Olen tullut

"Olen tullut" siihen tulokseen, että sellaista ns sielunkumppanuutta tai suurta ihstuksen tunnetta ei olekkaan olemassa siinä muodossa missä puhutaan. kaksi ihmistä ei luultavammin tunne toisistaan sammalla tavalla vaikka toinen niin toivoisikin. Voi olla vain toispuolista ihastumista.

Tarkoitan tällä ns jännää pistoa sydämessä/sielussa, kun tuntuu että toinen näkee syvemmälle, kuin muut. Tietenkin toisen katseessa voi olla jotain jännää , mutta sekin luultavasti vain himoa loppujen lopuksi.

Luulen että moni joutuu pettymään siitä ettei toinen tuntenutkaan samalla tavalla. Sitä luulee kai heikkona hetkenä löytäneensä jotain niin sopivaa elämäänsä, mutta toinen ei olekkaan tuntenut mitään.

Se tunne muka jonka itse kokee on jotain niin suurta että olisi valmis lähtemään heti toisen mukaan ja muuttamaan elämäänsä. Toinen vain tuntuisi sopivan elämänkumppaniksi vaikka oma "kulta" istuisi vieressä. luultavasti tuntuisi sillä hetkellä ymmärtävän sitä toista paremmin kuin vieressä istuvaa ja näin ollen söisi katseellaan toisen ajatuksia.

Suuri pettymys tulee luultavsti siinä vaiheessa, kun ymmärtää ettei toisella ole ollut mitään tunteita sinua kohtaan. Musertavaa siinä vaiheessa kun ymmärtää oelvan naurettava ja elämä pitäisi kokoa yhteen ja ymmärtää, että kaikki on ihan hyvin nytkin.

Mikä siinä on että ihmiset vaan silti uskoo "leimahdukseen ensi silmäyksellä" tai"rakkauteen ensi silmäyksellä" saatikka sielunkumppanuuteen.....

Hyvää KeSää sinullekkin
141532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Mikä siinä on että ihmiset vaan silti uskoo "leimahdukseen ensi silmäyksellä" tai"rakkauteen ensi silmäyksellä" saatikka sielunkumppanuuteen..... "

Ei sielunkumppanuudella ole mitään tekemistä rakastumiseen ensi silmäyksellä.

En minäkään usko rakkauteen ensi silmäyksellä, mutta sielunkumppanuuteen uskon.

Äänestä
  • suustani.
    ihastuminen ja rakastuminen on tosiaan 2 eri asiaa.
    tosin joskus on vaikeaa sanoa kumpi on kumpaa.

    Äänestä

  • sanat kirjoitti:

    suustani.
    ihastuminen ja rakastuminen on tosiaan 2 eri asiaa.
    tosin joskus on vaikeaa sanoa kumpi on kumpaa.

    ihan tuota, vaan sitä että sielunkumppania kohtaan harvoin tunnetaan aluksi rakkautta... Se on ihan joku muu tunne. Rakkaus tulee sitten myöhemmin.

    Äänestä

  • ~nainen~ kirjoitti:

    ihan tuota, vaan sitä että sielunkumppania kohtaan harvoin tunnetaan aluksi rakkautta... Se on ihan joku muu tunne. Rakkaus tulee sitten myöhemmin.

    On kai sielujen kumppanuutta , perheen jäsenten välillä, vaikka ei olisi biologista sidettä. Miten yhdessä koetut asiat liittyvät siihen ,. voihan olla voimakkaita kokemuksia selviytymis tarinoita , sota poikkeukseliset olosuhteet, erottavina tekijöina , tietysti päihde riippuvuus , hoitoa vaille jäänyt sairaus, mikä erottaa sellaisen kumppanuuden , halu parempaan jehittyä ihmisenä jos toinen rajoittaa kasvua. mailman kuvan vääristyminen, alistaminen, toisen mitätöinti, vain omien tarpeiden huomioiminen.

    Äänestä

Sulla on käynyt täsmälleen samalla tavalla, kun mullakin.
Aivan samat ajatuksetkin...
Heh, ollaankohan sielunkumppaneita?. joopajoopajoooo.

Äänestä
  • ei aina kannata kaikeen uskoa.

    Äänestä

v****maisinta ja nöyryyttävintä? Se kun paljastaa toiselle tunteensa ja kertoo että toinen tuntuu sielun kumppanilta ja sitten tämä toinen ikäänkuin kumoaa sen koko jutun, vähättelee toisen tunteita ja muuta kivaa. Arvaa kuinka idiootiksi itsensä tuntee sen jälkeen?

Äänestä
  • itsellesi.Se että tunnet jonkun ihmisen tutuksi ja läheiseksi on varmasti totta. Oma sydämesi tuntemuksesi ei valehtele.Se että toinen ei tunne samoin voi merkitä montakin asiaa.Ehkä oppiläksynä olikin hylätyksi tuleminen ja sen tunteminen miltä se sydämessä tuntuu. Tai toinen sittenkin tuntee samoin mutta ei ymmärrä sitä voimakasta tunnetta, eikä uskalla heittäytyä sen voimakkaan tunteen mukaan, vaan sulkee sen pois.Meillä voi olla opittuna tietyt ulkonäkö kriteerit joita ihannoimme ja odotamme.Sitten kun kohtaammekin sellaisen ihmisen joka vetoaa meihin magneetin lailla, mutta ulkonäkö kriteerit sulkee pois sen mahdollisuuden tuntea todella se toinen ihminen.Aina meillä kuitenkin on tarkoitus toisillemme kohdattuamme sielunkumppanin.Siitä tarkoituksesta olisi pyrittävä ottamaan selvää.

    Äänestä

  • sitä minä juuri yritin sanoa ei kannata uskoa alkuukaan. Ei sen puoleen kai sellainen tosi rakkauskin on olemassa en sitä pois sulje.

    Toisaalta eihän sitä tiedä mitä töinen tuntee jos kumpikaan ei koskaan toisilleen mitään sano. No parempi on pitää tunteet sisällä ja ihmetellä niitä siellä.

    Rohkeampi tunteen kertoja voi toisaalta voittaa koko tuplajättipotin :)

    Äänestä

tässä on se ettei täkään kirjoitus saanut minua unohtamaan vielläkään sinua pitäisikö nimesi sanoa;)

Äänestä
  • Vaan..

    -A-

    Äänestä

  • -P-

    Äänestä

  • nyt nimen kirjoitti:

    -P-

    ----------------------

    Äänestä

  • olleet täällä liian vähän aikaan minä luulen että tuo on kuiteskin jollekkin s-alkuiselle

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


M****(n) kirjoitti:

"Olen tullut" siihen tulokseen, että sellaista ns sielunkumppanuutta tai suurta ihstuksen tunnetta ei olekkaan olemassa siinä muodossa missä puhutaan. kaksi ihmistä ei luultavammin tunne toisistaan sammalla tavalla vaikka toinen niin toivoisikin. Voi olla vain toispuolista ihastumista.

Tarkoitan tällä ns jännää pistoa sydämessä/sielussa, kun tuntuu että toinen näkee syvemmälle, kuin muut. Tietenkin toisen katseessa voi olla jotain jännää , mutta sekin luultavasti vain himoa loppujen lopuksi.

Luulen että moni joutuu pettymään siitä ettei toinen tuntenutkaan samalla tavalla. Sitä luulee kai heikkona hetkenä löytäneensä jotain niin sopivaa elämäänsä, mutta toinen ei olekkaan tuntenut mitään.

Se tunne muka jonka itse kokee on jotain niin suurta että olisi valmis lähtemään heti toisen mukaan ja muuttamaan elämäänsä. Toinen vain tuntuisi sopivan elämänkumppaniksi vaikka oma "kulta" istuisi vieressä. luultavasti tuntuisi sillä hetkellä ymmärtävän sitä toista paremmin kuin vieressä istuvaa ja näin ollen söisi katseellaan toisen ajatuksia.

Suuri pettymys tulee luultavsti siinä vaiheessa, kun ymmärtää ettei toisella ole ollut mitään tunteita sinua kohtaan. Musertavaa siinä vaiheessa kun ymmärtää oelvan naurettava ja elämä pitäisi kokoa yhteen ja ymmärtää, että kaikki on ihan hyvin nytkin.

Mikä siinä on että ihmiset vaan silti uskoo "leimahdukseen ensi silmäyksellä" tai"rakkauteen ensi silmäyksellä" saatikka sielunkumppanuuteen.....

Hyvää KeSää sinullekkin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu