Hei!
Olen loppuunväsynyt alkoholistin vaimo. Ex-jasu kirjoitti tuossa taannoin jollekin jossain toisessa keskustelussa, että alkoholisti ottaa viime vaiheessa ns. loppukirin... Olen vaan tässä miettinyt, että jokohan minunkin miehelläni on sellainen loppukirmaisu menossa?
Olen jo aikaa sitten lopettanut motkotukset ja uhittelut ja piilopullojen vahtaamiset.Yritän kaikin mahdollisin keinoin olla mahdollistamatta hänen juomistaan: en kuskaa, en maksa hänen laskujaan..(Jättänyt hänet ikään kuin korkeamman voiman huomaan al-anonin ohjeistuksen mukaan.) Hänen kaveripiirinsä on vaihtunut täysin useita kuukausia kestäneen sairausloman kuluessa. Hän on ``päässyt´´ sellaiseen rinkiin, jossa juodaan sen rahoja kellä milloinkin niitä on; joten eipä ole selviä päiviä tässä aikoihin ollut. Sairausloma loppunee kesäkuun lopussa, mutta alkoholin takia en jaksa uskoa, että hänestä on enää työelämäänkään.
Mies häipyy aamutuimaan ryyppäämään ja palaa milloin minkäkinlaisessa kunnossa lepäämään tänne kodiksi nimittämäänsä paikkaan.
Täällä me elämme omaa arkeamme: lapset ja minä.
Minä haluaisin erota, mutta mieheni sulkee korvansa heti, kun asia otetaan puheeksi. Uskonkin, että hän tulisi tekemään kaikkensa elämämme häiritsemiseksi, jos uskaltaisin tästä lähteä.. hän ei myöskään ole valmis lähtemään itse tästä ryyppäämään muualle (tai kyllähän hän useinmiten RYYPPÄÄ muualla, mutta tulee kuitenkin aina kotiin, kuten kunnon miesten pitää:) ), vaikka tietää miten vaikeaa meillä on olla hänen kanssaan.
Niinpä minä olen hellittänyt ja annan hänen elää omalla valitsemallaan tiellä ja koetan tehdä omasta ja lasteni elämästä mahdollisimman mukavaa.
Mutta välillä , kun olen niin kovin väsynyt tähän kaikkeen, tekee silti mieli kysyä joltakin viisaammalta, että mitenkähän pitkä se tämä juopon loppusuora on?? (Niin no se korkeampi voimahan se senkin tietysti tietää, mutta ei vois edes vähän raottaa malttamattomalle...)
Terv. Kello-Kaisa

Vastaukset 7
Vanhimmat
ei yleensä kestä kovin monta viikkoa. Siinä tulee vastaan ihmiskehon sietorajat. Sitten vaan soitetaan sairaalle ambulanssi. Täytyy toivoa, että ennen sitä ei tapaturma, tappelu tai itsetuhoisuus vie henkeä rakkaalta alkoholistilta.
Voimia ja mielentyyneyttä koko perheelle. MNe läheiset olemme täysin voimattomia alkoholiin nähden ja sen vaikutuksiin rakkaisiimme. Mutta on Yksi, jolle mikään ei ole mahdotonta.
En ymmärrä, kun kirjoitit että mies ei halua ottaa puheeksi eroa. Mitä puhumista siinä on, jos toista ei kiinnosta. Heitä mies pellolle tai kerää kimpsut ja kampsut sekä lapset ja lähde itse. Tuolla menolla pilaat oman ja lapsiesi tulevaisuuden. Sanoit jo olevasi loppuunväsynyt, kuinka kauan vielä jaksat olla lapsillesi äiti kun koko elämä keskittyy miehen juomiseen?
Loppukirin ottaa jokainen alkoholisti, joka ei sitä ennen raitistu tai menehdy tapaturmaisesti.
Silloin alkoholisti ei tosiaan enää yritä salailla tai peitellä juomistaan, ja juominen saattaa muuttua jopa itsetuhoiseksi, jolloinka alkoholisti saattaa yrittää juoda itsensä hengiltä. Tällöin kuitenkin sammuminen ja tajuttomuus yleensä "pelastavat" juopon.
Tilanne muuttuu kuitenkin vaaralliseksi, mikäli itsetuhoisesti juovalla alkoholistilla on lääkärin määrämä benzo-lääkitys.
Ilmeisesti alkoholisti hakee loppukiristä itsekin jotain ratkaisua juomiseensa, joka tuottaa hänelle vain pahaa oloa.
Siinä on se hyvä puoli, että alkoholisti saattaa silloin myöntää itselleenkin, ettei enää pärjää yksin taistelussa alkoholia vastaan, ja on silloin valmis turvautumaan ulkopuoliseen apuun.
Loppukirivaihetta voidaan pitää sinä henkilökohtaisena pohjana, josta raittius parhaiten yleensä lähtee.
Jotenkin olen yhdistänyt loppukiri-juomisen kuitenkin aina yksinäiseen juomiseen, eli juoppo eristäytyy muista juopoistakin ja jatkaa juomista yksikseen.
Tällätavoin hän varmistaa, ettei kukaan muu pääse juomaan hänen rajallisia viinojaan.
Siksi aamuisin lähtevä ja iltaisin/öisin kotiin palaava juoppo ei ehkä sittenkään vielä ole finaalissa.
Hän saattaa hyvinkin haluta jatkaa "sosiaalista juomistaan" vielä pitkään, jopa senkin jälkeen kun kotona ei enää olisi ketään.
Eli vaikeata on viestisi perusteella päätellä kauanko miehesi vielä jaksaa juoda.
Lisäksi epäilen, että miehelläsi on jo nyt benzo-lääkitys, jonka avulla hän jaksaa juoda hyvinkin pitkään.
Viimeistään sairasloman loppuessa hänelle tullaan benzoja kuitenkin tarjoamaan "korvaavaksi päihteeksi", että hän pystyisi aloittamaan työssä käynnin. Ja kunnon alkoholistihan ei benzojen takia lopeta juomistaan, päinvastoin sillä benzothan ovat hyvä krapulalääke.
Kaiken kaikkiaan, sinulle ja lapsillesi on olemassa vain yksi neuvo.
Miehelläsi on vielä kielto vahvasti päällä, siksi hän ärähtää heti kun vain vihjaisetkin erosta.
Siksi teidän täytyy ehdottomasti keksittyä vain ja ainoastaan itseenne. Kun kirjoitit olevasi loppuunväsynyt alkoholistin vaimo, kertoo se tilanteestasi kaiken.
Sinä et ole velvollinen kantamaan vastuuta miehesi juomisesta, eivätkä lapsenne ole velvollisia vammauttamaan itseään loppuiäkseen.
Juovan alkoholistin kanssa samassa taloudessa asuminen on epäinhimillistä, kysy keneltä tahansa joka on päässyt irti siitä helvetistä.
Sehän ei ole elämää ollenkaan vaan hengissä pysymistä, ja sen huomaa vasta kun oma toipuminen alkaa ja saa tapahtumiin etäisyyttä.
Samalla kun jätät miehesi, ja aloitat todellakin uuden elämän lastesi kanssa, autat tällätavoin parhaiten myös miestäsi.
Hän saattaa pysähtyä miettimään omaa tilaansa, kun viimeisetkin kulissit ympäriltä katoavat.
Voi kunpa te kaikki, useat sadattuhannet juovien alkoholistien puolisot uskaltaisitte aloittaa elämisen, uskaltaisitte lopettaa häpeilemisen ja itsenne syyttelyn. Tiedän että se on vaikeaa, ainakin yhtä vaikeaa kuin on alkoholistin tajuta oma avun tarpeensa.
