Niin on aurinkoinen ja kaunis päivä, lasten kesäloma alkoi sitten mitä parhaimmin :)
Mukavaa kun saa olla sairaslomalla koko kesän, vaikkei mitään reissuja oikein voi suunnitella. Heinäkuun alkupuolelle pitää vielä sinnitellä sytoputkessa. Sitten muutaman viikon tauko ja alkaa se kuusiviikkoinen päivittäinen säteissä ravaus. Onneksi ei ole matkaa kuin reilu 30 km suuntaansa ja omavastuukin tuli matkakuluissa jo täyteen. Eli taxi vie ja taxi tuo, jos ei huvita itse ajella :)
Ihmeen levollisin mielin sitä on tässä kohtaa hoitoja, jotenkin sitä vain ajattelee, että kyllä se tauti on tapettu, on nämä niin hyviä nämä nykyiset myrkyt ja syöpä kuitenkin jäi kiinni ns. varhaisvaiheessa, vaikka kasvaimella jo kokoakin oli ja gradus ei hurraahuutoja aiheuttanut.
Sairaalassa on tullut nähtyä vastasairastuneita, uusijoita ja levinneitä, eri syöpiin sairastuineita. Kaikkien kanssa on ollut helppo jutella, kaikki ollaan "syöpäläisiä". On nuoria, vanhoja, itseni ikäisiä. En tiedä mikä siinä on, mutta kaikista on ollut aistittavissa sama lämpö?
Eikö täälläkin voitaisi nyt haudata sotakirveet ja koittaa taas tukea toisiamme. Jos jollain on huono päivä ja töksäyttää vähän ikävästi, niin jätetään sellaiset vastaukset huomioimatta ja pistetään osastoon "huonon päivän piikit".
Olisi niin mukava kirjoitella ja lukea toisten kuulumisia ja vointeja, saada mahdollisesti hyviäkin vinkkejä hoitojen kestämiseen. Nyt ne jää kaiken turhan riitelyn varjoon.
Ajatelkaapa vielä niitä virtuaalinuotioitakin niin, että täälläkin saattaa olla sairaita, jotka eivät oikeasti enää nuotiotulille huonon kuntonsa vuoksi pääse. Ehkä joku haluaa osallistua edes mielikuvituksessaan retkelle, ja hörpätä kuksallisen nokipannukahvia tai vaikkapa ihan sitä itseään samppakaljaa muiden samanmielisten kanssa?
Minä ainakin olen saanut paljonkin tukea täältä sairauteni löydyttyä viime joulukuussa. Silloin täällä oli IhmeSopaa ja LPolkuaja monia muita rämpimässä sytoputkessa. Ei se heilläkään helppoa silloin ollut, mutta jaksoivat silti vastailla ja lohduttaa kun itkin kurjaa kohtaloani..
Minä ainakin toivoisin että täällä ns. vanhat, syövästä vuosiakin sitten selvinneetkin kävisivät antamassa toivoa meille hiljattain diagnoosimme saaneille siitä, että syövästäkin todella voi selvitä!
Mukavaa kun saa olla sairaslomalla koko kesän, vaikkei mitään reissuja oikein voi suunnitella. Heinäkuun alkupuolelle pitää vielä sinnitellä sytoputkessa. Sitten muutaman viikon tauko ja alkaa se kuusiviikkoinen päivittäinen säteissä ravaus. Onneksi ei ole matkaa kuin reilu 30 km suuntaansa ja omavastuukin tuli matkakuluissa jo täyteen. Eli taxi vie ja taxi tuo, jos ei huvita itse ajella :)
Ihmeen levollisin mielin sitä on tässä kohtaa hoitoja, jotenkin sitä vain ajattelee, että kyllä se tauti on tapettu, on nämä niin hyviä nämä nykyiset myrkyt ja syöpä kuitenkin jäi kiinni ns. varhaisvaiheessa, vaikka kasvaimella jo kokoakin oli ja gradus ei hurraahuutoja aiheuttanut.
Sairaalassa on tullut nähtyä vastasairastuneita, uusijoita ja levinneitä, eri syöpiin sairastuineita. Kaikkien kanssa on ollut helppo jutella, kaikki ollaan "syöpäläisiä". On nuoria, vanhoja, itseni ikäisiä. En tiedä mikä siinä on, mutta kaikista on ollut aistittavissa sama lämpö?
Eikö täälläkin voitaisi nyt haudata sotakirveet ja koittaa taas tukea toisiamme. Jos jollain on huono päivä ja töksäyttää vähän ikävästi, niin jätetään sellaiset vastaukset huomioimatta ja pistetään osastoon "huonon päivän piikit".
Olisi niin mukava kirjoitella ja lukea toisten kuulumisia ja vointeja, saada mahdollisesti hyviäkin vinkkejä hoitojen kestämiseen. Nyt ne jää kaiken turhan riitelyn varjoon.
Ajatelkaapa vielä niitä virtuaalinuotioitakin niin, että täälläkin saattaa olla sairaita, jotka eivät oikeasti enää nuotiotulille huonon kuntonsa vuoksi pääse. Ehkä joku haluaa osallistua edes mielikuvituksessaan retkelle, ja hörpätä kuksallisen nokipannukahvia tai vaikkapa ihan sitä itseään samppakaljaa muiden samanmielisten kanssa?
Minä ainakin olen saanut paljonkin tukea täältä sairauteni löydyttyä viime joulukuussa. Silloin täällä oli IhmeSopaa ja LPolkuaja monia muita rämpimässä sytoputkessa. Ei se heilläkään helppoa silloin ollut, mutta jaksoivat silti vastailla ja lohduttaa kun itkin kurjaa kohtaloani..
Minä ainakin toivoisin että täällä ns. vanhat, syövästä vuosiakin sitten selvinneetkin kävisivät antamassa toivoa meille hiljattain diagnoosimme saaneille siitä, että syövästäkin todella voi selvitä!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Juu muistan kun olit tosi kurjassa kunnossa ja luulit kuolevasi siihen paikkaan. Mutta hei elossa ollaan. Sinä seliviät...vielä kaks cefiä ja säteet. Periksi ei anneta!