Asiaa lienee jo käsitelty uutisryhmässä, tosin en löytänyt asiaan liittyviä viestejä. Asia kiinnostanee kuitenkin monia, joten "puidaan" uudelleen :-) !
Kyse on VAG-konsernin Long Life -huoltovälistä. Omistan 3kk vanhan, nyt 8500 km ajetun Octavia 1.6:n, jossa on ko. huolto-ohjelma, eli jo tehtaalla on moottoriin laitettu Long Life -öljy. Huolto-ohjelmahan menee siten, että huoltoon ja öljynvaihtoon, kunnes merkkivalo ilmoittaa tai 2 vuotta/30 000km riippuen siitä, mikä noista kolmesta täyttyy ensin. Tarkistin öljyn määrän ja huomasin, että kylläpäs öljy on mustunut jo
ensimmäisellä 8500 kilometrillä. Okei, eihän öljyn mustuneminen tarkoita, että öljy on huonoa mutta "hirvitti" ajatus, että näillä öljyillä ajetaan parhaassa tapauksessa vielä 20 000km tai melkein kaksi vuotta. Liikkeen huoltoedustaja vakuutteli, että ei mitään huolta, näillä öjyillä kestää hyvin ajaa tuon verran. VAG-konsernin autoissahan on mahdollista ohjelmoida huoltoväliksi "normaali" 15000km / 1 vuosi, mutta huollon edustaja piti sitä rahanhaaskauksena.
Että miten on, mielipiteitä/kommentteja/käyttökokemuksia teiltä, jotka olette jo Long Lifen kanssa pidemmän aikaa pelanneet. Milloin huoltotarpeen ilmaiseva merkkivalo alkaa palaa? Oletteko pysyneet Long Life -huolto-ohjelmassa vai vaihtaneet takaisin normaaliin? Millä tavalla Long Life öljy eroaa esim. normaalista Mobil Rally Formula 0W:stä? Onko mitään merkittävää hyötyä siitä, että vaihtaisin pelkät öljyt useammin? Moottorissa oleva öljy on Castrol SLX Longlife II, 0W-30 kuulemma n. >15 EUR
litra.
Terveisin,
MTO

Vastaukset 11
Vanhimmat
Mulla on vajaa vuoden vanha ja nyt mittarissa 24500km ja vellä
ei ole mitään merkkejä huollon tarpeesta.
Välillä olen lisännyt öljyä
mutta liikkeestä uutena saatu litran kannu
on hyvin riittänyt.
Öljy on kyllä aika tervan väristä
muuten on hyvintoiminut.
Mulla viime kesänä käyttöönotettu Octavia TDi Kombi, nyt ajettu reilut 28tkm... Kerran oon öljyä lisänny kun öljyvalo syttyi... Kaiketi se öljy laillista on vaikkakin näyttää tosi mustalta!
Kallista oli kun litran pullo maksoi 15.90€... ei tosin mennyt kuin pari desiä... joten riittää vielä pitkään!
Onko kellään tietoa paljonko se ensimmäinen ns. LongLife huolto merkkiliikkeessä dieseliin maksaa???
Itse käytin kuukausi sitten oman Octaviani ensimmäisessä huollossa TDi 1.9, Ja huollon hinnaksi tuli jos en aivan väärin muista 279€ Odotin paljon suurempaa laskua, mutta ei tuon "kalliimpi" ollut.
Vuoden aikana en lisännyt öljyä kertaakaan. Tarkistin öljyt vähän väliä eikä se syönyt alun jälkeen öljyä juuri ollenkaan ja muutenkin auto on pelannut kuin unelma! =)
Mikä liike ja mikä kaupunki jossa huollatit Skodasi...??
Huollatin auton Oulussa Aine Oy:llä... Kieltämäti parempaakin huoltojälkeä oisi voinut sada aikaan.. Tuulettimen huutamisesta valitin, mutta ei se huollossa mihinkään kadonnut.. jarrujen vinkuminen kylläkin...
Mutta takuuta on vielä jäljellä joten omaan piikkiin niiden huolto ei mennyt kuitenkaan.
mulla maksoi eka huolto merkkiliikkeessä karvan alta 250 euroa.
Moikka
Itse ainakin alan vaihtaa omaan Octavia:n (2002) öljyt kerran vuodessa, vaikka ajokilometrit jäävät alle 10 tkm. Omasta mielestä ei sellaista öljyä olekaan, joka kestää HYVÄNÄ yli vuoden ajot. Kerranhan se kirpasee kun hinta on mitä on, mutta ainakin sa ajella rauhallisin mielin.. ;)
tdi octavia alkoi pyytää huoltoon 43 tkm kohdalla... halpaa ajoa!!kaikki ok.
1v 3kk 38tkm ja ensimmäinen öljynvaihto/huolto. Muuten toiminut hyvin.
Kyllä kestää. Itseasiassa se on hyväksi uudelle moottorille, öljy sitoutuu metalliin. En noista diisseleistä tiedä, ne on sit erikseen.
Nykyaikaisissa moottoreissa voi vaihtaa tosi harvoin öljyt. Ne on niin tiiviitä ettei bensa ja vesi mee mäntien ohi yhtä helposti ku vanhoissa moteissa.
Eli jätä vaihtamatta ihan rauhassa, lisäile vaan jos täytyy. Jos ajat kaupungissa paljon niin vaihda ohjeiden mukaan, jos pitkiä matkoja niin harvemmin ku mitä ohjeissa lukee.
Niitä on kuulemma jotkut autofirmat lyhentäny niitä vaihtovälejä ohjekirjoissa, ku on tullu liikaa palautetta painovirheestä.
Kokemus huoltohinnoista.
Eka huolto on n. 250 € eli n. 48 tkm oli ainakin mulla eli 6 kk / 48 tkm. sitten se alkoi: 75tkm
ilmoitti huolto näyttö 1500 km jäljellä eli ei muuta kuin huoltoon. Eli 75 tkm / 90 tkm huolto oli tehtävä: jakohihnan vaihto huolto hinta maahantuojalla 820,00 € vesipumppu vaihdetaan volkkarin huolto ohjelman mukaan joka 90tkm eli vaihtoon meni mullakin/ tihkutti. Skodan huolto ohjelma ei kerro tätä. Vaihoin Octavia TDI:n pois. On sika hintainen huoltojen suhteen jos ajaa n. 100 tkm / v.