Olen alkanut uudelleen kiinnostua kaktuksista ja yksi onneton vanhapoika onkin jo päätynyt hoiviini. Mulla on synkkä menneisyys kasvien hoitajana enkä ole siis varsinainen viherpeukalo. Kaktuksiahan pidetään aika simppeleinä hoidokkeina, mutta kaipa oon vaan ollu turhan innokas omieni kanssa ja hukuttanut ne yksi toisensa jälkeen. Mitähän olen ollut lukevinani jotakin kaktusten talvilevosta tai jostain..? Onko sellaisen pitäminen tarpeellista ja jos on, miten se toteutetaan? Ja nyt vihdoin viestin otsikon enteilemään jutskuun eli kaktuksen ulkoiluttamiseen. Ihan mielenkiinnosta kysyn teiltä, onko pikkuisen ulkona pitämisestä näin kesäisin haittaa kaktukselle - vai jopa hyödyllistä?
Kaktus ulkoilee
Marras.E
4749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kaktuksien talvi leppo on tarpeelinen asia sillä esim vanhat pojat saattavat kukkia kesällä hyvin ansaitun talvilevon tuloksena. talvi lepo on hyvin helppo järjestää siirtämllä kaktus viileään paikaan jonne aurinko ei paista. lue kasvi kirjasta mikä lämpötila on vanhanpojan mieleen ja sioita kaktus sinne. epäilisin sen oleman 10-15. ulkoilu on hyödyllistä ja siinä kannattaa muistaa se ettei kasvi ole koko aikaa auringosssa eikä huku jos sataa eli kannattaa laittaa kaktus katokseen.
minunkin tekisi mieli laittaa kaktus parvekkeelle kesäksi. parvekkeella siihen paistaisi suoraan aurinko koko aamun ja aamupäivän, mutta ei iltapäivällä. sateelta olisi kuitenkin suojassa. kestääkö kaktus sen verran kuumuutta ja aurinkoa?
Kokeile, kestääkö se aurinkoa :) Jos ei näytä kestävän, ota takaisin sisälle. Kokeilemalla asiat selviää :)
Itse olen jo monena kesänä pitänyt kaktustani (tosin joulukaktusta) kesän ajan ulkona katon alla terassilla. Aurinko paistaa sinne iltapäivästä myöhään iltaan. Syksyisin palkaksi on ollut runsas kukinta sisälle siirtymisen jälkeen.