SAS LUOPUMASSA

Miksi ihmeessä Suomi ei enää kiinnosta SASsia?
Mitään kunnon kampanjoita ja tarjouksia ei ole
enää ollut tänä eikä viime vuonna.
Nyt oli nettisivuiltakin poistettu kokonaan
otsikko "SAS OFFERS"

Ei sen puoleen niiden sivuilta on aina ollut
helvatun vaikeaa saada lentoja mutta muiden
firmojen kautta on jotenkin onnistunut.
SASsin sivuilta kun etsii lentopaikkoja niin
koko ajan tulee ilmoitusta "vapaita paikkoja
ei ole JOKO menolennolla TAI paluulennolle"
Miksei se perhanan sivusto voi kertoa koska
niitä paikkoja on vapaana?
81579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

SAS-konsernin työnjaossa Suomi kuuluu Blue1:n alueeseen. Blue1 on Star Alliancen alueellinen jäsen ja se hoitaa jo nykyisin suurimman osan SAS:n syöttöliikenteestä. Lisäksi Blue1:lla on suoria reittejä useaan Euroopan kohteeseen. Blue1:n ja SAS:n tarjoukset ovat Blue1:n sivuilla.

Emoyhtiö SAS:n rooli Suomen ja Skandinavian välisessä liikenteessä on nykyisin hyvin marginaalinen. Muutama vuoro Helsingin ja Arlandan ja Helsingin ja Kööpenhaminan välillä samoin kuin lennot Tampereelta ja Turusta Kööpenhaminaan liikennöidään SAS:n kalustolla. Kaikki muu liikenne on Blue1:n operoimaa. Blue1 hoitaa mm. yksin SAS-ryhmän lennot Osloon ja Göteborgiin.

Äänestä
  • Saa siellä lentokoneessa sitten näkerrellä kynsiään. Ennen sai sentään edes jonkun sämpylän.

    Äänestä

  • huomaa kirjoitti:

    Saa siellä lentokoneessa sitten näkerrellä kynsiään. Ennen sai sentään edes jonkun sämpylän.

    ja sinä nojatuolimatkaaja et ole vähään aikaan tainnut istua SAS:n koneessa...

    Äänestä

  • sellaista kirjoitti:

    ja sinä nojatuolimatkaaja et ole vähään aikaan tainnut istua SAS:n koneessa...

    No miksei sitten kumpikaan (SAS/BLUE1)
    tarjoa enää suomalaisille lentoja kaukomaille
    tai Välimerelle?

    Eipä ole BLUE1:lläkään näkynyt tarjouksia
    Bangkokiin tai vaikka Malagaan.

    Äänestä

  • Bangkokiin kirjoitti:

    No miksei sitten kumpikaan (SAS/BLUE1)
    tarjoa enää suomalaisille lentoja kaukomaille
    tai Välimerelle?

    Eipä ole BLUE1:lläkään näkynyt tarjouksia
    Bangkokiin tai vaikka Malagaan.

    Sellaisiin kohteisiin jonne mennään joka tapauksessa, maksoi mitä maksoi.

    Äänestä

  • tarjouksia kirjoitti:

    Sellaisiin kohteisiin jonne mennään joka tapauksessa, maksoi mitä maksoi.

    SAS alkaa olla konkurssikypsä, kyllä sen joku kohta (saattaa) korjaa kuleksimasta...

    Äänestä

  • huomaa kirjoitti:

    Saa siellä lentokoneessa sitten näkerrellä kynsiään. Ennen sai sentään edes jonkun sämpylän.

    miksi vit... pitää aina syödä lentokoneessa??? en saatan... ymmärrä!! ruokaa saa kaupasta ja ravintolasta!!! syökää kotona helkutin KÖYHÄT!!

    Äänestä

  • haaaaaaahhaaa kirjoitti:

    miksi vit... pitää aina syödä lentokoneessa??? en saatan... ymmärrä!! ruokaa saa kaupasta ja ravintolasta!!! syökää kotona helkutin KÖYHÄT!!

    Sinulla hoono soomi on nyt pikkusen hommat hakusessa. Nimenomaan persaukiset eivät syö lentokoneessa, vaan hommaavat jostain vitun lidlistä sikanautaa ja patsastelevat sillä kaksi viikkoa. Urpoimmat, eli sinun kaltaisesi ääliöt tulevat vielä palstoille todistamaan omaa vähä-älyisyyttään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SUOMESTA? kirjoitti:

Miksi ihmeessä Suomi ei enää kiinnosta SASsia?
Mitään kunnon kampanjoita ja tarjouksia ei ole
enää ollut tänä eikä viime vuonna.
Nyt oli nettisivuiltakin poistettu kokonaan
otsikko "SAS OFFERS"

Ei sen puoleen niiden sivuilta on aina ollut
helvatun vaikeaa saada lentoja mutta muiden
firmojen kautta on jotenkin onnistunut.
SASsin sivuilta kun etsii lentopaikkoja niin
koko ajan tulee ilmoitusta "vapaita paikkoja
ei ole JOKO menolennolla TAI paluulennolle"
Miksei se perhanan sivusto voi kertoa koska
niitä paikkoja on vapaana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu