Kaipailisin teiltä neuvoja ja kokemuksia ongelmaani.
Elikkä, vähän taustaa.. Tein abortin 5 vuotta sitten, tai oikeastaan synnytin sen pois koska raskausviikkoja oli kertynyt 13.. Olin silloin 21-vuotias ja raskaus oli täysi vahinko ja edennyt jo suht pitkälle. Järkytyin raskaudesta aika lailla ja päätöksen abortista tein paniikissa ja pelosta sekaisin.
Abortin tai oikeastaan synnytyksen jälkeen menin aiheesta ihan lukkoon enkä pystynyt aiheesta juuri puhua edea silloisen poikaysäväni kanssa.
Nyt on aikaa kulunut ja mieskin vaihtunut, mutta edelleenkään en asiasta pysty puhua ilman kyyneleitä, valtavan häpeän ja katumuksen tunteita.
Tällä nykyisellä miehelläni on 10-vuotias tyttö ja huomaan olevani nykyiselle miehelleni katkera tästä viisi vuotta vanhasta tapahtumasta..
Siinä ei todellakaan ole mitään järkeä, koska eihän tämä mieheni liity ko. tapahtumaan millään tavalla. Katkeruus tulee siitä että hänellä on olemassa se mikä minullakin voisi olla, eli LAPSI! Hänen lapsensa muistuttaa minua siitä minkä idioottimaisen tempun menin tekemään 21-vuotiaana.
Tää katkeruus kuulostaa tosi kaukaa haetulta, ja sitä onkin, mutta näin mä tunnen enkä sille mitään voi! Siksi kirjoitinkin tämän tarinani tänne jotta saisin apua.
En voi/halua/saa olla miehelleni enkä hänen lapselleen katkera tästä.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia tai jotain rakentavaa sanottavaa minulle!!??
Kiitos kun jaksoit lukea.
Elikkä, vähän taustaa.. Tein abortin 5 vuotta sitten, tai oikeastaan synnytin sen pois koska raskausviikkoja oli kertynyt 13.. Olin silloin 21-vuotias ja raskaus oli täysi vahinko ja edennyt jo suht pitkälle. Järkytyin raskaudesta aika lailla ja päätöksen abortista tein paniikissa ja pelosta sekaisin.
Abortin tai oikeastaan synnytyksen jälkeen menin aiheesta ihan lukkoon enkä pystynyt aiheesta juuri puhua edea silloisen poikaysäväni kanssa.
Nyt on aikaa kulunut ja mieskin vaihtunut, mutta edelleenkään en asiasta pysty puhua ilman kyyneleitä, valtavan häpeän ja katumuksen tunteita.
Tällä nykyisellä miehelläni on 10-vuotias tyttö ja huomaan olevani nykyiselle miehelleni katkera tästä viisi vuotta vanhasta tapahtumasta..
Siinä ei todellakaan ole mitään järkeä, koska eihän tämä mieheni liity ko. tapahtumaan millään tavalla. Katkeruus tulee siitä että hänellä on olemassa se mikä minullakin voisi olla, eli LAPSI! Hänen lapsensa muistuttaa minua siitä minkä idioottimaisen tempun menin tekemään 21-vuotiaana.
Tää katkeruus kuulostaa tosi kaukaa haetulta, ja sitä onkin, mutta näin mä tunnen enkä sille mitään voi! Siksi kirjoitinkin tämän tarinani tänne jotta saisin apua.
En voi/halua/saa olla miehelleni enkä hänen lapselleen katkera tästä.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia tai jotain rakentavaa sanottavaa minulle!!??
Kiitos kun jaksoit lukea.
Vastaukset 21
Vanhimmat
kadut aborttiasi. Teit aborttipäätöksen nopeasti, paniikissa, harkitsematta asioita. Siinä on aina tehtävä niin nopea päätös, ettei asiaa oikein ehdi harkitsemaan. Ehkä sinun kannattaisi puhua asiasta jollekin ammattiauttajalle, usein sillä tavalla pääsee asian yli.
Sanot, että olet "katkera" nykyiselle miehellesi, kun hänellä on lapsi. Tarkoitat kai pikemminkin kateellinen, kun hänellä on lapsi, mutta sinulla ei.
Toisaalta voi olla niin, että jos sinulla olisi lapsi, sinulla ei olisi tätä miestä. Miehet eivät nimittäin kovinkaan usein halua vaimoa/ tyttöystävää, jolla on ennestään lapsia.
Uskon että pahanolon tunteesi lievittyy, kun saat oman lapsen. Jos ette ole vielä naimisissa, niin kannattaa mennä ennen kuin alatte hankkimaan lapsia.
"Miehet eivät nimittäin kovinkaan usein halua vaimoa/ tyttöystävää, jolla on ennestään lapsia."
Minä en ole tälläistä havainnut. Monet ei ehkä halua naista joka on joskus uhrannu lapsensa omiin mukavuuksiin?
"Jos ette ole vielä naimisissa, niin kannattaa mennä ennen kuin alatte hankkimaan lapsia."
Kannattaako edes harkita vakavampaa jos miehen pitäminen vaatii naimisiinmenon?
'Saada' ja 'hankkia' lapsia..juupjuu. Sittenhän se vasta oikein "mukavaksi" menee jos niitä ei jostain syystä enää ilmaannukaan...
Siis havainnut sitä että miehet karsastavat yh-äitejä? Heehee... vilkaise ihmissuhdepalstoja täälläkin :D saattaa uusi näkemys ilmaantua.
Todella, kun niin santusti mies tapaa naisen, hän haluaa rakentaa suhteen tuon naisen kanssa, kahdestaan ennen mitään lapsia. Tietysti on miehiä jotka etsivät heti-perhettä :D mutta noin yleistyksenä voidaan sanoa että nainen jolla on lapsia ei ole parisuhdemarkkinoilla ihan yhtä haluttua tavaraa kuin sinkku ilman elätettäviä.
***
paljoki omakohtasta kokemusta asiasta?
Jos ei, niin suotta teet yleistyksiä.
Miehiäkin tosiaan on erilaisia, ne vääränlaiset niistä ei hyväksy koko pakettia.
Ja tulitkos ajatelleeks että ihan yhtä paljon ku on yh-naisia niin on oltava miehiäkin joilla jo ennestään lapsia..? Naisten hyljeksimiä?
"Ja tulitkos ajatelleeks että ihan yhtä paljon ku on yh-naisia niin on oltava miehiäkin joilla jo ennestään lapsia..? Naisten hyljeksimiä?"
Tämä on toki totta. Kuitenkin tuttavapiiriini kuuluvan kokemuksen mukaan ihan samalla tavoin ei naisten ja miesten suhtautuminen kumppanin edellisestä liitosta oleviin lapsiin ei valitettavasti tunnu kulkevan. Aika moni yksinhuoltaja nainen tuntuu valittavan sitä, kuinka harvaa miestä kiinnostaa vakavampi seurustelu yh-äidin kanssa. Harvassa on ilmeisesti niitäkin, joille lapsi edellisestä suhteesta on totaalinen turn off, mutta se lapsiperheen arki tuntuu pelottavan monia miehiä. Homma menee kuulemma ihan mukavasti yleensä niin pitkään, kun ei seurustella niin vakavasti, että pitäisi se ihan koko paketti tosiaan ottaa.
Luulisin että naiset ovat miehiä avarakatseisempia tässä asiassa. Lisäksi miehiä on lähivanhempina huomattavasti vähemmän kuin naisia. Viikonloppuisin kanssa ei tarvitse sitä koko pakettia edes ottaa lainkaan samassa mittakaavassa kuin yksinhuoltajan kanssa.
Muutenkin näissä jutuissa kaksinaismoralismi elää ja voi hyvin vielä nykypäivänäkin. Etävanhempi mies, viikonloppuisä ja elatusvelvollinen mielletään useinmiten hyväksi ja jälkeläisistään huolehtivaksi isäksi. Etävanhempi naiseen, viikonloppuäitiin puolestaan liitetään paljon negatiivisempia mielikuvia. Häntä ihmetellään, että millainen äiti jättää omat lapsensa.
Ajatellaan lisäksi millaisia määreitä liitetään yh-äiteihin ja toisaalta yh-isiin. En ole henkilökohtaisesti kuullut vielä kenenkään arvioivan yh-isiä niin rankoilla nimityksillä, kuin millä ainakin netissä tunnutaan yh-äitejä arvostelevan. Karkeasti ottaen yh-äitejä moititaan työttömiksi ja läskeiksi yhteiskunnan siivellä eläjiksi, joilla on arveluttava seksuaalimoraali. Yh-isät taas ovat poikkeuksellisen vastuuntuntoisia miehiä, jotka ansaitsevat täyden kunnioituksen. Valitettavasti tuntuu siltä, että näiden asioiden muuttamisessa on vielä paljon työsarkaa jäljellä...
näissä naima-asioissa. Kaikilla nisäkäsuroksilla on tapana hyljeksiä edellisen uroksen pentuja, vaikka urospuolinen ihminen ei sentään mene niin pitkälle kuin mitä leijonauros tekee, sillä se tappaa edellisen uroksen pennut päästäkseen parittelemaan naaraan/naaraiden kanssa.
Siinähän ihmiset juuri erookin eläimistä että meillä (useimmilla) on moraali joka kertoo mikä on oikein, mikä väärin. Eläimet toimii täysin vaistonvarasesti. Liekö eläimillä edes tunteitakaan, jos esim. (meidän silmissä) "vihakin" on pelkkää nälkää, reviirinpuolustusta tms.
Ovat kamalia otuksia nuo leijonaurokset, tappavat toisen pentuja!
Onneksi leijonanaaraat eivät sentään abortoi omia pentujaan mukavuussyistä. Mitä sellaisesta menosta tulisi?
Leijonanaaraat eivät tosiaan abortoi omia pentujaan. Sen sijaan ne kyllä saattavat tappaa tai jättää hoitamatta sellaiset pennut pentueesta, joita eivät jaksa hoitaa. Ehkä meidän ihmisten pitäisi ruveta tekemään samoin mielestäsi?
Abortin olemus juuri sitä mitä sanot: "...ne kyllä saattavat tappaa tai jättää hoitamatta sellaiset pennut pentueesta, joita eivät jaksa hoitaa." (tosin epäilen sinun olevan leijonien osalta väärässä, sillä vapaat ja järkevät eläimet eivät tapa pentujaan jos "eivät jaksa hoitaa" niitä.)
Aborttiväki on pitänyt "pentujen tappamista" ihmiselle mahdollisena ja aivan ongelmattomana puuhasteluna.
Useat eläinlajit jättävät imettämättä tai hylkäävät pennut tai osan niistä jos kaikille ei riitä ruokaa tai olosuhteet ovat muuten vaikeat. Ne tappavat jo syntyneitä pentujaan.
Tosiaan, onko lapsen hylkääminen tai hoitamatta jättäminen sen jo synnyttyä mielestäsi toivottavampaa kuin estää sen syntyminen ylipäätään?
"vapaat ja järkevät eläimet" :D :D
Abortissa juuri estetään tuon uuden lapsen syntyminen, erotat kai sen jo syntyneen tappamisesta? Noh.... ehkä et.
***
"... onko lapsen hylkääminen tai hoitamatta jättäminen sen jo synnyttyä mielestäsi toivottavampaa kuin estää sen syntyminen ylipäätään?"
Lapsen hylkäämien tai hoitamatta jättäminen on rikos. Lapsen abortointia ei ole pääsääntöisesti kriminalisoitu ja prosessin sisältö on lisahtanut de facto oikeudellisen kontrollin käsistä.
Aborttiväki perustelee tekosiaan sillä, että hylkäisi ja kaltoin kohtelisi joka tapauksessa abortissa surmatut lapset.
On mahdotonta sanoa, mikä tästä kaikesta voisi olla vähemmän toivottua, vähemmän iljettävää ja vähemmän alentavaa tai vähemmän epä-älyllistä menettelyä.
Abortti-väen ajattelu on kuin pilaantunutta kastiketta, jota valutetaan aborttien päälle, jotta vältyttäisiin näkemästä kuoleman irvistystä.
Oletko koskaan kuullut vahvimpien selviytymisestä?
Jos leijonaemo synnyttää ylisuuren pentueen, jonka hoitamiseen sillä ei ole resursseja, se yleensä jättää hoitamatta sen heikoimman pennun. Tämä johtunee siitä, ettei heikot yksilöt jaksa itse taistella omista oikeuksistaan, esim. nisistä ja ravinnon määrästä. Selviämisen mahdollisuus siis annetaan niille, joilla on paremmat mahdollisuudet selvitä.
Henkilökohtaisesti, näin ihmisyhteisössä, pidän huomattavasti armeliaampana keskeyttää raskaus sen alkuvaiheessa, kuin hylätä syntymän jälkeen ne yksilöt, joiden hoitamiseen omat voimavarat ei riitä. Ennen kuin ihmiset tekivät abortteja, tätäkin tapahtui paljon paljon enemmän.
"...Henkilökohtaisesti, näin ihmisyhteisössä, pidän huomattavasti armeliaampana keskeyttää raskaus sen alkuvaiheessa, kuin hylätä syntymän jälkeen ne yksilöt, joiden hoitamiseen omat voimavarat ei riitä. Ennen kuin ihmiset tekivät abortteja, tätäkin tapahtui paljon paljon enemmän..."
Puheesi eivät ole tästä maailmasta. VOIMAVARAT ovat enemmän kuin riittävät lapsista huolehtimiseen. Ne ovat suuremmat ja monipuolisemmat kuin milloinkaan ennen.
Abortit eivät ole hyvinvoinnin syy. Abortit ovat laiskuuden ja vieraantuneisuuden pintaan nostamaa ihmissielun pimeyttä.
Ps siksikö aborttiväki toivottelee "voimia" kun voimavaransa ovat näin surkean puutteelliset?
voimavaroista puhutaan sen kohdalla joka lapsista tulisi huolehtimaan.
yhteiskunnan voimavaratkaan eivät muuten moiseen riitä, mihin perustat sanomasi siitä että voimavarat ovat enemmän kuin riittävät? Kenen? Missä? Koska?
Yleensä lapset tehdään ajatellen että itse ne hoidetaan, eikä ajatuksella "kyllä joku siitä huolen pitää jos minä en viitsi".
"VOIMAVARAT ovat enemmän kuin riittävät lapsista huolehtimiseen"
"siksikö aborttiväki toivottelee "voimia" kun voimavaransa ovat näin surkean puutteelliset?"
Öh? Voimavarat vai voimavarat? Kummat nyt ovat puutteelliset ja kummat eivät? Abortin tekijän voimavarojen (surkea?) puutteellisuus juuri on monen abortin syy, siinähän tässä juuri puhuttiin!
***
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000026693118
Oletko huomannut millaisessa ketjussa kirjoitat? Äiti suree ainoan lapsensa kuolemaa abortissa? A-väki paasaa vahvempien selviämisestä ja heikkojen sortumisesta. Aborttiväki pitää tekoa "armeliaana", sillä olisi kuitenkin pidellyt lapsensa pahoin.
Raakaa väkeä.
Kukaan päivystävistä abortti-asiamiehistä eli "aborttia suosittelemattomista aborttioikeuksien suosittelijoista" (mitä se sitten onkaan) ei ole lausunut lohdutuksen sanaa lastaan surevalle äidille.
Miksi?
Onko lastaan sureva äiti abortti-asiamiesten mielestä "heikko lenkki" joka joutaakin katketa, jotta vahvat (a-asiamiehet) voisivat jatkaa sanomansa julistamista?
"Oletko huomannut millaisessa ketjussa kirjoitat? Äiti suree ainoan lapsensa kuolemaa abortissa?"
Tämän kyllä huomasin, ja sympatiani ovat ehdottomasti ap:n puolella. Valitettavasti en oikein koe olevani oikealla maaperällä tässä asiassa, koska kokemuspohja puuttuu. En ole tehnyt aborttia, enkä liioin tuntenut katkeruutta toisia kohtaan heidän lapsistaan. Ainoa mitä minä osaisin sanoa, olisi ammattiavun hakeminen ja se, että alkuperäinen yrittäisi antaa anteeksi itselleen. Nämä asiat joku on jo ehtinyt sanoakin.
"A-väki paasaa vahvempien selviämisestä ja heikkojen sortumisesta. Aborttiväki pitää tekoa "armeliaana", sillä olisi kuitenkin pidellyt lapsensa pahoin."
Täytyy sanoa, että toivon todella, että alkuperäinen itse on sentään tajunnut mihin yhteyteen nämä asiat liittyivät, vaikka sinä et ilmeisesti tajunnutkaan. Toivon, että alkuperäinen edes ymmärtää, ettei juttuni vahvemman selviytymisestä liity mitenkään häneen vaan niihin leijoniin... Sinulta tuntuu koko asia jääneen ymmärtämättä.
"Raakaa väkeä."
Voi olla. Katsoitko peiliinkin? Sinähän olet paasannut puolestasi siitä, kuinka eläimetkin kaikessa julmuudessaan ovat abortin tekijöitä parempia. Olet verrannut abortin tekijää julmiin petoihin ja sanonut ettei äidin omilla voimavaroilla ole mitään tekemistä abortin tekemisen kanssa. Luuletko tämän lohduttavan alkuperäistä, joka käsittääkseni tuntee katumusta ja syyllisyyttä ilmankin?
Toivon että otat yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon ja siellä kerrot / purat tämän asian.
Kuten itsekin tiedät, miehesi on täysin syytön tapahtuneeseen. Se minkä olet tehnyt on ollut ja mennyt, nyt on aika vain käydä asia läpi ammattiauttajan kanssa jotta pääset yli ja voit jatkaa elämääsi eteenpäin.
Täältä ei järin fiksuja apuja välttämättä sinulle heru mitä olen seurannut joitain keskusteluja aina silloin tällöin.
Olet ollut rakentava. Olet kertonut tarinasi, kaipauksesi ja tuskasi.
Olen varma, että kertomuksesi auttaa monia, jotka aborttia harkitsevat. Uskon, että kertomuksellasi pelastat usean lapsen hengen ja suojaat muutaman naisen elämän.
Tämä olkoon lohdutuksesi.
Lapsesi on kuollut. Sille emme mahda mitään. Tavavallinen ihminen kantaa lapsensa kuoleman surua taipaleensa loppuun asti. Ei kyynelissäsi ole mitään hävettävää. Katumuksesi osoittaa että olet terve. Tämäkin on lohduttavaa.
Ihminen voi erehtyä. Voit kaikesta huolimatta elää arvokkaan elämän, sehän on sinulla vasta alussa. Voit mahdollisesti saada lapsia ja kasvaa heidän kanssaan. Tämäkin on toivoa.
Kerro kokemuksestasi ja ajatuksistasi edelleen muille, jotta he ja heidän lapsensa välttäisivät aborttiin liittyvän kohtalon ja ettei heidän tarvitsisi kantaa sinun ja lapsesi kokemaa. Näin kirkastat kokemuksillasi muidenkin elämää.
Tosiaan, kuten olet varmaan jo huomannutkin, täällä keskustelut menevät nykyään ihan eri juttuihin kuin oikeisiin keskustelunaiheisiin.
Vaikea sanoa, mitä sinun tulisi tehdä. Tiedostat itsekin, ettei syy mitenkään voi olla nykyisen miehesi, joten katkeruutesi häntä kohtaan on älytöntä, mutta minkä sitä todellakaan tunteilleen voi.
Vaikutat siltä, ettet ole koskaan pystynyt aborttia käsittelemään ajatuksissasi, et silloin etkä vieläkään. Oliko sinulla ketään, jolle puhua siitä? Oliko sinulla joku luottoystävä, jolle höpöttää omia ajatuksiaan?
Toki tämäkin palsta auttaa minun mielestäni asian läpikäymisessä, jos osaa jättää huomiotta nuo pahimmat asiattomuudet. Ainakin itse olen kokenut, että tällä palstalla on mahdollista oikeasti puhua asiaa miettineiden kanssa, kun taas kavereiden kanssa jutellessa minä olen eniten äänessä, koska kerran olen niin paljon enemmän asiaa ajatellut (koska heillä ei ole käynyt yhtä huonoa tuuria ehkäisyn suhteen).
Et ilmeisesti pysty antamaan itsellesi anteeksi? Oletko miettinyt, miksi ratkaisuun silloin päädyit? Sanoit sen olleen paniikkiratkaisu, minkä ymmärrän erittäin hyvin. Kuitenkin paniikki on täysin inhimillinen tunne näin isoon elämänmuutoksen ratkaisuun, jooka täytyy tehdä suhteellisen nopeasti. Ja valitettavasti emme vain pysty toimimaan tässä asiassa jälkiviisaasti, vaan juuri siinä kyseisessä tilanteessa olevan persoonamme täytyy se ratkaisu tehdä.
Ajattele myös sen kannalta, että kaiken tuon läpikäytyäsi, olet varmasti oppinut paljon. Olet siis todennäköisesti varmempi siitä, mitä sinä oikeasti tunnet ja elämältä haluat ja myös mitä haluat antaa tuleville lapsillesi. Olet siis varmasti nyt vakuuttuneempi siitä, että sinulla on lapselle paljon annettavaa ja että sinä olisit hyvä äiti. Siis sinulla on ikävän kokemuksesi läpikäytyäsi enemmän tarjottavaa muille ihmisille.
Virheitähän jokainen tekee, mutta katumisella et valitettavasti voita mitään. Voisitko yrittää kääntää omaa ajatusmaailmaasi enemmän tulevaisuuden suuntaan? Ajattele, että sillä uhrauksella menneisyydessä on kuitenkin positiivisiakin vaikutuksia nykypäivään. Varmasti olet miettinyt enemmän äitiyttä ja lapsen parasta tässä välillä, mitä todennäköisesti et olisi miettinyt ilman aborttiasi (tarkoittaen, että jos et olisi ollut raskaana lainkaan), mikä tekee sinusta vahvemman ja varmemman aikuisena ja äitinä, sekä nykyisen miehesi lapselle, että tuleville lapsillenne.
Valitettavasti emme voi jälkikäteen muuttaa enää sitä, millaisia olemme silloin ratkaisutilanteessa olleet ja miten paniikissa olemme ollet ja kuinka harkitun tai ei-harkitun päätöksen olemme tehneet. Miksi siis katuisit sitä loppuelämäsi, kun voisit kanavoida siitä oppimasi asiat muihin asioihin? Ajattele vaikka, että sillä lapsella oli tarkoitus lyhyestä elämästään huolimatta, koska se on opettanut sinulle, mikä sinun mielestäsi elämässä on tärkeää ja sinun täytyy vain oppia johtamaan se eteenpäin. Et voita mitään katumalla asiaa loppuelämääsi, eikä voita se pieni ihmisalkukaan. Sen sijaan sekä nykyinen perheesi että tulevat ihmisenalut voivat siitä hyötyä juuri sinun olemuksesi kasvun ansiosta.
SItä lasta ei ole enää riippumatta siitä, kuinka kovin sinä sitä kadut. JA vaikka katuminen ymmärrettävää onkin, asian kunnollinen läpikäyminen auttaisi sinua päästämään siitä irti ja katsomaan tulevaisuuteen -ei aborttia ja sitä lasta unohtaneena, vaan siitä menetyksestä oppineena.
Vertaa asiaa oikeasti sen kyseisen lapsen kannalta. Ajattele, mitä itse haluaisit sinun asemassasi olevan ihmisen tekevän silloin, jos sinulle itsellesi olisi tehty jotain. Ajattele, että joku olisi tehnyt sinulle pahaa, ymmärtämättä, paniikissa tai tarkoituksella, miten vain. Sinun kannaltasi asia olisi jo tapahtunut, eikä millään tulevalla teolla sitä koskaan saada muutettua. Miten sinä haluaisit sen toisen elävän loppuelämänsä: että hän katuu koko loppuelämänsä yhtä virhettä ja tuhoaa ja varjostaa siinä samalla sekä oman että lähipiirinsä elämän, vai että kyseinen ihminen ottaa tapahtuneesta opikseen ja kanavoi sen opin johtumaan muihin ihmisiin ja näiden hyvinvointiin ja elämän onnelliseksi tekemiseen?
Oletko jutellut tästä miehesi kanssa? Voi meinaan olla, että hän tajuaa katkeruutesi, vaikkei osaakaan yhdistää sitä oikeaan osoitteeseen...