Kävin viikolla viemässä rakennusjätettä paikalliselle kaatopaikalle.
Sinne oli kerättynä myös 4 kpl romuautoja joista 2 oli ladaa. Samara ja perinteinen laatikkomalli jonka tarkempi tyyppi jäi epäselväksi. Pikaisena otoksena voi sanoa, että meilläpäin romuksi päätyvistä autoista puolet on ladoja, lieneekö tämä syynä niiden määrän vähenemiseen?
Ja mitä se kertoo ladan laadusta autoihin verrattuna?
Sinne oli kerättynä myös 4 kpl romuautoja joista 2 oli ladaa. Samara ja perinteinen laatikkomalli jonka tarkempi tyyppi jäi epäselväksi. Pikaisena otoksena voi sanoa, että meilläpäin romuksi päätyvistä autoista puolet on ladoja, lieneekö tämä syynä niiden määrän vähenemiseen?
Ja mitä se kertoo ladan laadusta autoihin verrattuna?
Vastaukset 8
Vanhimmat
katsomaan millaisia autojen kuvia siellä eniten
Yksi syy Ladan päätymiseen romuksi on omistaja heikko itsetunto.Itse tiedän,kun ostin Ladan kyllä on kiviä lentänyt yöllä ikkunaan ja kaikenlaista huutamista saanut kuulla.Siinä moni kansakoulun käynyt hävittää Ladan ja tekee velkaa 30 vuoden ajalle ,että pääsee moisesta eroon.Mutta minä en tee.Nyt menen jarrujen huoltotyöhön,että ne on kunnossa kun tuonne Saksan moottoriteille heinäkuussa lähden
sentään ainakaan autobahnille eksy oikeiden autojen sekaan.
Tunnetusti ladailijoillahan ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa kuten tämänkin palstan viestiketjuista voi lukea. On kuulemma ne turvatyynyt, lukkiutumattomat jarrut ja turvakorit tarpeettomia ladakuskeille.
on tullut käsitys, että muiden autojen kuin Ladojen maksuaika olisi 30 vuotta, kun joka viestissä valitellaan tuosta länsiautojen 30 vuoden velkavankeudesta. Itselläni ainakin velkavankeus loppui, kun myin Ladan ja ostin länsiauton. Ei mene enää rahat korjaamolle tai vuokra-autoon ajalta minka Ladan paska seisoi korjaamolla. 3 vuodessa n. 6 kuukautta.
Tuloillaan tulisi 30 vuoden velkavankeus jos ostaisi uuden corollan
no,nyt kun erhdyi ostamaan.jonkun länsi-merkin
niin se on 3-vuodesta ainakin 1-vuoden korjaamolla.
ja koita sitten uudelleen kun polla alkaa taas pelaamaan
milenkiintoinen keskustelu käynnissä. Valitettavasti näillä amis-pojilla homma ei ole hanskassa. Jos jossain näkee yli 15 vuotiaita autoja niin niistä on tosiaan puolet Ladoja. Japsikinnereiden olemattoman ohuet kuoret ovat ruostuneet puhki, muoviset osat kovettuneet. Jäljelle ovat jääneet hajukuuset ja karvanopat. Kuuleman mukaan japsikuskit löytävät omansa marketin parkkipaikalta hajukuusensa hajun perusteella. Joillain nuhanenillä niitä on monin kappalein. Japsit ovat niin samannäköisiä, ettei niitä erota ulkonäön perusteella. Mitsu, Nissan, Datsun, Tojo, Suzuki, Hyundai, Daewoo, Honda, Lexus jne ovat niin saman näköisiä.