Kauhee olo aina näin alkukesästä ! Mitä kirkkaampaa, aurinkoisempaa ja muka ihanampaa, niin sitä tuskaisampaa minulla. Tunnen itseni erittäin irtonaiseksi tässä maailmankaikkeudessa. Kamala turvattomuus. Ympäristö kaupungissa tuntuu ihan hiljaiselta, on kuin aika olisi seisahtunut.
Ketään ei ole missään.(?) Ihmiset kuin pakenevat - tosiaan - silloin kun tulee tällaiset ilmat. Minulle se tietää joka vuosi pohjia myöten täysin irrallaista, yksinäistä kokemusta. Rakkaudetonta oloa. Ihmissuhteittenikin suhteen - masentaa. Tuntuu, että aina ja kaikkialla, loppujen lopuksi, kukin 'etsii vain omaansa'. - En tiedä, en osaa kuvailla. On otettava rauhoittava poskeen ja onneksi pian pääsen yöpuulle. Luulen, että huominen, arkipäivä, jo parempi...
- Kiitän kuuntelusta. Monikohan samaistui? ! Onko neuvoja, lohtua, kokemusten jakoa ?
Ketään ei ole missään.(?) Ihmiset kuin pakenevat - tosiaan - silloin kun tulee tällaiset ilmat. Minulle se tietää joka vuosi pohjia myöten täysin irrallaista, yksinäistä kokemusta. Rakkaudetonta oloa. Ihmissuhteittenikin suhteen - masentaa. Tuntuu, että aina ja kaikkialla, loppujen lopuksi, kukin 'etsii vain omaansa'. - En tiedä, en osaa kuvailla. On otettava rauhoittava poskeen ja onneksi pian pääsen yöpuulle. Luulen, että huominen, arkipäivä, jo parempi...
- Kiitän kuuntelusta. Monikohan samaistui? ! Onko neuvoja, lohtua, kokemusten jakoa ?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tuohon ei ole mitään lisättävää....juuri tuota se on.Et ole yksin,vaikeaa on,kuumuus kirkkaus,"pitäisi" olla iloinen kun on kesä....mut ei ole helppoa,ajatuksin voimia sinulle!
En tiedä onko tää tyhmä neuvo, mutta mitäpä jos yrittäisitkin nauttia siitä irtonaisuuden tunteesta sikäli että on täysin vapaa olemaan vain oma itsensä, ilman mitään paineita, ihan vain olemaan ja menemmään ja olemaan, nauttimaan vaikka leppäkertun-, lintujen-, poutapilvien-, heinien huojunnan-, veden aaltoilun-, yms. luonnon tarkkailusta...
Se masentuneen ilo kun tulee niin pienistä asioista.Niistä kerätä iloja elämään ja olla onnellinen pienistä.
Sieltä sitä sitten nousee vaikkakin hitaasti.
Ja se kaikki on itsestä kiinni.
Eihän mikään onnistu jos oma tahto puuttuu ja jos on se tahto niin siitä on pidettävä kynsinhampain kiinni,huonoinakin päivinä.
Voimia ja tahtoa kaikille muillekkin,tämä masennus jää taakse, hitaasti mutta varmasti.
Eipä ollut 'tyhmä' neuvo, vaan osuit asian ytimeen. Katos, kun mun ongelma vissiin on just siinä, etten ole ehjä itseni, en osaa olla. Kun ei ole mitään 'rekvisiittaa' ja varsinainen tyhjyyteni ikäänkuin paljastuu, on tilanne kauhea. Juuri noin, tuollai sen pitäisi täyttyä, terveellä tavalla. Mut' miks' mua luonto aivan kuin ahdistaa ? - Lukemalla ja miettimällä olen saanut päähäni, että olen just se tyyppi, joka oikeasti on täysin tyhjä, en ole koskaan oppinut olemaan Minä. Lapsuudesta juontuen se identiteetti ja jonkinmoinen kypsyys tunteineen on jäänyt kehittymättä, se mitä tarvitaan, kun/jos on täysin riisuttu. - Kannustit minua oivallisesti ottamaan tämän haasteen... kokeilemaan, yrittämään. Siis, hetkonen, eihän tämä tila (kesä!) aina jatku... kyllä se tosta pian jo syksyn ja kaamoksen lykkää, böööö.
Tuo mitä kirjoitit vaatii kykyä elää tässä hetkessä ainoastaan, tässä ja nyt ! Minun pitäisi saada epämääräinen huolestuneisuus tulevaisuudesta, sairauden pelot, menneisyyden painolastin tuoma pessimismi pois mielestä. Siis pois, pois, pois. ..Olla tässä ja nyt ja just kokea noita asioita, mitä mainitset. Sait minua eteenpäin, kiitos. Haluan ottaa haastetta pystyä tuohon - huomenna ja ens' viikonloppuna.
Pienistä asioista iloitseminen sekä kiitollinen mieli siitä kaikesta, mikä on hyvin ja mikä on kaunista jne, on hyvä apu. Välillä saan sen toimimaan jotenkin noin. Ajatelkaa kaikki kansa, just se, että on erityisen herkkä, antaa tähän hyvän mahdollisuuden. Saan sitä usein käytettyä, mutta nyt haaste tässä kesäkirkkaudessa tuntuu nii-in raskaalta. Masis-ahdis peittoaa niin kaiken. Tarvii löytää rakosia, josta auringon säteet oikeasta pääsevät pilkkimään ja osumaan. Ei kai oo tarkoitus, että ne tainnuttavat lopunkin minusta. Ei, halluun taistella vastaan ja nähdä noin, kuin kirjoitit, kiitos. Tahdon harjoittaa tuota. Hyvä, kun otin esiin tahto-asian!
Itseäni ärsyttää, kun kirjoitusvirheitä tein:
Tarkoitin, että "auringonsäteet OIKEASTI pääsevät". Sekä tarkoitin, "kun OTIT esiin tahto-asian".
Elä kiittele ystäväiseni.
Toivon sinullekkin hyvää elämässä eteenpäin ja kaikille muillekkin masentuneille.
Tahtokaa ja uskokaa hyvään niin pelastutte.
Niinpä, on siis tavallaan yritettävä heittäytyä uudelleen "lapseksi", jos lapsuudessa on jäänyt jotain sellaista perustaa rakentumatta, mikä rakentuu joistakin ihan pienistä yksinkertaisista perusasioista... Ja voi nauttia aivan uudella tavalla vaikkapa siitä että voi hemmotella itseään rauhallisella jäätelö- tai leivoskahvitteluhetkellä tms., ilman että siitä hetkestä olisi mitään kiirettä rynnätä johonkin. (kunhan ei ala sentään joka päivä sillä lailla hemmottelemaan...) ;)
Tai voi vaikkapa "viedä itsensä kävelylle" johonkin missä voi syöttää sorsille leivänpaloja, tai jonnekin missä voi antaa oraville jotakin naposteltavaa...
joo tiiän tunteen, tuntee ittensä niin pieneks ja turhaks, mitättömäks.
paha mennä sanoon neuvoja, ku itellä samanlaisia
onkelmia ja oon kaiken avun jälkeen tullu siihen tulokseen, ettei apua ole olemassa.
paitsi no itsemurha, mutta ei sitä ny ihan heti viitti uuestaan yrittää, ku ei huvita mennä suljetulle osastolle.. joo jaksele !
Oon jaksellut, kiitos. Voih, elä sie mieti mitään itsaria, ei se ole ratkaisu. Itselläni ei tule kysymykseenkään, vaan sisullani katton tään kaiken loppuun asti. Minulla ja sinulla on Luoja, emme ole täällä sattumalta. On vain tapahtunut jotakin, että tunnemme olevamme hukassa,eikö. Se tunne ei välttämättä ole todellisuus. Koetan kovasti etsiä tarkoitusta kuhunkin päivään; esim. tänään olen yrittänyt ilahduttaa jotenkin jotakin toista, tässä joutessani!
Kurja olo on, semmoinen hapero, mutta luotan, että tämä aallonpohja taas hoituu, on hoitunut ennenkin. Sitten koittaa taas kukkulampi vaihe, niin, ja syksy! Syksyn tullen kaikki ns. ohjelmat ympäristössä pyörivät normaalisti ja se heti tekee helpomman fiiliksen. Niin sinullekin!
Semmoisen helpotuksen tein tähän päivään, että jäin kotiini koko päiväksi. Laitoin verhot kiinni, tämä jo auringonkin takia, ja niin en näe edes, miten kesä siellä on. Olen alkanut tässä lajitella tavaroita ja tekstiilejä. Yritän poistaa tavaraa niin paljon kuin pystyn. Siitä tulee tunne kuin itsekin puhdistuisi jotenkin.
Nyt on jo ilta ja aurinko laskemaan päin, helpottaa. Sinua? Taas ollaan yksi päivä siedetty. Minä kohdallani en ymmärrä mikä minua oikeasti vaivaa, mitä toivon, mitä tahdon.... Hmmm? Sinä? - Jatkan puuhaamista ja taustalla pidän tv:tä. Näin en muista millainen "upean mahtava kesäpäivä" olikaan. Nauttikoot toiset siitä, mää en ossaa. Ilmeisesti meitä on monta, jotka ei koe oikein hyvin tätä. - Palataan asiaan.
Halaus Sinulle, Luutu :-) . Ei, et Sinä ole turha. Kun sanoit noin, jäin miettimään. Vastaukseksi sain, että sinä ja minä emme ole turhia, meillä on tarkoitus. "Apua ei ole olemassa", sanot. Niin, siltä minustakin tuntuu. Ainakaan toinen ihminen ei voi auttaa. Niinpä, mulle kai jää löytää jotakin sisäistä rikkautta, joka kantaa. Vuorovaikutus ihmisten kanssa jotenkin kummasti välillisesti auttaa, eikö! Nyt vaan miettimään keinoja, miten pääsemme tilanteisiin, jossa saamme vuorovaikutusta toisten kanssa. Siinähän se, että kesäaikaan se tuntuu vaikealta. Kaikki niin jo ovat jotenkin 'ryhmissään', hmmmm. Ehkä löytyy jotakin porukkaa, vaikka tuntematonta, jonka sekaan voimme työntyä jonakin päivänä, kunhan jaksamme, eikö. Yes, semmosiakin tunteita tulee, että ulkonäkö ei ole OK tälle säälle. Kauhea paine tulee, kun kuuma, että mitä pukee. Takin sisään ei voi piiloutua, hoopo tunne. - Kiva, jos luit tämän. Hei taas.
kiva teksti sulla.
en tiiä, pitää joku päivä lähtä mutta jos aluksikki tän päivän kattos loppuun.
taistelua tää tulee olemaan loppuelämän.
ei huvita jäädä kattomaan..
vaikka tulis mieleen, et vois olla vielä mukavia päiviä. mutta ei muutaman mukavan päivän takia jaksa kärsiä kymmeniä vuosia.
eikä mulla oo mitään arvoa, ellen merkkaa itellenikään mitään, enkä merkkaa.
ei mulla tee kukaan mitään.
niinsiis sehän on totta tai ainaki mun mielestä.
mutta en oo masentunu. menee ihan hyvin.
mielummin luovutan ku taistelen turhaan..
mut jatka sä taistelua :)
>Ketään ei ole missään.(?) Ihmiset kuin pakenevat - tosiaan - silloin kun tulee tällaiset ilmat. >
Enpä tiedä tuosta,ehkä se vaan tuntuu sinusta sellaiselta.
Kyllä kai ihmiset pakenevat toisiaan yhtä paljon talvellakin..
Mutta äkillinen valoisuus voi vaikuttaa mielialaan.
>Rakkaudetonta oloa. Ihmissuhteittenikin suhteen - masentaa. Tuntuu, että aina ja kaikkialla, loppujen lopuksi, kukin 'etsii vain omaansa'. >
Näinhän se kyllä taitaa olla.
Mikset siis sinäkin etsisi myös sitä "omaasi" ?
>Niin, siltä minustakin tuntuu. Ainakaan toinen ihminen ei voi auttaa. >
Se on itsestä aika paljon kiinni.
Toinen voi ehkä auttaa tietyissä rajoissa,
mutta silloin ei saa ajaa kaikkea tuskaa sen toisen kannettavaksi vaan olla ystävänä.
>taistelua tää tulee olemaan loppuelämän.
>ei huvita jäädä kattomaan..
Ei se aina huvita mutta kun on pakko.
Taisteluahan elämä on aina,jokaisella.
>mutta ei muutaman mukavan päivän takia jaksa kärsiä kymmeniä vuosia.
Mutta jospa niitä mukavia päiviä onkin enemmän,
viikkoja,kuukausia ja vuosia vielä edessäpäin.
>eikä mulla oo mitään arvoa, ellen merkkaa itellenikään mitään, enkä merkkaa.
Tässä on kyllä jotain perääkin.
Mutta siksi sinun täytyykin olla itsellesi arvokas.
>mutta en oo masentunu. menee ihan hyvin.
Tätä en usko.
Et sinä tuollaisia kirjottaisi jos kaikki olisi hyvin.
>mielummin luovutan ku taistelen turhaan..
Onpas reipas asenne sinulla....
Mikään taistelu ei ole turha,
joka ainoa teko on taistelua jotain vastaan.
Luovuttaminen,ei sellaista edes ole olemassa.
On olemassa vain häviö tai voitto.
Laitahan minulle viestiä:[email protected]
Sain kommenteistasi hyvää, kannustavaa ajateltavaa.
Itsestä on todella paljon kiinni, joo. On se vanha sanontakin, että "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Siis jospa vain rohkaistuisin huomaamaan, ajattelemaan, ja jollakin tavalla rakastamaan lähimmäisiäni, ystäviä ja sukulaisia, niin silloin jotakin välittyy, ja heijastuu takaisin sellaista, että minäkin "saan" itselleni kaipaamaani.... Vuorovaikutus on se juttu kyllä, minkä varaan meidät ihmiset on tarkoitettu.
Paljonkin käsitän, että tässä alkukesän "niin kauhean ihanissa ilmoissa ja kauniissa luonnossa" on jotenkin sellainen voima, paljastavuus (?), se tekee sitten sitä kipua... Irrallisuutta, kun tuntuu, että kaikilla on niin kaikkea, ihmisiä ja mukavaa... Johan minulta puuttuu kaikki rekvisiittakin semmoiseen! Puuttuu tarvittavanlaiset ihmiset, sekä välineet, kuten vene, mökki, auto, ja edelleen matkat, luonnossa vaeltelut, nuotiolla olot...).
Jep, mä olen pärjäillyt näinä päivinä, joskin taantuneessa tilassa. Yritän ottaa reippaan rohkeasti tyyliin 'tämä on koettu ennenkin' enkä ole tähän tautiin ennenkään kuollut. Odotan ajan kulumista, ja sehän kuluu, jälestäpäin katsottuna hirveän nopeasti mitä vanhemmpi on.
Rohkaisen Sinuakin, nuori, joka kirjoitit tuolla jossakin. Katsele tarkkaan ja mieti, mikä on realistista tässä alkukesässä. Ehkä meidänlaiset vähän luulee ja kuvittelee muilla menevän upeammin kuin miltä näyttää ja sitten vertailemme oosattomuuden tuntein. Asetamme ehkä tavoitteita ja toiveita, joita sitten emme pääsekään kokemaan, eri syistä kukin. ?
Masennusten ja muidenkin psyyken vaivojen pahentuminen tiettyjen vuodenaikojen mukaan on kyllä yleistä. Myös ns. terveet oirehtivat? Joillakin syksy on vaikea, minulla ei. Voin aika hyvin pimeällä. Pimeät kehykset sopivat ! ÄÄhhh!
Vielä, osuit ytimeen: "Mikset siis sinäkin etsisi myös sitä "omaasi" ? Tässä olisi vankistumisen pohjaa minulle, jos löytäisin itseäni ja omat mieltymykset ja kaikkea sellaista, mistä nautin ja mikä on minulle tärkeää. Miksi se on niin vaikeaa?! Jos kysyn itseltäni, mitä minä tahdon, menen ihan sekaisin, kun en oikein tiedä. Jotenkin tuo identiteetin vaje... sekö tässä alkukesän valossa paljastuu ja tekee tuskaiseksi!
>Paljonkin käsitän, että tässä alkukesän "niin kauhean ihanissa ilmoissa ja kauniissa luonnossa" on jotenkin sellainen voima, paljastavuus (?), >
Totta,se luonnon uudistumisen voima saa ehkä
tuntemaan että täytyisi itsekin jollain tavoin pystyä olemaan osallisena siihen.
Iloitsemaan.
>että kaikilla on niin kaikkea, ihmisiä ja mukavaa... Johan minulta puuttuu kaikki rekvisiittakin semmoiseen! >
Sinäpä sen sanoitkin..rekvisiitta..
Sitähän ne juuri on,jotain millä saadaan tietty olotila itselle.
Oikeasti ei siihen tarvita kuin oma itse ja tahto.
>kuvittelee muilla menevän upeammin kuin miltä näyttää ja sitten vertailemme oosattomuuden tuntein. >
Juu siihen ei pidä lähteä ollenkaan..vaikka vaikeaa se välillä onkin.
Pitää vaan keskittyä itseensä,olla itsekäs..oikealla tavalla.
Sellaisia tavoitteita jotka todella on mahdollisia,
ja ilman aikarajoja.
>Vielä, osuit ytimeen: "Mikset siis sinäkin etsisi myös sitä "omaasi" ? Tässä olisi vankistumisen pohjaa minulle,>
Niin,ja vain itse etsintä on tärkeää,
se että tekee jotain asioiden eteen.
Löytää tai ei löydä,mutta ainakin on antanut mahdollisuuden itselleen.
>sekaisin, kun en oikein tiedä. Jotenkin tuo identiteetin vaje... >
Se on tärkeää että löytää itsensä,tuntee itsensä.
Minuus on kokoajan muuttuva ja sitä pitää miettiä uudestaan aika-ajoin.
pulahti Darksul esiin ! Kiitän kommenteistasi, ovat hyödyllisiä. Tarvii taas miettiä. Tai ei tarvii, mutta tahtoo. Sillei sitä varmaan - rakentelee jotakin, sitä minua.
Jep, jep. Huomiseen, ei kun lauantaiaamuun, taas.
tuota asiaa, olen kai niin nuori vielä.. tosiaan kesäpäivinä olen tavallistakin masentuneempi. varmaan se just johtuu tuosta kun luonto on "parhaimmillaan" ja useimmat ihmiset ihan fiiliksissä.
Sama juttu...joka hemmetin päivä töissä kaikki on vaan "on se niin ihanaa, kun on näin hieno ilma, eikös olekin?" joo aivan INFERNAALISEN ihana..."on varmaan mukava olla ulkohommissa näin hienolla ilmalla" No oleppa prkl itse, kun on lähemmäs kolmekymmentä ja aurinko porottaa kun mikäkin...
Aivan perseestä koko vuodenaika...
Ai ku kiva, täällä onkin juttu vielä jatkunut. Nyt vasta tulin (muistin tulla) katsomaan. Tämä on ollut hyvää pohdintaa, joo. Meitä taitaa olla useampia...
Niin se on jokin juttu, että ainakin luulee, että muilla on nyt kauhean kivaa ja kauheesti rakastavia ihmisiäkin ympärillä... mutta tota onkohan se ihan niinkään?? Kun kaupunkikuvaa tarkemmin katsoo, ehkä siellä "olis jo ohi" -tyyppejäkin vaeltelee.
Itse olen näinä päivinä ollut paljon kotona - verhot kiinni. No ne ovat kiinni auringonpaahteenkin takia, mutta myös siksi, että yritän unohtaa ulkomaailman ja elelle kuin irrallisena kotona tietämättä että kuuluisin tähän "ihanaan ja kauniiseen" kesään minäkin.. Mut ku ei jotenkin suju. Haukotus.