Terveisiä pieneltä Venäjän matkalta! Ajelimme Viipurin kautta Siestarjoelle, koska suoremman tienhaaran ohjauskyltin oli peittänyt naapurin rekka. Oli oikeastaan mukava katsella Siestarjokea lähes 30 vuoden jälkeen. Kyllä oli muuttunut edukseen.
Siitä vain Pietarin ohitustielle ajamaan. Hyvä oli tie, vaikka kaikki ajoivatkin melkoista ylinopeutta. Säädettyä nopeutta ajaen olisi ollut vain toisten jaloissa. Jäin kaipaamaan ohitustielle ainakin yhtä levähdys-, kahvi(tee)paikkaa, josta olisi voinut vaikka katsella kaupungin profiilia tai maaseutua.
Ohitustien ohjausmerkinnät olivat hyvät. Ohitustieltä olikin sitten pakko kääntyä Moskovana tielle, koska Kiovan tielle johtavasta ohitustiestä taisi puuttua vain parisataa metriä. No - valmistuu aikanaan.
Moskovan tie olikin sitten kokemus sinänsä. Ruuhkaa, kohtuulista vauhtia ja hölmösti parkkeerattuja rekkoja juuri siellä, missä niitä ei olisi saanut olla, nimittäin peittämässä tien vieressä olevia tosi mitättömiä tienviittoja. Tästä johtuen ajoimmekin ensimmäisen Puskinin kaupunkiin vievän tienhaaran ohi. Viime hetken käännöstä ei kerta kaikkiaan uskaltanut tehdä.
Toisessa tiehaarassa siten onnistuimme pääsemään oikealle tielle. Kyllä oli surkea tie; erikokoisia ja syvyisiä monttuja piti väistellä koko ajan. Muutama pieni harhailu kaupungissa antoi mukavan yleiskuvan paikasta. – Harmillista ettei kaupungissa ollut minkäänlaisia ohjausmerkintöjä läpiajoa varten – no eipä niitä ollut muissakaan pikkukaupungeissa.
Matka jatkui aikanaan Aleksandrovskajaan, jossa taas harhailimme hieman. Syy oli sama kuin edellisessäkin paikassa. Kaupungissa ystävällinen miliisi jopa kehui olematonta kielitaitoani, jolloin kiitin häntä kohteliaisuudesta. Miliisi myös neuvoi oikean ajoväylän todella ymmärrettävästi.
Krasnoje Selossa emme älynneet kääntyä liikenteen valtavirran mukana vasemmalle, vaan ajoimme suoraan ja -- harhaan. Takaisin käännyimme vain sopivassa paikassa ja siiten oikealle tielle. Ohjausmerkintöjen puuttuminen aiheutti tässä kaupungissa hassun tilanteen; Kysyimme Ivangorodiin johtavaa tietä, johon saimme vastaukseksi kummastuneen ilmeen, käden viittauksen ja vastauksen: ”Tämä”.
Maisemia katsellen ja sopivissa paikoissa jälleen pysähdellen saavuimme aikanaan Ivangorodiin. Paikkaan emme sen kummemmin tutustuneet, vaan suuntasimme rajalle. Rajatarkastus olikin jo luku sinänsä. Odottaessa ei autosta saanut nousta edes jaloittelemaan. Siinä sitten istua nökötimme auringon paahteessa moottoria käyttäen. Vuorollamme alkoi tarkastus. Kuljettaja meni tulliin selvittämään autoa, mukanaan samalla nimellä oleva, mutta toisen passi. Huomautus tuli asiallisesti ilman hymyn häivettäkään, sitten viiden metrin ajo: Auto tarkastettiin läpikotaisin moottoritilaan myöten. Kaikki laukut piti avata, jopa jerrykannukin, jolloin tarkastaja nuuhkaisi sen sisältöä. Kun päivä oli kuuma, niin kannussa oleva bensa oli tietysti laajentunut ja siitä roiskahti hivenen tarkastajan päällekin, koska kannut piti olla nimenomaan häneen päin. Taisimme siinä hivenen säikähtääkin, kun näin kävi. Ties vaikka olisimme joutuneet johonkin karanteeniin sobotoinnista tms. syystä. Yllätys oli, ettei ilmeetön tarkastaja sanonut yhtään mitään. Sitten ajoa viisi metriä ja passintarkastukseen, joka meni joustavasti.
Saapuessamme Narvaan tunsimme tulleemme jälleen Eurooppaan. Passintarkastus ystävällisen hymyn säestyksellä ja pienen leikinlaskun kera oli todellinen tervetulotoivotus Viroon. Tullitarkastus oli suomalaisille leppoisa käden heilautus. Matkan jatkaminen olikin jo oma lukunsa, kun ei ollut pienintäkään vaaraa ajaa harhaan hyvien tiemerkintöjen näyttäessä oikeana reitin.
Seuraavalla reissulle, pikapuoliin, täytyy hankkia parempia karttoja varsinkin Venäjän pikkukaupungeista.
Siitä vain Pietarin ohitustielle ajamaan. Hyvä oli tie, vaikka kaikki ajoivatkin melkoista ylinopeutta. Säädettyä nopeutta ajaen olisi ollut vain toisten jaloissa. Jäin kaipaamaan ohitustielle ainakin yhtä levähdys-, kahvi(tee)paikkaa, josta olisi voinut vaikka katsella kaupungin profiilia tai maaseutua.
Ohitustien ohjausmerkinnät olivat hyvät. Ohitustieltä olikin sitten pakko kääntyä Moskovana tielle, koska Kiovan tielle johtavasta ohitustiestä taisi puuttua vain parisataa metriä. No - valmistuu aikanaan.
Moskovan tie olikin sitten kokemus sinänsä. Ruuhkaa, kohtuulista vauhtia ja hölmösti parkkeerattuja rekkoja juuri siellä, missä niitä ei olisi saanut olla, nimittäin peittämässä tien vieressä olevia tosi mitättömiä tienviittoja. Tästä johtuen ajoimmekin ensimmäisen Puskinin kaupunkiin vievän tienhaaran ohi. Viime hetken käännöstä ei kerta kaikkiaan uskaltanut tehdä.
Toisessa tiehaarassa siten onnistuimme pääsemään oikealle tielle. Kyllä oli surkea tie; erikokoisia ja syvyisiä monttuja piti väistellä koko ajan. Muutama pieni harhailu kaupungissa antoi mukavan yleiskuvan paikasta. – Harmillista ettei kaupungissa ollut minkäänlaisia ohjausmerkintöjä läpiajoa varten – no eipä niitä ollut muissakaan pikkukaupungeissa.
Matka jatkui aikanaan Aleksandrovskajaan, jossa taas harhailimme hieman. Syy oli sama kuin edellisessäkin paikassa. Kaupungissa ystävällinen miliisi jopa kehui olematonta kielitaitoani, jolloin kiitin häntä kohteliaisuudesta. Miliisi myös neuvoi oikean ajoväylän todella ymmärrettävästi.
Krasnoje Selossa emme älynneet kääntyä liikenteen valtavirran mukana vasemmalle, vaan ajoimme suoraan ja -- harhaan. Takaisin käännyimme vain sopivassa paikassa ja siiten oikealle tielle. Ohjausmerkintöjen puuttuminen aiheutti tässä kaupungissa hassun tilanteen; Kysyimme Ivangorodiin johtavaa tietä, johon saimme vastaukseksi kummastuneen ilmeen, käden viittauksen ja vastauksen: ”Tämä”.
Maisemia katsellen ja sopivissa paikoissa jälleen pysähdellen saavuimme aikanaan Ivangorodiin. Paikkaan emme sen kummemmin tutustuneet, vaan suuntasimme rajalle. Rajatarkastus olikin jo luku sinänsä. Odottaessa ei autosta saanut nousta edes jaloittelemaan. Siinä sitten istua nökötimme auringon paahteessa moottoria käyttäen. Vuorollamme alkoi tarkastus. Kuljettaja meni tulliin selvittämään autoa, mukanaan samalla nimellä oleva, mutta toisen passi. Huomautus tuli asiallisesti ilman hymyn häivettäkään, sitten viiden metrin ajo: Auto tarkastettiin läpikotaisin moottoritilaan myöten. Kaikki laukut piti avata, jopa jerrykannukin, jolloin tarkastaja nuuhkaisi sen sisältöä. Kun päivä oli kuuma, niin kannussa oleva bensa oli tietysti laajentunut ja siitä roiskahti hivenen tarkastajan päällekin, koska kannut piti olla nimenomaan häneen päin. Taisimme siinä hivenen säikähtääkin, kun näin kävi. Ties vaikka olisimme joutuneet johonkin karanteeniin sobotoinnista tms. syystä. Yllätys oli, ettei ilmeetön tarkastaja sanonut yhtään mitään. Sitten ajoa viisi metriä ja passintarkastukseen, joka meni joustavasti.
Saapuessamme Narvaan tunsimme tulleemme jälleen Eurooppaan. Passintarkastus ystävällisen hymyn säestyksellä ja pienen leikinlaskun kera oli todellinen tervetulotoivotus Viroon. Tullitarkastus oli suomalaisille leppoisa käden heilautus. Matkan jatkaminen olikin jo oma lukunsa, kun ei ollut pienintäkään vaaraa ajaa harhaan hyvien tiemerkintöjen näyttäessä oikeana reitin.
Seuraavalla reissulle, pikapuoliin, täytyy hankkia parempia karttoja varsinkin Venäjän pikkukaupungeista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nykyvenäjällä on käytössä peri Neuvostoliittolainen tapa, eli pitää tietää minne on menossa, joten ei sitä liikennemerkkejä tarvita moiseen opastukseen. Olisit silti ajanut Kronstadin kautta ja mennyt lautalla yli niin ei olisi tullut lisälenkkiä kaupungin kiertämisestä.
rekat pysäköivät sinne minne tarvitsee pysäköidä, ei sillä ole väliä jos jonkun liikennemerkin peittääkin, lue edellinen ja tiedä minne olet menossa ;)
Vastauksessai oli varmasti kokemusperäistä oikeassa olemista, mutta ehdottamaasi ajoreittiä käyttäen olisi kohteiden löytäminen ollut vieläkin hankalampaa.