olen todella alakuloinen.
minulla on ollut tällaisia kausia viidennestä luokasta lähtien ja olen kohta 18.
ahdistaa ajatus aivan kaikesta.
nyt masentaa pahemmin kuin ikinä ennen.
olen tänä vuonna itkenyt yli kolme kertaa enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä.
olen ruvennut käymään psykiatrilla mutta olen ihminen joka ei vain voi kertoa kaikkia asioita edes psykiatrille.
olen aina ollut se joka on vahva, ei itke, eikä anna muiden masentaa.
ajatuksiini ei tällä hetkellä kuulu muu kuin nukkumaan haluaminen ja kuolema.
haluan myös kuolla, ajatuksestakin tulen onnelliseksi.
olen puhunut kuolemasta muutaman ystävän kanssa vihjaillen mutta heti kun alan vakavammin asiasta puhumaan alkaa tulla kommenttia "vitun teini" "voi helvetti kasva aikuseks" ja vaikka mitä muuta.
eivät siis ymmärrä että olen oikeasti masentunut.
psykiatrini luokitteli minulle depression.
huvittavinta on se etten ole kertonut todellakaan kaikkea mitä mielessäni liikkuu tälle naiselle.
olen siis tyttö joka kulkee pelkissä mustissa vaatteissa, nahkatakissa, kajalilla koristettuna, tekonaurua nauraen kaupugilla.
näytellen ettei mikään ole koskaan huonosti, mikään ei satu ja kaikki on aina hyvin.
ja sitten sattuu vielä enemmän.
nyt kysyisin mitä pitäisi tehdä?
enkä halua vastausta puhu psykiatrillesi tai pistä kaverisi tajuamaan.
tiedän että pitäisi näin tehdä mutten vain pysty.
minulla on ollut tällaisia kausia viidennestä luokasta lähtien ja olen kohta 18.
ahdistaa ajatus aivan kaikesta.
nyt masentaa pahemmin kuin ikinä ennen.
olen tänä vuonna itkenyt yli kolme kertaa enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä.
olen ruvennut käymään psykiatrilla mutta olen ihminen joka ei vain voi kertoa kaikkia asioita edes psykiatrille.
olen aina ollut se joka on vahva, ei itke, eikä anna muiden masentaa.
ajatuksiini ei tällä hetkellä kuulu muu kuin nukkumaan haluaminen ja kuolema.
haluan myös kuolla, ajatuksestakin tulen onnelliseksi.
olen puhunut kuolemasta muutaman ystävän kanssa vihjaillen mutta heti kun alan vakavammin asiasta puhumaan alkaa tulla kommenttia "vitun teini" "voi helvetti kasva aikuseks" ja vaikka mitä muuta.
eivät siis ymmärrä että olen oikeasti masentunut.
psykiatrini luokitteli minulle depression.
huvittavinta on se etten ole kertonut todellakaan kaikkea mitä mielessäni liikkuu tälle naiselle.
olen siis tyttö joka kulkee pelkissä mustissa vaatteissa, nahkatakissa, kajalilla koristettuna, tekonaurua nauraen kaupugilla.
näytellen ettei mikään ole koskaan huonosti, mikään ei satu ja kaikki on aina hyvin.
ja sitten sattuu vielä enemmän.
nyt kysyisin mitä pitäisi tehdä?
enkä halua vastausta puhu psykiatrillesi tai pistä kaverisi tajuamaan.
tiedän että pitäisi näin tehdä mutten vain pysty.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lakkaa näyttelemästä ja uskalla olla oma itsesi, siis ihminen joka, vaikka on persoonallinen, ei silti tarvitse esittää olevansa jotenkin haavoittumaton, koska jokainen, joka on oikeasti aikuistunut ja joutunut kohtaamaan oman heikkoutensa ja haavoittuvuutensa, tajuaa etteivät muutkaan ihmiset ole oleellisesti sen vahvempia, vaikka jotkut sellaisilta vaikuttavatkin, ainakin ulospäin.
Heikkooutensa, lue inhimillisyytensä, myöntäminen on ihmiselle vahvuus ja antaa elämälle todellisuuspohjaa, toisin kuin joku rasittava, jatkuva näytteleminen, jossa yritetään esittää jotain, mitä ei kuitenkaan oikeasti olla, koska ei voi olla...
olen minä yrittänyt näyttää oikean minäni ja joka kerta joku on polkaissut itsetuntoni, tunteeni ja minut samantien alas. ei se ole hauskaa kun vähääkään näyttää kiltimmältä ja hiljaisemmalta tulee saaneeksi turpaan. mielummin olen yksin ja tunteettoman näköinen kuin kiltti ja kiltin näköinen ja hakattu.
harvemmin kukaan tulee aukomaan päätä ihmiselle joka näyttää kovalta kuin ihmiselle joka näyttää kiltiltä.
siis kiltti joka myös näyttää kiltiltä ja vaikuttaa kiltiltä.
Vaikuttaa hieman siltä, että liikut ihan "väärissä" piireissä jos siellä ainoa keino säilyttää ihmisen perusoikeuksiin kuuluva koskemattomuus, on se että esittää mahdollisimman kovaa, tai muuten tulee turpiin, niin olisikohan aihetta ottaa hieman etäisyyttä. Vai oletko jo niin "naimisissa" jengin kanssa, että ajatus tuntuu mahdottomalta? Jos näin on, niin sitä suuremmalla syyllä...
Ehkä helpommin sanottu kuin tehty, niinhän se yleensä on, mutta jos toinen vaihtoehto on se että tuollaisessa jengissä oleminen tuhoaa sinut sisäisesti ja voi järkyttää mielen tasapainon, niin kannattaa kyllä tehdä irtiotto ja miettiä jotain muuta vaihtoehtoa, kunhan se ei ole itsari.
Elämällä on kuitenkin sinulle vielä paljon tarjottavanaan, vaikka ei juuri nyt siltä tuntuisikaan, ja vaikka jossain vaiheessa ihmiselle voi tulla vaihe että tuntuu kuin jopa kokonainen vuosi menisi "hukkaan"...
Mutta, toisaalta vuosikin on todella lyhyt aika, kun ajatellaan ihmisen koko elämää, joka voi kestää pitkälti yli 60 vuotta. Ihmisen elämässä tulee aika ajoin muutosvaiheita ja yleensä ne ovat jollain lailla rankkoja. Kuitenkin, sitten kun ne on käyty läpi, on taas "helpompi hengittää" ja elämä ja asiat alkavat taas toimimaan...
Jeesus sinua siunatkoon ja auttakoon "löytämään itsesi"... ja, Hyvää kesää sulle muutenkin... t:RR
>olen ruvennut käymään psykiatrilla mutta olen ihminen joka ei vain voi kertoa kaikkia asioita edes psykiatrille. >
Koita kirjoittaa asioita ylös ja sitten
(ehkä) myös näyttää niitä sille psykiatrille.
Onko sinulla nyt lääkitys?
>olen puhunut kuolemasta muutaman ystävän kanssa vihjaillen mutta heti kun alan vakavammin asiasta puhumaan alkaa tulla kommenttia "vitun teini" "voi helvetti kasva aikuseks" ja vaikka mitä muuta. >
Ei nuo "ystävät" kuullosta kovin mukavilta..
Mutta ehkä ne eivät vaan voi käsittää koko asiaa,
koko kuoleman todellisuus on niille vierasta.
Siinä on mielenkiintoinen kommentti tuo "kasva aikuiseksi"..
Ehkä se on niin että "aikuinen" ei tosiaan ajattele kuolemaa,eikä paljoa muutakaan sen puoleen..voisi sanoa että kun ihmisestä tulee aikuinen niin ajattelu lakkaa.(jos sitä siis on ollutkaan)
>mikään ei satu ja kaikki on aina hyvin.
ja sitten sattuu vielä enemmän. >
Niin,sitten kun on yksin.
Ehkä se myös sattuu että joutuu aina esittämään jotain.
>nyt kysyisin mitä pitäisi tehdä?
Selvitä itsellesi mikä sinussa on vikana,
että miksi sinulla on paha olla.
Muuta itsesi,sisimpäsi,ajattelusi kokonaan.
Voit kirjoittaa minulle:[email protected]
kun pidät asioita sisälläsi ja välttelet tosiasioiden kohtaamista, paha olosi tulee jatkumaan. Ei se ole sen kummempaa. Tiedän, ettet halunnut tätä neuvoa, mutta se on ainut, jonka voin antaa. En usko, että sun "salaisimmat" asiat ovat yhtään sen ihmeempiä, kuin muidenkaan meidän rikkinäisten asiat. Eikä ne tee meistä ihmisinä sen huonompia. Me emme ole sama, kuin ne asiat... ne vain ovat tapahtuneet meille. Meidän on aika päästää niistä irti ja alkaa voida paremmin.
Itselläni on ollut tosi kipeitä asioita harteillani ja olen kertonut ne terapeutilleni. Yllättäen hän ei pitänyt niitä mitenkään eriskummallisina. Kovia asioita, joiden kanssa eläessäni olen sieluni haavoille saanut.
Nyt helpottaa, koska olen käsitellyt ne asiantuntijan kanssa. Ei se sen kummempaa ole!
Haleja sinulle "musta" tyttö. Koeta jaksaa...
pystyt kertomaan psykiatrille asioita mitkä nyt tuntuu vaikealta. Jos on vasta vähän aikaa käynyt hänen vastaanotollaan niin voi mennä aikaa ennenkuin luottaa häneen niin paljon että haluaa/pystyy kertomaan hänelle kaiken. Ja ehkäpä on asioita mitkä tuntuu omilta yksityisasioilta joita ei ole vielä valmis hänelle kertomaan.
Mielestäni psykiatrilla ja psykoterapeutilla on eroa, heidän asioiden käsittely on erilaista. Jos tuntuu että psykiatrin kanssa ei ala sujumaan, olisiko sinun mahdollista käydä psykoterapeutilla
lääkärille,
koita lääkkeitä jos ne vois auttaa.
hommaa terapiaa,
saat siitä henkistä tukea.
tavalla tai toisella sun on pakko saada ittes kuntoon eikä se ole mahdottomuus.
kyllä se siitä, voimia..