Mitähän minulle on tapahtumassa. Periaatteessa kaiken pitäisi olla ok. On työ, vaimo, 7-vuotias poika ja toinen lapsi tulossa. Asumme ulkomailla. Elämä on kylläkin paljon stressavampaa kuin Suomessa.
Joka tapauksessa - olo on aika tyhjä, mieliala masentunut, ei oikein huvita tutustua ympäristöönsä. Tosin töitä on paljon ja usein viikonloput työssä.
Myönnän, että alkoholia on tullut käytettyä liiaksi, harmiksi asti. Mutta - vaikka on viisikin kuukautta juomatta, ei mieliala oikein ota kohetaakseen. Onko syynä ehkä lapsuuden pahat kokemukset (alkoholi), vai vika minussa itsessäni?
Vaimo yrittää toki auttaa, muttei hänkään kaikkea voi tehdä, jos minä itse en ryhdistäydy. Suhteemme on kärsinyt tästä, joskus jopa pojan kanssa keskustelu ja kanssakäyminen tuntuu raskaalta. Mikäli jää muutamaksi päiväksi yksin, ei sekään tuo lepoa, vaan vain ikävän perhettä kohtaan. Olen tosi väsynyt ja peloissani, mitä minulle kohta tapahtuu!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Minusta sinun ei pidä ainakaan dramatisoida asiaa. Sinä olet se mitä olet, sillä on mentävä. Jos tilanne tuntuu huonolta, niin se tuntuu. Joskus alkaa kuitenkin tuntua paremmalta. Kuvittelut siitä että olisi joku kehitys tapahtumassa tai toisaalta kuvittelut että elämässä pitäisi saavuttaa jotakin, ovat kuvittelua.
Kaikki se mikä laittaa asioita kuntoon auttaa oman elämän hallinnassa. Sellaisia ovat aivan yksinkertaiset asiat kuten siivoaminen, hyvin täytetyt kaavakkeet, asiakirjojen järjestäminen kansioihin, kalenterin pitäminen, tarpeettomista bisneksistä luopuminen ja ennenkaikkea keskeneräisten töiden valmiiksi tekeminen.
Alkoholista ei tarvitsekaan sanoa mitään.
Masennuksesta,tai loppunpalamisesta tod,näk.kysymys ?Apua on saatavissa,ja olosi helpottuu. :)
kun sanotaan, että hae apua, mene hoitoon jne. itse en ole kokenut saavani apua ihmisiltä mistään, kovasta yrittämisestä huolimatta. ikään kuin kukaan ei tajuaisi eikä välittäisikään ymmärtää, mistä pohjimmiltaan on kyse. laitetaan vain johonkin säilöön. jos siihen suostuu