Joskus näkevä

Osaisitko Sinä auttaa ja olisiko Sinulla hetki aikaa kurkistaa minun ongelmaani, ehkä itse tehty ehkä ei...

Olen eroamassa, pitkä liitto on takana, mutta pitkään olen myös tätä eroa harkinnut... aina välillä perunut,mutta hetken kuluttua taas päätynyt samoihin pohdintoihin.
Nyt olen lopullisen päätöksen tehnyt ja se pitää.
Jostain kumman syystä vain välillä tuntuu, että teenkö elämäni virheen kun tähän eroon olen päätynyt?
Kuitenkin minulla on myös sellainen tunne, että lapsilleni tämä voi olla ainoa oikea päätös, ovathan hekin joutuneet kärsimään elämämme solmuista...
Pelottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja olen tosissani kun sanon, että pelottaa...
Miehenikin elämä hiukan arveluttaa, joutuuko hän huonoille poluille? Mutta en voi suhdetta sen takia jatkaa, että hän pysyisi edes jonkinlaisillakin raiteilla, pakko ajatella myös muita, varsinkin lapsia... vai olenko väärässä?

Löytyykö elämääni enää koskaan valoa,vai joudunko "kärvistelemään" syyllisyyden ja huonon omantunnon kanssa?
1119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinä kuljet side silmilläsi, uskaltamatta ottaa sitä pois, silti uskaltamatta kulkea eteenpäinkään. Sinun mielesi luo sinulle muurit, joita et uskalla rikkoa, vaikka tiedätkin, että sinun esteesi on sinä itse.
Mikä sinä mietit olevasi, toista ihmistä auttamaan?
Et mikään. Kukaan ei ole sinusta riippuvainen, sinä olet riippuvainen tilanteestasi.
Jos ottaisit siteen silmiltäsi, huomaat kuinka aurinko paistaisi yllesi.
Sinun mielessäsi asiat paisuvat, et huomaa kuinka yksinkertaista elämä loppujen lopuksi on.

Murra omat muurisi, oikaisen siipesi ja lennä taivaan alla vapaana, mikään ei sinua estä, ellet sinä itse.
Olet vastuussa elämästäsi itsellesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vaan kirjoitti:

Osaisitko Sinä auttaa ja olisiko Sinulla hetki aikaa kurkistaa minun ongelmaani, ehkä itse tehty ehkä ei...

Olen eroamassa, pitkä liitto on takana, mutta pitkään olen myös tätä eroa harkinnut... aina välillä perunut,mutta hetken kuluttua taas päätynyt samoihin pohdintoihin.
Nyt olen lopullisen päätöksen tehnyt ja se pitää.
Jostain kumman syystä vain välillä tuntuu, että teenkö elämäni virheen kun tähän eroon olen päätynyt?
Kuitenkin minulla on myös sellainen tunne, että lapsilleni tämä voi olla ainoa oikea päätös, ovathan hekin joutuneet kärsimään elämämme solmuista...
Pelottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja olen tosissani kun sanon, että pelottaa...
Miehenikin elämä hiukan arveluttaa, joutuuko hän huonoille poluille? Mutta en voi suhdetta sen takia jatkaa, että hän pysyisi edes jonkinlaisillakin raiteilla, pakko ajatella myös muita, varsinkin lapsia... vai olenko väärässä?

Löytyykö elämääni enää koskaan valoa,vai joudunko "kärvistelemään" syyllisyyden ja huonon omantunnon kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu