Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Rikkaat joutuvat kärsimään enemmän kuin köyhät

tosi reilua?

Jos minä ajan ylinopeutta, niin saa 150€ sakkoja, jos taas Teemu Selänne ajaa samanlaista ylinopeutta, niin saa jo 500 000€ sakot. Reilua?

Sama juttu nytkin, jos kyseessä olisi joku Alepan kassatyttö, joka olisi ajaannut ilman korttia ja olisi päästetty kotiarestiin, niin kukaan ei olisi sanonut mitään. Mutta kun kyseessä on julkkis, niin joutuu kärsimään todennäköisesti jopa koko tuomion, kun jopa raiskaaja tai murhaaja olisi päässyt puolella.

Toiseksi missä on tuomion suhteellisuus? Sakot siis voivat perustua tuloihin, mutta aresti ei vai? Minulle tuollainen tuomio ei tuntuisi missään, en muutenkaan käy koskaan ulkona ja kuukausia olen istunut kotona tietokoneen ääressä poistumatta asunnosta. Olin valmis jopa menemään vankilaan totaalina, mutta sain vapautuksen huonon fyysisenkunnon takia.

Kolmanneksi linnatuomio olisi tehnyt minusta "kovanjätkän", olisi millä kerskua kavereille ircissä, toiselle se voi olla koko uran loppu. Paris voi menettää ja todennäköisesti menettääkin kaikki mainossopimukset ja mallityöt, kun yksikään yritys ei halua, että niinden tuotteita mainosti linnassa istunut henkilö. Joten Parisille tuo tulee vielä maksamaan miljoonia ja miljoonia dollareita. Minulle se ei maksaisi mitään.

Ja esimerkiksi venäjällä kodittomat tahallaan tekevät rikoksen päästäkseen talviksi vankilaan, saadakseen katon pään päälle ja ruoan. Istuvat puoli vuotta ja keväällä pääsevät ulos. Kesän kun on lämmintä asuvat ulkona, ja syksyllä taas tekevät jonkun pienen rikoksen päästääkseen talviksi vankilaan. Onko heille se vankilatuomio samanlainen rangaistus kuin se olisi vaikka Teemu Selänneelle?

26

775

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • istuu muutaman

      päivän hienosto vankilassa,erillään muista.Vaikka hän ei tekisi päivääkään töitä rahat riittäisivät loppu elämän.Julkisuutta hän vain hakee,kun ei ole mitään mikä kiinnostaisi keksii tuollaista.

      • haloooooo

        Mikä ihmeen hienostovankila? Samanlainen vankila missä kaikki muutkin istuvat, mitään erikoisuuksia siinä ole ollut, ei edes tyynyä.

        Erillään muista koska muuten turvallisuutta ei voida turvata. Kaikki entiset poliisitkin joutuvat istumaan erillään, koska muuten heidät tapettaisiin samana päivänä. Ja yksin istuminen jo itsestään kovempi rangaistus kuin muilla, yksinäisyyden ja juttelukaverin puutteen takia. Vankiloissa mutten rangaistuksena käytetään eristyssellit, joten ne eivät ole mikään luksus paikka, vaan päinvastoin.

    • ajokortitta

      Ei tuo mikään kova tuomio ole. Luin eilen amerikkalaisten mielipiteitä Parisin tuomiosta ja eräskin nainen kertoi miten hänen aviomiehensä joutui istumaan 90 vrk vankilassa ajokortitta ajamisesta vaikka ei ollut edes rattijuoppo.

      • hän oli

        Ja sitä ennen hän oli pidätettynä kymmenen kertaa ja on istunut vankilassa yli puolet elämästään. Ei ole maksanut elätysmaksuja kymmenenvuoteen ja hänestä oli tehty kuusi pidätysmääräystä viidessä osavaltiossa?

        Ilman taustatietoja tuollaisilla väitteillä ei ole yhtään arvoa.

      • taustaa myös
        hän oli kirjoitti:

        Ja sitä ennen hän oli pidätettynä kymmenen kertaa ja on istunut vankilassa yli puolet elämästään. Ei ole maksanut elätysmaksuja kymmenenvuoteen ja hänestä oli tehty kuusi pidätysmääräystä viidessä osavaltiossa?

        Ilman taustatietoja tuollaisilla väitteillä ei ole yhtään arvoa.

        Myös Parisin taustalla olleet USEAT töppäykset ovat vaikuttaneet hänen tuomioonsa yhden rikkeen sijaan.

        Tuomio ei ole kohtuuton. Se on ankara, mutta ei todellakaan kohtuuton.

      • ota huomioon

        Että huolimatta kenenkään naisen aviomiehestä, Parisin tuomio on moninkertainen, mitä yleensä annetaan. Ja noista tuomioista ei istuta kuin 10%, ja sitten pois. Yleensä saa valita ehdottoman ja ehdollisen yhdyskuntapalvelun avovankilan väliltä.

      • .....
        taustaa myös kirjoitti:

        Myös Parisin taustalla olleet USEAT töppäykset ovat vaikuttaneet hänen tuomioonsa yhden rikkeen sijaan.

        Tuomio ei ole kohtuuton. Se on ankara, mutta ei todellakaan kohtuuton.

        http://abcnews.go.com/TheLaw/story?id=3258566&page=1

      • katso tarkemmin

      • on saanut
        katso tarkemmin kirjoitti:

        tuollaisten julkkisasianajajien lausuntoja. Niillä on oma lehmä ojassa.

        paitsi useita alan tunnustuksia niin paljon mainetta ja kunniaa erittäin korkean profiilin oikeuskäsittelyissä kuten Whitewatergatessa. Se, että hän on myös toiminut julkkisten asianajajana ei tee hänestä yhtään huonompaa. Hän on yksi USA:n merkittävimmistä asianajajista.

      • Hyvä mainos

      • Riippumatta siitä

    • tavalla

      ei kannata verrata suomea jenkkeihin, kun siellä on ihan eri laki. suomessa paapotaan edelleen rikollisia, jenkeissä saavat sentään mitä ovat ansainneet.

      • jenkkeissä

        Jenkeissä maailman vaarallisin terroristi ja kansanmurhaaja on presidentin virassa.

    • D'oh

      muista että selänne on MILJONÄÄRI, jolle 50 000€ on sama ku suomalaiselle opiskelijalle 20€. eli on oikeudenmukaista. sehä olis naurettavaa jos joku paris hilton joutuis maksamaan sakkoa 150$. sehä vaan naurais ja kaivas jostain auton roskiksesta 500$ ja maksais sakkonsa sillä.

      • Sanois vielä

        että pidä loput tippinä ja kikattais kuin hullu.

        "sehä olis naurettavaa jos joku paris hilton joutuis maksamaan sakkoa 150$. sehä vaan naurais ja kaivas jostain auton roskiksesta 500$ ja maksais sakkonsa sillä."

    • J.J.K.

      Jos minä saan 150 euron sakot, olen pulassa, koska ei ole edes tuollaista summaa. Jos suuri kiekkoilija Selänne saa 150 euron sakot, ei se tunnu hänellä missään. Teemu on kyllä hyvä jätkä, enkä toivo hänelle sakkoja enkä mitään muutakaan ikävää, mutta liikennerikkomustapauksessa on tärkeä, että sakko tuntuisi samalla tavalla. Rikkaalle 150 euroa ei ole yhtään mitään, minulle ehkä seuraavan kuukauden ruokabudjetti.

      Alepan kassatytöstä ei olisi noussut kohua, koska kukaan ei olisi kuullut asiasta. Mutta Alepan kassatyttöä ei ehkä olisikaan vapautettu tuolla jenkkivankilassa, vaan hän olisi lentänyt muiden vankien joukkoon ja joutunut ehkä väkivallan uhalla tekemään seksipalveluksia muille jo eka iltana. Rikkailla on myös varaa huippujuristeihin, jotka usein pelastavat heidät. Ei onneksi aina onnistu.

      Sinulle vinkiksi, että jos kykenet, kannattaa käydä vaikka säännöllisillä kävelylenkeillä terveyden vuoksi. Tsemppiä.

      • mmmmmmmmm

        >Jos minä saan 150 euron sakot, olen pulassa, koska ei ole edes tuollaista summaa. Jos suuri kiekkoilija Selänne saa 150 euron sakot, ei se tunnu hänellä missään.

        Ja mitä väärä siinä on?

        Itse olen pulassa, kun ei ole varaa maksaa vuokraa ja joudun pummamaan sossulta rahat siihenkin, mutta en kuitenkaan vaadi että pääsin asumaan palatsiin 100 €/kk vuokralla, kun minulle se on yhtä paljon kuin miljonäärille 100 000 €/kk.

        Se on sitä kapitalismia onkin, toiset osaavat tehdä rahaa, toiset kuin minä asuvat köyhyydessä, rikkaiden verorahoilla.

        Ja vaikka olen köyhä, niin minusta on älytöntä, että toiset samoista asioista moninkertaisen hinnan.

        Pitäisikö tyhmille ja fiksuille myös tehdä erilaiset pääsyvaatimukset esim yliopistoihin. Fiksun pitäisi saada 90/100 pistettä päästääkseen sisään ja tyhmälle riittää 30/100?
        Fiksullehan on yhtä helppoa saada nämä 90 pistettä kuin tyhmälle 30 pistettä. Tasa-arvoa?

      • tarkkailija.
        mmmmmmmmm kirjoitti:

        yliopistoon, jos isukilla on tarpeeksi rahaa. Siellähän on rikkailla tapana varmistaa jälkikasvunsa yliopisto-opinnot lahjoittamalla rahat vaikkapa jonkun uuden instituutin perustamiseksi.

      • tusujusuu
        tarkkailija. kirjoitti:

        yliopistoon, jos isukilla on tarpeeksi rahaa. Siellähän on rikkailla tapana varmistaa jälkikasvunsa yliopisto-opinnot lahjoittamalla rahat vaikkapa jonkun uuden instituutin perustamiseksi.

        Hilton oikea tuomio oli vain 23 päivää, neiti kuitenkin halusi lähteä kartanoonsa iskän sylkkyyn 40 päiväksi valittamaan terveydellisiä syitä. Kun tuomari ei havainnut mitään terveydellisiä ongelmia, voidaan olettaa, että kyse oli viranomaisen lahjonnasta tai hämäämisestä, jolloin kakku olisi oikeutetusti pidempi. Juuri tämän takia kakku luultavasti piteni nyt tuohon 45 päivään.

      • Think about it
        mmmmmmmmm kirjoitti:

        >Jos minä saan 150 euron sakot, olen pulassa, koska ei ole edes tuollaista summaa. Jos suuri kiekkoilija Selänne saa 150 euron sakot, ei se tunnu hänellä missään.

        Ja mitä väärä siinä on?

        Itse olen pulassa, kun ei ole varaa maksaa vuokraa ja joudun pummamaan sossulta rahat siihenkin, mutta en kuitenkaan vaadi että pääsin asumaan palatsiin 100 €/kk vuokralla, kun minulle se on yhtä paljon kuin miljonäärille 100 000 €/kk.

        Se on sitä kapitalismia onkin, toiset osaavat tehdä rahaa, toiset kuin minä asuvat köyhyydessä, rikkaiden verorahoilla.

        Ja vaikka olen köyhä, niin minusta on älytöntä, että toiset samoista asioista moninkertaisen hinnan.

        Pitäisikö tyhmille ja fiksuille myös tehdä erilaiset pääsyvaatimukset esim yliopistoihin. Fiksun pitäisi saada 90/100 pistettä päästääkseen sisään ja tyhmälle riittää 30/100?
        Fiksullehan on yhtä helppoa saada nämä 90 pistettä kuin tyhmälle 30 pistettä. Tasa-arvoa?

        Tuo vuokraesimerkki on huono. Jokainen asuu siinä, mihin on varaa.

        Kun taas mennään rikosten puolelle, on rangaistusten tunnuttava mahdollisimman tasapuolisesti. Rangaistus joka ei tunnu rangaistukselta, ei myöskään ole sellainen. Siksi miljonääri voi saada isot sakot, jotta se tuntuisi jossakin, siinä missä pienempi summa vähätuloisella. Kyse on rangaistuksesta, ei siitä mitä joku hyödyke maksaa kaupassa. Kapitalismi on kapitalismia, mutta oikeusjärjestelmä ei ole kapitalismia.

        Niin ja yliopistoon on tarkoituskin ottaa fiksuimmat, jotta yhteiskunta kehittyisi oikeiden ihmisten ollessa oikeissa paikoissa.

      • nauraa
        tusujusuu kirjoitti:

        Hilton oikea tuomio oli vain 23 päivää, neiti kuitenkin halusi lähteä kartanoonsa iskän sylkkyyn 40 päiväksi valittamaan terveydellisiä syitä. Kun tuomari ei havainnut mitään terveydellisiä ongelmia, voidaan olettaa, että kyse oli viranomaisen lahjonnasta tai hämäämisestä, jolloin kakku olisi oikeutetusti pidempi. Juuri tämän takia kakku luultavasti piteni nyt tuohon 45 päivään.

        Oikea tuomio oli 45 päivää, ja hyvän käytöksen ansiosta tuomio voidaan puolittaa. Tämä siis koskee murhaajia ja raiskaajia.
        Mutta pikkurikollisten tuomiot lähes poikkeuksetta korvataan yhteiskuntapalvelulla, tilapuutteen takia. Ja vastaavissa tapauksissa muut joutuivat istumaan korkeintaan päivän tai pari, joskus ei ollenkaan.

      • tasapuoliselta
        Think about it kirjoitti:

        Tuo vuokraesimerkki on huono. Jokainen asuu siinä, mihin on varaa.

        Kun taas mennään rikosten puolelle, on rangaistusten tunnuttava mahdollisimman tasapuolisesti. Rangaistus joka ei tunnu rangaistukselta, ei myöskään ole sellainen. Siksi miljonääri voi saada isot sakot, jotta se tuntuisi jossakin, siinä missä pienempi summa vähätuloisella. Kyse on rangaistuksesta, ei siitä mitä joku hyödyke maksaa kaupassa. Kapitalismi on kapitalismia, mutta oikeusjärjestelmä ei ole kapitalismia.

        Niin ja yliopistoon on tarkoituskin ottaa fiksuimmat, jotta yhteiskunta kehittyisi oikeiden ihmisten ollessa oikeissa paikoissa.

        Tuntua tasapuoliselta?

        Julkkikselle viikko kotiarestia voi tuntua pahemmalta rangaistukselta kuin mulle puoli vuotta vankilaa.

        Se että jonkun mielestä jotain tuntuu "tasapuoliselta" ei tarkoita että se olisi tasapuolista.

        Miksi ainoastaan sakoissa "tasapuolistetaan", miksei vankilatuomioissa? Vaikka iän mukaan.

        Jos vaikka 18-vuotias (jolla on koko elämä edessä) ajaa päin punaista, niin hän saa 10 vuotta linnaa. Jos taas 60-vuotias (joka kuolee pian) ajaa myös päin punaista, niin hän saa vain yhden kuukauden ehdollista. Reilua?

      • vai....
        tusujusuu kirjoitti:

        Hilton oikea tuomio oli vain 23 päivää, neiti kuitenkin halusi lähteä kartanoonsa iskän sylkkyyn 40 päiväksi valittamaan terveydellisiä syitä. Kun tuomari ei havainnut mitään terveydellisiä ongelmia, voidaan olettaa, että kyse oli viranomaisen lahjonnasta tai hämäämisestä, jolloin kakku olisi oikeutetusti pidempi. Juuri tämän takia kakku luultavasti piteni nyt tuohon 45 päivään.

        >Kun tuomari ei havainnut mitään terveydellisiä ongelmia..

        Tuomari on lääkäri? Hän voi kyseenalaista oikeiden lääkäreiden diagnooseja? Naurettavaa..

        Jos sille pissikselle sitten jotain tapahtuu, niin toivottavasti tuo tuomari joutuu tästä hyvästä itse vankilaan, ja siinä hän ei istu päiväkään. Kun vangit tappavat heitä vankilaan passittaneen tuomariin samana päivänä.

      • Tuomari huomioi
        vai.... kirjoitti:

        lääkärien lausunnot ja tekee sitten päätöksen. Ei siis riitä pelkästään, että saa jonkun lääkärin kirjoittamaan, että on allerginen vankilalle.

      • vankilaan tuollaisesta
        vai.... kirjoitti:

        >Kun tuomari ei havainnut mitään terveydellisiä ongelmia..

        Tuomari on lääkäri? Hän voi kyseenalaista oikeiden lääkäreiden diagnooseja? Naurettavaa..

        Jos sille pissikselle sitten jotain tapahtuu, niin toivottavasti tuo tuomari joutuu tästä hyvästä itse vankilaan, ja siinä hän ei istu päiväkään. Kun vangit tappavat heitä vankilaan passittaneen tuomariin samana päivänä.

        mene, vaikka syylliseksi todettaisiinkin. Voi tulla huomautus, varoitus, tms. jos menettelisi väärin, mutta tuomarin vastuulla ei ole mahdollinen raiskaus tms. vankilassa. Niitä tapahtuu ja niistä voi tehdä ilmoituksen, jos uskaltaa.

      • Kyse on lainsäätäjien
        tasapuoliselta kirjoitti:

        Tuntua tasapuoliselta?

        Julkkikselle viikko kotiarestia voi tuntua pahemmalta rangaistukselta kuin mulle puoli vuotta vankilaa.

        Se että jonkun mielestä jotain tuntuu "tasapuoliselta" ei tarkoita että se olisi tasapuolista.

        Miksi ainoastaan sakoissa "tasapuolistetaan", miksei vankilatuomioissa? Vaikka iän mukaan.

        Jos vaikka 18-vuotias (jolla on koko elämä edessä) ajaa päin punaista, niin hän saa 10 vuotta linnaa. Jos taas 60-vuotias (joka kuolee pian) ajaa myös päin punaista, niin hän saa vain yhden kuukauden ehdollista. Reilua?

        demokraattisesti hyväksymästä periaatteesta. Ainahan yksittäinen tyyppi voi olla sitä mieltä, että liikaa tuli.

        Mutta joka tapauksessa on hienoa, että Paris on kalterien takana ja samalla päihdevieroituksessa. Tuskin hän huonompana ihmisenä sieltä takaisin tulee. Toivoa sopii, että alkaa elää ihmisiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1975
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1356
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1262
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    7. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      50
      1253
    8. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1246
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1212
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe