Jänis on nakertanut nuoren omenapuun kuorta parista kohdasta, ei kovin isolta alalta. Nyt puuhun ei tule ollenkaan lehtiä, mutta se on täynnä kukannuppuja. Mitä minun pitäisi tehdä? Tällaista kysyy tumpelo omenankasvattaja.
Kuoleeko omenapuuni?
2
549
Vastaukset
- juha123
Tähän aikaan ei kai ole niin suurta etua suojata kuorettomia paikkoja. Eniten siitä rungon suojaamisesta on apua keväällä tai heti kun kaluttuja paikkoja tulee. Aineista kannattaa kysyä puutarhoilta (mehiläisvaha on mahdollinen, se kynttilä kai on samaa). Ne kuorettomat paikat on enemmän ja vähemmän avohaavoja. Pöpöt pääsee iskemään. Pienet haavat paranee itsestään.
Jos kuori olisi kaluttu jostain rungon/oksan ympäri, niin sitten puulla/oksalla ei ole tulevaisuutta -- olisiko tullut edes niitä nuppuja. Toisaalta kaikki varttamispisteen alapuolelta tulevat ovat "villejä". Oikeata varttamiskohtaa ei tiedä kuin ihan nuoresta puusta (ennenkuin kasvaa paksuutta ja kuori paranee kokonaan). Voisi olla että 10cm maan pinnan yläpuolelta tulevat oksat/haarat jo sitä jalostettua omenaa.
Lehdettömyyden syy voi olla jossain muussakin kuin jäniksessä. Viime syksy/alkutalvi on voinut rasittaa puuta. - :::
ja vasta sitten lehdet. Odottele rauhassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83623Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46554Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501