suoritan kaksoistutkintona lähihoitajaksi ja ylioppilaaksi. Lähihoitajaksi valmistuin nyt keväällä ja lukio olisi tarkoitus saada loppuun ensi keväänä. Hain lähihoitajan papereilla ammattikorkeaan ja kävin kokeissakin. Nyt olen alkanut miettiä, että onko sallittua ottaa vastaa opiskelupaikkaa, koska olen kirjoilla lukion puolella ensi vuoden? Lykkäisin aloitusta sen vuoden verran, että saan lukion loppuun, mutta onko siitä jotain sääntöjä,että ei saa pitää amk-paikkaa, jos on toisen oppilaitoksen kirjoilla? Opo sanoi että saa, mutta en sen ihmisen puheisiin hirveästi luota. Kiitoksia.
Voiko olla yhtä aikaa kirjoilla kahdessa koulussa?
mummuskeli
21185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ns. yhden korkeakoulupaikan sääntö, koskee saman lukuvuoden (1.8. - 31.7.) aikana ALKAVIA korkeakoulutuksia eli lukio (2. asteen koulutus) ei mitenkään vaikuta tähän ja voit olla kirjoilla samaan aikaan.
Myös esim. 3 eri AMK:ssa voi olla kirjoilla, jos opinnot alkaneet eri lukuvuosina.
hei kiitos kamalasti. tuo oli suuri helpotus. netistä kun yrittää ettiä, niin tuntuu että löytyy hirveän huonosti tuollaista tietoa. kiitos.