Automatka tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka mökille olikin vain vajaan tunnin patka. Maisemat vaihtuivat tiuhaan, mutta silti tuntui, ettemme edenneet lainkaan.
Kauheita ajatuksia pyöri päässäni, vaikka koitin pitää ne poissa. Isä vaikutti rauhalliselta, vaikka tiesin että häntä pelotti aivan yhtä paljon kuin minuakin.
- Mistä te riitelitte äidin kanssa, kysyin katsomatta isääni.
- Vanhoista jutuista... Eikä sinun tarvitse tietää niistä, isä vastasi totisena.
Minua itketti, mutta en itkenyt, vaan pidin pahan olon sisälläni. En halunnt itkeä isän nähden.
- Pitääkö niitä vanhoja asioita kaivaa aina uudestaan esiin? Mitä se mihinkään auttaa? Antaisitte olla, sanoin ääni väristen ja tunsin kuina pala kasvoi kurkussani.
Isä ei vastannut. Hän vain puristi rattia ja tuijotti eteensä.
- Entä jos äiti ei olekaan siellä, kysyin ja samalla kylmät väreet kulkivat kehoni lävitse. En halunnut ajatella, mitä kaikkea on voinut tapahtua, mutta en kyennyt ajamaan ajatuksia pois.
- No missä muuallakaan hän olisi?
- En tiedä, mutta millä äiti olisi mökilekkään päässyt, kun otit rahat, pankkikortit ja avaimet häneltä pois?
- Niin... Kohtahan sen näemme, isä vastasi rauhallisesti.
Loppumatkan olimme hiljaa.
Viimein saavuimme mökin pihaan. Juoksin mökin luo, ovi oli auki. Äitiä en kuitenkaan nähnyt missään. Pöydällä oli paperilappuja, joissa oli äidin käsialalla kirjoitettua tekstiä.
En muista tarkkaan mitä lapuissa luki, mutta muistan, että isälle tarkoitetussa lapussa äiti pyysi pitämään minusta hyvää huolta. Minulle tarkoitetusta viestistä en muista kuin sen, että äiti oli kirjoittanut rakastavansa minua ja piirtänyt siihen sydämen tai pari. Pöydällä oli vielä kolmas lappu, jossa pyydettiin, että puku, joka oli sohvalla, puettaisiin äidin päälle hänen hautajaisiinsa.
Laput luettuani en enää voinut olla itkemättä. Paniikki valtasi minut, halusin löytää äidin. Juoksin itkien pihalle ja huusin äitiä niin kovaa kuin pystyin, mutta en saanut vastausta. Olin aivan varma, että löytäisin äidin vajasta. Vajasta, jossa oli työkaluja naulasta kirveeseen. En pystynyt menemään vajaan. Pelko kasvoi siälläni niin, etten pystynyt kuin itkeä. Isä meni vajaan, mutta äiti ei ollut sieläkään.En enää tiennyt mistä etsiä. Huusin niin, että kurkuun sattui ja niin huusi isäkin.
Vihdoin kuulin äidin äänen. Juoksin ääntä kohti ja kysyin missä hän on. Löysin äidin kalliolta. Hän oli kuullut auton ajavan pihaan ja juossut kalliolle piiloon. Hän ei ollut arvannut, että minä olisin isän mukana etsimässä häntä.
Kaikki tuntui epätodelliselta. Minua huimasi. Halasin äitiä, enkä tiennyt olinko iloinen vai vihainen. Pääasia kuitenkin oli, että äiti löytyi ja että äiti oli elossa. Ilman äitiä en olisi tähän asti selvinnyt.
Myöhemmin puhuin äidin kanssa tapahtuneesta. Hän kertoi, että oli liftannut mökille ja nukkunut ensimmäisen yön ulkona, koska ei ollut saanut ovea auki ilman avaimia. Aamulla hän oli kuitenkin saanut tiirikoitua oven auki ja päässyt sisään.
Äiti oli kyllästynyt elämään. Hän oli yrittänyt tappaa itsensä häkään, laittamalla takan pellin liian aikaisin kiinni. Onneksi hän ei onnistunut.
Antakaahan palautetta.
-Zuz-
Kauheita ajatuksia pyöri päässäni, vaikka koitin pitää ne poissa. Isä vaikutti rauhalliselta, vaikka tiesin että häntä pelotti aivan yhtä paljon kuin minuakin.
- Mistä te riitelitte äidin kanssa, kysyin katsomatta isääni.
- Vanhoista jutuista... Eikä sinun tarvitse tietää niistä, isä vastasi totisena.
Minua itketti, mutta en itkenyt, vaan pidin pahan olon sisälläni. En halunnt itkeä isän nähden.
- Pitääkö niitä vanhoja asioita kaivaa aina uudestaan esiin? Mitä se mihinkään auttaa? Antaisitte olla, sanoin ääni väristen ja tunsin kuina pala kasvoi kurkussani.
Isä ei vastannut. Hän vain puristi rattia ja tuijotti eteensä.
- Entä jos äiti ei olekaan siellä, kysyin ja samalla kylmät väreet kulkivat kehoni lävitse. En halunnut ajatella, mitä kaikkea on voinut tapahtua, mutta en kyennyt ajamaan ajatuksia pois.
- No missä muuallakaan hän olisi?
- En tiedä, mutta millä äiti olisi mökilekkään päässyt, kun otit rahat, pankkikortit ja avaimet häneltä pois?
- Niin... Kohtahan sen näemme, isä vastasi rauhallisesti.
Loppumatkan olimme hiljaa.
Viimein saavuimme mökin pihaan. Juoksin mökin luo, ovi oli auki. Äitiä en kuitenkaan nähnyt missään. Pöydällä oli paperilappuja, joissa oli äidin käsialalla kirjoitettua tekstiä.
En muista tarkkaan mitä lapuissa luki, mutta muistan, että isälle tarkoitetussa lapussa äiti pyysi pitämään minusta hyvää huolta. Minulle tarkoitetusta viestistä en muista kuin sen, että äiti oli kirjoittanut rakastavansa minua ja piirtänyt siihen sydämen tai pari. Pöydällä oli vielä kolmas lappu, jossa pyydettiin, että puku, joka oli sohvalla, puettaisiin äidin päälle hänen hautajaisiinsa.
Laput luettuani en enää voinut olla itkemättä. Paniikki valtasi minut, halusin löytää äidin. Juoksin itkien pihalle ja huusin äitiä niin kovaa kuin pystyin, mutta en saanut vastausta. Olin aivan varma, että löytäisin äidin vajasta. Vajasta, jossa oli työkaluja naulasta kirveeseen. En pystynyt menemään vajaan. Pelko kasvoi siälläni niin, etten pystynyt kuin itkeä. Isä meni vajaan, mutta äiti ei ollut sieläkään.En enää tiennyt mistä etsiä. Huusin niin, että kurkuun sattui ja niin huusi isäkin.
Vihdoin kuulin äidin äänen. Juoksin ääntä kohti ja kysyin missä hän on. Löysin äidin kalliolta. Hän oli kuullut auton ajavan pihaan ja juossut kalliolle piiloon. Hän ei ollut arvannut, että minä olisin isän mukana etsimässä häntä.
Kaikki tuntui epätodelliselta. Minua huimasi. Halasin äitiä, enkä tiennyt olinko iloinen vai vihainen. Pääasia kuitenkin oli, että äiti löytyi ja että äiti oli elossa. Ilman äitiä en olisi tähän asti selvinnyt.
Myöhemmin puhuin äidin kanssa tapahtuneesta. Hän kertoi, että oli liftannut mökille ja nukkunut ensimmäisen yön ulkona, koska ei ollut saanut ovea auki ilman avaimia. Aamulla hän oli kuitenkin saanut tiirikoitua oven auki ja päässyt sisään.
Äiti oli kyllästynyt elämään. Hän oli yrittänyt tappaa itsensä häkään, laittamalla takan pellin liian aikaisin kiinni. Onneksi hän ei onnistunut.
Antakaahan palautetta.
-Zuz-
Vastaukset 2
Vanhimmat
on tässä selvänä ja sitähän kaikki kirjoittajat tavoittelevat. Vahinko, että ensin on elettävä sellainen elämä ...
kiitos palautteesta. ikävää se kyllä on, mutta vastoinkäymiset ja surulliset tapahtumat kuuluvat elämään. valitettavasti.
-zuz-