Vuosia sitten:
Aamu.
Herääminen aamulla, sänky kusessa. Väsymys, ei pahaa oloa viinasta enää pitkiin aikoihin. Epämääräiset muistikuvat eilisestä. Yhtäkkinen huomio lompakkoon, kännykkään ja kortteihin, nopea nousu eteiseen tutkimaan takin taskut ovatko em. asiat vielä tallessa. Vaistomainen katse myös lompakossa ajokorttiin, onko se vielä tallella vai poliisin poisottama -ei voi muistaa. Talsiminen jääkaapille -ei olutta. Tuskainen kiertely huoneessa edestaas, klo 9:n odottelu että pääsee lähiöpubiin kaljalle ja uuteen humalaan. Soitto välissä työpaikan pomolle että flunssa iski jälleen ja sairikselle. Vastapäätä hivenen epäluuloinen ääni luurissa. Mikä sekin paskantärkeä kyttäri on olevinaan, ajattelin. Minähän vaan hivenen pidän hauskaa ja rentoudun.
Puolipäivä.
Lähiöpubin savuisessa hämärässä juoppojen turinaa ja sorinaa, tuoppien tilaamista. Päässä alkaa tuntua taas tuttu nousuhumalan auvoisa tunne. Työpaikan ikävyydet unohtuvat, tuntuu että olen elämäni voimain tunnossa. Lisää kaljaa, tarjoilija!
Iltapäivä.
Nälkä iskee. Ei kun naapurikulmalle pizzeriaan vetäisemään iso pizza ja pikainen iltiksen selaaminen. Humala alkaa olla sellaista keskivahvaa. Turinaa tuntemattomien kanssa. Miksi he ovat niin vaivautuneita? Naista pitäisi saada. Pitäisiköhän mennä viereiseen isompaan lähiökuppilaan?
Ilta.
Turinaa epämääräisten hilpeiden pubinaisten kanssa, muka hauskoja vitsejä ja naurunremakkaa. Lisää kaljaa ja kossua spraitilla. Karaoke soi. Loppuillasta saan yhden naisista matkaan. Hän asuu kauempana ja kysyy voinko ottaa taksin. Mitäpä turhia, oma auto seisoo lähikorttelissa asuntoni parkkipaikalla. Otetaan se, ollaanhan tässä rattimiehiä. Naisen luona ovikello soi. Sisään tulee naisen ex-mieskaveri, haastaa minulle riitaa. Humalahurjana suutun, käyn vastauhitteluun. Iso mies tempaisee minua turpaan, verta tulee huulesta. Otan jalat alleni, onnistun häipymään.
Puoliyö.
Terveyskeskus. Verikokeen otto, vierellä kaksi poliisia. Promilleja 2,5 mittarin mukaan. Miten tällaista voi sattua minulle, taitavalle ajajalle, joka ei aiheuttanut mitään vaaraa! Kertoivat että asia menee oikeuteen ja ajokortti pysyy poisotettuna. Ajattelen että paska yhteiskunta, minua vastaan. Näytän niille vielä, kunhan vielä vähän aikaa jatkan juopottelua.
Seuraavat lähivuodet.
Kaljaa ja viinaa kotiin. Asunnon siivoaminen viinapullollisen voimalla. Kortitta ajoa kännissä. Uusi rattijuoppoustuomio. Satoja sekalaisia yhden yön naissuhteita eli tyhjyyttä. Lähiökapakoita. Tuoppeja, laseja. Muistikatkoja, mustia silmiä, repeytyneitä vaatteita, arpia. Pahoinpitelytuomio.
Kesäkuu 2007.
Astun työpaikkani parkkihallissa autoni istuimelle, käynnistys. Katson taustapeiliin. Tulee yht äkkiä mieleen vuosien takaiset kesäkuiset päivät, jotka täynnä tuskaa ja ahdistusta. Kiitollisuus siitä, että pääsin armosta AA:han v.1999 ja sain raitistua päivän kerrallaan. Asia joka pelasti elämäni, ja myös mahdollisti elämän kokemisen. Poissa ovat ahdistavat aamut, miettimiset missä olin, mitä tein, missä lompakko ja pankkikortit. Tilalla mielen tyyneys, luottamus tähän päivään, raittius. En voi sanoin kuvata kiitollisuuttani AA:lle ja korkeimmalle voimalle.
Toivon, että kaikki kärsivät alkoholistit saisivat avun -joko AA:n avulla tai muuta kautta.
Aamu.
Herääminen aamulla, sänky kusessa. Väsymys, ei pahaa oloa viinasta enää pitkiin aikoihin. Epämääräiset muistikuvat eilisestä. Yhtäkkinen huomio lompakkoon, kännykkään ja kortteihin, nopea nousu eteiseen tutkimaan takin taskut ovatko em. asiat vielä tallessa. Vaistomainen katse myös lompakossa ajokorttiin, onko se vielä tallella vai poliisin poisottama -ei voi muistaa. Talsiminen jääkaapille -ei olutta. Tuskainen kiertely huoneessa edestaas, klo 9:n odottelu että pääsee lähiöpubiin kaljalle ja uuteen humalaan. Soitto välissä työpaikan pomolle että flunssa iski jälleen ja sairikselle. Vastapäätä hivenen epäluuloinen ääni luurissa. Mikä sekin paskantärkeä kyttäri on olevinaan, ajattelin. Minähän vaan hivenen pidän hauskaa ja rentoudun.
Puolipäivä.
Lähiöpubin savuisessa hämärässä juoppojen turinaa ja sorinaa, tuoppien tilaamista. Päässä alkaa tuntua taas tuttu nousuhumalan auvoisa tunne. Työpaikan ikävyydet unohtuvat, tuntuu että olen elämäni voimain tunnossa. Lisää kaljaa, tarjoilija!
Iltapäivä.
Nälkä iskee. Ei kun naapurikulmalle pizzeriaan vetäisemään iso pizza ja pikainen iltiksen selaaminen. Humala alkaa olla sellaista keskivahvaa. Turinaa tuntemattomien kanssa. Miksi he ovat niin vaivautuneita? Naista pitäisi saada. Pitäisiköhän mennä viereiseen isompaan lähiökuppilaan?
Ilta.
Turinaa epämääräisten hilpeiden pubinaisten kanssa, muka hauskoja vitsejä ja naurunremakkaa. Lisää kaljaa ja kossua spraitilla. Karaoke soi. Loppuillasta saan yhden naisista matkaan. Hän asuu kauempana ja kysyy voinko ottaa taksin. Mitäpä turhia, oma auto seisoo lähikorttelissa asuntoni parkkipaikalla. Otetaan se, ollaanhan tässä rattimiehiä. Naisen luona ovikello soi. Sisään tulee naisen ex-mieskaveri, haastaa minulle riitaa. Humalahurjana suutun, käyn vastauhitteluun. Iso mies tempaisee minua turpaan, verta tulee huulesta. Otan jalat alleni, onnistun häipymään.
Puoliyö.
Terveyskeskus. Verikokeen otto, vierellä kaksi poliisia. Promilleja 2,5 mittarin mukaan. Miten tällaista voi sattua minulle, taitavalle ajajalle, joka ei aiheuttanut mitään vaaraa! Kertoivat että asia menee oikeuteen ja ajokortti pysyy poisotettuna. Ajattelen että paska yhteiskunta, minua vastaan. Näytän niille vielä, kunhan vielä vähän aikaa jatkan juopottelua.
Seuraavat lähivuodet.
Kaljaa ja viinaa kotiin. Asunnon siivoaminen viinapullollisen voimalla. Kortitta ajoa kännissä. Uusi rattijuoppoustuomio. Satoja sekalaisia yhden yön naissuhteita eli tyhjyyttä. Lähiökapakoita. Tuoppeja, laseja. Muistikatkoja, mustia silmiä, repeytyneitä vaatteita, arpia. Pahoinpitelytuomio.
Kesäkuu 2007.
Astun työpaikkani parkkihallissa autoni istuimelle, käynnistys. Katson taustapeiliin. Tulee yht äkkiä mieleen vuosien takaiset kesäkuiset päivät, jotka täynnä tuskaa ja ahdistusta. Kiitollisuus siitä, että pääsin armosta AA:han v.1999 ja sain raitistua päivän kerrallaan. Asia joka pelasti elämäni, ja myös mahdollisti elämän kokemisen. Poissa ovat ahdistavat aamut, miettimiset missä olin, mitä tein, missä lompakko ja pankkikortit. Tilalla mielen tyyneys, luottamus tähän päivään, raittius. En voi sanoin kuvata kiitollisuuttani AA:lle ja korkeimmalle voimalle.
Toivon, että kaikki kärsivät alkoholistit saisivat avun -joko AA:n avulla tai muuta kautta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tunnelmat on tavoitettu erinomaisesti.
Miksi elämä juopotellessa luiskahtaa kaikilla samaan uraan; kaikki elävät ikäänkuin samaa tarinaa?
Tarinaan kuuluvat myös Liskojen yöt, jolloin maataan esimerkiksi lattialla olevalla patjalla kylmää hikeä pursuten, silti palellen. Ei saa nukutuksi, eikä sen puoleen uskaltaisikaan. Olo on kaamea, mutta silti toivoo ettei aamu ikinä tulisi. Rasahdukset säikähdyttävät ja jos vaipuu horteeseen, kuulee yhtäkkiä jonkun kutsuvan nimeään, vaikka tietää olevansa yksin...
Siitä on kauan, mutta ihmeen elävästi ne kokemukset säilyvät muistissa.
paljon samaa kuin minulla. Hyvä ja rehellinen teksti! Noin sen huomaa, kun aika menee sitä välillä pysähtyy ja miettii entistä elämää.
Hyvä