Vapaa-ajan

Taas kerron samaa psalmiani. Kun olimme nuoria ja olisimme toki halunneet harrastaa kaikenlaista urheilua ja muuta rakentavaa. Mutta kaikki oli kiellettyä.

Kun kysyin, että mitä sitten saamme harrastaa vapaa-ajallamme? Minulle vastattiin, että jos opiskelu- ja kotitöiltä jää aikaa niin saatte tehdä diakoniatyötä. Ottakaa yhteyttä suuriin perheisiin, joissa vanhemmat elävät ahtaalla ja menkää heitä auttamaan.

Sinänsä ihan kannatettava ajatus mutta nuorten ainoaksi sallituksi vapaa-ajanharrastukseksi todella syvältä. Emme noudattaneet käskyä ja nyt olemme siis kaikki ulkopuolella yhteisön... Olisiko kannattanut viettää vapaa-ajat halkoja hakaten? Mene ja tiedä..

T: Albert
12841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kotikyläni paikallispuhujan mielen tiellä oli veljeni ja minun kitara. Siitä oli puhutteluja useinkin. Vanhempani olivat sen verran suvaitsevampia, että he eivät tuominneet musiikkiharrastuksiamme. Kuitenkin heidän oli mahdoton asettua puolustamaan lapsiaan puhujan näkemystä vastaan. Sellaista oli vuonna 1969.

Nuku Paavo-setä rauhassa The Beatles-yhtye on hajonnut.

Äänestä
  • Kent 60-luvun alussa ja nyt Fenderin Strato, värivalot, liukas lattia ja aina soi

    Äänestä

  • kitarasta syntisenä esineenä hieman himmeni kun saimme uskovaisia amerikkalaisia au paireja Suomeen. He kun kertoivat, että Amerikassa seuroissa säestetään kitaralla! Kun tätä ihmettelimme, meille sanottiin että siellä kun ei ole joka kodissa pianoja...

    Muistan miettineeni pitkään, että kuinka pianon puuttuminen tekee kitarasta synnittömän? En ole ymmärtänyt vieläkään, mutta "usko ja järki eivät sovi samaan päähän".

    Äänestä

... ollut diakoniatyö sallittua, ainakaan epäuskoisten luona. Elämän tyhjyyttä sai paikata urheilulla, kunhan vaan ei kilpailuihin lähtenyt.

Äänestä
  • Meillä ei oikeastaan sallittu muuta kuin siionin laulujen laulaminen tyttö- ja poikaporukalla nuotiolla....

    Äänestä

Meijän isä ei ois seurakunnalle työskentelyä varmaan hyväksyny. Eipä nuita harrastuksia paljoa ollu. Alotin lenkkeily-harrastuksen jo 10-vuotiaana, meillä oli sillon koira ja nuorimpien isosiskojeni kans sitä ahkerasti ulkoilutettiin. Osa meistä kävi hevostallilla, mulla ei riittäny siihen kiinnostusta. Pihalla kyllä pelailtiin kaikkea ja talvisin hiihettiin ja tehtiin lumesta kaikenlaista.

Äänestä
  • Näin aloittaja varmaan asian tarkoitti.

    Äänestä

Meillä siskoni virkkasivat seuroihin yhä suurempia kolehtihaaveja ja me pojat tietenkin niihin aina pdempiä ja pidempiä varsia.... Kas kun meinasivat käydä haavit pieniksi ja noloahan se olisi ollut käydä pussit tyhjentämässää kesken kolehdinkannon

Äänestä
  • mut onhan urheilusta paljo hyötyäki, se on terveyden kannalta tärkeää. tai siis liikunta. kilpailu onki sit eri juttu. tosin hyväntahtonen kisailu saattaa lisätä mielenkiintoa aiheesee

    Äänestä

  • dddert kirjoitti:

    mut onhan urheilusta paljo hyötyäki, se on terveyden kannalta tärkeää. tai siis liikunta. kilpailu onki sit eri juttu. tosin hyväntahtonen kisailu saattaa lisätä mielenkiintoa aiheesee

    Olkaa vapaat harrastamaan liikuntaa. Olen itse jo eläkevaari, jolta aikoinaan kiellettiin kaikenlainen kilpaurheilu - syntinä.
    Kadun, että suostuin siihen komentoon. Onhan liikunta, jopa kilpaurheilukin terveellistä toimintaa.
    Siis - kilpailkaa keskenänne, kun vain pidätte sen leikkinä.

    Kertoili "ukkovaari" Alpo.

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    tietenkin Alpo. liikuntaa ilman ei voi ees ellää.Leikkimieliset matsit on okei.

    Äänestä

Miksi nuoret pitää ajaa niin ahtaalle, että he jättävät yhteisönne? Monille on ollut kovin hyödyllistä ja terveellistä jättää ahdistava yhteisönne, mutta mikä ihmeen järki siinä on että nuoria pitää painostaa ja ahdistaa heidät nurkkaan? Kuka siitä vallankäyttäjien lisäksi hyötyy?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

harrastukset! kirjoitti:

Taas kerron samaa psalmiani. Kun olimme nuoria ja olisimme toki halunneet harrastaa kaikenlaista urheilua ja muuta rakentavaa. Mutta kaikki oli kiellettyä.

Kun kysyin, että mitä sitten saamme harrastaa vapaa-ajallamme? Minulle vastattiin, että jos opiskelu- ja kotitöiltä jää aikaa niin saatte tehdä diakoniatyötä. Ottakaa yhteyttä suuriin perheisiin, joissa vanhemmat elävät ahtaalla ja menkää heitä auttamaan.

Sinänsä ihan kannatettava ajatus mutta nuorten ainoaksi sallituksi vapaa-ajanharrastukseksi todella syvältä. Emme noudattaneet käskyä ja nyt olemme siis kaikki ulkopuolella yhteisön... Olisiko kannattanut viettää vapaa-ajat halkoja hakaten? Mene ja tiedä..

T: Albert

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu