Milloin

Seurapuhuja on tehnyt vaikutuksen ja pysäyttänyt ajattelemaan omaa uskoa Isään Jumalaan?

Meikäläinen ei enää jaksa muistaa. Samaa palttua tulee pöntöstä vuodesta toiseen. Vuosiin en ole puheista enää viisastunut enkä ole sielulleni apetta saanut.

Olisko aika tuulettua ja tuoda uusia tuulia seurapuheisiin. Tunkkaiselta tuntuu se sama jaappaus samojen teemojen tiimoilta.

Kenelläkään samoja fiiliksiä?
2285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

50- ja 60-luvuilla ja kouluiässä kieltäytyneenä seurapenkistä, en huomaa mitään eroa-vaikka elämme uudella vuosituhannella! Maailma kehittyy, srk oppeineen makaa vanhoissa juoksuhaudoissaan ja sinne jääkin ja kuolee pois!

Äänestä

Juuri mainitsemastasi syystä olen neuvonut veljiä ja sisaria käymään monipuolisesti eri kuppikuntien tilaisuuksissa. Niistä kun saa vaivatta uutta evästä taivasmatkalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viimeksi kirjoitti:

Seurapuhuja on tehnyt vaikutuksen ja pysäyttänyt ajattelemaan omaa uskoa Isään Jumalaan?

Meikäläinen ei enää jaksa muistaa. Samaa palttua tulee pöntöstä vuodesta toiseen. Vuosiin en ole puheista enää viisastunut enkä ole sielulleni apetta saanut.

Olisko aika tuulettua ja tuoda uusia tuulia seurapuheisiin. Tunkkaiselta tuntuu se sama jaappaus samojen teemojen tiimoilta.

Kenelläkään samoja fiiliksiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu