Sallittua?

Oon tässä nyt jo pitkän aikaa pyöritelly päässäni kaikenmaailman ajatuksia ja yritän pakottaa itteni hyväksymään sen että voin syödä seuraavat päivässä:

aamulla kaurapuuroa mansikkahillon kanssa lasi rasvatonta maitoa, välipalaks joku hedelmä esim. appelsiini ja päivälliseks sitte ihan vähän sitä ruokaa mitä nyt ikinä onkin.

Joku mussa vaan huutaa pään sisällä että näistä mukamas lihoisin. Tänäänkin oon syönyt vaan pari kurkun palaa ja sikapienen palan lihaa. Ja olo on sen mukainen. Tulinkin tänne hakemaan muiden mielipidettä, vaikka tiedän ettei noin "vähästä" pitäs lihoa, kun harrastan liikuntaakin 2 tuntia päivässä. Ääni pään sisällä vaan käskee olla syömättä, mutta en halua, en jaksa sitä. Auttakaa siskot.
10755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

et liho tolla määrällä, sun pitäisi syödä paljon enemmän kuten tiedätkin.

ootko kuullut startista, jota ne käyttää ainakin lapparissa? koska jos syö sen mukaan ei myöskään liho (saattaa jopa laihtua). ja siinä esimerkiksi aamupalaan kuuluu puuron lisäksi vielä 2 dl jugurttia ja 1 leipä. sitten kunnon lounas, jokin jugurtti tai vanukas tms. välipalaksi, päivällinen ja vielä iltapala.

eikä sulle edes se startti riitä, koska liikut noin paljon.

ihminen saa syödä ja pitääkin syödä, että jaksaa elää.

Äänestä
  • Kyllä mä sen tiedostan mutta kun on hirvee pakkomielle laihtua ja oma pää yrittää käydä vastaan. Voisin toki syödä enemmänkin mutta se pelko on niin vahva että lihoisin, vaikka tajuan ettei se noilla määrillä tapahdu. Enkä taas halua hirveesti minimoida syömisiä joten kaippa tolla elää ihan hyvin jonkun aikaa.

    Äänestä

  • haaveita__ kirjoitti:

    Kyllä mä sen tiedostan mutta kun on hirvee pakkomielle laihtua ja oma pää yrittää käydä vastaan. Voisin toki syödä enemmänkin mutta se pelko on niin vahva että lihoisin, vaikka tajuan ettei se noilla määrillä tapahdu. Enkä taas halua hirveesti minimoida syömisiä joten kaippa tolla elää ihan hyvin jonkun aikaa.

    sun kannattais hakeutua hoitoon, terapiassa voisit yrittää päästä pakkomielteestäsi eroon. mulla terapia on ainakin auttanut.

    sun aineenvaihdunta menee vaan aika sekaisin, jos syöt noin vähän ja samoja määriä jatkuvasti. :(

    et kai sä halua loppuelämääsi elää syöden tolleen? siis jos ihan oikeesti ajattelet?

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    sun kannattais hakeutua hoitoon, terapiassa voisit yrittää päästä pakkomielteestäsi eroon. mulla terapia on ainakin auttanut.

    sun aineenvaihdunta menee vaan aika sekaisin, jos syöt noin vähän ja samoja määriä jatkuvasti. :(

    et kai sä halua loppuelämääsi elää syöden tolleen? siis jos ihan oikeesti ajattelet?

    Mutta mä vihaan itteeni tällasena (olen oikeasti ylipainoinen). Lihoin parissa vuodessa yli kymmenen kiloa ja pitkiin aikoihin mun mieleeni ei oo mahtunut muuta kuin laihdutus ja liikunta. Oon tosi ahdistunut itteni kanssa eikä mikään oikein kiinnosta. Ja jos joku nyt alkaa riehua että laihdutuspalstalle niin mitä mä siellä teen? Vaikka olenkin ylipainoinen, löytyy mun pääni sisältä hurjia, anorektisia ajatuksia ja tuntuu siltä etten kohta enää kestä jos en saa painoa putoomaan. En tiiä auttaisko se terapia mitään; eihän se mua laihduta.

    ootko ihan oikeesti ylipainoinen vai normaalipainoinen, joka vaan kuvittelee painavansa liikaa? no ei sillä niin merkitystä, sun kannattaa silti hakeutua johonkin terapiaan. ei laihuus tuo onnea, vaikka sitä niin kuvitteleekin. ei terapia tosiaan laihduta, mutta ehkä auttais siihen, että et kokisi enää niin polttavaa tarvetta laihtua - tai ainakaan laihtua anorektisin keinoin.

    ja jos olet oikeasti ylipainoinen niin, miksi et voisi yrittää laihduttaa terveellisesti? tiedän tosin, että ei sekään ole aina niin helppoa...

    Äänestä

  • kirss kirjoitti:

    Laihdutusyrityksiä on ollut niin monenlaisia. Terveellisestikin. Mutta aina vaan oon epäonnistunut. Oon koko ikäni ollut pullea. Pari vuotta sitten sain itseni ihan mukavaan kuntoon omasta mielestäni. En edes tiedä miten se onnistui. Silloin en yrittänyt laihduttaa. Kai ruokamäärät vähenivät ja tuli ylimäärästä liikuntaa kun oli niin hirvee kiire. Sitten tapasin nykysen avomieheni ja lihominen alkoi. Kiloja kertynyt siitä melkein 15. Ja nykyset mittani on 167/85 eli oikeasti sitä ylipainoa on ja reilusti. Tää vaan on menny tähän että ajatukset pyörii vaan sen oman navan ympärillä, kirjaimellisesti. Kun mietin menneisyyttä, ei mulla sentään näin pakottavaa tarvetta ollut laihtua, ja siitä seuraavaa ahdistusta. Olis ehkä ihan hyvä jollekin puhua näistä asioista mutten vaan kehtaa/uskalla.

    ....kun ei edes ajattele sitä syömistä koko ajan.

    Sanoit, että laihduit pari vuotta sitten ilman että edes juurikaan yritit. Liiasta yrittämisestähän tulee useimmiten stressi, ja tästä seuraa stressihormonin (=ns. "lihottavan" hormonin) määrän nousu elimistössä ja siten se edesauttaa lihomista, tai ainakin hidastaa laihtumista. Stressi myös hidastaa aineenvaihduntaa ja saa lihakset kireiksi, joten vaikutus on päinvastainen, eli lihottava.

    Mikä auttaisi? Rentoutuminen, ajatusten kohdistaminen muualle kuin siihen omaan napaan (sekä "tunnesyömisen" tunnistaminen ja lopettaminen), itsestä huolehtiminen ja terveellisen ruokavalion ja liikunnan noudattaminen. Kultainen keskitie on ehkä klisee, mutta toimiva sellainen.

    Äänestä

  • joskus se auttaa... kirjoitti:

    Ihan ekaks, kiitos että ootte jaksanu vastailla näin paljon. On hyvä että saan edes jossain purkaa sydäntäni.

    Haluisin tosiaan mieluummin laihduttaa terveellisesti ja kunnolla kuin jollain kitukuureilla. Ehkäpä ois aika vähän tutkiskella itteeni ja myöntää se asia etten millään tapaa voi saada (pysyvästi) niitä kiloja yks kaks pois. Ois ihana saada nauttia kesästä kunnolla ilman paineita ja stressiä ja huomata se että voin nauttia asioista nytkin, vaikka tota ylimääräistä löytyiskin.

    Nyt kuulostaa hyvältä!! :) Nauti elämästä ja kesästä, vapauta itsesi ulkonäköpaineista. Itsensä tutkiskeleminen syvyyssuunnassa on hyvä tapa oppia uutta itsestään ja saada rauhaa ajatuksiin. Laihduttaminen nopeasti ei koskaan tuota hyviä, pysyviä tuloksia, joten malttia ja lepoa siinä missä treeniäkin.

    Äänestä

  • now you're talking kirjoitti:

    Nyt kuulostaa hyvältä!! :) Nauti elämästä ja kesästä, vapauta itsesi ulkonäköpaineista. Itsensä tutkiskeleminen syvyyssuunnassa on hyvä tapa oppia uutta itsestään ja saada rauhaa ajatuksiin. Laihduttaminen nopeasti ei koskaan tuota hyviä, pysyviä tuloksia, joten malttia ja lepoa siinä missä treeniäkin.

    Nyt alkaa tuntumaan jo aika typerältä kun luin omia tekstejäni. Mutta onneksi tää auttoi, yritän suunnata katseeni läheisiin ja kesäiseen luontoon, pois siitä omasta navasta. Haluan pysyä terveenä niin fyysisesti kuin henkisesti. Pitää täälläkin käyminen sitten lopettaa ettei ilkeät ajatukset ota valtaa. Hyvää jatkoa sulle ja kiitos auttavista sanoista. Ja upeeta kesää!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

haaveita__ kirjoitti:

Oon tässä nyt jo pitkän aikaa pyöritelly päässäni kaikenmaailman ajatuksia ja yritän pakottaa itteni hyväksymään sen että voin syödä seuraavat päivässä:

aamulla kaurapuuroa mansikkahillon kanssa lasi rasvatonta maitoa, välipalaks joku hedelmä esim. appelsiini ja päivälliseks sitte ihan vähän sitä ruokaa mitä nyt ikinä onkin.

Joku mussa vaan huutaa pään sisällä että näistä mukamas lihoisin. Tänäänkin oon syönyt vaan pari kurkun palaa ja sikapienen palan lihaa. Ja olo on sen mukainen. Tulinkin tänne hakemaan muiden mielipidettä, vaikka tiedän ettei noin "vähästä" pitäs lihoa, kun harrastan liikuntaakin 2 tuntia päivässä. Ääni pään sisällä vaan käskee olla syömättä, mutta en halua, en jaksa sitä. Auttakaa siskot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu