5,5 vuotias poikani kärsii ihan kamalasta lääkärikammosta ja kaikkeen siihen liittyvästä.neuvola olisi edessä mutta miten ihmeessä saada "kammoinen suostumaan 5v tarkastuksiin?Pienempänä hän pelästyi kurjaa kohtaloa lääkärissä en ole onnistunut tätä pelkoa helpottamaan millään,ei auta keskustelut ei selittelyt ei lahjonta eikä jämptinä olokaan,joten mikä avuksi?Olemmeko ainoat todenteolla ja tosissaan lääkärikammoiset?
lääkärikammo
äh.
4369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
niinkin yksinkertainen asia, että lääkärissä lääkäri riisui valkoisen takkinsa pois..!
kerro lääkärille lapsen pelosta jo ennen kuin menette sinne, lääkäri osaa suhtautua asiaan ja toimia siltä pohjalta. jos on hyvä lääkäri, joka osaa olla lasten kanssa. muista, että lääkärikin on ihminen ja jotkut tilanteet eivät luonnistu häneltä, hänkin pelkää, jännittää jne. Onnistuisiko tämä? Suuren auktoriteetin - lääkärin - inhimillistäminen? Lääkärilläkin on perhe ja lapsia, kavereita jne.?Mennäänkin siis ihmisen luo, jonka työ on hoitaa ja auttaa parantumaan joskus vähän ikävienkin hoitojuttujen avulla? Silloin sattuu kun pelkää ja on kipeä sellainenkin juttu, mikä ei normaalisti satu. ?
Meillä asiaan on auttanu lääkärilaukku, jonka sisällöllä poika hoitelee kaikkia ketkä vaan suostuu... :) Ollaan sitten aina välillä tutkittu leikissä pojankin refleksejä, korvia, kurkkua, hampaita jne, jotta lapsi huomaa ettei se tutkiminen oikeasti satu.
Taskulampun kanssa on kanssa kiva leikkiä. Sen avulla voi kurkata harjoituksen vuoksi lapsen korvia, kurkkua jne. Kun aikuinen on saanut katsoa lapsen kurkkuun, saa lapsikin katsoa taskulampun avulla aikuisen kurkkuun.
Leikit on auttanut pelkoon jonkin verran.
Mutta kun tuntuu kaikki konstit jo olleen käytössä,ei auta selittelyt ei neuvot ynm.Lapsi tärisee ja sydän hakkaa ja jopa "tuskainen hiki nousee"siis jo ulko ovella.Pienempänä lääkäri onnistui pelottamaan lapsen pahoin ja syntyi kammo.Olen jo itse epätoivoinen,viimeksi lääkäri itse (nuori joutui itse jo "paniikkiin ja pelästyikin lapsen huutoa koitin tosin selittää.En edes ymmärrä kuinka saan neuvolan tarkastukseen lapsen?Miten tosiaan auttaa oikeata pelkoa?