Apua anova

Vasen jalkani ja polveni on oireillut viime syksystä alkaen.

Jalka on polvitaipeen yläpuolelta ja pohkeesta edestä ja takaa sekä koko polven ympäristö jatkuvasti turvoksissa. Magneettikuvaus on otettu, ja kirurgin mukaan leikattavaa ei ole, UÄ-tutkimus suoritettu laskimo-valtimotukosta ei löydy.

Hoitosukka auttaa hiukan päivällä jonkin verran, mutta illalla heti poisoton jälkeen kipu on niin hirveää, että ainoastaan jääpussi helpottaa. Jääpusseja (5kpl)vaihdellen illat kuluvat tosi "mukavasti".

Lääkityksenä hoitosukan käyttö ja Tramal. Kummastakaan ei tunnu kuitenkaan olevan apua.

Mielialani on maassa jatkuvasta kivusta ja epätietoisuudesta mikä minua vaivaa,

Lääkärit ovat olleet kunnallisia. Olisiko mahdollista, että siksi "en ole saanut diagnoosia" sairaudelleni, koska hoitokustannukset saattaisivat tulla "kunnan" kannettavaksi.

Luuletko, että saisin avun yksityipuolelta, ja jos niin, niin minkä alan lääkärille minun tulisi varata aika?
5634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Lääkityksenä hoitosukan käyttö ja Tramal."

Tramal on kai kipulääke? Ei se mitään paranna.

Syö merisuolaa/vuorisuolaa. Parin päivän suolakuuri poistaa turvotuksen, jos se on suolan puutteesta johtuvaa solujen turpoamista.

Äänestä
  • syö ite ne suolas..........

    Äänestä

  • aromasuolainen kirjoitti:

    syö ite ne suolas..........

    Kiitos olen kyllä syönyt sitä ja paljon olenkin.


    TUULA LAAMANEN NATUROPAATTI.
    Enemmän suolaa ...

    Kärsitkö suolisto-ongelmista tai kuivasta ulosteesta? Eikö janota? Pätkiikö aivotoiminta tai kangerteleeko puhe? Sinäkin saatat kärsiä suolan puutteesta.

    Natrium eli tavallinen suola on tärkeä aine elimistössämme. Sitä tarvitaan terveeseen solujen toimintaan yhdessä kaliumin toimintaparina. Puhutaan ionipumpusta, joka tarkoittaa sähköistä mekanismia. Siinä kalium ja natrium vaihtavat paikkaa solun ottaessa vastaan ravintoaineita ja siirtäessään kuonaa soluista ulos. Samasta ilmiöstä on kysymys silloinkin, kun hermosoluissa tapahtuu ärsyke ja reaktio etenee signaalina hermosolua pitkin. Mekanismiin tarvitaan myös kalsiumia ja magnesiumia.

    Jos natrium puuttuu, alkavat solut "kuivua" eikä vesi pääse imeytymään solujen sisätilaan. Osmoottinen paineprosessi häiriintyy. Solujen sähköiset siirtotoiminnot häiriintyvät, aineenvaihdunta ja munuaisten nesteiden erityskyky hiipuu. Juuri munuaisten normaalille toiminnalle natrium on välttämätön. Hermoaktivaatio laskee ja ajattelu muuttuu tukkoiseksi aivojen vesivarantojen laskiessa. Jopa kielenkannat tuntuvat jäykiltä eikä puhe suju normaalisti. Myös verenpaine alenee ja henkilöä huimaa tai pyörryttää. Elimistön suojamekanismit heikkenevät ja henkilö alistuu bakteeritartunnoille helpommin.

    Suolaa menetetään virtsan mukana päivittäin keskimäärin 15 mg. Urheilijoilla määrä on suurempi hikoilun vuoksi. Nesteenpoistolääkitys poistaa myös runsaasti natriumia. Veden kertyminen elimistöön ei aina ole liiallisen suolan syy, vaan saattaa liittyä aminohappojen uudelleenrakennustyön häiriöön, jota ei kannata hoitaa nesteenpoistoaineilla.

    Suolan puutteeseen liittyviä oireita on helppo hoitaa. Lisää päivittäistä suolan saantiasi hieman. Varsinkin, jos päiväruokailun jälkeen ramaisee ja väsyttää, ripauta hippunen suolaa kielelle ja tunnet olosi virkeämmäksi.

    Päivittäinen tarve on RDA:n mukaan 1,1 grammaa ruokasuolaa tai 0,5 grammaa natriumia. Merisuola on muun hivenainepitoisuutensa puolesta ihanteellinen vaihtoehto.

    Viimeiset 30 vuotta on käyty melkoista suolan vastustuskampanjaa ja saatu holtiton suolan käyttö kuriin. Nyt ollaan tultu toiseen ääritilanteeseen, jossa kansa kärsii suolan puutteen aiheuttamista oireista munuaisongelmineen. Kuusikymmenluvun lasten idolin Onni-klovnin hokema on taas ajankohtainen: suolaa, suolaa, enemmän suolaa ...

    Äänestä

  • aromasuolainen kirjoitti:

    syö ite ne suolas..........

    "Kesäkuumalla tuttava vietiin uupuneena sairaalaan. Siellä hän sai suolaliuostipan suoneensa ja kehotuksen syödä suolaa."

    "Iäkäs mies oli menossa haimasyöpäleikkaukseen. Nukutuslääkäri sanoi, ettei miestä voi operoida, ennen kuin elimistön suolan puute saadaan korjatuksi."

    "Viime aikoina lääkärit ovat törmänneet vastaanotoillaan veren matalaan natriumpitoisuuteen, hyponatremiaan. Potilas näyttäisi siis kärsivän suolan puutteesta."

    http://www.mainio.net/article.asp?path=1;1132;1133;50166;71005&subpage_id=71006&type=1

    Äänestä

  • aromasuolainen kirjoitti:

    syö ite ne suolas..........

    "Masennus ja ahdistuneisuus sekä uupumisoireyhtymä aiheuttavat muistamattomuutta ja toimintakyvyn huonontumisen. Kilpirauhasen ja lisämunuaisen toimintahäiriöt, maksan ja munuaisten vajaatoiminta, elimistön suolan puute ja liian matala verensokeri ja erilaiset puutostilat vaikuttavat muistitoimintoihin"
    http://www.kaypahoito.fi/kh/kaypahoito?suositus=khp00060

    Nimimerkki Voikukka:
    "Myös suolan puute (mikä on yllättävän yleistä nuorilla naisilla) voi aiheuttaa rajuja oireita. Yhden tutun sisar joutui sairaalaan tiputukseen, kun ei pysynyt enää tolpillaan, ja ainoa "sairaus", mikä hänestä löydettiin, oli suolan puute. "
    http://syomishairioliitto.fi/phpBB2/viewtopic.php?p=26487&sid=2e60696103b5d8d8156582bc92efe290


    SUOLA:
    Kunnon gastronomien mielestä ainoa oikea suola on merisuola. Sitäkin on tietysti monia lajeja ja sitä valmistetaan eri puolilla maailmaa, mutta muutaman paikkakunnan tuotteet ovat ylitse muiden.

    Ranskalaisten gastronomien suosikki on Guéranden suola, hiukan harmahtava, kosteahko puolikarkea suola, jolla on hapahko, miellyttävä jälkimaku. Guérande on pikkukaupunki ja niemimaa Loiren suun pohjoispuolella, pienen matalan merenlahden rannalla, jossa on jo satojen vuosien ajan haihdutettu merisuolaa. Se sisältää runsaasti magnesiumkloridia, jonka ansiosta se tuntuu kostealta ja myydäänkin joskus nimellä "harmaa suola". Guéranden suolaa saa nykyisin kaupoista Suomessakin, kuten myös monia muita "gourmetsuoloja".

    Englantilaiset gastronomit puolestaan suosivat Maldonin suolaa, joka tulee Pohjanmeren rannikolla Essexissä sijaitsevasta Maldonin pikkukaupungista. Tämä suola, joka lienee ollut ensimmäinen sotien jälkeinen erikoissuola Suomen kaupoissa, on kauniin pyramidimaisina, hiukan kalansuomuja muistuttavina kiteinä, jotka sulavat mukavasti suussa. Suola on voimakkaampaa kuin useimmat muut suolat, joten sitä voidaan käyttää vähemmän, sanoo valmistaja. Se sopii erinomaisesti hyppysin siroteltavaksi pöytäsuolaksi eli "sormisuolaksi" erityisesti grillatun lihan kanssa. Suola on täysin kuivaa ja kauniin valkoista.
    http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/s.html#suol

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen 59v kirjoitti:

Vasen jalkani ja polveni on oireillut viime syksystä alkaen.

Jalka on polvitaipeen yläpuolelta ja pohkeesta edestä ja takaa sekä koko polven ympäristö jatkuvasti turvoksissa. Magneettikuvaus on otettu, ja kirurgin mukaan leikattavaa ei ole, UÄ-tutkimus suoritettu laskimo-valtimotukosta ei löydy.

Hoitosukka auttaa hiukan päivällä jonkin verran, mutta illalla heti poisoton jälkeen kipu on niin hirveää, että ainoastaan jääpussi helpottaa. Jääpusseja (5kpl)vaihdellen illat kuluvat tosi "mukavasti".

Lääkityksenä hoitosukan käyttö ja Tramal. Kummastakaan ei tunnu kuitenkaan olevan apua.

Mielialani on maassa jatkuvasta kivusta ja epätietoisuudesta mikä minua vaivaa,

Lääkärit ovat olleet kunnallisia. Olisiko mahdollista, että siksi "en ole saanut diagnoosia" sairaudelleni, koska hoitokustannukset saattaisivat tulla "kunnan" kannettavaksi.

Luuletko, että saisin avun yksityipuolelta, ja jos niin, niin minkä alan lääkärille minun tulisi varata aika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu