Huoh.. ajattelin vähän keventää mieltäni kirjoittamalla tilanteestani tänne.. kaikki alkoi n. kaksi kuukautta sitten kun sattumoisin törmäsin erääseen kauniiseen ja hyvin pukeutuvan naiseen työpaikallani ja jälkeenpäin sain vielä huomata että hän on todella fiksu. Eli kaikin puolin ihannenainen, sellainen josta olen koko ikäni haaveillut. Ihastuin siinä hetkessä aivan silmittömästi tähän naiseen, sen jälkeen en ole saanut häntä mielestäni, en sitten millään. Olen kyllä monesti yrittänyt.. mutta tuloksetta. Elin monta viikkoa jonkinlaisessa haavemaailmassa, pystyin niin selvästi kuvittelemaan meidät yhdessä ja vieläpä onnellisina :) Elin tavallaan omien haaveideni luomassa todellisuudessa, ei kovin fiksua mutta minkäs teet kun tunteet ovat niin voimakkaat. Olen aina tiennyt että tunteet ja järki harvemmin kulkee käsi kädessä, ja nyt jos milloinkaan se on todellakin tullut todettua. No tartuin tuumasta toimeen ja otin yhteyttä tähän naiseen, vastaus oli kohtelias mutta samalla hyvin tyrmäävä. Sain tietää että hänellä on jo poikaystävä. No luulin että tunteeni kylmenisivät sen jälkeen kun sain siitä tietää, mutta toisin kävi. Haaveilen hänestä edelleen vaikka tiedän että tiemme ei tuu koskaan kohtaamaan. Nyt tunnen melkeinpä jonkinlaista syyllisyttä siitä että edes ajattelen toisen miehen naista.. vieläpä teen kaikkeni osoittaakseni hänelle olevani parempi ja rehellisesti sanoen toivon että heidän suhde kariutuisi, koska uskon että tämä nainen olisi onnellisempi minun vierelläni.. Ei kovin fiksuja ajatuksia, mutta olenpa ainakin rehellinen. Eli summa summarum: Hankala tilanne. Onko mitään hyviä ehdotuksia?
Hankala tilanne
Firefly
71178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
...tämä olisi voinut olla minun kirjoittamani! Paitsi tietysti, että olen nainen ja ihastunut mieheen. :)
Olen yli kahdeksan kuukauden ajan haaveillut yhteisestä tulevaisuudesta miehen kanssa, joka joidenkin kuukausien tuntemisen jälkeen kertoi olevansa varattu. Hän ei oikeastaan ole osoittanut minua kohtaan muita kuin kaverillisia tunteita, mutta tunnen niin uskomattoman vahvasti, että hän olisi minulle sopiva, jopa "se oikea"...
Nyt sitten huonoa omaatuntoa potien toivon, että hänen nykyinen suhteensa menisi poikki. *Huoh*
Mutta on se hyvä, että on edes se ihana haavemaailma, jossa voi kehitellä kaikenmoisia mielikuvia ihastuksen kohteesta! =)
Ehdotuksia tai neuvoja ei pahemmin löydy, paitsi että jos jaksat, niin odota ja seuraa heidän suhdettaan, jospa se vaikka menisi poikki...
Sitä odotellessa ole hänelle hyvä ystävä, älä painosta, tai ole liian vihjaileva.
Ja jos hän sattuisi eroamaan nykyisestään, niin et kuitenkaan saisi heti ryhtyä piirittämään vapautunutta unelmaa, vaan hänen pitäisi antaa parantua vanhasta suhteesta rauhassa, muuten mahdollinen suhteenne on tuhoon tuomittu jo ennen alkamistaan.
Mukavia haaveita! :)
voiko olla ystävä jos kyttää tosiasiassa vaan tilaisuutta käydä kimppuun heti kun toinen tulee jätetyksi? vähä mä ainakin suuttusin jos mulla tommonen ihminen olis ja väittäs vielä olevansa "ystävä". Yäk!!!
Kiitos, viestisi oli varsin mieltä ylentävä ja kiva kuulla että kohtalotovereita löytyy :) Toivottavasti asiat vielä järjestyy parhaalla mahdollisella tavalla kummankin osalta :)
No meillä taitaa olla vähän eri käsitys ystävyydestä :) En ole koskaan ajatellut käydä kenenkään "kimppuun", varsinkaan sellaisen josta todella välitän. Haluan vain että tämä henkilö on onnellinen.. ja jos en itse pysty sitä onnellisuutta tarjoamaan, niin parempi kun antaa asian olla.
Jos oot noin korviasi myöten rakastunut niin eipä siihen auta muu kuin elä siinä haavemaailmassasi, niin, ehkä parinkytä vuoden päästä, kun työkaverisi on saanut puolitusinaa muksua ja paisunut muodottomax ja muistuttaa lähinnä lehmää niin pikku hiljaa säkin ehkä rupeat tajuamaan hukkaan heitetyn elämäsi!
Juuh no en ole kylläkään ajatellut odottaa parikymmentä vuotta. Yritän parhaani mukaan saada tämän henkilön mielestäni, toivottavasti se vielä jonain kauniina päivänä onnistuu.. ja sitten voin taas ihastua tulisesti johonkin vapaaseen :)
Se oli kahden ihmisen välistä kemiaa heti ensinäkemältä, mies vain veti minua puoleensa kuin magneetti, järjen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.
Minäkin olen jäänyt tuohon haavemaailman loukkuun mutta minkäs teet?
Yritän järkeillä itselleni päivittäin että unohtaisin moiset haihattelut ja keskittyisin omaan elämääni, tähän mennessä tuloksetta. Töihini kyllä olen syventynyt ja oikein huolella ;)
Vastapuolelle en ole tuntemuksiani paljastanut, enkä aikkokaan sillä hän on naimisissa.
Valoa kuitenkin näkyy tunnelin päässä koska vaihdan piakkoin työpaikkaa ja uskon että tämä "järjetön ihastus" vain hiljaa unohtuu pois mielestä. En ole koskaan uskonut tälläisiin "kun kohdalle sattuu, tietää"-kliseisiin...kait se on pakko. Tunteet ja järki eivät todellakaan käy aina käsikädessä. Voimia!