Pilasitte elämäni

Olen rukoillut 45 vuotta. En ole saanut apua Jumalalta. Nuorena otettiin itsetunto RY:llä pois. En ole saanut sitä takaisin Jumaltakaan.
Usko tahtoo loppua.
6429618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

tiedän monia hoidettuja samassa tilanteessa-osa tosin mielisairaina lääketokkurassa, mutta tavatessa aivot ja muisti pelaa ja pääsee aina uudelleen kuulemaan tapahtuneet karmeudet. Vähissä ovat positiiviset sanottavat. Syyte vaan srk:ta vastaan eu-istuimissa ja korvausvaade vetämään, rikos ihmisyyttä vastaan ei vanhene!

Äänestä

paha mielesi pois pilaajien kanssa. he eivät varmaan tiedä pilanneensa. Käy takaisin armollisen Jumalan tykö, koska näyttää, ettet ole löytänyt rauhaa muualta sielullesi. Nöyryyttä tarvitaan molemmin puolin ja asioista keskustelua.

Äänestä
  • En voi kyllä suositella yhteydenottoa vl-kiusaajiin. Suhtautuminen riippuu tietysti yksittäisestä vl:stä, mutta monia varottaviakin tapauksia tiedän. Uhria saatetaan yrittää kyykyttää edelleen tai sitten levitellään mustamaalausta yhteyttä ottaneen "mielisairaudesta", jne. Miten tuo muutoin voisikaan olla, sillä eihän SRK ole ilmaissut pätkääkään katuvansa järjestelmällistä henkistä väkivaltaansa, jota se on hoitokokousten nimellä harjoittanut. Päinvastoin menneitä rikoksia ihmisyyttä ja uskovaisia kohtaan pidetään "siunauksellisena". Ei siis ole edellytyksiä että vl-kiusaajiin voisi tai kannattaisi ottaa yhteyttä.

    >> he eivät varmaan tiedä pilanneensa.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    En voi kyllä suositella yhteydenottoa vl-kiusaajiin. Suhtautuminen riippuu tietysti yksittäisestä vl:stä, mutta monia varottaviakin tapauksia tiedän. Uhria saatetaan yrittää kyykyttää edelleen tai sitten levitellään mustamaalausta yhteyttä ottaneen "mielisairaudesta", jne. Miten tuo muutoin voisikaan olla, sillä eihän SRK ole ilmaissut pätkääkään katuvansa järjestelmällistä henkistä väkivaltaansa, jota se on hoitokokousten nimellä harjoittanut. Päinvastoin menneitä rikoksia ihmisyyttä ja uskovaisia kohtaan pidetään "siunauksellisena". Ei siis ole edellytyksiä että vl-kiusaajiin voisi tai kannattaisi ottaa yhteyttä.

    >> he eivät varmaan tiedä pilanneensa.

    raamatun mukaan jos veljes rikkoo sinua vastaan ota asia puheeksi hänen kanssaan kahden kesken jne..Loukattu on etulyöntiasemassa. Luulen , että vikaa löytyy molemmin puolin.

    väärin puhua takanapäin eikä asianosaisen kanssa.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    raamatun mukaan jos veljes rikkoo sinua vastaan ota asia puheeksi hänen kanssaan kahden kesken jne..Loukattu on etulyöntiasemassa. Luulen , että vikaa löytyy molemmin puolin.

    Ohjeesi on hyvä mutta ei sitä muutkaan noudata. Nämä hoidetut joutuivat menemään kaikkien eteen mikrofooniin sanomaan syntejään kaikkien räävittäviksi. Mitä kahdenkeskistä sopimista siinä on????? Nöyryyttämistä lähinnä.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    väärin puhua takanapäin eikä asianosaisen kanssa.

    Kuulin monta kertaa hoitovuosina, kun minusta puhuttiin takanapäin. Kuulin itse ja minulle sanottiin siitä. Toki tultiin sitten aikanaan ihan kasvokkain hoitamaan.

    Mutta sanot väärin kun meinaat, että vikaa on molemissa. Hoitajissa ei ollut vikaa. Ainakaan kukaan ei ole sanonut. Paitsi sinä täällä ja joku muukin vl!

    En ole samaa mieltä, että aloittajan olisi viisasta mennä kiusaajien luokse.

    Silloin kun ihminen on heikoilla, niin kiusaaja voi lisätä löylyä ja lyödä lyötyä. Haavat syvenevät ja pahenevat.

    Minä sanoisin, että mene selvittämään asia sitten kun olet vahvoilla ja kuivilla tuon asian kanssa. Sitten kun et enää mene sinne hyväksyntää ja armoa kerjäämään. Vaan olette tasavertaisina keskustelemassa menneistä!

    Hae apu meiltä sivullisilta ja puhu takanapäin niin kauan kuin on tarpeen. Se ei ole väärin, vaikka kiusaajat muka hurskaudessaan niin väittävätkin.

    Äänestä

  • kätyrit tietävät tekonsa ja ovat ne vaan vallanhimoissaan toteuttaneet srk: siunauksella-lopeta jutut dialogista, se ei kertakaikkiaan sovi vl-lahkon ns. yksimielisdemokratiaan

    Äänestä

  • saa*anan kirjoitti:

    kätyrit tietävät tekonsa ja ovat ne vaan vallanhimoissaan toteuttaneet srk: siunauksella-lopeta jutut dialogista, se ei kertakaikkiaan sovi vl-lahkon ns. yksimielisdemokratiaan

    pihvi

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    raamatun mukaan jos veljes rikkoo sinua vastaan ota asia puheeksi hänen kanssaan kahden kesken jne..Loukattu on etulyöntiasemassa. Luulen , että vikaa löytyy molemmin puolin.

    , että vikaa löytyy molemmista. Aina kun näitä hoitokokouskeskusteluja on tällä palstalla käyty, tuot esille, että vikaa on varmasti molemmissa. Jos et tiedä, onko vika molemmissa, vai vain toisessa, esität perättömiä väitteitä ja arvailuja.

    Ämmä hyvä, et todennäköisesti ole elänyt aikana, jolloin hoitokokouksia käytiin, tai sitten olet ollut hyvin nuori etkä muista kaikkea. Tai sitten sinun kotisiionissasi ei ole ollut yhtä mu****ja hoitomiehiä kuin monessa muussa paikassa. Minä muistan elävästi nuo tapahtumat, ja voin vakuuttaa että muutamankin kerran vikaa oli vain ja ainoastaan hoitajissa.

    Älä siis kyseenalaista asioita, joista sinulla ei ole hajuakaan, koska se on todella ärsyttävää.

    Hoitokokouksessa saatanalle heitetylle uhrille sinun puolustelusi (muka hölynpölyn uskonasioihisi vedoten) kuulostaa samalta, kuin puolustelisi raiskaajaa sanomalla: "mitäs kulkee yksin kadulla" . Tällaisissa ihmisoikeusrikkomuksissa on ensisijaisesti vain yksi syyllinen, ja se ei todellakaan ole uhri.

    Koskaan ei missään ole käytetty noin julmaa henkistä väkivaltaa, kuin 70-luvulla vanhoillislestadiolaisten hoitokokouksissa. Ja Ämmä saa yrittää puolustella tätä vaikka millä naurettavalla vl-fraasilla, silti näille teoille ei löydy oikeutusta.

    Olen sitä mieltä, että tässä asiassa pitäisi unohtaa uskonasiat kokonaan, ja laittaa näistä teoista vastuussa olevat "maallisen" oikeuden eteen. Syytteitä voisi lukea vaikka, vamman tuottamisista (ns. järkensä menettäneille), kuolemantuottamuksista (itsemurhan tehneille), vapauden riistosta, sekä systemaattisesta jatkuvasta henkisen väkivallan käytöstä.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    raamatun mukaan jos veljes rikkoo sinua vastaan ota asia puheeksi hänen kanssaan kahden kesken jne..Loukattu on etulyöntiasemassa. Luulen , että vikaa löytyy molemmin puolin.

    >> raamatun mukaan jos veljes rikkoo sinua vastaan ota asia puheeksi hänen kanssaan kahden kesken jne.. > Luulen , että vikaa löytyy molemmin puolin.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    raamatun mukaan jos veljes rikkoo sinua vastaan ota asia puheeksi hänen kanssaan kahden kesken jne..Loukattu on etulyöntiasemassa. Luulen , että vikaa löytyy molemmin puolin.

    se aina niin että jos VL kiusaa niin vika on molemmissa? Kyllä sitä joskus joutuu kiusauksen kohteeksi ihan ilman syytäkin.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    raamatun mukaan jos veljes rikkoo sinua vastaan ota asia puheeksi hänen kanssaan kahden kesken jne..Loukattu on etulyöntiasemassa. Luulen , että vikaa löytyy molemmin puolin.

    ovat yleensä äärimmäisen kateellisia ihmisiä, jotka toimivat pakkomielteen valtaamina. Sairautensa vuoksi heille tuottaa myös nautintoa, jos loukattu konttaa kertomaan asiasta, jolloin he saavat vastata, ai en tiennytkään, että loukkasin, en sitä tarkoittanaut, olet ymmärtänyt väärin, ehei aivan muusta on on ollut kysymys, eikö se sitten olekaan, minä luulin jne.

    On monia tapauksia, ettei loukatun missään tapauksessa tarvitse lähteä loukkaajan luokse muuta kuin vähintään kahden poliisin läsnäollessa. Hoitajat ovat jopa vaarallisia. On tapauksia, joissa hoitajat eivät ole itsekään uskovaisia.

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    >> raamatun mukaan jos veljes rikkoo sinua vastaan ota asia puheeksi hänen kanssaan kahden kesken jne.. > Luulen , että vikaa löytyy molemmin puolin.

    ..sitä, että me kaikki ihmiset olemme veljiä toisillemme. Kaikki veljistämme eivät kuitenkaan halua ottaa ristiään kannettavaksi ja seurata Jeesus-veljeämme, vaan heitä täytyy pitää esikoisveljemme mukaan pakanoina ja publikaaneina, eli jokapäiväisinä ihmisinä.

    Äänestä

  • veljellä kirjoitti:

    Ja lisättäköön, että me veeällät tiedämme, milloin Raamatussa veljellä tarkoitetaan uskonveljeä. Kuten Jeesuskin mainitsi erikseen Pietarin kun hän oli uskonsa kieltänyt. Ei ollut enää uskonveli.

    Mutta tuhlaajapoikavertauksessa ja Kristukseen kirkkolaissa onkin kyse yleensä ihmisveljeydestä tai lihallisesta veljeydestä!

    Niin se menee, ei voi mitään.

    Äänestä

  • veljellä kirjoitti:

    ..sitä, että me kaikki ihmiset olemme veljiä toisillemme. Kaikki veljistämme eivät kuitenkaan halua ottaa ristiään kannettavaksi ja seurata Jeesus-veljeämme, vaan heitä täytyy pitää esikoisveljemme mukaan pakanoina ja publikaaneina, eli jokapäiväisinä ihmisinä.

    >> kaikki ihmiset olemme veljiä toisillemme.

    Äänestä

  • mikä on kirjoitti:

    pihvi

    että vl-herätysliike on saatanan vallassa. SRK ja vl-puhujat opettavat Raamatun vastaisia saatanan oppeja. Tästä aiheutuu kirous koko vl-herätysliikkeen ylle. Myös vilpittömät vl-uskovaiset joutuvat kärsimään.

    Tämä on pihvi.

    Äänestä

  • Nallikari

    ämmä kirjoitti:

    raamatun mukaan jos veljes rikkoo sinua vastaan ota asia puheeksi hänen kanssaan kahden kesken jne..Loukattu on etulyöntiasemassa. Luulen , että vikaa löytyy molemmin puolin.

    Äänestä

Olen pahoillani puolestasi, mutta tiedän yhden joka ei ole, ja Hän on Herra Jeesus Kristus.

Olit rukoillut Jumalaa 45 vuotta, ei siinä mitään sillä se on turhaa, ei Jumala sinua kuule, sillä valta on Jeesuksella. Edes opetuslapset eivät ensin tienneet ketä Rukoilla, he joutuivat sen kysymään Herralta. >>Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. >> Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Jos Jeesuksella on valta, miten sinä ”vallatonta” rukoilet, menee vain tyhjyyteen.

Muista se, että ihmisen tärkein asia maan päällä on löytää Jeesus. Herra ja sitten Pyhä Henki auttaa uudestisyntymiseen maan päällä, jolloin tiesi on selvä, tule sillä kaikki on katettu.

Mutta sinun pitää vain tunnustaa se tosiseikka, että on Jeesus ja antikristus, ja ne ovat antikristuksen puolella, jotka vielä ehtivät Jeesusta ja rukoilevat vain Jumalaa ja ihmisenä antavat6 syntejä muka anteeksi?? (Mutta jotta tietäisitte, että Ihmisen Pojalla* on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi" -- hän puhui nyt halvaantuneelle -- "minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." ). Ei siinä VL;istä puhuta mitään. On muutama järjestö, kuten SRK, Jehovan Todistajat, ja Islam, jotka ehtivät vasta Jeesusta.

Joten kysypä Jeesukselta, jospa juuri Hän auttaisi ja on vapaita ja karismaattisia seurakuntia, jossa on Jumaluuden kolmaskin persoona Pyhä Henkikin paikalla, joten vain tätä kautta ja tätä tietä, Jeesus tietä. J.

Rauhaa

Äänestä
  • luvannut asua omiensa keskellä maailman loppuun asti. Siionista kuuluu hyvän paimenen ääni., siellä tuomitaan armolla ja laupeudella.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    luvannut asua omiensa keskellä maailman loppuun asti. Siionista kuuluu hyvän paimenen ääni., siellä tuomitaan armolla ja laupeudella.

    Vai SRK se tuomari onkin??? Kyllä se kristinuskon mukaan ja Raamatun Sanan mukaan on yksin Jeesus Kristus Jumalan ainoa Poika, joka on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Silloin kalpenee SRK myös, ei sillä ole mitään tuomiovaltaa.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    luvannut asua omiensa keskellä maailman loppuun asti. Siionista kuuluu hyvän paimenen ääni., siellä tuomitaan armolla ja laupeudella.

    Jeesus ei tullut tuomitsemaan, vaan lunastamaan ja vapauttamaan, saatana ja lahkot tuomitsee. Joh 12;47 >> Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    luvannut asua omiensa keskellä maailman loppuun asti. Siionista kuuluu hyvän paimenen ääni., siellä tuomitaan armolla ja laupeudella.

    >> Siionista kuuluu hyvän paimenen ääni., siellä tuomitaan armolla ja laupeudella.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    luvannut asua omiensa keskellä maailman loppuun asti. Siionista kuuluu hyvän paimenen ääni., siellä tuomitaan armolla ja laupeudella.

    kuuluu perkeleen ääni ja Raamatun vastaiset harhaopit.

    Äänestä

Siitä että koet tullu kiusatuksi SRK:N vai yksittäisten VL:ien toimesta? Mua kiusas suunnilleen mun kans saman ikäset ja muutaman vuojen vanhemmatki VL:t.

Äänestä

itsetuntoa 45 vuotta, on se mainio esimerkki muiden ihmisyyteen kuuluvien arvojen suuresta merkityksestä. Kun elämää osaa oikein arvostaa, löytää kyllä monia kiintoisia asioita, joiden vuoksi kannattaa elää. Tsemmppiä =)

Äänestä

Se uudestisyntyminen, mistä Raamattu puhuu uskona on ehtymätön lähde. (Joh.1:12, 3:3-20)

"mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään". Joh. 4:14

Toiseksi se, kautta saamme kaikesta voiton ja vaikka emme olisi joltakin alueelta vielä voitossa, voimme siltikin elää täyspainoista elämää.

"Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa. " Fil. 4:13

"Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut." 2. Kor. 3:7-9

Tietenkin on vaikea sinua neuvoa, koska et saa ottaa vastaan RY:n "oikeiden" vl-ohjeiden mukaan helluntailaisilta mitään... vai olenko väärässä?

Voisin vaikka ohjata luoksesi sellaisia, jotka ovat saaneet kokea eheytymisen ja selvinneet voittajina yli vl-traumojen.

Äänestä

helluntalaisilta sitä itsetuntoa

Äänestä
  • ...jos ette ole ennen lukeneet!

    Kaikki on totta - "Karpon järkytykseen".
    Kirjoittanut: Alpo Murberger 25.5.2007 klo 23.32

    Koska edellinen kirjoitukseni poistettiin, teen uuden yrityksen, jonka aion tällä kertaa säästää tietokoneeseeni.

    Aloitin poistetun tekstini nimimerkillä: "Kaikki on totta".
    Se pätee edelleenkin.
    Käytän omaa nimeäni, koska minulla ei ole mitään salattavaa. Kerronhan vain TAPAHTUNUTTA ASIAA. Ehkä se auttaa uskomaan, että en kerro satuja, vaan tapahtunutta asiaa.

    Muutimme Oulusta Ruotsiin, jossa v.1969 päädyimme Luulajaan josta sain mainosmiehen toimen. Saimme heti yhteyden Luulajan ja Morjärven uskovaisiin ja meidät otettiin vastaan rakkaudella. Joka toinen viikko oli seurat Luulajassa, ja joka toinen viikko Morjärvellä.

    Vielä Oulussa, ja myöhemmin Oulunsalossa asuessamme aloin huomata sellaista "vikovaa henkeä". Tai sanoisinko "hengen haistelua".
    Luulajan/Morjärven seurakunnassa olimme kuin linnunpoikaset äiteomon hoivassa.

    Jo ensimmäisissä seuroissa huomasimme, että siellä uskottiin Jumalan sanan ja Lutherin opin mukaisesti. Morjärven seurasali oli, Larssonien entisen kodin olohuoneessa, jonne mahtui jotakin sata sanankuulijaa.

    Aina jäi lämmin tunne sydämeen kun seurat loppuivat. Saarnattiin elävää ja puhdasta Jumalan evankeliumia.

    Riidoista, jotka Suomessa olivat jo alkaneet, emme tietäneet mitään. Me vain kilvoittelimme panemaan pois OMAT syntimme Jeesuksen nimessä ja veressä

    Kiitosäänet kaikuivat jokaisissa seuroissa. Meillä oli keskinäinen rauha ja rakkaus.

    Joku, en tiedä kuka, oli kuitenkin "Juudas", joka otti SRK:n yhteyttä ja pyysi heitä tulemaan Luulajaan pitämään "hoitokokousta".

    Yllätyimme täysin SRK:n kirjelmästä, (muistaakseni v. 1972, 73.) jossa he kertoivat "kuulleensa", että seurakuntamme jäsenillä on kodeissaan televisioita.
    Seurakuntamme "vanhimmat" vastasivat kirjeeseen ja toivottivat SRK:n miehet tervetulleeksi.

    Ennen näitä tapahtumia, joista aion kertoa, olivat SRK:n saarnamiehet aina kehuneet kuinka mukava oli tulla Morjärvelle, koska meillä oli niin lämmin henki ja hyvä keskinäinen uskonrakkaus.

    Pidettiin siis ensimmäinen kokous Luulajassa, jossa oli mukana myös Morjärven seurakunnan jäseniä.

    Poissa oli se entinen rakkaus, jota puhujaveljet aina olivat ylistäneet.
    Torniosta tuli H.....nen, ja eräs muu jonka nimeä en enää muista. Huomasimme heti sen vaativan hengen, että tuli tehdä eriseurasta parannus.

    Puheenvuoroja käytettiin ahkeraan ja tehtiin parannusta TV:n katselusta, koska ainakin me nuoremman polven edustajat olimme sitä - ainakin joskus katselleet, tosin kyläillessämme kodeissa joissa oli TV.

    Kokous päättyi siihen, että "H" ja se toinen mies, sanoi välittävän kokouksen kulun SRK:lle Ouluun.

    Kohta tuli SRK:lta kirje, jossa K....mäki kirjoitti, mielestäni, suorastaan loukkaavan kirjeen seurakunnillemme. Hän syytti esimerkiksi erästä tulkkiamme siitä, että hän "ei tulkinnut saarnoja oikein, vaan laittoi niihin omiaan".
    Hän nimitteli kyseistä tulkkia "tutisevaksi ja hourailevaksi".

    Voin kertoa, että hän tarkoitti rakasta uskonveljeämme Viktor S:ää. Alunperin ruotsinkielinen, mutta joka oli opetellut suomenkielen niin hyvin, että pystyi toimimaan tulkkina.

    Eniten minua siinä K......en kirjeessä loukkasi maininta "tutisevasta ja hourailevasta tulkistamme. Olen jälkeenpäin nähnyt asian näin: K......ki, entisenä armeijan "kapiaisena", oli tottunut sotilaalliseen kuriin.
    Kun siis Viktor S:llä, silloin tällöin sanat ikäänkuin takertuivat kurkkuun (sekin parkinsonin sairauden seurausta), jolloin hän joutui rykimään kurkkunsa selväksi, ajatteli ehkä entinen "kapianen", että mies "hourailee".

    Useimmat puhujaveljet, ainakin he, jotka osasivat jakaa sanomansa "sopivan" mittaisiin lauseisiin, malttoivat odottaa kunnes tulkki oli ennättänyt kääntää tekstin ruotsinkielelle.

    Ehkä tämä ärsytti kyseistä Ki......keä, koska hän ei ymmärtänyt, että on mahdotonta pystyä tulkita pari kolme lausetta yhteen syssyyn.

    Kerrottakoon, että tulkkimme Viktor sairasti Parkinssonin sairautta, joten hänen kätensä vapina oli seurausta parantumattomasta sairaudesta.

    Se oli suoranainen häpäisy ja loukkaus, meitä aina uskollisesti palvellutta tulkkiamme kohtaan.

    Hallitsen sitäpaitsi, sekä ruotsin kuin suomenkin kielen kokolailla hyvin, olenhan entinen niin sanottu "sotalapsi", jonka vuoksi ruotsinkielentaitoni on parempi kuin suomenkieli. (Olenhan asutut Ruotsissa yhteensä yli 45 vuotta) En siis KOSKAAN huomannut tulkkimme lisänneen saarnaan "omiaan".

    Järjestettiin toinen kokous, johon tietysti tuli taas SRK:n valittuja miehiä.

    Televisiokysymys tuntui olevan kaikkein tärkein "hoidettava" asia. Kokouksessa esitettiin kysymyksiä. "Eikö saa edes urheilua seurata TV:stä?"

    Oli parannuksen tekijöitä siitäkin "synnistä".

    Luulajan seurakunnassa oli yhdellä naisopettajalla TV. Hän sanoi katsovansa vain UR, eli Ruotsin Radion (Utbildningsradion) ohjelmia, koska hän tarvitsi niitä opettajan toimessaan. Hänelle vastattiin: "Joko luovut TV:stä, tai et enää kuulu Jumalan lasten joukkoon". Hänelle tarjottiin vaihtoehdoksi - ammatin vaihto. Hän lähenteli eläkeikää!

    Välihuomautus: Koko Luulajan/Morjärven seurakunnissa hän oli AINUT jolla oli TV.

    Saimme kuitenkin kohta kuulla suoranaista valhetta.

    Tornion RY:llä oli eräässä saarnassa mainittu:
    "Jos Luulajan ja Morjärven televisiot koottaisiin kasaan ja sytytettäisiin niistä kokko - näkyisi se roihu tänne Tornioon asti". (väimatkaa noin 80 km.)

    Jo tämän kokouksen päättyessä oli niitä, jotka eivät erotessamme enää toivottaneet "Guds frid", eli Jumalan rauhaa.

    Oli selvästi havaittavissa, että se entinen, niin rakas ja kotoinen seurakuntamme oli hajautumassa. Oli vain kysymys siitä - kumpaanko puoleen kuuluit?

    Kolmannessa kokouksessa ilmoitti Morjärven seurakunnan vanhin, Sigurt Johansson, pitkän miettimisen ja Jumalan sanan tutkimisen jälkeen seurakuntamme yhteisen kannan:

    SRK:n nykyinen oppi on Jumalan sanan vastaisista, "ihmisoppia ja lakihenkeä".

    Täytyy tässä yhteydessä mainita, että olimme mekin "viittä vaille" hyväksymässä SRK:n määräykset, muka Jumalan sanana.

    Tietysti kaikki tällainen oli henkisesti tavattoman koettelevaa. Istuin yökaudet - lukien raamattua ja Lutherin kirkkopostillaa. Mitä enemmän luin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, että "nyt on SRK mennyt hakoteille".
    Eräs, ehkä koko hajaannuksen päämiehiä oli Heikki.S. Jokainen tietää ketä tarkoitan. Muita "myötänuolijoita" olivat muun muassa Einari L, everstiluutnantti "R.......nen"

    Olimme sen jälkeen pakanoita ja eriseuraisia. kaikki yhteydenpito SRK:n puolelta loppui siihen.

    Jatkoimme kuitenkin seurojen pitoa, aivan kuin ennenkin. Suomesta saapui saarnamiehiä, jotka hekään eivät hyväksyneet sitä "uutta, vierasta henkeä", joka oli tullut "pyhään sijaan".

    Voin kertoa, itse paikan päällä olleena, kuinka veljemme Paavo Sillanpää, kuunnellessaan erään toisen veljen saarnaa, liikuttui niin, että rupesi kiittämää Herraa Jeesusta Kristusta.
    Istuin hänen vieressä juuri silloin, ja pelkäsin, että hän saattaisi saada sydänkohtauksen. Hän oli tulipunainen kasvoiltaan, mutta huomasin, että hän eli autuuden ja rauhan sanoman tuottamassa - täydellisessä ilossa.

    Hannu Karposta vielä hieman.
    Tunnen hänet henkilökohtaisesti. Olimme Haminan AU koulun samalla kurssilla v. 1960)
    Opin tuntemaan hänet erittäin sympaattisena, rehellisenä ja oikeudenmukaisena miehenä. Hän oli jo ennen armeijaa ollut jonkin aikaa mukana TV-hommissa.

    Siis, kaikki se mitä Hannu Karpon ohjelmassa kerrotaan - on TÄYTTÄ TOTTA!

    Voiko kukaan väittää vastaan, koska hän vain kuvailee millaista se SRK:n oppi oli hänen tehdessään ohjelman.

    Loppukaneetiksi sanoisin:
    On tietysti niitä, jotka eivät tiedä, tai usko todeksi sitä mitä tässä kerron. On minulla kuitenkin yksi, ja kaikkein parhain todistaja siitä, että kertomani on totta - nimittäin - Jumala taivaassa.

    Ihmettelen vain, miksi meitä nyt, yli 30 vuoden jälkeen aletaan houkutella takaisin? Siis 30 vuoden TÄYDELLISEN VAIKENEMISEN jälkeen!
    Eihän näistä asioista saanut keskustella SRK:laisten kanssa ollenkaan, vaan sanottiin heti, että olette eriseurasia koska ette ole Jumalan seurakunnalle kuuliaisia.

    Niin, emme olleet sitä. Olimme kuuliaisia vain Jumalan Pyhälle Sanalle.

    Meitä alettiin nimittää "sillanpääläisiksi" ja amerikan vastaavat uskovaiset saivat nimen "töröläläiset".

    Tämä on hieman lyhennetty versio.

    Terv. Alpo Murberger

    Äänestä

  • vl-irvistelijä. Siihenhän teidät opetetaan rauhanyhdistyksellä - korottamaan itsenne jumalallisiksi ja halveksimaan muita uskovaisia.

    Palkka tästä tulee ajallaan.

    Äänestä

>> Olen rukoillut 45 vuotta. En ole saanut apua Jumalalta. > Nuorena otettiin itsetunto RY:llä pois.

Äänestä
  • Sydämessään anteeksiantaminen on vapauttavaa, vaikkei anteeksi pyydetäkään. Rukoilkaamme jokaiselle kärsineelle voimia siihen.

    Juutalaiset ovat kertoneet antaneensa anteeksi, mutta he kertaavat tapahtumia totuudenmukaisena historiana ja ovat sitä mieltä, ettei niitä pidä unohtaa.

    Hoitokokousten aikaisia tekoja ei olla ainakaan virallisesti virheiksi tunnustettu. Niistä muistuttaminen on tärkeää siksi, että eksyttäjät ja eksyneet ymmärtäisivät palata takaisin entiseen uskoonsa.

    Äänestä

  • "Admata" ei malta olla salakuljettamatta idänuskontojaan kristillisille palstoille.

    Kuulemma rotanmyrkyssä on 90 % ihan oikeaa jyvää, mutta se 10 %:n myrkky siinä mukana tappaa rotan.

    Raamattu varoittaa:

    "Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka SALAA KULJETTAVAT sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon." 2. Piet. 2:1

    AiKA SUORAAN KEHTAAT GURUJASI MAINOSTAA, TÄÄLLÄ, ETKÖ LAINKAAN HÄPEÄ?

    Kukaan Jumalan ihminen ei harrasta epäjumalanpalveijoiden uskotojen levitystä!

    Simppeli homma, Jeesus sanoi:

    Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. " Matt. 6:24

    "Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Matt.7:18-21

    TODELLINEN JUMALAN VOIMA JA ARMO PERUSTUU JEESUKSEN YHTYTEEN JA SIIHEN RAUHAAN MIKÄ ON KAIKKEA YMMÄRRYSSTÄ KORKEAMPAA, Oikea Jumalan elämä on vanhursksutta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.... Jumalan lähde pulppuuaaa ei hänen suurin aja ainoa etsinnän kohde on Jeesus Kritus.

    Häntä tarvitsemme ja vain häen ajatuksisaa neuvjaan ja ohjeitaan, sielta löydämme kaiken, mitä tarvitsemme elämään ja jumalisuuteen.

    Saako rakkaus Jeesuskseen olla minun suurin tekijä, koska vai Häntä kunnioitan Jumalan ainoana Poikaana ja koko maalilman syntien sovittajana. Voi mitkä Rakkauden sanoma ja ilo ja parantava voima. Jeesuksen hellät kädet ja katse saa aina ihmeitä aikaa.

    emme tarvite yhtään paholaisen palvojaa elämäänne, sillä silloin altistamme kotimme riivaaja voiville. "Pidä itsesi puhtaana"

    1. Tim. 5:22
       
    "Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana."

    silloin epäjumalan patsaat saavat lähdön kodistamme ja kirjoineen kansineen:

    Ap. t. 19:19
       
    "Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa."

    Ei pirun kirjallaisuuteen kannata tämän suopeammin suhtautua nykyäänkään.

    Äänestä

  • *sirkka kirjoitti:

    Sydämessään anteeksiantaminen on vapauttavaa, vaikkei anteeksi pyydetäkään. Rukoilkaamme jokaiselle kärsineelle voimia siihen.

    Juutalaiset ovat kertoneet antaneensa anteeksi, mutta he kertaavat tapahtumia totuudenmukaisena historiana ja ovat sitä mieltä, ettei niitä pidä unohtaa.

    Hoitokokousten aikaisia tekoja ei olla ainakaan virallisesti virheiksi tunnustettu. Niistä muistuttaminen on tärkeää siksi, että eksyttäjät ja eksyneet ymmärtäisivät palata takaisin entiseen uskoonsa.

    veit sanat suustani ja sydämestäni. Että me jokainen jaksaisimme pyytää ja antaa anteeksi, emmekä muistelisi kärsimäämme vääryyttä.Jumalan sanan mukaanhan anteeksiannetut synnit upotetaan pohjatomaan mereen.Jokaisen on lupa palata siihen, mihin on kaipuu ja omantunnon kehotus: rauhaan , iloon ja vapauteen Pyhässä hengessä, eli Saara-äidin helmaan.

    Äänestä

  • puupappi kirjoitti:

    "Admata" ei malta olla salakuljettamatta idänuskontojaan kristillisille palstoille.

    Kuulemma rotanmyrkyssä on 90 % ihan oikeaa jyvää, mutta se 10 %:n myrkky siinä mukana tappaa rotan.

    Raamattu varoittaa:

    "Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka SALAA KULJETTAVAT sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon." 2. Piet. 2:1

    AiKA SUORAAN KEHTAAT GURUJASI MAINOSTAA, TÄÄLLÄ, ETKÖ LAINKAAN HÄPEÄ?

    Kukaan Jumalan ihminen ei harrasta epäjumalanpalveijoiden uskotojen levitystä!

    Simppeli homma, Jeesus sanoi:

    Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. " Matt. 6:24

    "Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Matt.7:18-21

    TODELLINEN JUMALAN VOIMA JA ARMO PERUSTUU JEESUKSEN YHTYTEEN JA SIIHEN RAUHAAN MIKÄ ON KAIKKEA YMMÄRRYSSTÄ KORKEAMPAA, Oikea Jumalan elämä on vanhursksutta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.... Jumalan lähde pulppuuaaa ei hänen suurin aja ainoa etsinnän kohde on Jeesus Kritus.

    Häntä tarvitsemme ja vain häen ajatuksisaa neuvjaan ja ohjeitaan, sielta löydämme kaiken, mitä tarvitsemme elämään ja jumalisuuteen.

    Saako rakkaus Jeesuskseen olla minun suurin tekijä, koska vai Häntä kunnioitan Jumalan ainoana Poikaana ja koko maalilman syntien sovittajana. Voi mitkä Rakkauden sanoma ja ilo ja parantava voima. Jeesuksen hellät kädet ja katse saa aina ihmeitä aikaa.

    emme tarvite yhtään paholaisen palvojaa elämäänne, sillä silloin altistamme kotimme riivaaja voiville. "Pidä itsesi puhtaana"

    1. Tim. 5:22
       
    "Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana."

    silloin epäjumalan patsaat saavat lähdön kodistamme ja kirjoineen kansineen:

    Ap. t. 19:19
       
    "Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa."

    Ei pirun kirjallaisuuteen kannata tämän suopeammin suhtautua nykyäänkään.

    ...Pari oleellista oikaisua:

    1.) Gandhi ei ole minun guruni. Minulla ei ole gurua. Arvostan kuitenkin gandhia ehkäpä historian suurimpana ihmisenä ja suurena sieluna. Aikoinaan Gandhista leivottiin kovasti sekä pyhimystä että poliitikkoa. Gandhi puolestaan itse kiisti olevansa pyhimys, vaikka saikin Intian kansalaisilta lisänimen Mahatma (suuri henki). Gandhi pyrki rohkeasti totuuteen ja taistelemaan vääryyttä vastaan rauhanomaisin, väkivallattomin keinoin. "Rakkauden ja myötätunnon voima on vahvempi kuin aseiden voima", opetti Gandhi ja näytti itse esimerkkiä.

    Hän siis opetti samaa opetusta, mitä Jeesus, Jumalan poika, meille opetti:

    "Teille on opetettu: 'Silmä silmästä, hammas hampaasta.' Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta. "Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta,
    --> jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille." (Matt. 5:38-45)

    2.) Vastasin avaajalle, joka viestitti olevansa ahdistunut. Minulle Gandhin kirjoitukset ovat toimineet suurena ja selkeänä tienviittana Jumalan armon tuntemiseen. Jeesus sanoi:

    "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat." (Matt. 7:12)

    Tätä samaa opetti Mahatma Gandhi. Jos Gandhin kirjoitukset ovat olleet minulle avuksi Jeesuksen sanoman syvällisempään ymmärtämiseen, niin en ymmärrä miksi en saisi suositella muille sitä, mikä on minua auttanut pääsemään eteenpäin Jumalan tuntemisessa?

    On totta, että Gandhi oli hindu. Kuitenkin hän opetti yhteisössään oppilailleen Raamattua, koska hänen oppilaansa olivat siitä kiinnostuneita. Erityisesti vuorisaarna teki Gandhiin suuren vaikutuksen ja uskon että monilla kristityillä olisi paljon oppimista Gandhin ajatuksista.

    " Jos näkisimme totuuden täydellisenä, emme olisi enää pelkästään etsijöitä, vaan yhtä Jumalan kassa, sillä Jumala on totuus. Mutta koska olemme vain etsijöitä, jatkamme etsimistä tietoisina vajavaisuudestamme. (...) Kunnioituksen muita uskontoja kohtaan ei tarvitse sokaista meitä niden erehdyksiltä. Myös oman uskontomme puutteet meidän täytyy havaita tarkasti, mutta ei kuitenkaan hylätä sitä niiden takia, vaan yrittää voittaa puutteet.(...) Niinpä tarvitaan suvaitsevaisuutta, joka ei tarkoita välinpitämättömyyttä, vaan etistä ymmärtäväisempää ja puhtaampaa rakkautta sitä kohtaan. (Gandhi - SW IV, 240)

    Vertaa:

    "Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus." (1. Kor. 13:9-13)

    "Jumala yksin mittaa todellisen suuruuden, sillä hän tuntee ihmisten sydämet." (Words of Gandhi)

    Vertaa:

    "Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta." (1. Kor. 4:5)

    Ilman Gandhin tekstejä olisin todennäköisesti hylännyt Jeesuksen ja samaistanut sen kaltaistesi räyhäkristittyjen omaa egoaan pönkittäväksi uskomukseksi. Kiitos Gandhin, olen sisäistänyt ettei Jeesuksen opetus tue moniakaan Hänen nimeään sokeasti hokevien hurmahenkisten opetuksia.

    sanoit riittävästi:

    >>>"On totta, että Gandhi oli hindu.""Minulle Gandhin kirjoitukset ovat toimineet suurena ja selkeänä tienviittana Jumalan armon tuntemiseen."

    Äänestä

  • puupappi kirjoitti:

    sanoit riittävästi:

    >>>"On totta, että Gandhi oli hindu.""Minulle Gandhin kirjoitukset ovat toimineet suurena ja selkeänä tienviittana Jumalan armon tuntemiseen."

    >> JEESUS EI OLLUT hindu > sanoit riittävästi:

    >>>"On totta, että Gandhi oli hindu."

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    >> JEESUS EI OLLUT hindu > sanoit riittävästi:

    >>>"On totta, että Gandhi oli hindu."

    >>> >> Et varmaankaan ole uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä (Joh.1:12, 3:3-20), sillä Hän, Pyhä Henki vain avaa Jumalan armon ja sanan ihmiselle, eikä hindulaiset gurut.

    Äänestä

monen ihmisen helvetinmylly. Muista kuitenkin, että Jumala rakastaa sinua. Hän ei ole kuten vl-johtomiehet.

Äänestä

opetuksena ovat Raamatun vastaiset harhaopit, joita tuetaan valtavalla pelottelulla, asiattomalla itsensä ylentämisellä sekä muiden uskovaisten halveksimisella, niin tästä ei voi seurata mitään hyvää.

Näin toimii vanhoillislestadiolainen herätysliike.

Käänny Jumalan ja oikeiden uskovaisten puoleen. Näiltä tahoilta saat varmasti apua itsellesi.

Äänestä

Vl-herätysliike hoitaa pieniä lapsia Raamatun vastaisilla harhaopeilla ja kovalla pelottelulla.

Onko tämä hyvä kasvualusta pienelle ihmistaimelle?

Äänestä

"vain me" -oppi, jota SRK ja vl-saarnaajat opettavat tuhoaa monen vl-henkilön oikean ihmiskuvan ja maailmankuvan. Tämä valheoppi synnyttää mielikuvaa, että "vain me" olemme jotakin erikoista ja ainutlaatuista koko Telluksella. "Vain me" olemme ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.

Tämähän on pelkkää sielunvihollisen valhetta, joka tulee ulos vl-saarnoissa. Ikävä vain, että tämän valheen ja valheopin myötä moni vl imee itseensä täysin valheellisen ihmiskuvan.

Saatana on ovela.

Äänestä

syntyä "maailman ainoiden oikeiden uskovaisten" joukkoon eli vanhoillislestadiolaiseksi.

Vai onko?

Äänestä
  • Normaali uskovainen

    Äänestä

  • syntyä vanhoillislestadiolaiseksi. Pääset heti osalliseksi:

    - Raamatun vastaisista harhaopeista, joita SRK ja vl-puhujat opettavat
    - Jumalan voiman mitätöimisestä
    - oman itsesi omavanhurskaasta ylentämisestä
    - muiden uskovaisten halveksimisesta
    - naisten alistamisesta
    - kovasta tupakoinnista

    Kyllä kannattaa!

    Äänestä

  • Tippaustoimisto kirjoitti:

    syntyä vanhoillislestadiolaiseksi. Pääset heti osalliseksi:

    - Raamatun vastaisista harhaopeista, joita SRK ja vl-puhujat opettavat
    - Jumalan voiman mitätöimisestä
    - oman itsesi omavanhurskaasta ylentämisestä
    - muiden uskovaisten halveksimisesta
    - naisten alistamisesta
    - kovasta tupakoinnista

    Kyllä kannattaa!

    piti taas hyvän saarnan. Kunnon rieskaa. Kyllä vastasi henkeen.

    Äänestä

  • Jt. kirjoitti:

    piti taas hyvän saarnan. Kunnon rieskaa. Kyllä vastasi henkeen.

    oon itekin ymmärtämässä.

    Äänestä

  • Jr. kirjoitti:

    oon itekin ymmärtämässä.

    vain, jos on itse sisällä. Ei muuten.

    Äänestä

  • Jt. kirjoitti:

    vain, jos on itse sisällä. Ei muuten.

    oon itekin ymmärtämässä, että sisällä pitää olla. Ulkoapäin ei voi olla ymmärtämässä. Eräs sisar on tätä palstalla kirkastanut. Ulkopuolella ovat koirat, velhot ja huorat. Näin oon ajattelemassa.

    Äänestä

parantaa ihmisen. Vl-herätysliike pilaa ihmisen.

Äänestä

pilaa liian monen ihmisen elämän. :((

Äänestä
  • haluaa ihmisille pelkkää pahaa. Kun SRK ja vl-saarnaajat opettavat Raamatusta poikkeavia sielunvihollisen oppeja, niin samalla sarvipäälle avataan ovi koko vl-herätysliikkeeseen.

    Sinä vl, joka et usko SRK:n ja vl-saarnaajien valheoppeihin. Kätke itsesi Kristuksen veren alle. Siellä olet turvassa. Sinä ja sielusi.

    Äänestä

  • Satakieli laulaa kirjoitti:

    haluaa ihmisille pelkkää pahaa. Kun SRK ja vl-saarnaajat opettavat Raamatusta poikkeavia sielunvihollisen oppeja, niin samalla sarvipäälle avataan ovi koko vl-herätysliikkeeseen.

    Sinä vl, joka et usko SRK:n ja vl-saarnaajien valheoppeihin. Kätke itsesi Kristuksen veren alle. Siellä olet turvassa. Sinä ja sielusi.

    yksi itkee elämäänsä ja toiset uskoo jonkun tyypin omasta päästään nykimiin selostuksiin. OLISKO AIKA JO AVATA SILMÄT JA KATSOA KUKA TEILLE TOLLAISTA SONTAA SYÖTTÄÄ JA TE KILTISTI VIELÄ NIIATTE PÄÄLLE. HEÄTYS!

    Äänestä

  • Satakieli laulaa kirjoitti:

    haluaa ihmisille pelkkää pahaa. Kun SRK ja vl-saarnaajat opettavat Raamatusta poikkeavia sielunvihollisen oppeja, niin samalla sarvipäälle avataan ovi koko vl-herätysliikkeeseen.

    Sinä vl, joka et usko SRK:n ja vl-saarnaajien valheoppeihin. Kätke itsesi Kristuksen veren alle. Siellä olet turvassa. Sinä ja sielusi.

    Valitettavasti vl-opista on vaikea päästä helposti uskomaan oikein Jeesukseen henkilökohtaisena vapahtajaan. On suurta armoa, jos vl-ihminen vl-oppien tekojen viidakosta... voi alkaakin uskoa, että hänen pelastuksensa on vain uskon kautta Jeesukseen ja sulaa armoa. Toki usko vaikuttaa tekoja, mutta nehän eivät pelasta ("ei tekojen kautta" Ef.2:8-9) tässä on se, oleellisin harhaoppi.

    Mutta onneksi Jumalalle on kaikki mahdollista.

    Ehkä vl-oppin karun totuuden tajunnut menettää uskonsa kaikkeen kristilliseen toimintaan, siksi on ikävää, että vl:t joutuvat ojasta - allikoon.

    Ja monia nämä vl-opit vainoavat lopunikää, koska suku ja ani-harva lähtee koskaan tutkimaan Raamattua ja terveeseen hengelliseen opetukseen. Ja onhan sekin oppi syvälle juurtunut, että kaikki muut ovat vääräuskoisia, siitäkin valheesta pitäisi osata tehdä parannus, sillä muuten on mahdoton päästä terveeseen opetukseen. Niin ovelasti paholainen on sulkenut nämä ihmiset omaan "vl-opin vankilaan".

    Ev.lut.Kirkko kaiken lisäksi on ollut vuosikymmeniä välinpitämätön ja antaa edelleen tämän vl-harhaopin elää kirkon suojissa. Suuri häpeä piispoille, kun jättävät tämän suuren vl-harhaopin ja niiden ihmisoikeusrikkomukset huomiomatta kirkossa, mutta käyttävät voimansa ja puhdistus intonsa johonkin marginaaliseen asiaan.

    Äänestä

Niin, mutta jos VL:t eivät jo lapsesta saakka opettaisi ihmisiä heidän tavoilleen, niin kuka vapaaehtoisesti haluaisi olla VL?

VL OY AB menisi konkkaan, ja liikkeen johdossa olevat psykopaatit jäisivät työttömiksi.

Älä arvostele, vaan usko sokeasti! Ja ole hiljaa!

Äänestä

Näin lauletaan eräässä tangossa.

Samoin voidaan laulaa "Tuhon tietä kuljen", jos liityn vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen.

Äänestä
  • Täysin turhaa hommaa koko juttu. Ennemmin vaikka islamilaisuus ku joku VL..

    Äänestä

  • Bondos kirjoitti:

    Täysin turhaa hommaa koko juttu. Ennemmin vaikka islamilaisuus ku joku VL..

    Kaikki ääriliikeet ovat pahasta, olkoot sitten uskonnollisia, poliittisai tai mitä muuta tahansa.

    Kylläpä kummalliasi asioita näyttää olevan mukana tuossa VL-liikkeessä. Eikä naisella ole mitään arvoa, niin paitsi - lasten synnyttäjänä.

    Äänestä

  • pahasta kirjoitti:

    myös naulitsi Jeesuksen ristille.

    Äänestä

sanoo: "Vanhoillislestadiolainen herätysliike pelasti elämäni".

Pilattuja on paljon.

Äänestä

Asiallista tietoa mm. kristinuskosta saa täältä

Suomeksi

Uskontojen uhrien tuki - Sitoutumaton yhdistys, jonka tavoite on tukea uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneita ihmisiä ja näiden läheisiä
www.veljesseura.org linkit
http://www.veljesseura.org/?q=node/11

Äänestä
  • yhdistys:

    "Vanhoillislestadiolaisuuden Uhrit ry"

    auttamaan ihmisiä, jotka ovat joutuneet vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen uhreiksi.

    Äänestä

Olen kuullut, että uskonnoissa voi olla tosi julmia asioita ja ihmisiä painostetaan, ja se on ikävä kyllä toimivaa. En tiedä mitä VL on, mutta suosittelen kaikille ihmisille itse tutkimaan omaa uskoaan, ja kieltäytyä kaikesta mikä ei tunnu itselle sopivalta. Monet tuollaiset uskonnolliset johtajat ovat erittäin hyviä manipuloijia, ja useat heistä voitaisiin luokitella ICD-10 kansainvälisen tautiluokituksen mukaan psykopaateiksi. Toivottavasti löydät uuden suunnan elämällesi :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

VL-kiusaajat kirjoitti:

Olen rukoillut 45 vuotta. En ole saanut apua Jumalalta. Nuorena otettiin itsetunto RY:llä pois. En ole saanut sitä takaisin Jumaltakaan.
Usko tahtoo loppua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu