Sain tasan 9vk sitten tietää olevani raskaana ja harkitsin aborttia.Amattia ei ollut,ei töitä ja elän soskun turvin päätin silti pitää tulevan lapseni,sillä aina sitä jotenkin pärjää.
Eilen oli ensimmäinen ultra ja se tunne kun näki sen pienen ihmisenalun siellä ruudulla oli sanoinkuvaamattoman upea.Pää,jalat ja kädet näkyi jo selvästi ja toukka heilutteli jalkojaan kokoajan,kääntyi ja vilkutti.Se oli elämäni hienoin hetki.
Hävetti,että olin edes ajatellut aborttia ja kotona mietin miten joku sen pystyy tekemään kun näkee pikkuisen ennen sen elimonoimista.
Pieni sydän jo lyö rv6 lähtien ja omanikin pienenpieni sydän pamppaili rinnassa.
Minulle toukan käden heiluttelu merkitsi tervehtimistä,joten mitä se merkitsee niille jotka aborttiin päätyvät?Hyvästejä???
Vaikka aborttia en ymmärräkkään sen toki suon niille jotka sitä OIKEASTI tarvitsevat.
Tätä palstaa lukiessa ärsyttää suuresti ihmiset jotka kieltävät alkion kehitysvaiheet,eli väittävät,että sillä ihmisenalulla joka mahassa on ei ole edes sydäntä saatika raajoja joka taas ei useimmissa tapauksissa pidä paikkaansa.
Jo rv 6 tehty abortti hepposin syin on mielestäni väärin ja abortti aikaa pitäisikin lyhentää huimasti,että abortoitavat sikiöt olisivat niitä solumöykkyjä eikä ihmisenalkuja.
Hassua,että aborttia miettiessäni ajattelin,että se on vaan solumöykky,mutta "möykyn"nähdessäni pidin sitä ihmisenalkuna minun pienenä rakkaana vauvanani.
Eilen oli ensimmäinen ultra ja se tunne kun näki sen pienen ihmisenalun siellä ruudulla oli sanoinkuvaamattoman upea.Pää,jalat ja kädet näkyi jo selvästi ja toukka heilutteli jalkojaan kokoajan,kääntyi ja vilkutti.Se oli elämäni hienoin hetki.
Hävetti,että olin edes ajatellut aborttia ja kotona mietin miten joku sen pystyy tekemään kun näkee pikkuisen ennen sen elimonoimista.
Pieni sydän jo lyö rv6 lähtien ja omanikin pienenpieni sydän pamppaili rinnassa.
Minulle toukan käden heiluttelu merkitsi tervehtimistä,joten mitä se merkitsee niille jotka aborttiin päätyvät?Hyvästejä???
Vaikka aborttia en ymmärräkkään sen toki suon niille jotka sitä OIKEASTI tarvitsevat.
Tätä palstaa lukiessa ärsyttää suuresti ihmiset jotka kieltävät alkion kehitysvaiheet,eli väittävät,että sillä ihmisenalulla joka mahassa on ei ole edes sydäntä saatika raajoja joka taas ei useimmissa tapauksissa pidä paikkaansa.
Jo rv 6 tehty abortti hepposin syin on mielestäni väärin ja abortti aikaa pitäisikin lyhentää huimasti,että abortoitavat sikiöt olisivat niitä solumöykkyjä eikä ihmisenalkuja.
Hassua,että aborttia miettiessäni ajattelin,että se on vaan solumöykky,mutta "möykyn"nähdessäni pidin sitä ihmisenalkuna minun pienenä rakkaana vauvanani.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Onneksi olkoon sinulle oikeasta päätöksestä!
Sinun tahdostasi pitää lapsi kertoo todellakin reogoimisesi ultraan :D SInulle vauva vilkuttaa siellä jne. Sinä siis kehität päässäsi sen vauvan ajattelevan jotain ja mietit onnellisena, mitä siitä on tulossa ja kuinka ihmeellinen sinun vauvasi se on! Katsos kun minulle se kertoo vain selkeätä kieltään siitä, että sinä oikeasti haluat lapsen, koska muodostat siihen jo koko ajan yhteyttä MIELESSÄSI, vaikkei sitä fyysistä konkreettista kontaktia vielä olekaan :D
JOs sitä lasta ei oikeasti tahdo, ei tuollaisia mietteitä kehitä mielikuvituksessaan, eikä luo ns. keinotekoista yhteyttä siihen lapseen :D Silloin se on ihan oikeasti vain juuri sitä mitä se sillä hetkellä oikeasti on, ihmisen alku, jolla ei vielä ole tietoisuutta eikä kykyä selvitä kohdun ulkopuolella. Silloin se käsitys todellakin on puhtaasti lääketieteellinen/biologinen totuus, eikä väritetty versio, kuten onnellisesti odottavilla vanhemmilla. Ja juuri siksi sen vähempään kuin siihen onnelliseen odotusvaiheeseen ei yhdenkään ihmisen tule tyytyä, ihan sen kyseisen lapsenkin takia.
Siis hyvää jatkoa sinulle ja pirpanallesi!
han ihamttelynä, onko joku todella yrittänyt väittää ettei alkiolla ole sydäntä?
Abortin tekevälle se ei ole käsi joka heiluttaa hyvästejä, se on alkion reaktioliikettä joka ei tarkoita mitään. Itse asiassa, itselläni, vaikka lapseni kovasti halusinkin, tiesin sen olevan vain sitä reaktioliikettä, joko kehittyvien lihasten nykimistä tai lapsiveden aikaansamaa heiluntaa. Ja silti ne olivat minun omia rakkaita vauvojani siellä :D
Ihmiset vain näkevät asiat eri tavoin. Ei sille minkään voi.
Mitkä ovat mielestäsi hepposisa syitä? Se ettei lasta haluta kantaa ja synnyttää, että hänen olemassaoloaan ei toivota, saatikka syntymää? Liian heppoista? Vai onko sinun mielessäsikin naienn kykenemätön tietämään omaa tahtoaan? :D
***
tiennyt että sydän LYÖ jo rv6 lähtien..joten mitenkähän myöhään ajatteli että se sydän vasta ON...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000026769430
kuka keskusteleva ihminen jonka viesti ei ole sekavaa utnteevpurkausta, tosissaan väittäisi että alkiolla ei ole sydäntä?
En kuvitellut kenenkään tuota viestiä ihan tosissaan ottavan, mutta ilmeisesti otit.
***
joku kirjottaa virheellisesti tai on tietämätön niin kyse on tietysti tunteenpurkauksesta tai ihan vaan herjasta...? juupajuu. No jos se on kirjottanu tunteiden vallassa niin toivoikohan ettei viestiä otettas tosissaan?
Ihan oikeesti vaikuttaa ikävä kyllä siltä että hlö ei oo tajunnu mitä on ollu/olis tekemässä (aborttitilanteessa siis).
yks esimerkki jossa joku abortoinut reppana tekee itseään naurettavaksi kieltämällä alkion ihmisyyden ja elämisen..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000026795790
tehnyt olet sinä.
Lopeta toisten sanomien vääristely ja henkilökohtaisuuksiin puuttuminen.
Pitää vaan jankuttaa vaikkei sanottavaa enää ole?
'juupas, eipäs, eiku sinäpäs..'
Ja lapsellinenkin vielä, hohhoijjaa.
Mietin milloin (eli mikä rv) ap on käynyt ensimmäisessä ultrassa?
Itse kun en muista mitään käsiä olleen, vaikka miten muistelen...Meillä täällä on ollut hyvä tuuri ja olen päässyt ultraan 5 kertaa :). Ensimmäisen kerran raskausviikolla 9, toisen kerran viikolla 13 ja niin edelleen. Ja muistan ne kädenalut vasta kolmannesta ultrasta, joka oli rv 19.
Kahden ensimmäisen ultran aikana alkio/ sikiö todella heilui vimmatusti, mikä oli sitä lapsiveden liikkeeseen reagoimista ja muuta reaktioliikettä. Pystyn sen ihan hyvin myöntämään ja sanomaan; ei se minun pikkuiseni arvoa vähennä!
Mutta siis ajattelin vaan, kun tuntuu tuo ap:n kertomus aika..hmm.. jännältä käsienheilutuksineen...
Ekassa ultrassa kävin kun raskausviikkoja oli 9.
Ultraus tehtiin emättimen kautta ja lopuksi vatsanpeitteiden päältä.
Alakautta tehtäessä näin aivan selvästi sikiön kaikki osat,eli pään jalat ja kädet.Käsissä ja jaloissa ei ollut sormia vaan ne muistuttivat räpylää siitä kohti missä varpaiden ja jalkojen piti olla.9rv sikiöllä onkin kuulemma viellä räpylät ja sormet ja varpaat kehittyvät myöhemmin.Sikiö kääntyi ja heilutti kättään,lääkärikin sanoi,että siellä se vilkuttaa ja kysyin,että onko tuo käsi ja lääkäri sano että on.
Vatsanpäältä tehtynä kuva oli epätarkka,mutta pystyin kuitenkin erottamaan sikiön,vaikka jalat ja kädet olivatkin epäselvät.
3viikon päästä menen uudelleen ultraan ottamaan sikiön mitat,sillä nyt niitä ei saanut kun sikiö oli vain 35.6mm.Nähtäväksi jää onko jo varpaat ja sormet kehittyneet =).
Ihan voin kertoa, että esikoistani odottaessa en nähnyt KERTAAKAAN ultrassa heiluttelevia käsiä tai varpaita. Tavallisesta ultrasta (joka ei ole 3d) ei muuten paljon tavallinen pulliainen sitä lasta erota kun selällään nurinniskoin ruutuun välillä näkee.
Kävin muuten ultrassa varsin varmaan toistakymmentä kertaa ja raskaus venyi 42 viikoille, enkä edes silloin ollut varma onko siellä mitään oikeaa lasta.
Eli pälä pälä kaikille automaatti-rakkaus-tunteille.
Voin samalla kertoa, että en koskaan ole ajatellut tekeväni lapsia. Niitä on nyt 3 ja rakastan heitä yli kaiken, mutta silti välillä mietin kuinka ihanaa olisi elää ilman lapsia ja vastuuta ja lapsi perheen arkea.
Lasten saaminen ei ole mikään tae onnesta ja autuudesta. Se vauvasi voi olla h....tin vaikea, kipeä ja itkuinen, esimerkiksi. Omani eivät ole itkeneet koskaan paitsi nälkäänsä ja ovat vain nukkuneet ja syöneet ja olleet ihania. Mutta paska vaan sitten ne kasvoivatkin isoiksi ;)
Ovat nyt maailman ihanimpia olentoja ja samalla maailman karseimpia vintiöitä, jotka pitäisi myydä vähiten tarjoavalle. Vanhemmuus on epävarmuutta ja sekavia tunnetiloja, tuskin mitään vaaleanpunaista sokeripilveä.
Äitiyteen mahtuu rajaton määrä epäonnistumisen, huonouden, inhon ja pahuudenkin tunteita. Ne pitää vain osata ottaa vastaan ja varautua siihen, että niitä tulee. Sillä se on varmaa; niitä tulee.
Missähän takapajulassa oot ollu ultrassa vai ootko kenties likinäkönen?
Kyllä minäkin näin sen sikiön ihan selvästi.Oli pää jalat ja kädet.
Ap:tuskin tarkotti,että ihan sormet ja varpaat olis näkyny.
Eikä muuten tarttenu niskojaantaittaa kun oli 2 monitoria toista seuras lääkäri ja toista joka oli suoraan edessä minä.Hyvinnäky eikä niskaa särkeny.
Ärsyttäviä tollaset negatiiviset ihmiset heti ollaan maalailemassa piruja seinille.Eiköhän jokainen terveellä maalaisjärjellä tajua sen,että ei se elämä aina ruusuilla tanssimista ole.
Totta helvetissä se lapsi välillä valvottaa ja itkee,mutta katos kun se taas kuuluu siihen elämään.
Onnea vaan ap:kirjottajalle ja mukavat kesänjatkot.
saada omas ihan liian helposti?
Jos olisit käyny lapsettomuuden helvetissä niin pikku itkutkin kuulostas sen jälkeen ku ihanimmalta sinfonialta..
kiukkunen? onkos sinun lapsesi sitten kenties kuitenkin kiukkusia?saat sen ainakin siltä kovasti kuulostamaan..Minä ultrassa kun minun lapset vilkutti ja heilutti käsiä ja jalkoja...jopa silloin erotin eri ruumiinosat kun odotin kaksosia......Sä olet semmonen ihminen jota en voi ymmärtää..minä en ole ikinä miettinyt miten ihanaa elämä olis ilman minun lapsikatraa vaan päinvastoin miten tyhjää!Vaikka aivan pari minuuttia sitten sain isommat (4v ja 2v)nukkumaan niin mitä sitten,,,rakastan lapsia oli ne kiukkusia tai iloisia..en ikinä ole niitä inhonnut ja kyllä on ällöä lukea että joku äiti joskus voi inhota omia lapsia?Milloin niitä ällö tunteita oikein pitäis tulla? mun lapset on nyt kaksoset 6kk tyttö4v ja poika 2v...kerro ihmeessä???
mitä tekemistä näillä kirjoituksilla on osastolla abortti? Eikö nämä sikiön liike keskustelut kuuluis jonnekkin äippäpuolelle?
se abortoitava sikiö liikkuu ihan samanlailla kun sekin jota halutaan..
Sitäpä vanhemmuus on, välillä on jopa kiukkuinen. Ja juu omani olen saanut helpolla. se ei vähennä heidän arvoaan.
Joskus silti olisi ihanaa olla muutakin kuin äiti. Jokapaikka toitottaa sitä miten ihanaa olla äiti, äitiys sitä äitiys tätä, läpä läpä.
Ihan sama. Toiset saa lapsia, toiset ei ja toiset ei edes halua.
Jos joku abortoi, on se sen oma asia. Sillä silppuri. Se heiluttaako joku vietävän alkio vatsassa vai ei, ei muuta tilannetta miksikään.
Jokaisella on oikeus valita ja ei ole kenenkään asia tuomita.
Tarkoitin vain sitä, että ruusunpunaisten vauvan tuoksuisten(muuten maailman ihanin tuoksu) kuvien maalailu ei muuta miksikään sitä, jos joku sen keskeytyksen haluaa.
Kaikki lapset eivät synny. Olisi vain paljon helpompaa, jos vastustajatkin hyväksyisivät sen tosiasian, että he eivät voi elää toisten elämää ja tehdä heidän päätöksiään. jokainen kantaa vastuun omista teoistaan.
Toisille abortista jää taakka, mutta joillekin se on helpotus ja ainoa tapa elää eheä loppuelämä. Äideilläkin on oikeuksia.
Vaikka oikeus olla vihaisia ja väsyneitä (kuten minä nyt. se toki ei ole lasten vika, mutta sen tietäminenhän tunnetusti suututtaa lisää..)
Rakkaus on valtava tunne omaa lasta kohtaa, mutta olenkohan sitten yhtä "paska" ihminen kuin sinä (muutaman muun kirjoittajan tekstiä lukiessani tuli tunne .....)kun silti aika ajoin ei meinaa pinna kestää. Miettii että olisi ihana vaikka elää yksi kuukausi taas muutakin kun äitinä. Kyllä se oma lapsi saa kaikki tunteet pintaan, vihankin ja inhonkin, mutta onneksi se rakkaus on se suurin tunne. Jännä että hetken jo luulin että olen ainoa ihminen joka ajattelee että ei se lapsen saaminen todellakaan ole tae onnesta ja autuudesta. Itse olin kolmikymppiseksi sitä mieltä etten halua lasta, mutta lapsi saatiin ja paljon on "kasvettu", mutta onneksi se on valinta haluaako niitä lapsia lisää. Vaikka omaa lasta rakastaa yli kaiken niin minua ärsyttää suunnattomasti se että kaikki kuvittelevat että kun on yksi lapsi niin niitä automaattisesti haluaa lisää.
se sua liikuttaa tuomitaanko vai ei? Jokaisella on mielipiteensä ja siihen oikeus. Eihän sen pitäs abortintekijää liikuttaa mitä mieltä joku muu on jos on omasta mielestään tehny niin oikein (-vai onko sittenkään..)?
Ei minua liikutakaan. On kuitenkin olemassa ihmisiä, joiden psyyke on hauraampi kuin minun. Joille ihmisten sanat tekevät vahinkoa, jollaista takkaa he eivät jaksa kantaa, vaikka keskeytys olisikin ollut oikea vaihtoehto.
Vastustajilla ei ole oikeutta torpedoida jonkun nuoren psyykeä, vain omista kieroutuneista motiiveistaan johtuen.
Vaikka olisit mitä mieltä, muista, että ratkasu ei ole sinun. Jätä niille tilaa hengittää, jotka sitä tarvitsevat, sillä ethän sinä halua kenenkään verta käsiisi?? Muistakaa, keskeytys on iso päätös. Ei helppo ja joskus elämä on silloin muutenkin hiuskarvan varassa, joten ne nuoret tarvitsisivat tukenne tuomitsemisenne sijaan.
Ymmärrän, vakaumuksen ja/tai lapsettomuuden tuoman tuskan ja ahdistuksen elämässänne, joten koittakaa tekin ymmärtää niitä joiden elämässä on muuta tuskaa.
Kuten jo edellä mainitsin et voi tietää ennen kuin olet elänyt sen toisen elämää.
Itselläni päätös liittyi lähinnä päättyneeseen suhteeseen, joka piti todella lopettaa. Se keskeytys oli viimeinen niitti.
mielipiteeseensä, mutta en silti tajua tarkoitusta näissä haukuissa. Siis eikö äiti saa olla väsynyt? Eikö äiti saa tuntea mitään muuta kuin onnea ja autuutta alinomaa? Miksi sellainen pitää haukkua, joka kertoo totuuden siitä, että vaikka lapsiasi rakastat hullun lailla, vanhemmuus on silti rankkaa eikä aina niin kivaakaan? Tottahan se on kuitenkin. Vaikket lapsistasi luopuisi millään ilveellä, niin silti väsyttää ja ärsyttääkin välillä. Kyllä minä ainakin äitinä tartten välillä vapaata aikaakin ilman lapsia.
kuinkahan mä saisin jonkun verta käsiini täältä netin kautta!!! Kyllä ne verilammikot on edelleen siellä aborttiklinikoiden lattioilla ja viemäreissä..
Katsos ehkä niiden nuorten on ihan terveellistä nähdä ennakkoon varoittavia esimerkkejä eikä pelkkää paapomista ja päänsilittelyä!! Tälläsillä anonyymipalstoilla näkyy se mitä oikeesti ajatellaan muttei muualla kehdata päin naamaa sanoo..kestäkää se, tekonne tehneet älkääkä iniskö!!
"Tälläsillä anonyymipalstoilla näkyy se mitä oikeesti ajatellaan muttei muualla kehdata päin naamaa sanoo.."
Aivan, täällä näkyy järkyttävällä tavalla ihmisen pahin luonto; toisten tarkoituksellinen loukkaaminen. Normaaliin ja inhimilliseen kanssakäymiseen se ei todellakaan kuulu. Aivan kuten sinäkin tajuat. "ei kehtaa". Arvaa miksi ei kehtaa? Koska tajuaa, kuinka väärin sellainen käytös on toisia IHMISIÄ kohtaan. SZiksihän sitä juuri ei kehtaa. Koska sellainen käytös ei ole suvaittua ja inhimillistä!
Te vain voitte anonyymeinä piiloutua sen anonyymiuuden taakse ja tuoda luonteenne pahimmat piirteet esteettä esiin. Siis todellakin ne piirteet, jotka normaalissa inhimillisessä kanssakäymisessä jätetään sanomatta. Silloin kun on oikeasti vastuussa omista sanomisistaan muille ihmisille. Täällä te kuvittelette, että sellainen epäinhimillisyys on mielipiteenilmaisun vapautta... Ei ole.
joutuu salaamaan.
Niimpä itsekin täällä jauhat abortistas mutta tuskin samanlailla jonkun (vieraitten) kans naamatusten..ehkä koska tajuaa miten väärin ja tuomittavaa se on ja muut vois muuttaa käsitystään susta tän takia! Ja sä et edes tiedä muuttaako kun ne ei sano sitä.
No minä ainakin yritän ilmaista mielipiteeni netissäkin niin, että voisin samoin sanoa naamatustenkin. Samaa uskaltaisin väittää satuastakin. Varsin asiallisella linjalla hänkin tuntuu kirjoittavan vastapuoleen verrattuna.
Suoraan sanoen en henkilökohtaisesti näe toisten haukkumiselle mitään järkevää perustetta, ellei sitten tosiaan saa itse nautintoa muiden loukkaamisesta. Toisaalta sellaisesta nautinnon saaminen ei ole erityinen järkevyyden osoitus mielestäni. Asiaton kielenkäyttö ja kanssakeskustelijoiden haukkuminen ei anna minusta keskustelijasta hyvää kuvaa sen paremmin netissä kuin reaalielämässäkään. Asiallisuudella saa sanottavansa paljon paremmin perille. Kun kiistakumppani vaivautuu käyttämään asiallista ja hyvin perusteltua argumentointia, häneen ja hänen sanottavaansa suhtautuu vakavasti. Sellainen keskustelija laittaa miettimään tarkemmin omiakin näkemyksiä. Toisten morkkaaja antaa itsestään vain keskenkasvuisen ja epäkohteliaan vaikutelman. Sellaiseen on varsin vaikea suhtautua vakavasti. Eli hyvänkin asian saa mielestäni oivallisesti vesitettyä asiattomuuksilla.
Olen jutellut aborttiasioista netin ulkopuolellakin erilaisten ihmisten kanssa samoja argumentteja käyttäen kuin täällä netissäkin. Yhtään vihamiestä en ole vielä onnistunut hankkimaan, enkä ole ystäviäkään tämän takia menettänyt. Jos joku muuttaa ennen positiivisen käsityksensä minusta henkilönä negatiiviseksi vain sen tähden, etten jaa hänen näkemyksiään jokaisessa asiassa, niin se kertoo enemmän hänestä kuin minusta. Aikuinen ihminen osaa hyväksyä sen, etteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia, ja erilaisia mielipiteitäkin eteen elämässä tulee. Minusta erilaisuus on rikkaus, eikä se automaattisesti poissulje toisen arvostamista henkilönä. Kukaan meistä ei rakennu vain yhden teon tai yhden näkemyksen varaan.
kuuluu keskustelun edetessä mm. 'pässi' (Tristar) sekä 'idiootti' (satua).
Monet eivät myöskään kykene erottamaan että itseasiassa arvostelun kohteena on teko (vastapuoli ei ole voinut vaikuttaa onko se tehty vai ei) eikä henkilön persoona.
"vakiporukan sanavarastoon
kuuluu keskustelun edetessä mm. 'pässi' (Tristar) sekä 'idiootti' (satua)."
Niin, minä sanoinkin heidän keskustelevan (tai siis satuan mutta sama sopii Tristariinkin) varsin asiallisesti VASTAPUOLEEN VERRATTUNA. Vastapuolen "vakiporukasta" on toki vaikea sanoa mitään, kun vastapuoli ei tunnu käyttävän samaa nimimerkkiä edes yhdessä keskustelussa, mikä muuten helpottaisi keskustelua aikalailla. Kuitenkin on hyvä, että sinäkin olet huomannut Tristarin ja satuan käyttävän tällaisia nimityksiä vasta keskustelun edetessä. Yleensä siis vasta siinä vaiheessa, kun heidän persoonaansa, moraaliaan tai näkemyksiään on ensin lähdetty morkkamaan asiallisen ajatustenvaihdon sijaan. Henkilökohtaisesti pidän paljon näitä ilmaisuja pahempina niitä vastustajien vakinimittelyitä, joita vastustajat itse kutsuvat "mielipiteen vapaudeksi"...
No joka tapauksessa peiliin olisi syytä varmaan vilkaista meillä jokaisella. Minullakin, vaikka äsken niin omahyväisesti itseäni kehaisinkin ;) Ei se ainakaan pahaa tekisi kenellekään, vai mitä?
aika harvoin täällä sentään näkyy esim. murhaajaks haukkumista (jos sitä tarkotit). Yleensä nekin vastaukset on ylimielisen abortilla leuhkimisen provosoimia.
Sen sijaan voidaan todeta että abortti on murha. Arvostelu kohdistuu siis tekoon eikä henkilöön, jokainen sen voi tietysti sitä kautta omassa mielessään yhdistellä miten se liittyy itseen.. Abortti on teko jonka on itse valinnut, ts. sen olisi voinut välttääkin. Idioottius tai 'pässiys' (=tyhmyys, itsepäisyys?) on ominaisuuksia jotka todella ovat osa persoonallisuutta ja niillehän ei mitään voi. Tämän takia ne herjaavat suoranaisemmin/ perinpohjaisemmin kuin mielipide toisen teosta..
Nojoo, onhan noi tietysti tollasia yleisesti käytössä olevia haukkumasanoja, tuskin niitä kukaan oikeesti kovin henkilökohtasesti ottaa, mutta siis silti, periaatteessa.
En osaa selittää varmaan hienoimmalla mahdollisella tavalla, mutta ehkä ymmärsit.
Hetkinen... siis kun henkilö A kertoo abortistaan, johon henkilö B sanoo: abortti on murha, henkilö B ei puhu henkilö A:sta lainkaan, vain irrallisesti teosta. Niinkö meinasit? Nooh... sanottakoon että normaalissa kanssakäymisessä silkat aiheyhteydet antavat ymmärtää henkilö B:n vihjaavan että henkiö A teki juuri murhan. Se EI ole asiallista, vaikka pitäisitkin sitä vain mielipiteen ilmaisuna. Minun mielipiteeni monestakin ihmisestä täällä (oletan että niitä on monia, nimimerkkien käyttö kyllä helpottaisi) on että heidän kohdallaan voidaan tehdä rinnastus pässiin, sekä typeryyden että itsepäisyyden puolella. Hei, sehän on vain minun mielipiteeni, jos siitä loukkaantuu niin oma vika! Eikö niin :D
Aivan, se ei toimi niin. Kun henkilön tekoja arvostellaan päin naamaa, se teko ei ole henkilöstä mitenkään erillinen. Kun henkilö A laittaa ruokaa, jonka syötyään henkilö B toteaa: olipa pahaa, onko kyseessä ihan vain puhdas mielipiteenilmaus jota henkilö B:n ei missään nimessä pidä mesnnä yhdistämään itseensä tai kokkautaitoihinsa?
Selvyyden vuoksi, käytän itse sanaa pässi silloin kun mieleni tekisi kiroilla niin että merimies kalpenee. Oletan yhden kohtuullisen neutraalin sanan olevan se hienovaraisempi vaihtoehto.
Ja ei, typeryys ei ole ominaisuus jolle vain ei voi mitään, monet ovat siitä parantuneet. Kokeile.
***
"aika harvoin täällä sentään näkyy esim. murhaajaks haukkumista (jos sitä tarkoitit)."
Kyllä, tarkoitin sekä sitä että muita vastaavia ilmaisuja, kuten lapsentappaja, itsekäs, moraaliton, empatiakyvytön yms... Harvoinko niitä sinusta näkyy? Jännä miten eri tavalla ihmiset voivat nähdä nämä asiat. Minusta kun valtaosa vastustajien teksteistä tuntuu nykyään olevan lähinnä irrationaalista puolustajapuoleen yleisesti kohdistuvia vihaviestejä, joita perustellaan mielipiteen vapaudella.
"Yleensä nekin vastaukset on ylimielisen abortilla leuhkimisen provosoimia."
Tässä on minusta eräs ongelma: vastustajat kun tuntuvat pitävän ylimielisenä abortilla leuhkimisena yksistään sitäkin, että asianomainen ei kadu aborttiaan. Tästä seuraa lähes välittömästi spekulaatiot siitä, että sisimmässään hänen TÄYTYY katua. Muutenhan hän ei olisi asiasta täällä edes TOITOTTAMASSA...! Ja jos ko. ihminen sitten vastaa, että ei, hän ei tosiaankaan kadu, hänet haukutaan lyttyyn. Sitten hän on tunteeton, itsekäs ja moraaliton lapsentappaja, joka ei ansaitsisi mitään hyvää elämäänsä, ei ainakaan lapsia! Ja tämä kaikki siis vain siksi, että ihminen ei kadu aborttiaan ja kertoo asiasta abortti-palstalla...
Tästä löytyy muuten hyvä esimerkki ihan tästä ensimmäiseltä sivulta. Keskustelussa sosiaalisista syistä kirjoitti joku nuorena abortin tehnyt, nykyisin kolmen lapsen äiti, joka (hui miten kamalaa) ei kadu aborttiaan. Siinä keskustelussa hänet on haukuttu jo ihmishirviöksi, ja on toivottu että hän menettäisi lapsensa.
Siis oikeasti, tällaista törkyä abortin vastustajat suoltavat näppiksiltään tälle palstalle tämän tästä. Kaikella kunnioituksella, mutta minä pidän tähän nähden aika ihmeellisenä, että vielä kehtaatte inistä siitä, kun joku ärsytettynä käyttää sanaa pässi tai idiootti...
Mitä tähän tiettyjen vakituista nimimerkkiä käyttävien mollaamiseen tulee, niin viimeaikoina nimenomaan satua ja Tristar ovat joutuneet tulilinjalle. Ei tästä kovin kauaa ole, kun palstalla aloitettiin oikein viestiketju, jonka itsetarkoitus oli vain haukkua heitä, lähinnä Tristaria. Siinä sitä sitten käytiin läpi hänen elämänsä koko tyhjyys ja spekuloitiin hänen huonoa äitiyttään. Onko sinusta todellakin kohtuutonta, että tällaisen rinnalla Tristarilta itseltään joskus pääsee 'pässi'?
Tämä viestiketju on muuten aika hyvä esimerkki siitä, kuinka herkästi abortin vastustajat toisia haukkuvat. Tässähän on nyt oikein kunnolla haukuttu äiti, joka näkee äitiyden muunakin kuin ruusunpunaisena ja ihanana äitimyyttinä, mikä voittaa kaiken muun.
Mitä tämä nainen oikeastaan kirjoittikaan? Että äitiys on paitsi rakkautta lapsiaan kohtaan, myöskin väsymystä, kiukkua, ärtymystä, pelkoa, epävarmuutta. Hän sanoi, että joskus toivoisi vapautta suuresta vastuusta ja lapsiperheen arjesta. Tämän lisäksi hän kehui lapsiaan ihaniksi ja sanoi rakastavansa heitä yli kaiken.
Entä mitäpä hänelle vastattiinkaan? Että hän on inhottavan negatiivinen, lapsiaan inhoava ihminen, joka on saanut lapsensa liian helpolla... Täysin kohtuutonta arvostelua minusta. Mikä sinusta on tällaisten haukkumisten funktio? Mitä tällaisella argumentoinnilla oikein pyritään saavuttamaan?
tuntemuksia väsymys, ajoittainen vapaudenkaipuu jne. joita on varmasti kaikilla äideillä. Jokainen tietää ettei se arki tosiaan aina mitään herkkua ole, mutta silloin jos lähdetään riistämään lapsen henkeä (myöskään syntymättömän) siksi ettei jaksa eikä huvita niin mennään jo rajan yli. Ei se ole enää edes normaalin äärirajoillakaan. Harvempi tälläiseen mielettömyyteen onneksi ryhtyykään.
Ehkä kannattaisi sitten kirjotella vähemmän jos ei halua tulilinjalle.. vois todennäkösesti auttaa!
Yhden Tristaria käsitelleen ketjun muistan mutta lähtökohta siinä oli kyllä ihan muuta kuin haukkumista..
Itse en ole koskaan loukkaantunut tuntemattomien nimittelyistä täällä, enkä muuallakaan anonyymipalstoilla enkä ymmärrä kuinka se voi ketään muutakaan loukata tai edes liikuttaa. Yks hailee. Jos ne alkavat haittaamaan niin en yksinkertaisesti enää lue niitä. Joka leikkiin ryhtyy..jne.
Abortti on teko josta ollaan montaa mieltä. Jokainen saa kertoa ihan vapaasti kuinka asian näkee. Tähän ei ininät auta. Jos joku kommenteista loukkaantuu niin - voivoi.
"Ehkä kannattaisi sitten kirjoitella vähemmän jos ei halua tulilinjalle.. vois todennäkösesti auttaa!"
Juu, tai sitten kannattaisi luopua vakituisen nimimerkin käytöstä ja ruveta huutelemaan puskista alati vaihtuvien nimimerkkien turvin... Mutta tuossahan se tulikin jo eräs varsin oleellinen syy siihen, että saa osakseen ala-arvoista argumentaatiota vastustajilta: vastustajille toisen haukkumisen perusteeksi näköjään riittää sekin, että toinen kirjoittaa heidän mielestään liian usein. Voi sitä pahaa pahaa Tristaria kun ei älyä kysyä lupaa mielipiteensä ilmaisuun vastustajilta, ennen kuin sen ilmaisee...
"Yhden Tristaria käsitelleen ketjun muistan mutta lähtökohta siinä oli kyllä ihan muuta kuin haukkumista.."
Niin, tämä minun tarkoittamani ketju oli hieman sitä ennen. Sen lähtökohtainen tarkoitus oli ihan aloitusviestistä alkaen arvostella muutamaa vakinimimerkin käyttäjää... Lähinnä Tristarin persoonaan siinä sitten keskityttiin.
"Itse en ole koskaan loukkaantunut tuntemattomien nimittelyistä täällä"
Halusit silti takertua Tristarin ja satuan käyttämiin haukkumasanoihin?
Mutta hyvähän se, ettet ole loukkaantunut. Oikeuttaako se siis silti loukkaamaan toisia?
"enkä ymmärrä kuinka se voi ketään muutakaan loukata tai edes liikuttaa."
Minä omasta puolestani ymmärrän. Abortti on varsin vaikea aihe, ja sellaista miettivä ihminen voi olla todellakin epätoivoiselta tuntuvassa tilanteessa. Hän voi olla täysin vereslihalla jo valmiiksi. Siihen nähden ymmärrän hyvin, että loukkaantuukin herkemmin kuin ihminen, jolla ei henkilökohtaista ja konkreettista hätää ole.
"Jokainen saa kertoa ihan vapaasti kuinka asian näkee. Tähän ei ininät auta."
Jos näin on, niin toki et enää viitsi takertua siihen, jos joku toinen ärsytettynä saattaa päästellä näppikseltään pässin tai pari?
Tästä päästäänkin takaisin siihen minun ensimmäiseen ihmettelyyni. Mitä järkeä on asiattomuudessa ja toisten haukkumisessa? Mitä se hyödyttää ja mitä sillä halutaan saavuttaa? Lue ensimmäinen viestini tässä viestiketjussa uudestaan, ja vastaa sen kysymyksiin.
"ihan normaaleja
tuntemuksia väsymys, ajoittainen vapaudenkaipuu jne. joita on varmasti kaikilla äideillä. Jokainen tietää ettei se arki tosiaan aina mitään herkkua ole, mutta silloin jos lähdetään riistämään lapsen henkeä (myöskään syntymättömän) siksi ettei jaksa eikä huvita niin mennään jo rajan yli."
Missä vaiheessa tämä äiti, joka tässä viestiketjussa haukuttiin sanoi tehneensä abortin? Minä kun en sellaista huomannut... Eli toisin sanoen hänet haukuttiin siksi, että hän tuntee niitä ihan normaaleja tuntemuksia, joita on varmasti kaikilla äideillä?
No niin, mielestäni tässä on nyt erinomaisesti tullut osoitettua se, ettei todellakaan tarvitse mitenkään erityisen provosoivasti omalla abortillaan leuhkia saadakseen vastustajilta henkilökohtaisia haukkuja. Riittäviä syitä asiattomuuteen ovat näköjään se, ettei kadu aborttiaan. Eikä tarvitse olla itse edes tehnyt aborttia, ihan vaan eriävässä mielipiteessäkin on jo tarpeeksi...
Kyllä minä puhun näistä samoista asioista vieraampienkin ihmisten kanssa. Ja todellakin ihan naamatusten, kuten Darakin tuossa arveli. Ja voin sanoa todellakin naamatusten kaikki täällä käyttämäni ilmaisut, jos minulle tullaan tuollaista kieltä ja syytöksiä sanomaan kuin täällä on tehty. Ei ole todellakaan mikään ongelma, sillä en todellakaan sano netissäkään asioita, joita en _kehtaa_ kasvotusten sanoa.
Kun on tietynlaista tilannetajua, oman mielipiteensä ilmaisemissa ja eri mielipiteistä keskustelemisessa naamatusten ei ole mitään ongelmaa. Käsitän kyllä viestisi perusteella, että sinulla ei sellaista kykyä ole.
Yleisesti keskusteluissa huomioidaan aina toinen osapuoli ja hänen ajatusmaailmansa. Jos tietää jonkin aiheen olevan liian arka toiselle tai ei tiedä, miten toinen osapuoli siihen suhtautuisi, siitä ei kannata aloittaa keskustelua. Siitä huolimatta hyvinkin eri näkökannoilla olevat ihmiset voivat aivan loistavasti puhua vaikeastakin ja monisyisestä asiasta, jos välillä vallitsee molemminpuoleinen kunnioitus toista IHMISTÄ kohtaan, vaikkei hänen mielipidettään allekirjoittaisikaan. Siis sitä empatiakykyä.
Tilannetajua on myös se, että tietää, mistä aiheen osa-alueista kenenkin kanssa ja missä keskustelussa puhutaan. Siis naamakkain. Jos joku kysyy konkreettisia tietoja tai neuvoja, hänelle todellakin annetaan niitä. Aborttiaiheesta voi kuitenkin puhua lukemattomilla eri tasoilla. Sillä konkreettisella tasolla, lakien tasolla, eettisellä tasolla sekä mikä suurimmalla tasolla: miten se linkittyy käsityksiin ihmisen arvosta ja sen kehittymisestä suhteessa muun eläinkunnan jäseniin ja mitä on "ihmisyys" ja myös miten se vaikuttaa ihmisten avarakatseisuuteen jne.
"ehkä koska tajuaa miten väärin ja tuomittavaa se on ja muut vois muuttaa käsitystään susta tän takia! Ja sä et edes tiedä muuttaako kun ne ei sano sitä."
Mitä väliä on, jos toinen muuttaa käsitystä minusta? Jos hän on niin yksiuloitteinen, että kuullessaan minun käsitykseni ihmisyydestä ja abortin oikeutuksesta tuomitsee MINUT, se ihminen ei ole arvokas ystävänä. Eikä edes tuttavana. Ehkä meidän ei siis silloin ole hyvä olla tekemisissä ja ongelma on vain hänen, ei minun. Tosin fakta on, että maailmaa monelta kannalta katsovana ihmisenä, me todennäköisesti emme edes päätyisi keskustelemaan yhdessä (kapeakatseisesti maailmaa katsovan kanssa) kovinkaan pitkään tai keskustelut olisivat hyvin konkreettisella ja jokapäiväisellä tasolla. Keskusteluthan käydään toisen osapuolen ehdoilla. Ystävät eivät muuta ihmisestä käsitystä tuollaisen tekijän tähden. Ensinnäkin ne ystävät ovat kuulleet ajatuksiani maailmasta jo kauan aikaa, joten aborttini ei jo senkään tähden järkytä heitä. Enhän minä ole muuttanut maaimankatsomustani sen myötä. Sen sijaan ne ystäväni ovat alkaneet kokemukseni ja ajatusteni takia kaselemaan itsekin elämää laajemmin ja tajunneet sen tosiasian, ettei ne mietteet omankaan elämän kannalta mahdottomia ja niin kaukaa haettuja ole.
Otin ne esille esimerkeiksi haukuista sieltä puolen.
"Jos näin on, niin toki et enää viitsi takertua siihen, jos joku toinen ärsytettynä saattaa päästellä näppikseltään pässin tai pari?"
..eli siis tämä on vain pientä harmitonta ärsyyntymistä, joiden päästelystä vastapuoli saakin syyttää oikeastaan itseään?! Mutta jos ilmaisee mielipiteensä teosta jonka joku on itse vapaaehtoisesti valinnut, niin se onkin hyihyi kamalaa!!
Niin, mikä se kysymys oli?
että vapaus ilmaista oma mielipiteensä on olemassa ja jos siitä loukkaantuu saa vain syyttää itseään?
Onko kirjoittaja vaihtunut välillä vai olivatko nämä sinun sanojasi?
Niitä tässä parodioitiin.
***
Juuri näin. Minä en aloittanut valitusta haukkumisista. Mutta jos "haukkumisen" (=mielipiteiden kertomista) väitetään olevan pelkästään yksipuolista niin toki on osoitettava ettei näin ole.
"Mutta jos "haukkumisen" (=mielipiteen kertomista) väitetään olevan pelkästään yksipuolista niin toki on osoitettava ettei näin ole."
Toki näin. Nyt kun vielä kerrot missä vaiheessa minä tai kukaan muukaan on väittänyt haukkumisten olevan pelkästään yksipuolista? Minä olen sanonut, että mielestäni satua ja Tristar pysyttelevät yleensä varsin asiallisella linjalla vastapuoleen verrattuna. Tämä pitää edelleen paikkansa nähdäkseni. Olen tämän perustellutkin jo useampaan otteeseen tässä viestiketjussa, joten ole hyvä ja lue sieltä.
Se mikä minusta on aika jännää, on tämä sinun ja kovin monen muunkin näkemys siitä, että toisen ihmisen haukkuminen ja mielipiteen ilmaisu ovat sama asia. Minusta näillä on huomattava ero. Mikään ei estä mielipiteen ilmaisua asiallisesti, toisen haukkuminen sen sijaan harvoin asiallista on. Mielipide on sellainen, jonka kehtaisi sanoa toiselle kasvotustenkin. Koko tämä vääntöhän muuten lähti siitä, että joku toista haukkunut koki, että kasvotusten pitää mielipide salata. Tähän minä reagoin alunperinkin.
No minun mielestäni haukkumasanat voisi jättää väliin ihan jokainen. Ihmettelin vain sitä, että jos kerran abortin tehneiden pitää kestää kaikenmaailman lapsentappaja-ihmishirviö jutut, niin kuitenkin vastustajia vaivaa pässit ja idiootit... Jos on todellakin sitä mieltä, että mielipiteen vapauden turvin saa toisesta ihmisestä sanoa mitä hyvänsä, niin pitää se kestää itsekin.
Siitä kysymyksestä. Olen varmaan omalla huolimattomuudellani sekoittanut sinua nyt. Pyydän anteeksi. Täytyisi varmaan lukea omatkin aiemmat viestinsä ennen kuin niihin rupeaa viittamaan :)
Tosiaan, ihan ensimmäisessä viestissäni ei tainnut olla ensimmäistäkään kysymystä. Eilen kirjoitin kuitenkin toisenkin viestin, missä kyselin toisen haukkumisen tarkoitusta ja pointtia. Ihmettelin mitä sillä halutaan saavuttaa... Meni sekaisin nämä kaksi viestiä, joten... Kiinnostaa kuitenkin tietää, että miksi toisia pitää haukkua? Varsinkin kun asiattomuus yleensä antaa kaikkein huonoimman kuvan itse haukkujasta, ei siitä kohteesta.
Minäkin näin ultrassa kuvan tulevasta lapsestani. Tai silloin kyseessä oli vielä alkio. Lääkäri selitti minulle kuvaa näyttäessä että alkio oli epämuodostunut ja todennäköisesti poistuisi kehdostani omin päin. Itsekin näin kyseiset muutokset kuvasta. Keskenmenoa ei kuulunut, joten päätin pyytää raskauden keskeytystä.