Hei kaikki. Olen anorektikko. sitä on kestänyt jo noin vuoden. Aika saattaa tuntua pitkältä, mutta minun silmissäni se on ollut jo ikuisuus. Todellakin, ennen ihailin anorektikkojen päättäväisyyttä ja tavallaan myös heidän ulkonäköään ja ennen leveilin kavereilleni sillä, että en ollut syönyt mitään koko päivänä. Nykyään se on yhtä tuskaa, kun joutuu piilottelemaan asioitaan. Anoreksiasta seuraa masennus ja voin kertoa, että se on kamalaa. Minäkin herään päivisin nyt ke´sälomalla noin 12 aikoihin ja lasken, että minulla on vielä 9 tuntia aikaa siihen, että voisin mennä nukkumaan. Päädyn siis joka päivä katsomaan samat ohjelmat kahteen kertaan läpi. Mietitte varmaan, miksi en mene vaikka ulos, mutta ette voi ymmärtää syytä, jos itse ette ole samassa tilanteessa. Tälläistä ei jaksa kauaa siksi haluan parantua! Toivon siis sydämeni pohjasta, että muut eivät ikinä sairastuisi anoreksiaan ja jos niin käy niin minä haluan auttaa. Jos haluatte keskustella kanssani niin kertokaa vain.
Ennen ihailin
Anorektikko
3527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mullakin on ollut anoreksia "täysillä" noin 3/4 vuotta. Sitä ennen oli sellaisia pieniä laihdutus yrityksiä, jotka tein melkeinpä tiedostamatta. Mullakin oli just toi ihailuvaihe alussa ja selitin, että en ole syöny mitää jne. Mutta nyt... Yritän pitää sen niin salassa ja laskeskelen aina, että kuinka paljon ehdin laihtua koulujen alkuun mennessä. Syömisistäni on tullut jo hieman perheen ja kavereiden keskuudessa juttua ja se ahdistaa. Ja tietenkin on huono itsetunto, vaikka muuta yritän välillä esittää. Kaverini on ollu meillä yötä melkein viikon ja olen joutunut syömään hirveästi hälventääkseni epäilyt. Nyt masentaa. Tänään on paastopäivän paikka. Kerro ajatuksiasi, jos sinäkin haluat vielä purkaa sydäntäsi
Onko sinulla masennusta? Nimittäin minulla oli tai on vieläkin vähän, mutta 2 päivää sitten päätin lopettaa koko touhun, koska tajusin, että olin jo melkein vuoden tuhlannut elämästäni. Laihduin toki, mutta menetin ystäväni, koska kiukuttelin heille nälissäni, harrastukseni olen melkein lopettanut, koska en pärjää siinä enää elämästäni tuli täyttä helvettiä! Asia, joka sai minut tajuamaan, että täytyy lopettaa oli veljeni kihlattu. Juttelin hänen kanssaan ihan vain kuulumisia ja keskustellessamme hän kertoi menneisyydestään, kuinka oli sairastanut bulimiaa puolitoista vuotta ja hukannut sen ajan elämästään. jos hän ei olisi löytänyt veljeäni hän olisi jo kuollut, koska ajatteli niin usein itsemurhaa. Sama juttu on minulla. Löysin poikaystävän ja huomasin, että asioiden täytyy muuttua. Jos sinusta tuntuu siltä, että et vain halua vaivautua paranemaan, koska et näe siihen syytä. Niin voin vakuuttaa, kun alat syömään vaikka vain yhden lämpimän ruoan päivässä olosi paranee heti ja huomaat, kuinka todellakin olet tuhlannut aikaasi! Anteeksi jos olet jo tottunut kuulemaan näitä juttuja muilta, mutta voin kertoa, että tiedän mistä puhun. Kun olet pystynyt myöntämään itsellesi, että haluat parantua niin sitten vasta puhu muiden kanssa. Toivon todellakin, että haluat päästä eroon anoreksiasta!!
Kyllähän näitä näkee ja kuulee, mutta hyvästähän ne vaan on. Parantuminen olisi ihana asia. Sehän siinä just on, että kun haluan parantua, mutta haluan myös LAIHTUA. Ehkä sitten kun olen tavoitepainossani... Tyypillistä anan puhetta: lopetan sitten kun olen laihtunut tarpeeksi. Mutta sitten kun on laihtunut tarpeeksi, niin tulee uusi tavoite. Liian vaikeaa kertoa kellekkään. Sitten kun olen laihtunut, yritän kertoa. Noh, tuota kukaan tuskin uskoo. Kuulostaa tyhmälle kyllä, mutta halu laihtua on liian kova, en pääse siitä irti.
Masennusta ei ole paljoakaan, vain siitä tulee jos olen syönyt.