Mitä tehdä, kun aina uudessa, vähemmänkin haastavassa tehtävässäni en usko itseeni, vaan menen ikään kuin lukkoon. Minulla on akateeminen koulutus, olen ollut kurssini priimus opistossa eikä korkeakoulutodistuksessakaan ole häpeämistä. Tämä on uuden työn aloituksen pelko on vienyt minulta monta työpaikkaa, uudet tehtävät uudet ihmiset ja ympäristö saavat minut pois tolaltaan.
Ihmettelen tätä kovasti, sillä pidän uusista asioista, enkä haluaisi ollakaan monia vuosia saman työnantajan palveluksessa "homettumassa". En tavittele kovin ihmeellistä urakehitystä, näinhän sitä nyt ei ole edes iditettavissakaan.
Tulen myös toimeen ihmisten kanssa, mutta pelkään niitä työn tuomia odotuksia esimieheni osalta.
Tässä menee hyvä työntekijä hukkaa ihnan "hanttihommissa".
Ihmettelen tätä kovasti, sillä pidän uusista asioista, enkä haluaisi ollakaan monia vuosia saman työnantajan palveluksessa "homettumassa". En tavittele kovin ihmeellistä urakehitystä, näinhän sitä nyt ei ole edes iditettavissakaan.
Tulen myös toimeen ihmisten kanssa, mutta pelkään niitä työn tuomia odotuksia esimieheni osalta.
Tässä menee hyvä työntekijä hukkaa ihnan "hanttihommissa".
Vastaukset 6
Vanhimmat
sitähän se priimuksen elämä on, kun kuvittelee että kaikki odottaa 10 suorituksia. Herää , suurin osa tyytyy 8 suorituksiin ja pärjätään kaikkien kaa hyvin
kun jännitän liikaa enkä usko itseeni. Olen päässyt kahteen toimitukseen töihin, mutta olen niin surkean herkkä, että tulkitsen kaikki toisten ilmeet ja äänensävytkin sen ajatuksen tueksi, että en osaa mitään. Hanttihommissa olen nyt akateemisena ja tilaisuuteni on ilmeisesti käytetty jo. Tiedän kyllä, että minulla on lahjoja, mutta itseluottamus on heikko ja sopeutuminen eri työympäristöihin ja työtovereihin on vaikeaa, varsinkin jos tuntuu, että vaaditaan paljon. Menen silloin ihan hajalle, mutta toisaalta kärsin nytkin hanttihommissa, koska en voi toteuttaa itseäni.
Täällä myös yksi pelkääjä! Tällä hetkellä olen jälleen uudessa työpaikassa ja jännittää välillä niin pirusti. Olen myös kouluni käynyt erinomaisin arvosanoin ja musta tuntuu, että en osaa mitään. Kokoajan mietin mihin kirmaisin pakoon, vaikka johonkin yksinkertaiseen duuniin, En tiedä mistä olen moiset paineet kehittänyt, ennen luotin itseeni, nyt en.
MIKÄ AVUKSI????????????????
Pitääkö sitten unohtaa korkeakoulututkinto ja tähän käytetty aika/raha hiljaa ja kiltisti. Sekin on aina mielessä, että jos pystyy tutkinnon hankkimaan, niin miksei pysty työelämässä samaan? En itse ainakaan ole tyytyväinen tehdessäni näitä "hanttihommia".
Pitäisi vain kylmän rauhallisesti luottaa itseensä ja työnsä jälkeen. Eikä miettiä, että mitähän muutkin ajattelevat minusta ja aikaansaannoksistani. Kurssikaverit ovat edenneet paljon huonommilla arvosanoilla hyviin asemiin, sekin harmittaa.
SAMAA MIELTÄ. VÄLILLÄ TUNTUU, ETTÄ MUUT NE VAAN PORSKUTTAA JA ITSE VAAN JUMITTAA OMASSA MITÄTTÖMYYDESSÄÄN. VAIKKA JÄRKIKIN SANOO, ETTÄ RESURSSEJA ON. OLISI VAAN KIVA HUOMATA JOKUI PÄIVÄ, ETTÄ OLO ON HELPOTTUNUT...........JA LUOTTAA ITSEENSÄ.
ei pelota töö olleskaan, hai