Käsityksesi on monin osin virheelinen ja väärä... Jos vertaan tilannetta siihen hetkeen, kun itse lopetin vuosia sitten. Mitään reseptiä ei ole eikä aikarajoja. Esimerkiksi minä "sosiaalistuin" loppuaikoina - pakko oli jos aiko viinoissa pysyä. Omat rahat oli jo juotu. Bentsot aiheuttivat nukahtelua tuon tuosta. Juomismäärät tippuivat jo siitä syystä - hengenvaarallista "leikkiä" sinänsä. Mistään ei voi päätellä onko "loppukiri" meneillään. Ihan outo käsite. Asioille halutaan antaa nimi, mutta rajansa kaikella. Ei ihminen voi vaikuttaa syntymäänsä eikä kuolemaansa - yhtä vähän tähän. Varsinkin, jos oma halu puuttuu. Jne. Mutta ratkaisu on olemassa.
Viestisi voi pitää paikkanansa omana kokemuksenasi. Yleistyksiä kuultaessa näissä asioissa on syytä olla erityisen kriittinen. Huomion voi kohdistaa myös siihen, missä kirjoittajalla itsellään mättää kun pitää heittäytyä tietäjän ja opettajan rooliin. Se on valitettavan yleinen piirre alkoholisteilla - vaikka korkki olisi ollut kiinni jo pitkään. Se osoittaa ainoastaan sen, että juomisen lopettaminen ei poista sairautta. Alkoholin aiheuttamat haitat toki poistuvat, totta mooses. Mutta se on vasta alku vuosia kestävälle toipumiselle. Joka on mahdollinen jokaiselle.
Niinhän se on, omasta kokemuksesta tämä minunkin kirjoitukseni lähtee. Lisäksi tunnen hyvin läheisesti muutamia raitistuneita alkoholisteja.
Jo hoidossa huomasin, että vaikka alkoholisteilla olikin erilaiset taustat, yhteiskunnalliset asemat ja tulotasot, niin alkoholismin kehittyminen kulki saman kaavan mukaan.
Kaikki järjestään joivat niin kauan kuin "mahdollistajia" riitti. Vasta sitten kun oltiin juuri erottu tai ero oli vireillä, haettiin apua.
Samoin tuo loppukiri-vaihe eristäytyneenä oli melkein kaikilla samanlainen. Ja silloin tuo eristäytyminen oli nimenomaan yksin juomista.
Benzojen avulla juomista saattoi jatkaa, vaikka välillä nukahdeltiin tiheäänkin. Ne kuitenkin auttoivat aamuisin liikkeelle, koska ne taittoivat darralta pahimman terän pois. Ilman benzojahan olisivat tulleet krampit ja vapinat olisivat olleet hirveitä.
Tuon tietäjän ja opettajan rooliin heittäytymisen jätän toistaiseksi käsittelemättä.
Jep. Muutoman minäkin tunnen.. Eritoten itseäni juomisen loppuvaiheessa mietin. Bentsot vähentävät krapulaoireita, niin tekevät. Mutta saman vaikutuksen saa viinalla. Alkuvaiheessa b-lääkitys voi olla paikallaankin. Minule se oli elinehto, sekakäyttäjälle. Yhtäkkisestä viinan ja bentsojen lopetuksesta voi olla kohtalokkaat seuraukset. Fyysiset oireet, tutinat sun muut, ovat hyvin yksilöllisiä. Toisille ne eivät ole suurikaan ongelma, vaan ongelmaksi koetaan ensisijaisesti korvien väli. Pakkomielle jota ei enää hallita. Muutoman tutun kautta ei voi tehdä yleistystä. Itse asiassa eri ihmisiin lääkitys, oli se mikä hyvänsä, vaikuttaa eri tavalla.
Toki alkoholisteilla on paljonkin yhteistä, myönnän. Alkoholista esim. muodostuu elämän tärkein sisältö ja se vaikuttaa valintoihin ja ratkaisuihin joka sektorilla. Riippuvuus. Vankina olo.
jossa todettiin alkoholistien yleisiksi piirteiksi yliherkkyys, mahtipontisuus ja lapsellisuus.