Voisitkohan sinä vastata muutamaan mieltäni askarruttavaan kysymykseen...
Sanot tuolla alempana että ehkäisyä on käytetty vl kautta aikojen. Tiedän muidenkin vanheman polven vl kanssa keskustelleena että puhut täysin totta.
Kuitenkin kun olen suoraan sanonut ettei päivämiehen 1979 kanta jossa todetaan ehkäisyn kaikissa muodoissaan olevan kielletty ole koskaan ollut elävän kristillisyyden kanta ehkäisyyn minut ollaan oltu valmiita kivittämään.
Kerroppa sinä miten sinulle on avautunut se näköala että ehkäisyä on käytetty vl hyvällä omallatunnolla silloin kun voimme perustellusti sanoa sen olevan lähmiäisen rakkautta.
Kyllä minäkin sen tiedän että vl "keulakuvien" vähälapsisuus ei ole aina ollut vain sattumassa vaan myös ihmisen omissa valinnoissa siitä mikä on tässä ehkäisyasiassa oikein ja mikä väärin.
Kysyisin myös sitä että onko synnytä ja pelastu ollut ennen vanhaa keskeisellä paikalla niiden aiheitten joukossa josta saarnataan?
Ymmärrän sen että lapsi on lahja mutta sitä en ymmärrä että lasten perheen ja äidin tilanne ajetaan siihen ettei sitä voi muuna kuin syntinä pitää.
Missä vaiheessa tämä asia on muuttunut tälläiseksi?
Toinen mitä olen ihmetellyt on nämä syntilistan muutkin asiat. Kaivan sen sinulle linkkinä tähän ketjuun. Voisitko sinä komentoida siinä olevia asioita. Jotkut niistä ovat syntiä toiset taas pelkää tapakultuuria. Miksi ne ovat nouseet yhteisön tunnusmerkeiksi ja joidenkin mielestä uskomisen ehkoiksi.
Sanot tuolla alempana että ehkäisyä on käytetty vl kautta aikojen. Tiedän muidenkin vanheman polven vl kanssa keskustelleena että puhut täysin totta.
Kuitenkin kun olen suoraan sanonut ettei päivämiehen 1979 kanta jossa todetaan ehkäisyn kaikissa muodoissaan olevan kielletty ole koskaan ollut elävän kristillisyyden kanta ehkäisyyn minut ollaan oltu valmiita kivittämään.
Kerroppa sinä miten sinulle on avautunut se näköala että ehkäisyä on käytetty vl hyvällä omallatunnolla silloin kun voimme perustellusti sanoa sen olevan lähmiäisen rakkautta.
Kyllä minäkin sen tiedän että vl "keulakuvien" vähälapsisuus ei ole aina ollut vain sattumassa vaan myös ihmisen omissa valinnoissa siitä mikä on tässä ehkäisyasiassa oikein ja mikä väärin.
Kysyisin myös sitä että onko synnytä ja pelastu ollut ennen vanhaa keskeisellä paikalla niiden aiheitten joukossa josta saarnataan?
Ymmärrän sen että lapsi on lahja mutta sitä en ymmärrä että lasten perheen ja äidin tilanne ajetaan siihen ettei sitä voi muuna kuin syntinä pitää.
Missä vaiheessa tämä asia on muuttunut tälläiseksi?
Toinen mitä olen ihmetellyt on nämä syntilistan muutkin asiat. Kaivan sen sinulle linkkinä tähän ketjuun. Voisitko sinä komentoida siinä olevia asioita. Jotkut niistä ovat syntiä toiset taas pelkää tapakultuuria. Miksi ne ovat nouseet yhteisön tunnusmerkeiksi ja joidenkin mielestä uskomisen ehkoiksi.
Vastaukset 20
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000023065455
Vaikka tämä ei olekaan se "virallinen" listaus niin onpahan aika kattava kuitenkin...
Eräänä päivänä otin puheeksi asian hyvin vanhoilta ihmisiltä ja he kertoivat, että kyllä sitä ennenkin ehkäistiin. Ennen ehkäisykeinot eivät olleet niin tehokkaita kuin nykyään ja välillä se ehkäisy petti ja yleensä oli joka talossa iso liuta lapsia, mutta ei niitä välttämättä joka vuodelle syntynyt. Paljon niitä kuolikin kun lapsikuolleisuus oli ankarampi kuin nykyään.
epäsuorasti, että ne, jotka elävät Jumalan tai taivaan valtakuntaa, eivät edes "nai eivätkä mene miehelle tulevassa maailmanajassa", eli Kristuksen ylösnousemuksen jälkeisessä ajassa, jota elämme.(Matt.22:29-30, Mark.12:24-25, Luuk.20:34-36). Jotkut ajattelevat(kuten saddukeukset), että tässä tarkoitetaan ruumillisen ylösnousemuksen ja viimeisen tuomion jälkeistä taivaassaolon aikaa, mutta mutta..
6 "Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta.(tässä elämässä) Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa"..(John.20).
Ylösnousemuksesta osallisilla tarkoitetaan salaisuuksiin vihittyjä, jotka saavuttivat kuolleista ylösnousemisen "tässä elämässä." He ovat "kuin enkelit taivaassa" jo tässä ajassa.
Joten taitaa kaikki ehkäisemättömyysopit olla humpuukkia, koska Jumalan valtakunnassa ollaan "kuin enkelit taivaassa" eikä edes naida.
Tarkemmin pitäisi tosiaan Raamattua lukea, kun siellä on tämäkin asia selvästi tuotu esille. Olenkin ollut aikoinaan siinä ymmärryksessä, ettei olisi edes kovin suotavaa mennä naimisiin.
Perinteisesti on ajateltu, että ensimmäinen kuolema on hengellinen kuolema täällä ajassa, jos ihminen menettää elävän uskon.
Toinen kuolema on luonnollinen kuolema, jolla ei uskovaan ole mitään valtaa.
Kolmas on iankaikkinen kuolema, joka on edellisten summa, jos ihminen kuolee ilman elävää uskoa.
Siihen naimiseen ja parisuhteissa elämiseenhän Jeesus itse vastasi Juutalaisille, jotka eivät olleet uskovaisia. He kiusasivat Jeesusta, kenen vaimo leskenä useammankin kerran avioitunut nainen olisi taivaassa.
He tekivät näin selvän kysymyksen: "Kenen vaimo tuo nainen on kuoleman jälkeen taivaassa?"
Oletteko sitä mieltä, että Jeesus vastasi tarkoittaen toista asiaa, nimittäin aikaa hänen ylösnousemuksestaan toiseen tulemiseen?
Vai tarkoittiko hän sitä ajattomuutta, johon kukin ihminen siirtyy kuollessaan? Jumala on luonut ajan. Hän itse ei tarvitse, sillä hän näkee joka hetki ajan alusta loppuun.
Toinen kuolema on Raamatun mukaan tulijärvi eli helvetti(ilm.20:14). Tässä ylösnousemuksella tarkoitetaan hengen ylösnousemusta kuolleista eli uudestisyntymistä.("ellei ihminen synny uudestaan, ei hän näe Jumalan valtakuntaa"). Ja, heillä, jotka ovat siitä osallisia, ei toisella kuolemalla ole valtaa.
Saddukeukset ymmärtävät ylösnousemuksella ruumiin ylösnousemusta, ja kysyvät kenen vaimo on siinä tapahtumassa ja sitten taivaassa. Jeesus sanoo heille: "Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa". Ymmärtääkseni ylösnousemus tarkoittaa hengen ylösnousua kuolleista. He, jotka ovat uudestisyntyneet, eli nostaneet hengen kuolleista, eivät mene naimisiin tässä maailmanajassa, vaan "ovat kuin enkelit taivaassa". Muut ehkä menevätkin naimisiin. Niin, että "harvat ovat valitut".
..ei tarkoita Jeesuksen Kristuksen fyysistä takasintuloa. Jos se sitä merkitsisi, se olisi jo tapahtunut: "totisesti tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki tämä tapahtuu", sanoo Jeesus. Se tarkoittaa Kristuksen läsnaoloa uudestisyntyneessä maailmassa. Kristus ei ole ihminen, vaan jumalallisuus ihmisessä. Tuleminen tarkoittaa, sitä tilaa, kun ihmisellä on yhteys sisäiseen jumalallisuuteen, Kristukseen. Jeesus oli edelläkävijä.
Toinen kuolema on Raamatun mukaan tulijärvi eli helvetti(ilm.20:14). Tässä ylösnousemuksella tarkoitetaan hengen ylösnousemusta kuolleista eli uudestisyntymistä.("ellei ihminen synny uudestaan, ei hän näe Jumalan valtakuntaa"). Ja, heillä, jotka ovat siitä osallisia, ei toisella kuolemalla ole valtaa.
V: Olen yhtä mieltä. Kristitylle kuolema on voitto. Sillä ei ole valtaa. Ok
No entäpä sitten jatko:
Saddukeukset ymmärtävät ylösnousemuksella ruumiin ylösnousemusta, ja kysyvät kenen vaimo on siinä tapahtumassa ja sitten taivaassa. Jeesus sanoo heille: "Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia ja Jumalan voimaa". Ymmärtääkseni ylösnousemus tarkoittaa hengen ylösnousua kuolleista. He, jotka ovat uudestisyntyneet, eli nostaneet hengen kuolleista, eivät mene naimisiin tässä maailmanajassa, vaan "ovat kuin enkelit taivaassa". Muut ehkä menevätkin naimisiin. Niin, että "harvat ovat valitut".
Tämä askarruttaa:
- joo hevetistä ja sen olemassaolosta olen yhtä mieltä,
- jo edellisessä kohdassa todettiin, että ensimmäinen ylösnousemus on uudestisyntyminen,
- mitä tarkoitat: "nostaneet hengen kuolleista". Jumalan Henki vaikuttaa uusestisyntymisen. Tarkoitatko, että ihminen nostaa hengen kuolleista? Et kai.
Eivät mene naimisiin tässä maaimanajassa? Mutta uuestisyntyneet kristitythän juuri elävät maailmassa ja ajassa, tekevät ajallista työtä ja kasvattavat lapsia. Vaikka he ovatkin uudestisyntyneitä, niin heillä on turmeltunut osa mukana. Se ei pääse "hallitusvastuuseen", mutta hidastaa matkaa langettain moniin synteihin. En ymmärrä mitä tarkoitat, etteivät he menisi naimisiin tässä maailman ajassa?
Siis ne, jotka menevät naimisiin, eivät olisi uskovia?
Olisivat kuin enkelit taivaassa?
Enkeli tarkoittaa Jumalan sanansaattajaa. Taivas tarkoittaa joko kunnian taivasta tai armon taivasta.
Kristityt ovat armontaivaassa eläessään seurakuntayhteydessään. Jumalan Sana on heidän valonaan ja itse Jeesus Kristus elää heidän sydämellään.
He eivät kuitenkaan ole kuten enkelit, koska he ovat samalla kertaa sekä syntisiä, että pyhiä.
Minulle jää kuitenkin ymmärtämättä tuo naimattomuus.
Voisin kuvitella sen tarkoittavan ajan rajan toista puolta.
..olen saanut virikkeitä näihin ajatuksiin:
"Harvat kristityt maallikkojen kesken edes tietävät, mikä sanan Khristos todellinen merkitys on. Gnoosis, jonka tilalle tuli kristillinen järjestelmä, oli yleismaailmallinen. Se oli alkuaikaisen, koko ihmiskunnan perintönä käyneen viisaususkonnon kaikua; ja sen tähden voidaan todella sanoa, että puhtaasti metafyysiseltä puoleltaan Kristuksen Henki (Jumalallinen Logos) oli läsnä ihmiskunnassa alusta lähtien.
Saammehan tietää evankeliumista Luukkaan mukaan, että »arvolliset» olivat ne, jotka olivat vihityt Gnoosiksen mysteerioihin ja joita »katsottiin arvollisiksi» saavuttamaan »kuolleista ylösnousemisen» tässä elämässä... »ne, jotka tiesivät, etteivät enää voineet kuolla, koska he olivat enkelein kaltaisia Jumalan poikina ja ylösnousemuksen poikina». [Ks. esim. Luuk. XX: 34-38. — P. E.]
Toisin sanoen, he olivat jokaisen uskonnon suuria adepteja; ja samat sanat sopivat kaikille niille, jotka olematta vihittyjä pyrkivät ja persoonallisten ponnistustensa kautta onnistuvat elämään elämää ja saavuttamaan luonnostaan tulevan henkisen valistuksen yhdistämällä persoonallisuutensa (»Pojan») yksilölliseen jumalalliseen henkeensä (»Isäänsä»), heissä asuvaan Jumalaan. Sellainen yksilö on Kristus-ihminen.
Toiselta puolen ne, jotka mieluummin pysyvät tietämättöminä Kristuksesta (prinsiipistä) itsessään, ovat tuomitut kuolemaan uudestisyntymättöminä pakanoina — huolimatta kasteesta, sakramenteista, huulten rukouksista ja dogmiuskosta. »Khreestos» merkitsee varmasti enemmän kuin pelkkä »hyvä ihminen», »oivallinen ihminen», kun taas »Khristos»-nimeä ei koskaan omistettu yhdellekään elävälle ihmiselle, vaan ainoastaan jokaiselle Vihitylle hänen toisen syntymänsä ja ylösnousemuksensa hetkellä. »Totisesti, totisesti sanon teille: jollei ihminen synny uudestaan, ei hän näe Jumalan valtakuntaa.» (Joh. III: 4.) Tässä tarkoitetaan syntymistä ylhäältä, henkistä syntymää, joka saavutetaan korkeimmassa ja viimeisessä vihkimyksessä.
Joka löytää Khristoksen itsessään ja tuntee tämän ainoaksi »tiekseen», hänestä tulee Kristuksen apostoli ja seuraaja, vaikkei hän koskaan olisi joutunut kastetuksi tai kohdannut »kristittyä» tai vielä vähemmin nimittänyt itseään siksi."
http://www.teosofia.net/teos/hpb/hpb-kr-tt.htm
He, jotka eivät saa valtaa toisen kuoleman yli, käyvät tuonpuoleisessa sekä oman helvettinä että taivaansa läpi, kunnes uudelleen ruumistuvat tähän näkyväiseen maailmaan.
Kuten Paavali sanoo:
"19.Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
20. Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
21. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
22. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
23. mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan" (1.kor.15)
"tämän elämän ajaksi", sanoo Paavali. Tarkoittaako hän, että me jälleensynymme. Olen lukenut, että v.553 Konstantinopolin kirkolliskokouksessa poistettiin kristinuskosta käsitys ja usko jälleensyntymisestä..
..olen entinen vanhoillislestadiolainen. Sen takia tällä palstalla monesti olenkin.
ihmisessä ei ole mitään muuta, kun omaa vanhurskautta. Se on hirveä synti Jumalan edessä, kun syntiinlangennut, turmeltunut ja pahat taipumukset omaava ihminen luulee teoillaan jotain ansaitsevan. Siis teoillaan, jotka hän muutenkin olisi ollut velvollinen tekemään ja enemmänkin.
Muistatko, miten on selitetty se sian ruoka, jota tuhlaajapoika olisi halunnut syödä, kun hänelle oli tullut valtava hengellinen nälkä eli heräys?
Mitkä ovat ne siat, joita omanvanhurskauden ruhtinas pani hänet paimentamaan? Mitä oli näiden sikojen ruoka?
.."Kristus elää nyt minussa". "Kunnes Kristus saa muodon teissä." Meissä kaikissa on ensin Aatami kuolemaksi ja myös Kristus elämäksi, kuten apostoli kirjoittaa.
.."kääntyy rukouksella Isänsä puoleen, joka on salassa (lukekaa ja koettakaa ymmärtää Matt. 6:6), eikä maailman ulkopuolella olevan ja sen tähden rajallisen Jumalan puoleen. Ja tämä »Isä» on ihmisessä itsessään.
Silloin teette ihmisestä jumalan?
— Olkaa hyvä ja sanokaa »Jumalan» eikä »jumalan». Meidän käsityksemme mukaan sisäinen ihminen on ainoa jumala, josta voimme saada jotakin tietoa. Ja kuinka voisikaan olla toisin? Myöntäkää oikeaksi edellytyksemme, että Jumala on kaikkialle ulottuva rajaton prinsiippi; kuinka silloin ihminen olisi ainoa, mikä ei olisi Jumaluuteen sulautunut ja sen täyttämä?
Me sanomme »Isäksemme taivaissa» tuota jumalaista olemusta, jonka tunnemme sisässämme, sydämessämme ja henkisessä tietoisuudessamme, ja sillä ei ole mitään tekemistä sen ihmisenkaltaisen kuvan kanssa, jonka siitä voimme tehdä fyysisissä aivoissamme tai aivojen mielikuvituksessa: »Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että (absoluuttisen) Jumalan henki asuu teissä?»
Mutta kukaan älköön kuvitelko tätä sisässämme asuvaa olemusta mitenkään ihmisen kaltaiseksi."
Lainaus: http://www.teosofia.net/teos/hpb/teos_avain5.htm
vl-naapuri, kehoitti vl-siskoani syömään jotain(en muista, mitä)jotta ei tulisi niin usein raskaaksi. Tuo naapuri oli vasta vanhemmalla iällä saanut "parannuksen armon", kuten sanotaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000023064342
karvaan sydämesi?
Mitä nämä toiset vl:ät sinulle sanoo, kun he yrittävät jarruttaa sinun vahutia tällä palstalla.
Joe et heitä kuuntele, en enää edes usko, että olet vl. Ihminen voi teoillaankin kieltää uskon.
Näyttää että näillä vl;ien puheilla on sama vaikutus kuin vettä kaatais hanhen päälle.
itseään vl:ksi,vaikka ei olekaan niitä. Ilmeisesti hyshys kuuluu tähän samaan joukkoon.
Ei ne nämä muutkaan omasta mielestä ole kuulemma vl-saarnaajien mielestäkään mihinkään menneet. Vaikka he on ulkona Jumalan valtakunnasta.
Muistan kun näistä hoidetuista 60-70 luvulla VL-puhujat valitti sitä. Kuina nämä hoidetut osoittivat kovakorvaisuutta näille seurakunnan neuvoille. Ja he sanoi siitäkin, "että se väärähenkinen ilmaisee aina itse itsensä." Näin näyttää tämäkin asia tällä palstalla pitävän paikkansa.
Nyt näkee kuinkä näiden vl-puhujien puheet osui oikeaan, kun he sanoivat, "että he ei voi terveellistä oppia kärsiä." Ja että ne saarnaajien puheet ei ollutkaan perättömiä, vaan niillä on katetta.
Tämäkin asia on nyt täällä selvinnyt. Ja enää ei ole vääriä valvomisia näitten asioiden takia. Tuntuu siltä, että tulee entistä vahempi turva Jumalan valtakunnasta, ja siitä että näkee että Jumala on kanssamme.
Se Jumala antaa näissäkin asioissa oikeaa näköä, kun sitä Jumalalta pyytää ja rukoilee.
erittäin tärkeää, että se Jumalan valtakunnan oppi ja opetus pysyy oikeana ja puhtaana.
Sitä kun on parannuksen tekijöitä ulkopuoleltakin, niin heille on erittäin tärkeää, että löytää oikeat vastaukset omiin kysymyksiin.Niihin, joihin ei löytynyt niitä tästä maailmasta, eikä väärästä vanhurskaudesta ennen parannuksen tekoa. Ja minä itse olen yksi niistä.
Miten olisinkaan itse löytänyt tien Jumalan valtakuntaan, jos sieltä ei olis oikea vastannut sydämeeni?
Koska se oli niin pimeää tässä maailmassa, että itse järkeili ja ajatteli, että kun niitä eri uskojakin on niin paljon, että mistä sitä tietää, mikä niistä on juuri se oikea, joka vie taivaaseen?
Mutta kun Jumala tarttui asiohin, hän avasi näköä ja veti valtakuntaansa. Oma ymmärrys ei olis siihen riittänyt, eikä omat voimat. Se on siis kokonaan Jumalan työ,kun ihminen löytää Jumalan valtakunnan.
Mutta sekin kysyy ihmiseltä sydämen uskoa, että pysyy tämän valtakunnan asukkaana. Ja kuuliaisuutta Jumalan seurakunnan ja uskovaiseten neuoville jos aiheuttaa pahennusta. Ja silloin jos synti on tullut rakkaamaksi ja tärkeämmäksi kun oma usko, ja osoittaa näille neuvoille kovakorvaisuutta, sitä menee uskossa harhaan.
Ja asiat oikenee vasta kun ihminen nöyrtyy synnistä parannukseen.
"Ja kuuliaisuutta Jumalan seurakunnan ja uskovaiseten neuoville "
Mihin sinä unohdit kuuliaisuuden Jumalalle ja Hänen sanalleen?
>>Voisitkohan sinä vastata muutamaan mieltäni askarruttavaan kysymykseen...