Mitä tehdä

Isäni kuoli v.1980. Mumma ja taata erosivat minun ollessa vauva. Taata muutti Norjaan ja mumma löysi sitten uuden miehen.
Kerrottakoon, että olen yli 30 vuotias.
Mumma hylkäsi minut ja siskoni sen jälkeen kun isäni kuoli. Eli ei pitänyt yhteyttä, käynyt meitä katsomassa eikä sinne päässyt kylään, siitä piti ( ja edeelleenkin pitää ) huolta hänen kumppaninsa, jonka kanssa hän on elellyt -70-luvulta asti.
Tiedän, että tämä mies on kieltänyt yhteydenpidon lapsenlapsiinsa, ainokaisiin, minuun ja sisareeni.
Senkin tiedän, että tämä mies on elänyt mumman siivellä vuosiakausia, mumma ostanut hänelle auton yms. koska mies on ollut työtön.
Tämä ukkeli on myös pahoipidellyt mummaani.
Emme ole toivottuja vieraita.
Kuitenkin minulle tuntemattomat ihmiset kyselevät minulta, miksi en käy tapaamassa mummaa.( En ole koskaan kertonut, että sinne ei kertakaikkiaan pääse. ) En ole saanut yhteyttä, koska puhelimeen ei ole vastattu, alaovessa on summeri jonka äijä kytkee pois päältä. Nyt myös puhelinnumero on salainen, minulla on ainoastaan osoite mummalle.
Silloin kun minulla oli vielä numero ja olisin vienyt kukan mummalle, tämä sen miesystävä ei päästänyt minua vierailulle. Sanoi törkeästi, että tänne ei ole asiaa ja ovea ei aukaista; Mumma istuu pyörätuolissa ja hän ei pääse avaamaan ovea. ( SIKAMAISTA!! )
Päätin silloin, että menen vaikka läpi ovien katsomaan mummaani. Soitin huoltomiehelle, että hän tulisi avamaan ulko-oven, että voisin jättää joulukukan mumman ovelle.
Huoltomies tuli ja avasi ulkooven, pääsin rappukäytävään. Menin mumman ovelle, soitin ovikelloa ja huusin että täällä on ..., TULE AVAAMAAN. Mumma tuli ja itki onnesta kun menin sinne. Sitten hänen avomiehensä tuli kaupasta kotiin ja keskustelu lakkasi tyystin. Äijä oli kuin myrkyn niellyt ja raivon vallassa, kun olin mumman luona.
Pelkään tätä miestä, hän on kuin joku psykopaatti tms. koska edes mumman sisaretkaan eivät saa tava mummaa, näin on kerrottu.
Olen yrittänyt saada mumman numeroa hänen sisariltaan, mutta sitä en saa. Tiedän, että ainakin toisella siskolla on mumman numero.
Tulee väkisinkin ajatus, mitä siellä piilotellaan!
Pitäisikö ottaa yhteyttä sosiaalitoimeen? Kun näin mumman, hän oli melkoisen dementoitunut ja luuli minua äidikseni. Mumman sisarille olen sanonut, että jos mumma kuolee hoitovirheeseen ( Edes terveydenhoitaja ei pääse mumman luo ), tulen syyttämään mumman sisaria mumman poismenosta, koska minä en pääse mummaa tapaamaan. Viimeksi tapasin mumman 2 vuotta sitten.
Lisäyksenä vielä, jotkut isovanhemmat surevat sitä, etteivät lapset/lapsenlapset käy kylässä, minua ei sinne päästetä, eikä puhelinnumeroa anneta.

--- help? ---
41031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ota heti yhteys kotisairaanhoidon johtoon mumman paikkakunnalla - he osaavat neuvoa.
ja hyvä, kun välität.

Äänestä

Toinen mumman siskoista sanoi minulle hieman ilkeästi, että on se harmi, kun lapsenlapset eivät saa perintöä, kun se äijä on käyttänyt kaikki mumman rahat.
Pahoitin tästä mieleni, ja päätin silloin, kun mummasta aika jättää, en mene edes hautajaisiin ( Kun en saa mummaa tavata nyt kun vielä elää, niin miksi menisin haudalle ? ) saati vaadi edes mitään lakiosia. Näinpähän mumman sisaret näkevät, että mitään perintöä en edes odota. Ainoa asia mitä tulen vaatimaan, ovat omat, sisareni, isäni ja taatani valokuvat.

Äänestä

poliisille?

Äänestä
  • palkkamurhaajalle. Ukolta nirri pois välittömästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tässä tapauksessa? kirjoitti:

Isäni kuoli v.1980. Mumma ja taata erosivat minun ollessa vauva. Taata muutti Norjaan ja mumma löysi sitten uuden miehen.
Kerrottakoon, että olen yli 30 vuotias.
Mumma hylkäsi minut ja siskoni sen jälkeen kun isäni kuoli. Eli ei pitänyt yhteyttä, käynyt meitä katsomassa eikä sinne päässyt kylään, siitä piti ( ja edeelleenkin pitää ) huolta hänen kumppaninsa, jonka kanssa hän on elellyt -70-luvulta asti.
Tiedän, että tämä mies on kieltänyt yhteydenpidon lapsenlapsiinsa, ainokaisiin, minuun ja sisareeni.
Senkin tiedän, että tämä mies on elänyt mumman siivellä vuosiakausia, mumma ostanut hänelle auton yms. koska mies on ollut työtön.
Tämä ukkeli on myös pahoipidellyt mummaani.
Emme ole toivottuja vieraita.
Kuitenkin minulle tuntemattomat ihmiset kyselevät minulta, miksi en käy tapaamassa mummaa.( En ole koskaan kertonut, että sinne ei kertakaikkiaan pääse. ) En ole saanut yhteyttä, koska puhelimeen ei ole vastattu, alaovessa on summeri jonka äijä kytkee pois päältä. Nyt myös puhelinnumero on salainen, minulla on ainoastaan osoite mummalle.
Silloin kun minulla oli vielä numero ja olisin vienyt kukan mummalle, tämä sen miesystävä ei päästänyt minua vierailulle. Sanoi törkeästi, että tänne ei ole asiaa ja ovea ei aukaista; Mumma istuu pyörätuolissa ja hän ei pääse avaamaan ovea. ( SIKAMAISTA!! )
Päätin silloin, että menen vaikka läpi ovien katsomaan mummaani. Soitin huoltomiehelle, että hän tulisi avamaan ulko-oven, että voisin jättää joulukukan mumman ovelle.
Huoltomies tuli ja avasi ulkooven, pääsin rappukäytävään. Menin mumman ovelle, soitin ovikelloa ja huusin että täällä on ..., TULE AVAAMAAN. Mumma tuli ja itki onnesta kun menin sinne. Sitten hänen avomiehensä tuli kaupasta kotiin ja keskustelu lakkasi tyystin. Äijä oli kuin myrkyn niellyt ja raivon vallassa, kun olin mumman luona.
Pelkään tätä miestä, hän on kuin joku psykopaatti tms. koska edes mumman sisaretkaan eivät saa tava mummaa, näin on kerrottu.
Olen yrittänyt saada mumman numeroa hänen sisariltaan, mutta sitä en saa. Tiedän, että ainakin toisella siskolla on mumman numero.
Tulee väkisinkin ajatus, mitä siellä piilotellaan!
Pitäisikö ottaa yhteyttä sosiaalitoimeen? Kun näin mumman, hän oli melkoisen dementoitunut ja luuli minua äidikseni. Mumman sisarille olen sanonut, että jos mumma kuolee hoitovirheeseen ( Edes terveydenhoitaja ei pääse mumman luo ), tulen syyttämään mumman sisaria mumman poismenosta, koska minä en pääse mummaa tapaamaan. Viimeksi tapasin mumman 2 vuotta sitten.
Lisäyksenä vielä, jotkut isovanhemmat surevat sitä, etteivät lapset/lapsenlapset käy kylässä, minua ei sinne päästetä, eikä puhelinnumeroa anneta.

--- help? ---

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu