Hiljaista... vain kuorsauksesi täyttää huoneen,itkettää... taas se tapahtui. Voi miksi et ymmärrä? Rumia haavoittavia sanoja puolin ja toisin. Syytin sinua juopoksi, vaikka eihän se niin ole. Juot kai kohtuudella, vain minun maailmassani se on paljon. Miksi siis ymmärtäisitkään.
Sinä sanoit minua laiskaksi, en haluaisi tehdä mitään, olla vain ja maata. Se satutti, taas kerran... vaikka tottahan se on. En jaksa mitään. Sinä tiedät että kärsin vaikeasta masennuksesta. Sinä tiedät että syön lääkkeeni säännöllisesti ja käyn terapiassa, sinä sanot ymmärtäväsi, muttet silti ymmärrä. Et oikeasti. Miten voisitkaan.
Minä yritän, ihan oikeasti yritän. Olen yrittänyt puolustella sinulle, että miten minulta voisikaan vaatia niin vaativaa suoritusta kuin kotitöiden säännöllinen tekeminen, kun suuri voitto päivälle on jo se, että ylipäänsä nousen sängystä ylös, puhumattakaan siitä, jos teen sen jo aamusta. Mutta ei minä en tee mitään...
Mutta sinä olet poikkeus, sinä käyt töissä, saat siis "vaihtaa viihteelle". Minä olen vain patalaiska, en tee mitään. Varsinkaan nyt kun koulusta on kesäloma. Minä patalaiska ja saamaton nahjus, joka en ole edes kesätöissä. En pysty edes siihen. Olen yrittänyt puhua tunteistani, olla panttaamatta kaikkea sisälleni, mutta ei. Sekään ei riitä. En saa sinulta ymmärrystä. Mutta en voi sitä kai vaatiakkaan. Kuinka voisin keneltäkään vaatia.
Ja silti miksi aina minun on oltava se, jolle kaikki sopii, joka ymmärtää, auttaa, kuuntelee jne. mutta minua ei tarvitse ymmärtää? Koska niin vain on, niin on aina ollut. En osaa muutakaan.
Tiedän, etä sinullakin on rankkaa ja poden siitä jatkuvasti huonoa omaatuntoa. Mutta minä olen sairas, miksei kukaan tajua sitä. Onhan se ollut jo vaikeaa itsenikin hyväksyä, mutta niinhän se on. Ei ihmisen tarvitse syödä lääkkeitä ja käydä terapiassa, ellei ole sairas, eihän?
Miksi ymmärretään se, jos ihmiseltä katkeaa jalka, ettei hän kykene mihinkään? Miksi ymmärretään jos ihminen on sokea tai kuuro, ettei hän kykene samanlaisiin asioihin kuin muut? Mutta miksi se ei kelpaa syyksi, jos mieli sairastuu? Olenko itse siihen syypää, jos luonto soi minulle nämä geenit ja sen elinympäristön kaikkine tekijöineen, joissa elin? Olenko siis itse syyllinen siihen, että sairastuin ja en siksi ansaitse ymmärrystä? Olisinko itse halunnut tätä, jos olisin saanut valita? Ja silti tähän minun on vain nöyränä tyydyttävä. En voi muutakaan.
"Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin. Mä oon säälittävä rukka, joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois. Mitä musta jää, kasa ikävää.
Samantekevää."
Sinä sanoit minua laiskaksi, en haluaisi tehdä mitään, olla vain ja maata. Se satutti, taas kerran... vaikka tottahan se on. En jaksa mitään. Sinä tiedät että kärsin vaikeasta masennuksesta. Sinä tiedät että syön lääkkeeni säännöllisesti ja käyn terapiassa, sinä sanot ymmärtäväsi, muttet silti ymmärrä. Et oikeasti. Miten voisitkaan.
Minä yritän, ihan oikeasti yritän. Olen yrittänyt puolustella sinulle, että miten minulta voisikaan vaatia niin vaativaa suoritusta kuin kotitöiden säännöllinen tekeminen, kun suuri voitto päivälle on jo se, että ylipäänsä nousen sängystä ylös, puhumattakaan siitä, jos teen sen jo aamusta. Mutta ei minä en tee mitään...
Mutta sinä olet poikkeus, sinä käyt töissä, saat siis "vaihtaa viihteelle". Minä olen vain patalaiska, en tee mitään. Varsinkaan nyt kun koulusta on kesäloma. Minä patalaiska ja saamaton nahjus, joka en ole edes kesätöissä. En pysty edes siihen. Olen yrittänyt puhua tunteistani, olla panttaamatta kaikkea sisälleni, mutta ei. Sekään ei riitä. En saa sinulta ymmärrystä. Mutta en voi sitä kai vaatiakkaan. Kuinka voisin keneltäkään vaatia.
Ja silti miksi aina minun on oltava se, jolle kaikki sopii, joka ymmärtää, auttaa, kuuntelee jne. mutta minua ei tarvitse ymmärtää? Koska niin vain on, niin on aina ollut. En osaa muutakaan.
Tiedän, etä sinullakin on rankkaa ja poden siitä jatkuvasti huonoa omaatuntoa. Mutta minä olen sairas, miksei kukaan tajua sitä. Onhan se ollut jo vaikeaa itsenikin hyväksyä, mutta niinhän se on. Ei ihmisen tarvitse syödä lääkkeitä ja käydä terapiassa, ellei ole sairas, eihän?
Miksi ymmärretään se, jos ihmiseltä katkeaa jalka, ettei hän kykene mihinkään? Miksi ymmärretään jos ihminen on sokea tai kuuro, ettei hän kykene samanlaisiin asioihin kuin muut? Mutta miksi se ei kelpaa syyksi, jos mieli sairastuu? Olenko itse siihen syypää, jos luonto soi minulle nämä geenit ja sen elinympäristön kaikkine tekijöineen, joissa elin? Olenko siis itse syyllinen siihen, että sairastuin ja en siksi ansaitse ymmärrystä? Olisinko itse halunnut tätä, jos olisin saanut valita? Ja silti tähän minun on vain nöyränä tyydyttävä. En voi muutakaan.
"Nyt mä oon väsynyt, turta ja sekaisin. Mä oon säälittävä rukka, joka murheeseen uppoo, eikä pääse pois. Mitä musta jää, kasa ikävää.
Samantekevää."
Vastaukset 2
Vanhimmat
mun elämästä.. muakin syytetään laiskaksi, kun en jaksa kovin paljon kotitöitä. Mutta olenhan masentunut. Enkä jaksaisi aamuisin herätä sängystä ylös... Mutta koko ajan parantumaan päin. Toivottavasti. Toivotan Sinulle ymmärrystä ja voimia jaksamiseen! Itsekään en paljoa ymmärrystä läheisiltäni saa.
Rakas ystävä.
Kirjoituksesi oli ihan minun elämästä.
Olen masentunut syön lääkkeni,olin sairaalassa monta viikkoa.
Nyt olen ollut kotona olin yksin lasten kanssa melkein kuukauden.
Tukea piti tulla joka puolelta,mites kävikään.
Kerran kuukaudessa mielenterveys hoitajalle aika,kyl se siitä...
Kukaan ei tätä minun masennusta tajua eihän se ulospäin näy.
Laitan itseäni ihan itseni takia.
Heinäkuussa alkaa työt odotan sitä kovasti.