Onko astma???

Heräsin juuri hirveään tukehtumiskohtaukseen. Hengitys korisi ainakin puoli minuuttia, aina sisäänvedon yhteydessä niinkuin tukehtuvalla. Samanlainen reaktio kuin jos vahingossa hengittää jotakin ainetta ja sitten meinaa tukehtua. Voiko astma aiheuttaa tällaista, vai onko oireena aina VINKUVA hengitys erityisesti uloshengityksen yhteydessä?

Lisäksi kurkunpääni on kuin tulessa aivankuin siellä olisi ollut sappinestettä. Kun olin yskinyt kaksinkerroin taittuneena noin puoli minuuttia kohtaus meni ohi. Ääni on yhä käheä ja hengitystiet jonkin verran tukossa. Minulla on siitepölyallergia, mutta eilen oireet olivat selvästi helpommat kuin aiemmin keväällä. Minulla on ollut vastaava kohtaus kerran aiemmin, joka tuli myös nukkuessa, mutta paljon lyhyempänä.

Ainakaan tänä yönä en uskalla mennä nukkumaan. Jäi yö lyhyeksi.
4698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuten meinasitkin, astmakohtauksen tunnistaa hengityksen vinkunasta nimenomaan uloshengityksen yhteydessä.

Äänestä
  • Kävin aamulla terveydenhoitajalla ja hänen kanssaan tulimme siihen tulokseen että olin hengittänyt omaa vatsanestettäni joka närästyksessä pyrki ylöspäin. Myös allergisella hengenahdistuksella (siitepölyt) saattoi olla osuutta asiaan. Sisäänhengitys oli korisevaa kuin hukkuneista nousseella ja uloshengitys taas vinkui. Muistan tämän nyt. Muistan myös että kun äkkiä heräsin, en saanutkaan vedettyä henkeä, koska tiellä oli vatsanestettä ja siitä sitten alkoi tuo korina. Kummallista oli se, etten pystynyt kontrolloimaan hengitystäni mitenkään esim. pidättämään. Onko tämä tavallista esim. jos ei ole saanut happea pitkään aikaan? Neuvottiin nukkumaan puoli-istuvassa asennossa. Pelottaa silti mennä nukkumaan... Olen nyt myös astma-seurannassa ja puhallan tuubiin kahdesti päivässä kolme kertaa.

    Äänestä

  • Paniikissa kirjoitti:

    Kävin aamulla terveydenhoitajalla ja hänen kanssaan tulimme siihen tulokseen että olin hengittänyt omaa vatsanestettäni joka närästyksessä pyrki ylöspäin. Myös allergisella hengenahdistuksella (siitepölyt) saattoi olla osuutta asiaan. Sisäänhengitys oli korisevaa kuin hukkuneista nousseella ja uloshengitys taas vinkui. Muistan tämän nyt. Muistan myös että kun äkkiä heräsin, en saanutkaan vedettyä henkeä, koska tiellä oli vatsanestettä ja siitä sitten alkoi tuo korina. Kummallista oli se, etten pystynyt kontrolloimaan hengitystäni mitenkään esim. pidättämään. Onko tämä tavallista esim. jos ei ole saanut happea pitkään aikaan? Neuvottiin nukkumaan puoli-istuvassa asennossa. Pelottaa silti mennä nukkumaan... Olen nyt myös astma-seurannassa ja puhallan tuubiin kahdesti päivässä kolme kertaa.

    Tarkoitat varmaan tukehtumista!? No jos ryyppäät reippaasti,yöllä oksennat ja vatsahapot siinä seassa, niin ....tiedä häntä. Ota vaan asiallisesti ja päänalunen korkeammaksi ihan lantiosta asti,saatat nukkuakin.

    Äänestä

  • sängyssä? kirjoitti:

    Tarkoitat varmaan tukehtumista!? No jos ryyppäät reippaasti,yöllä oksennat ja vatsahapot siinä seassa, niin ....tiedä häntä. Ota vaan asiallisesti ja päänalunen korkeammaksi ihan lantiosta asti,saatat nukkuakin.

    Niin tukehtumista tarkoitin, mutta hukkuminen oli jännempi ilmaisu. Olen kuullut juttua siitä että joku on hukkunut lasiinsa jne...

    Ei minulla tuo närästys ole niin paha etten saisi nukutuksi. Mutta joskus, varsinkin jos on kumarassa asennossa kun röyhtäyttää niin tulee koko suu täyteen vatsahappoa. Jos tämä tapahtuu nukkuessa niin ei ole ihme jos vahingossa menee henkeen. Ryyppäämistä en harrasta, mutta taitaa tuota liikahappoisuutta olla, kun eräs hammaslääkärikin kerran intti että varmasti on minulla bulimia kun on happovaurioita hampaissa, vaikken ikinä ole sellaista sairastanut.

    On tullut tuollainen tukehtumiskohtaus joskus siitäkin että on hengittänyt limaa nukkuessa. Ei tosin puoleksikaan yhtä paha.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paniikissa kirjoitti:

Heräsin juuri hirveään tukehtumiskohtaukseen. Hengitys korisi ainakin puoli minuuttia, aina sisäänvedon yhteydessä niinkuin tukehtuvalla. Samanlainen reaktio kuin jos vahingossa hengittää jotakin ainetta ja sitten meinaa tukehtua. Voiko astma aiheuttaa tällaista, vai onko oireena aina VINKUVA hengitys erityisesti uloshengityksen yhteydessä?

Lisäksi kurkunpääni on kuin tulessa aivankuin siellä olisi ollut sappinestettä. Kun olin yskinyt kaksinkerroin taittuneena noin puoli minuuttia kohtaus meni ohi. Ääni on yhä käheä ja hengitystiet jonkin verran tukossa. Minulla on siitepölyallergia, mutta eilen oireet olivat selvästi helpommat kuin aiemmin keväällä. Minulla on ollut vastaava kohtaus kerran aiemmin, joka tuli myös nukkuessa, mutta paljon lyhyempänä.

Ainakaan tänä yönä en uskalla mennä nukkumaan. Jäi yö lyhyeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu