Huolestunut

Vanha ystäväni on muuttunut alkoholin käyttönsä suhteen pahempaan ja pahempaan suuntaan. On vain 27 vuotias, mutta jo täysin rappiolla. Ei esimerkiksi pysty juomaan vain yhtä tai kahta, vaan se juominen jatkuu aina loppuun asti kunnes juomat on loppu, rahat on loppu, tai kaveri on sammumispisteessä. Naamasta ja käytöksestä näkee että alkoholi on muuttanut häntä huomattavasti, varsinkin silloin kun on humalassa. Selvänä pystyy ilmeisesti peittelemään asiaa aika hyvin kun en ole suurempaa muutosta huomannut aikaisemmin.

En ole itse pitkään aikaan ollut hänen kanssaan sellaisissa tilanteissa, joissa alkoholia olisi nautittu, joten en ole tilannetta näin pahaksi huomannut. Pienen ongelman olen tiennyt hänellä olevan, mutta tämä ei enään ole pieni. Jos jatkaa samalla tavalla niin luultavasti päätyy juomaan kaiken mitä omistaa ja myös loputkin terveydestään. Ongelmana hänellä kait on myös se että suku on aika "alkoholipainotteista". Hänen isänsä ja äitinsä kummatkin juovat ahkerasti, samoin hänen tyttöystävänsä isä on toipuva alkoholisti. Nyt kesä on rakennettu kuulemma suunnitelmien mukaan täysin juomisen varaan (puheista päätellen juominen saattaa jatkua humalahakuisesti yhteen putkeen jopa viikonkin "reissun" takia). Koko kesäkuu on kuitenkin yhtä juomista. Rahaa ei ole, joten visa vinkuu.

Mitä tällaiselle tekisi? Tiedän että tyttöystävä on jossain määrin juonessa mukana, vaikka heidän väleistään näkeekin että tämän kaverin juominen hiertää aika paljon. Käytöksestä siis. En tiedä että miten kaverille sanoa että rajoitas nyt. Ei kuitenkaan kuuntele, juominen kontrolloi motiiveja jo niin rankasti. Tämä tuli viikonloppuna huomattua.
2428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tee ystävän palvelus ja sano totuus että kaveri juo liikaa - se on ihmissuhteille ja terveydelle todella paha. Älä myötäile, älä naura kännisekoiluille. Jos kerran olet sitä mieltä jota kirjoitit ja haluat ystäväsi parasta kerro hänelle asia asiana ei minään vitsinä tai huulenheittona. Alkoholisti juo tasa niin kauan kunnes on pissat housuissa märkänä yksin ojassa ja kaikki menetetty, turha pitää yllä kavereittenkaan taholta mitään kulisseja.

Äänestä

joo, helpommin raitistuu ne jotka kärsivät morkkiksista jotka juontavat nipottavasta puolisosta, komentelevista vanhemmista tai halveksivasta suvusta ja kavereista.

Ne joilla on tämä "pitää juoda ja olla kännissä" suku/geeni taakka päällä juovat itsensä helpommin läpi pohjan ja rappiolle.

Kun sitä juomista ei kukaan moiti, kontrolloi tahi arvostele niin miten sitä omaa tilansa pystyy edes tajuamaan.

Kun morkkis iskee, niin tietää että nyt on joku pielessä ja alkaa asian työstäminen(jos alkaa) ja ehkä toipuminen. Se kaikki, niinkuin tiedetään on juojan itsensä oma päätös.

Kun ei koskaa ole tarvetta pysähtyä miettimään omaa juomistaan ja ei edes putkareissut tahi sairaalareissut laita ajattelemaan...lopputulos voi olla lohduton.

Joskus on kiittäminen nalkuttavaa akkaakin, joka tärveelee juojan itsetunnon ja moraalin.

Tapauksia on monia ja esimerkkejä tuhansia.
Edesmennyt setäni ei koskaan mennyt lääkäriin koska pelkäsi lääkärin kieltävän juomisen. Hän sanoi, että jos tästä hommasta(juomisesta) mnenee hauskuus niin sit se on nappi ottaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ystävä_ kirjoitti:

Vanha ystäväni on muuttunut alkoholin käyttönsä suhteen pahempaan ja pahempaan suuntaan. On vain 27 vuotias, mutta jo täysin rappiolla. Ei esimerkiksi pysty juomaan vain yhtä tai kahta, vaan se juominen jatkuu aina loppuun asti kunnes juomat on loppu, rahat on loppu, tai kaveri on sammumispisteessä. Naamasta ja käytöksestä näkee että alkoholi on muuttanut häntä huomattavasti, varsinkin silloin kun on humalassa. Selvänä pystyy ilmeisesti peittelemään asiaa aika hyvin kun en ole suurempaa muutosta huomannut aikaisemmin.

En ole itse pitkään aikaan ollut hänen kanssaan sellaisissa tilanteissa, joissa alkoholia olisi nautittu, joten en ole tilannetta näin pahaksi huomannut. Pienen ongelman olen tiennyt hänellä olevan, mutta tämä ei enään ole pieni. Jos jatkaa samalla tavalla niin luultavasti päätyy juomaan kaiken mitä omistaa ja myös loputkin terveydestään. Ongelmana hänellä kait on myös se että suku on aika "alkoholipainotteista". Hänen isänsä ja äitinsä kummatkin juovat ahkerasti, samoin hänen tyttöystävänsä isä on toipuva alkoholisti. Nyt kesä on rakennettu kuulemma suunnitelmien mukaan täysin juomisen varaan (puheista päätellen juominen saattaa jatkua humalahakuisesti yhteen putkeen jopa viikonkin "reissun" takia). Koko kesäkuu on kuitenkin yhtä juomista. Rahaa ei ole, joten visa vinkuu.

Mitä tällaiselle tekisi? Tiedän että tyttöystävä on jossain määrin juonessa mukana, vaikka heidän väleistään näkeekin että tämän kaverin juominen hiertää aika paljon. Käytöksestä siis. En tiedä että miten kaverille sanoa että rajoitas nyt. Ei kuitenkaan kuuntele, juominen kontrolloi motiiveja jo niin rankasti. Tämä tuli viikonloppuna huomattua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu