Trollö

onko näitä muuten suomessa kui paljo ja missä koko luokissa pyörivät?
114953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

suurin osa taitaa kuitenkin olla näitä betonista valettuja, jotka pötköttävät pihan perällä. Kerran on tullut betoninen trollö vesillä vastaan Kasnäsin länsipuolella.

Äänestä

...niitä betonisia. Kai se muuten oli soiva peli, mutta luvattoman huonosti tehty. Betonityötä en osaa juuri arvostella, eikä siinä sen viiden vuoden aikana mitään merkillistä esiin tullut. Mutta asennukset, lakkaukset ym. piti omistajan tehdä uusiksi.

Äänestä

Lähes kaikki Trollö betoniveneet rakennettiin puolivalmiina tai runkoina asiakkaille. Siksi kahta samanlaista ei taida löytyä, kuin Trollö 40 sarjan moottoripursista. Jahti esiteltiin jo vuonna 1974 Helsingin uuden messukeskuksen suurimpavna veneenä. Niitä rakennettiin veistämötyönä 90-luvun alkuun saakka yli 60 ja sen jälkeen neuvontatyönä yhdessä itserakentajien kanssa. Kaikkiaan Trollö-veneitä on rakennettu (rakennetaan tänä päivänä itserakentaen) yli 1500 kpl, joista betonisia n. 800 kpl eli yli puolet.
Jälki ja ratkaisut tietysti kokivat suuret muutokset, kun niitä ei enää tehty veistämötyönä kuin muutama 2000-luvulla. Jokainen itserakentaja hankki tietonsa muualta tai naapuriveneen rakentajalta eikä enää aina ammattilaisilta. Ammattilaiset laskuttavat enemmän.
Veneen itserakentaja haluaa yleensä toteuttaa unelmansa omien suunnitelmiensa ja ratkaisujensa pohjalta, "naapurin neuvojen" mukaisesti. Lopputulos on myös usein sen mukainen!

Trollö-teräsjahteja rakennetaan nykyisin Rakveressa Eestissä, jossa on työn alla Trollö 40 Trawler-sarjan veneet. Katso Trollö-linkki!
Ferrobetoniveneet tehdään konsultti- eli neuvontatyönä yhdessä itserakentajan ja ammattilaisen kanssa.
Lisätietoja:
Trollö-Konsultointi HS Oy, PL 145,20781 Kaarina,p. 040 854 1716

Äänestä
  • Kännissä rakennettin ja humalaisille myytiin, nämä betonimöhkäleet. Jos oikeasti joku ihminen tietää siistin Trollön, siis betonisen, ilmoittautukoon täällä, ihan omalla nimellään. Kunhan siististä betoniromusta löytyy faktatietoa, poistun nimimerkin takaa. Mutta huom., ei mitään Heikolan höpinöitä, tai hänen vaimonsa, lastensa, lastenlasten, jne. jne. Teräksiset Trollöt ovat ihan siistejä, ei siinä mitään.

    Äänestä

Oiskohan kannattanut kysyä myyntiedustajalta jotain?

Äänestä

kuuminainen= puistokemisti

Äänestä
  • Luoviiko betonkimpale hyvin?

    Äänestä

1500 kpl. Hehe. Ei ole näkyny.

Äänestä

perustuu kaiketi oletukseen että piirustusten tilaaja rakensikin veneensä, ettei esim. tapetoinut mökkiään niillä papereilla.

Äänestä

Silloin joskus kauan sitten kun Suomi oli selvinnyt ainakin hyvänä kakkosena sodasta, miehet eivät laskeneet työtuntiensa määrää. Yritteliäisyyttä riitti ja raunioitunut Suomi pääsi jaloilleen.
1960- 70 luvuilla oltiin jo päästy pahimman yli ja energiaa ja yritteliäisyyttä riitti vielä itse rakentaa veneenkin itselleen kun tupa oli jo valmis ja ylimääräiseenkin riitti tarmoa.
Nykyään venepiirustukset voi kopioida netistä, ei niitä enää kukaan osta.
Ja hyvin harva nykyään todennäköisesti itse itselleen venettä ryhtyy tekemään. Pullamössösukupolvi pätee nettikirjoittelijana, korkeintaan yritteliäisyys riittää kiroilemaan vanhempiaan jotka eivät riittävästi perintöjä kakaroilleen ole järjestäneet.

Äänestä
  • Elintason nousu ja kädentaitojen heikentyminen kai yhdessä ovat vaikuttaneet siihen, että veneitä ei enää samassa suhteessa aleta rakentaa. Ei nyt ainakaan piirustuksista alkaen, korkeintaan puolivalmiista.

    Myös käytettyjen tarjonta taitaa olla paljon laajempi kuin viime vuosituhannella.

    Nykyiset uudet veneet ovat myös niin hienosti viimeisteltyjä, ettei siihen kotiseppä enää tahdo pystyä. Tosin ovat hinnatkin karanneet uusilla veneillä pilviin! Jos nyt itsellä olisi vaikkapa 50000eur käytössä veneen ostoon, ostaisin jonkun tunnetun 80-luvun veneen ja käyttäisin yhden talven sen "restaurointiin".

    Oman veneeni tein 2000- luvun vaihteessa ja kaikki joko kunnioittivat (tietämättömyydessään) tai sitten pitivät kajahtaneena.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


teräs-alukset.. kirjoitti:

onko näitä muuten suomessa kui paljo ja missä koko luokissa pyörivät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu