Oon lähiaikoina taas naureskellu uskon-asioita,
including ortodoksit, protestantit, juutalaiset, islaminuskoset...
On OK uskoa johonkin ylempään, meitä ohjaavaan tai ohjaamattomaan voimaan, johonkin joka on "kaiken takana". Mutta jo pelkästään sanana, usko kertoo että kyseessäon jotain todistamatonta. Jotain mihin haluaa luottaa, tai jotain mitä toivoo.
Uskon eläväni loppuun asti pk seudulla,
uskon nykyisen koirani elävän edeltäjäänsä pidempään,
uskon kymmenen vuoden sisällä olevani naimisissa... Uskon ja uskon, mutta mitä sitten !
Usko ei riitä perusteeksi riidoille, sodille saatika tappamiselle ( ! ) kun se kerran perustuu ihmisen henkilökohtaseen näkemykseen ja toiveeseen, ei mihinkään todistettuun faktaan. Ei uskomisessa mitään pahaa ole, päinvastoin, mut sehän on täysin verrattavissa toiseen todistamattomaan,
luuloon.
Luulen uhvomiehen kaappaavan minut huomenna, ja (uskovaisten tapaan) -Jollette kaikki luule kanssani, vimmastun ja pahimmassa tapauksessa tulen ja tapan !
Kuulostaa järkevältä ?
Esimerkkejä, vaikkei nyt islamiin liitykään :
Kukaan ei ole todistanut Jeesuksen olleen Jumalan poika. Kukaan ei ole todistanut edes koko Jumalan (Allahin) olemassa-oloa. Uskoa niihin saa, ja johonkinhan ihmisen on tässä elämässä uskottava. Mutta noista asioista väittelemistä en ole ikinä käsittänyt.
Niistä ei VOI väitellä, kun käytettävinä kortteina ei ole kun USKOA, LUULOA ja TOIVEITA !
Niin.. ... niistä ei voi väitellä ? Eikä niistä voi suuttua ? Mmmm. Mietitäänpä uudelleen.
Kyllä voi väitellä ja kyllä voi suuttua. Voi myös tappaa, jos näiltä uskovilta kysytään.
Miten uskovaisiksi itseään kutsuvat, Jumalan (Allahin)raukkauden julistajat ja suvaitsevaisuuden saarnaajat ovat itse niitä kaikkein pahimpia syrjinnässä, rasismissa ja ihmisten halveksinnassa ?!
Usko, asiaan kuin asiaan tulee sisältä, siihen ei voi pakottaa, eikä sitä voi julistaa ainoana oikeana tietona, -koska tietoa se ei missään nimessä ole.
Raamattu ja Koraani ovat muuten mielenkiintoisia kirjoja :)
t. johonkin ylempään, mutta en kirjoihin enkä kansiin uskova ortodoksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
>>Kukaan ei ole todistanut Jeesuksen olleen Jumalan poika. Kukaan ei ole todistanut edes koko Jumalan (Allahin) olemassa-oloa. Uskoa niihin saa, ja johonkinhan ihmisen on tässä elämässä uskottava. Mutta noista asioista väittelemistä en ole ikinä käsittänyt.
Niistä ei VOI väitellä, kun käytettävinä kortteina ei ole kun USKOA, LUULOA ja TOIVEITA !
Ethän sinä käsitä uskonnoista yhtään mitään. En minäkään ole nyt sillä tuulella, että selittäisin sinulle kaiken. Sanon vaan, että uskonnoissa on paljon enemmän kuin sinä luulet.
Uskonnoissa on varmasti paljon enemmän kun mitä minä luulen, varsinkin niille ihmisille joille uskonto on elämän sisältö, kaikki kaikessa. Sen syvyyttä en käsitä, eikä kai minun pidäkään.
Mutta se mitä tekstistäni lainasit, varmaan sisältää jotain jossa olen auttamattomasti väärässä ?
*Kukaan ei ole todistanut Jeesuksen olleen Jumalan poika ////////// -Onko ?
*Kukaan ei ole todistanut edes koko Jumalan (Allahin) olemassa-oloa //// -Onko ?
*Noista asioista väittelemistä en ole ikinä käsittänyt. //// -Sinä käsität ?
Eli pidätkö pelkän uskon varassa olevia asioita vääntämisen arvoisina,
"uskonnottomia ihmisiä" huonompina ja olet näin ollen valmis tuomitsemaan ne alimpaan.. ... minne lie ?
Minä en ota kantaa siihen onko edellämainittuja asioita olemassa vai ei,
kun kyse kerran on USKOSTA !!!! Toisille ne on täyttä totta, toisille niitä ei ole olemassa. Got it ?
Pointtini on siis ihmetellä miten ihmeessä uskovien ja ei-uskovien pitää olla napit vastakkain?! ja miksi ihmiset esittää TOTUUTENA asioita jotka eivät perustu mihinkään.
Uskokoon ihmiset vaikka sauna-tonttuihin,
en minä ole mikään heitä huonommiksi tai alempiarvoisiksi tuomitsemaan.
"Uskovaiset" taas tuomitsevat, koska heidän usko on oikea.
Sanat "epäjumala" ja "vääräuskoisuus" ovat mielestäni huvittavimpia termejä mitä maa päällään kantaa!
Jos minun uskoni kohdistuu saunatonttuun ja minulle se on oikea Jumala, kenellä on oikeus tulla ilmoitamaan minun uskoni olevan väärä ? Tai kenellä saunatonttuun uskovalla on oikeus ilmoittaa Islam, ja usko Allahiin vääräksi ?
-Ei kellään. KUN KYSE ON USKOSTA!!!, ei niillä poluilla pitäisi olla oikeaa ja väärää,
vaan kaikilla oikeus kumartaa (tai olla kumartamatta) just sitä kuvaa mikä sattuu huvittamaan.
Niin se ei ole. Kysymys on hyvän elämän elämisestä.
Uskonto asettaa ihmiselle korkeita ihanteita ja suuria vaatimuksia. Uskonto on uusi elämänkatsomus ihmiselle. Elämä kun on ihan sellaista, mitä itse siitä tekee.
Uskonnon ideat ovat näkymättömiä rakenteita, mutta ne ovat todellisia, ja niiden mukaan voidaan rakentaa elämää. Menneiden aikojen viisaat ihmiset ovat kirjoittaneet hyviä ideoita kirjoihin, ja tyhmemmätkin voi niistä nauttia, kun ymmärtää, mitä viisaammat puhuivat.
>>*Kukaan ei ole todistanut Jeesuksen olleen Jumalan poika ////////// -Onko ?
Hänen kanssaan eläneet ihmiset sanoivat niin.
>>*Kukaan ei ole todistanut edes koko Jumalan (Allahin) olemassa-oloa //// -Onko ?
Jumala voi olla ihmisille kaiken hyvän ja viisauden idea. Sellainen on tietysti olemassa.
>>*Noista asioista väittelemistä en ole ikinä käsittänyt. //// -Sinä käsität ?
Kyllä käsitän. Ihmisillä on ideamaailma, joka on tavallisen arkipäivän ajatuksia suurempi.
Ideoista voi sanoa esimerkkinä vaikka Suomen presidenttien Paasikiven ja Kekkosen ideat. He rakentelivat vaan rauhallisen elämän ideat verivihollisen Neuvostoliiton kanssa sodan jälkeen. Se oli outoa, kun sodan aikaan tunnettiin suurta vihaa. Rauhan ideoiden pohjalle rakennettiin kuitenkin oikea rauha, ja ideat muuttui todellisuudeksi.
Irakissa ei johtajat osaa kuvitella rauhan ideoita. Heille ei ole perustaa mille rakentaa rauhaa. Ideat ovat siis elämän perusteet niinkuin rakennuksessakin on perusteet.
jossa niihin uskovilla ihmisillä kullakin on oma roolinsa.
Uskonnot ovat yhtä totta kuin oopperat ja teatteriesitykset. Niistäkin monet nauttivat, aivan aidosti.
Uskonnoissa ei ole mitään pahaa, niin kauan kunhan ei tehdä itselle tai toisille ihmisille pahaa, uskon nimissä.
Näytelkööt kukin kaikessa rauhassa omaa rooliaan ja tulkoot autuaaksi, uskollaan.