.Elämää olen elänyt ja nähnyt niin, että tiedän ettei mikään ulkoinen asia oikeasti tuo sitä onnea vaan se pitäisi löytää itsestä ja elää elämää sellaisena kuin se tulee.

Parisuhteessani olisi parantamisen varaa vaikkakin olen sitä mieltä, että se on parantunut koko ajan vanhetessaan ja yhdessä elettäessä.Kuitenkin olemme ulkoisten seikkojen vuoksi ja persoonallisuuksiemme takia joutuneet tekemään kovasti töitä suhteen eteen ja siihen, että olemme tässäkään tilanteessa missä nyt olemme.Myöskin esim.erilaiset käsitykset alkoholin käytöstä ovat vähän väliä riidan aiheena ja välillä tuntuu, että yleiset arvomme eivät kohtaa ja ajattelemme hyvin eritavalla asioista.Tottakai yhteistäkin löytyy koska yhdessä olemme ja elämme.Silti kaipaisin huomattavasti enemmän esim.yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita jne.

Se mihin haluaisin vastausta on se, että jatkammeko yhdessä vielä johonkin pisteeseen ja eroamme vai saammeko kovan työn kautta suhteemme kestämään ja jatkumaan?Näettekö meitä avioliitossa vai miten asiat menevät?Tulenko kuitenkin saavuttamaan mahdollisesti jonkun ihmisen kanssa kestävän ihmissuhteen ja elämään yhteiselämää?Tasaantuuko ja selkeneekö elämä pikku hiljaa?Lähinnä kaipaan sisäisen rauhan saavuttamista jotakin kautta, joko yksin tai yhdessä kumppanin kanssa.
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

odotellen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu