Ampiaisten karkotus, kokeilu

KlausL

Ampiaisten karkotus 4.6.2007

Kokeilu; josko toimisi?

Ampiaiset pesivät kerrostaloissa yleensä katon lähellä räystäsrajassa. Itselläni on lasitettu parveke 4. kerroksessa. Räystään vierukset kuhisevat ampiaisia alkukesästä. Tämä on jokakesäinen ilmiö. Syksyisin sama toistuu kun ampparit hakevat talvipesälle paikkaa. Välttääkseni turhaa tappamista mietin muita karkotuskeinoja kuin hyönteismyrkyt ja kokeilin seuraavaa:

Tein mehiläishaukasta kuvan ja tulostin 2 kpl kuvia A4-paperille. Liimasin ensin toisen haukan kuvan puhtaalle kartongille ja leikkasin kartongin leikkausviivoja pitkin muotoon unohtamatta kiinnityslangan reiän paikkaa. Sen jälkeen leikkasin toisen haukan kuvan ja liimasin sen toiselle puolen kartonkia ja tein reiän ripustuslankaa varten ja siinähän se oli, - karkotin.

Jos haukankuva sijoitetaan ulos, päällystä se värien leviämisen estämiseksi läpinäkyvällä kontaktimuovilla, tai kääri ohueen läpinäkyvään muovipussiin. Pidä huoli että haukka näkyy.

HUOM! ÄLÄ sijoita haukankuvia marjapensaiden tai muiden hyötykasvien läheisyyteen sillä hyvin toimiessaan haukka karkottaa myös mehiläiset jotka pölyttävät kasveja.

Mehiläishaukan kuva A4-koossa valmiina leikkausviivoineen on osoitteessa www.kolumbus.fi/designart ja siellä linkki Mehilaishaukka tai Mehilaishaukka-PDF

Varmuuden vuoksi keräsin kuolleita hyönteissumutteella surmattuja amppareita pari-kolme ja laitoin ne läpinäkyvään pieneen muovirasiaan. Kiinnitin rasian (esim. pieni ruuvilaatikko) maalarinteipillä vaakatasoon nurkkaukseen jonne ampparit yleensä tulevat nuuskimaan pesäpaikkaa. Näin kuolleet lajitoverit viestivät kavereilleen että tänne ei kannata pesää rakentaa! Älä käytä rusentuneita amppareita. Sijoita ampparit rasiaan kuin ne olisivat tippuneet kuolleina maahan. Ei siis rasiaa pystyyn. Ampiaiskotelo on syytä kiinnittää alustalle ettei se liiku, eiväthän vainajatkaan yleensä...
Rasia on n. 50 sm katon alapuolella näkyvällä paikalla. Haukankuva on n. 1 m katonreunan alapuolella ulkonurkkauksessa, heiluu vapaasti. Avoparvekkeilla haukankuvan voi ripustaa tyvenen puolen kulmaukseen.

Idea perustuu luonnon omiin viestintäväreihin. Ampiaisille ja mehiläisille haukan mustat kolmiot valkoisella pohjalla ovat viesti vaarasta. Kelta-musta liikkumaton hahmo edustaa kuollutta lajitoveria.

Kyseessä on siis ekologinen kokeilu. Aika näyttää miten hyvin se toimii. Koeviikon aikana nämä vempeleet ovat itselläni toimineet aika hyvin mutta koeaika on vielä liian lyhyt. Ampparit käy nuuskimassa vieläkin mutta pesää ei ole alkanut yksikään rakentamaan... vielä! Kuten edellisinä kesinä.

Jos karkotus-kokeilu ei toimi ja pesä on jo tekeillä: Osta hyönteissumutteita. Kuningatar on pesänrakentaja joten jo pesän alku pitää sumuttaa useampaan kertaan sillä karkotusaineen haju haihtuu muutamassa päivässä, jolloin kuningatar saattaa aloittaa uuden pesän entisen jäännöksille tai johonkin läheisyyteen. Sumutteessa ei kannata säästää.

Kirjoita kokeilukokemuksistasi näille palstoille.

kesäterveisin KlausL

8

9925

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päkä123

      Asun viidennessä (ylin) kerroksessa ja ampiaiset tulevat raollaan olevasta ikkunasta koko ajan sisään.
      Mietin tossa että jos ruiskuttais ikkunanpieliin raidia tms. tehoaisikohan? Olen valmis ruiskuttamaan vaikka joka päivä sitä, kunhan vain pysyvät poissa!
      Mulla on kissoja jotka koittaa niitä pyydystää ni sen takia ei ole kovin kivoja sisällä.

      Onko jotain muuta hajua olemassa mitä ampiaiset vihaavat?

      • KlasuL

        Varo ikkunanpuitteitten maalipintoja, sumutteissa saattaa olla aineita jotka eivät ole hyväksi maalille. Itselläni on hyttysverkot ikkunoissa, laitoin sen jo neljä vuotta sitten. Sitä saa rautakaupasta metritavarana. Leikkaa ikkunan puitteiden kokoiseksi, jätä taittovara ja taivuta reunat kaksinkerroin ettei rispaannu ja paina nastoilla kiinni. Aika hankala asentaa mutta toimii. Paitsi parvekkeella! Siellä kokeilin tuota Mehiläishaukan kuvaa ja selvästi on ampparit vähentyneet.


    • karkotus

      Luin jostain vinkin, jossa neuvottiin laittamaan esim. parvekkeelle etikkaa pieniin avonaisiin astioihin. Etikanhaju pitää ampiaiset poissa.
      Olen kokeillut ja toimii aika hyvin. Ampiainen saattaa lentää parvekkeelle, mutta kääntyy heti pois. Minulla on paljon kukkia partsilla, jotka muuten houkuttelisivat amppareita.

    • savuhormi

      Juuri vartti sitten tuhottiin ampiaispesä omakotitalon välikatosta terassin päältä. Lapsia leikkii päivät terassilla ja tänään yksi pisti nenään ni joutavat pois vaikka mieluusti en luonnon kiertokulkuun haluaisikaan vaikuttaa.

      Miten tuhottiin?

      Tarvikkeina metalliämpäri ja normaali pölynimuri. Metalliämpäriin paperia ja pahvia palamaan ja vähän vettä perään niin savupilvi oli kunnollinen. Liekkiä ei tarvi kuin aluksi näkyä. Kytevä paperi savuttaa paljon enemmän ja on paloturvallinen.

      Sitten vain ämpäri pesän alle ja imurin pää laudan rakoon odottamaan. Muutama kopautus vielä lisäksi imurinvarrella välikattoon niin alko tulemaan hitaasti jonossa melkein kaikki samasta laudanraosta.

      Noin 60-70 ampparia tasaseen tahtiin syöksy imuriin. Loput varmaan kuollu savumyrkytykseen, veikkaisin että ainakin toinen mokoma koska metalliämpäri oli vanha maaliämpäri, enkä usko että ne maalikaasut on kovin terveellisiä. Melko tokkurassa tulivat ulos pesästä, ei tietoakaan mistään varsinaisesta selvästä lentämisestä. Lopuksi kirkas pussi varren päähän niin näkee aamulla onko yhtään tullu elossa pussista pois.

      Ainoa huono ja huomioitava puoli on se, että ihan ilmastointikanavan vieressä tätä hommaa ei voi tehdä. Mutta jos sitä ei ole ja vintti on tyhjillään ja siellä on vähän läpivetoakin niin avot ei talokaan sano mitään.

      Toinen perusjuttu tietenkin että tee homma myöhään illalla jotta kaikki on pesässä. Pidä vettä valmiina lähellä jos ämpäri alkaa lyödä liekkiä, silloin vain vettä ämpäriin niin savuakin tulee samalla enemmän.

      • savuhormi

        jaahas aamu koitti ja vihasia ampiaisia entistä enemmän pörrää samasta reiästä. Ei muuta ku raidiostoksille.


      • ampiaiskammo

    • Anonyymi

      Kuvassa näet ampiaisen karkottimen, joka on tehty suodatinpusseista. Kyllä. Suodatinpusseista. Viime kesänä meillä oli iso ampiaisongelma. Luin jostakin suodatinpussien saattavan auttaa. Haluan kertoa teille, suodatinpussit vessapaperilla täytettynä, nitojalla suljettuna, nuppineulalla kiinnitettynä auttoivat!
      Ampiaiset ovat niin reviiritietoisia, eivätkä pesi, mikäli toinen ampiainen on jo tehnyt pesän.

      Blogini:

      https://tuulikkik.blogspot.com/2019/07/wasp-expulsion.html?m=1

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      57
      2326
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      112
      1681
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe